Ya Bastan tiedote Göteborgin tapahtumista

Tänään keskipäivällä poliisi tunkeutui meidän
yhteisömme alueelle Göteborgissa.
Mellakkavarusteiset poliisijoukot piirittivät
alueemme kilpien, koirien, hevosten,
helikoptereiden ja tavarakonttien kanssa. Poliisi
uhkasi hyökätä huoneisiin, joissa asuimme.

Tarkoituksenamme oli puolustaa aluettamme
mahdollisimman väkivallattomin keinoin. Pitkän
keskustelun jälkeen, jonka kävimme muiden
alueella asuvien ihmisten kanssa, pyrimme
avaamaan ihmisille tien ulos piiritetyltä
alueelta.

Nyt olemme lopettaneet aktiomme, koska
väkivallattomalle kansalaistottelemattomuudelle
ei annettu tilaa. Sen sijaan poliisi hyökkäsi
ihmisoikeuksista piittaamatta täysin
väkivallattomia ihmisiä vastaan.

Emme voi tuomita ihmisiä, jotka heittävät
poliiseja kivillä, koska he puolustavat omaa
henkeään. Poliisi on ratsastanut hevosilla
täydellä vauhdilla päin väkijoukkoa ja hakannut
ihmisiä silmittömästi. Poliisi on myös antanut
poliisikoiran purra yhtä mielenosoittajaa
kasvoihin. (Aikaisemmin poliisi oli ilmoittanut,
ettei koiria ja hevosia käytetä mielenosoittajia
vastaan).

Tämän saman olemme nähneet Chiapasissa,
Malesiassa, Kolumbiassa ja lukemattomissa
muissa maissa, missä armeija ja poliisi ovat
sodassa ihmisiä vastaan. Nyt tämä tapahtuu myös
Euroopassa. Emme voi pitää tätä minään muuna
kuin Euroopan unionin sodanjulistuksena omia
kansalaisiaan vastaan.

Göteborgissa 14/06/2001
Ya Basta - ihmisyyden puolesta uusliberalismia
vastaan
5399
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Näin siinä käy kun kerjää verta nenästään.

Ottakaa opiksenne, metelöimällä ette ole saaneet
mitään aikaiseksi, ettekä tule saamaan.

Toisekseen poliisi ei todellakaan uhannut
kenenkään henkeä, eli kivien heittelylle ei ollut
MITÄÄN perusteita. Vai uhkasiko kenties
majapaikan eristäminen jonkun henkeä?

Kolmanneksi poliisi käytti aivan normaaleja
väkijoukon hallintaan tarkoitettuja menetelmiä
turvatakseen meneillä olevan kokouksen
osallistujien turvallisuuden. Pitää muistaa että
myös EU-kokouksen osallistujilla on oikeus
kokoontumiseen ilman että ensimmäisenä nakellaan
kiviä (tai kakkuja) niskaan.

Neljänneksi, Ruotsin poliisin menetelmät eivät
ole lähelläkään näiden mainitsemiesi maiden
poliisivoimien voimankäyttöä. Siellä nimittäin
KÄYTETÄÄN voimaa. Paljon ja surutta. Käy joskus
katsomassa, niin loppuu vinkuminen.

Äänestä

Swedun polliisit ovat näemmä lukeneet hyvin
historiaa. Kas kun eivät ohjanneet terroristeja /
aktivisteja alasti suihkuun ennen majoitusta.

Kannattaisi kaikkien lukea 40-luvun opit, nottei
mene retkuun.

Äänestä

Se on aina riskin ottoa kun lähtee osoittamaan
mieltään jonkun asian puolesta/ vastaan. Mutta
jos ei asioihin oteta kantaa, ei mitään voida
saavuttaakaan.

Toivon täydestä sydämestäni jaksamista ja toivon
ettei tulisi enempää konflikteja. Se porukka on
siellä hyvän asian puolesta.

Äänestä

Hehe-heh, on siinä satua hyväuskoisille, eikä
satuakaan, vaan valhetta. Typerä joutilaiden
joukkio, jonka hillintään on käytetty
yhteiskunnan varoja, ansaitsee ja saa osakseen
yleisen halveksunnan.

Äänestä

Mikä se tämmöinen "Ja Paska" on??!!

Taitaa olla taas jotain pilalle hemmoteltujen
kakaroiden "vastustan kaikkea ja uskon
maailmanrauhaan ja joulupukkiin" -yhdistys. Sitä
on ilmeisesti Suomalaisten veronmaksajien
kustantamalla opintomatkalla oltu taas
viskelemässä kiviä ja tuli paha mieli, kun ilkeät
poliisisedät tulivat sanomaan, ettei niin saa
tehdä.

Hyi h****tti, että inhottaa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tänään keskipäivällä poliisi tunkeutui meidän
yhteisömme alueelle Göteborgissa.
Mellakkavarusteiset poliisijoukot piirittivät
alueemme kilpien, koirien, hevosten,
helikoptereiden ja tavarakonttien kanssa. Poliisi
uhkasi hyökätä huoneisiin, joissa asuimme.

Tarkoituksenamme oli puolustaa aluettamme
mahdollisimman väkivallattomin keinoin. Pitkän
keskustelun jälkeen, jonka kävimme muiden
alueella asuvien ihmisten kanssa, pyrimme
avaamaan ihmisille tien ulos piiritetyltä
alueelta.

Nyt olemme lopettaneet aktiomme, koska
väkivallattomalle kansalaistottelemattomuudelle
ei annettu tilaa. Sen sijaan poliisi hyökkäsi
ihmisoikeuksista piittaamatta täysin
väkivallattomia ihmisiä vastaan.

Emme voi tuomita ihmisiä, jotka heittävät
poliiseja kivillä, koska he puolustavat omaa
henkeään. Poliisi on ratsastanut hevosilla
täydellä vauhdilla päin väkijoukkoa ja hakannut
ihmisiä silmittömästi. Poliisi on myös antanut
poliisikoiran purra yhtä mielenosoittajaa
kasvoihin. (Aikaisemmin poliisi oli ilmoittanut,
ettei koiria ja hevosia käytetä mielenosoittajia
vastaan).

Tämän saman olemme nähneet Chiapasissa,
Malesiassa, Kolumbiassa ja lukemattomissa
muissa maissa, missä armeija ja poliisi ovat
sodassa ihmisiä vastaan. Nyt tämä tapahtuu myös
Euroopassa. Emme voi pitää tätä minään muuna
kuin Euroopan unionin sodanjulistuksena omia
kansalaisiaan vastaan.

Göteborgissa 14/06/2001
Ya Basta - ihmisyyden puolesta uusliberalismia
vastaan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu