extreme duudsonit?

Tässä kauhulla olen seurannut millaiseksi
television ohjelmatarjonta on mennyt.

Ilmeisesti ei ole enää mitään sensuuria sille,
mitä televisiosta saa syöttää ulos. Tämä nyt
neloselle ilmestynyt TVTV:llä aikaisemmin
telkkariruutua saastuttanut roska on oikeasti
nappiesimerkki siitä.

Ei ole ohjelmapäälliköt selvästi ajatelleet, että
muutama pojankoltiainen saa parhaaseen
katseluaikaan todella hyviä vinkkejä miten voi
helposti päästä hengestään, tai päästää jonkun
toisen hengiltä, ja saada äidin sekopäiseksi
surusta.

Niille joilla ei ole näihin älykääpiöihin vielä
ollut mahdollisuus tutustua kerrottakoon, että
kyse on kourallisesta (5) kundeja , noin 20v.
jotka televisiossa tekevät kaikkea idioottia ja
vaarallista. Kuten valmistivat roomalaisista
kynttilöitä ns. aseita joilla ammuskelivat
toisiaan. Palovammoja tuli ohjelmassakin, mutta
kaverit oli vaan, että COOL!

Hyvää esimerkkiä siitä mikä on cool, sellaisille
ala-asteikäisille.

Kaverit ovat myös laskeneet ostoskärryllä jyrkkää
mäkeä ja hyppineet katolta voltilla etc.Ehkä
nelosella voitaisiin pistää pystyyn myös extreme
duudsonit erikoislähetys, jossa opetettaisiin
lapsille miten pistetään huumeita
suonensisäisesti, impataan tai ryöstetään
mummoja.

Missä on television vastuu??
241486
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Uutisista, karmeasta todellisuudesta, ne ideat on
varmaan löytyneet näihinkin temppuihin.

Äänestä
  • Jo pari viikkoa sitten aloitetiin "varoittelu"
    kyseistä ohjelmaa koskien...Lehdissä lukee k-16,
    ja ennen ohjelmaa juontaja vielä varoitti. Ja
    kundit itse vielä mainitsivat ettei trikkejä
    kokeilla kotona. Useat kakarat ovat jo varmasti
    katsoneet ohjelmaa MOON TV:ltä (ei TVTV:ltä!). Ja
    aivan samalla lailla nyt kikkailee vaikka joku
    rölli-peikko, pää edellä järveen etc. Tällaista on
    aina ollut ja tulee aina olemaan. Itse nautin
    näiden pönttöjen koohkaamisesta.

    Äänestä

  • -S- kirjoitti:

    Jo pari viikkoa sitten aloitetiin "varoittelu"
    kyseistä ohjelmaa koskien...Lehdissä lukee k-16,
    ja ennen ohjelmaa juontaja vielä varoitti. Ja
    kundit itse vielä mainitsivat ettei trikkejä
    kokeilla kotona. Useat kakarat ovat jo varmasti
    katsoneet ohjelmaa MOON TV:ltä (ei TVTV:ltä!). Ja
    aivan samalla lailla nyt kikkailee vaikka joku
    rölli-peikko, pää edellä järveen etc. Tällaista on
    aina ollut ja tulee aina olemaan. Itse nautin
    näiden pönttöjen koohkaamisesta.

    ... että kaikki alle 16-vuotiaat jotka aikoivat
    ohjelman katsoa sulkivat telkkarin kun kuulivat
    varoituksen??? Teitkö itse nuorempana niin???

    Siitähän kaikki pikku räkänokat oikein innostuvat
    kun tulee jotain "aikuisille tarkoitettua".
    Ainakin itse olis juuri sellainen nuorempana.
    Tuskin on polvi pojasta parantunut.

    Ja poikien varoittelu ohjelmasta (oikein tehtyä
    vaikka turhaa): näin ei tehdä kotona, menee
    varmasti harakoille, kun he hihkuvat itse
    ohjelmassa koko ajan sitä miten hienoa oli..
    (katso roomalaistenkynttilöiden kanssa
    leikkiminen).. kakarat vaan ajattelee, että
    miksei, kun noillakin oli noin kivaa!

    Tiedän kyllä että tämän ohjelman kohderyhmä on
    juuri tuollaiset parikymppiset pojat, jotka
    rakastavat tehdä kaikkea älytöntä.. (nim.
    kokemusta on), ja protestoinkin tämän ohjelman
    tiimoilta eniten sen aikaista esitysaikaa
    varsinkin kun kesälomalla olevat lapset nyt
    valvovat pitempään...

    Taitaa olla nelosella rahat lopussa, kun
    tarvitsee ohjelmapaikkoja täyttää tuollaisella.

    Äänestä

  • oksettavan huonoa "viihdettä". menisivät vittuun.

    Äänestä

  • DUUDSONIT
    TULI
    NATALIA
    MAAKUNNAN JA 410
    JASMIN

    Äänestä

hyvinhän meillä täällä suomessa sitten menee, jos
nämä poitsujen tekemät jutut on niitä pahimpia.

Äänestä

Mitäpä jos kasvattaisit itse omat lapsesi, etkä
sysäisi vastuuta muille?

Äänestä
  • .... sanoi että mulla olisi lapsia???

    Jokainen jonka kanssa olen asiasta keskustellut
    on sanonut, että vaikka jutut naurattaisikin,
    niitä ei saisi näyttää televisiossa...

    On mielestäni rankkaa kaksinaismoralismia, jos
    tällaista "tapahtui tosielämässä, mutta meitä ei
    sattunut - COOL!" saa näyttää telkkarissa samaan
    aikaan kun esim. elokuvia sensuroidaan ja
    vaikkapa huumeen pistämistä suoneen ei saa
    näyttää. (Vaikka jokainen jolta on verikoe otettu
    tietää tasan tarkkaa miten se tapahtuu!)

    Tällä ei muuten ole mitään tekemistä lasten
    kasvatuksen kanssa. Kun miettii miten pari vuotta
    sitten Englannissa parivuotiaan lapsen tappaneet
    pikkupojat vastasivat syytöksiin: tehtiin niin
    telkkarissakin.... ei tarvitse kauaa pohtia mistä
    lapset saavat suuren osan vaikutteistaan.

    Jos yhteiskunta näyttää, että tämä on aivan
    hyväksyttävää, on vanhempien sanomisilla todella
    vähän enää kredibiliteettia.

    Äänestä

  • pissed off kirjoitti:

    .... sanoi että mulla olisi lapsia???

    Eix se kuulu vanhemmille kattoa lastensa perään
    et mitä ne kattoo? Ja jos ittee ei ohjelma
    miellytä nii ainahan telkun saa kiinni.

    Äänestä

  • KissMe kirjoitti:

    Eix se kuulu vanhemmille kattoa lastensa perään
    et mitä ne kattoo? Ja jos ittee ei ohjelma
    miellytä nii ainahan telkun saa kiinni.

    .. että vanhemmat oikeesti kykenis/haluais valvoa
    jälkikasvunsa perään, emme varmaan törmäisi
    kaupungilla ala-asteikäisiin keskaripullo
    kädessä... vai???

    Tai nuorisojengeihin rautatieasemalla???

    Äänestä

  • pissed off kirjoitti:

    .... sanoi että mulla olisi lapsia???

    Jokainen jonka kanssa olen asiasta keskustellut
    on sanonut, että vaikka jutut naurattaisikin,
    niitä ei saisi näyttää televisiossa...

    On mielestäni rankkaa kaksinaismoralismia, jos
    tällaista "tapahtui tosielämässä, mutta meitä ei
    sattunut - COOL!" saa näyttää telkkarissa samaan
    aikaan kun esim. elokuvia sensuroidaan ja
    vaikkapa huumeen pistämistä suoneen ei saa
    näyttää. (Vaikka jokainen jolta on verikoe otettu
    tietää tasan tarkkaa miten se tapahtuu!)

    Tällä ei muuten ole mitään tekemistä lasten
    kasvatuksen kanssa. Kun miettii miten pari vuotta
    sitten Englannissa parivuotiaan lapsen tappaneet
    pikkupojat vastasivat syytöksiin: tehtiin niin
    telkkarissakin.... ei tarvitse kauaa pohtia mistä
    lapset saavat suuren osan vaikutteistaan.

    Jos yhteiskunta näyttää, että tämä on aivan
    hyväksyttävää, on vanhempien sanomisilla todella
    vähän enää kredibiliteettia.

    Ahaa! Vanhapiika katkerana? Miksi ei ole lapsia?
    Etkö ole kiinnostava tekoalustana????

    Voi voi, aina näitä lapsista ja kasvattamisesta
    kaiketietäviä vanhojapiikoja riittää nillekin
    paöstoille.

    Äänestä

  • dodii kirjoitti:

    Ahaa! Vanhapiika katkerana? Miksi ei ole lapsia?
    Etkö ole kiinnostava tekoalustana????

    Voi voi, aina näitä lapsista ja kasvattamisesta
    kaiketietäviä vanhojapiikoja riittää nillekin
    paöstoille.

    Sillä on, onko kirjoittaja siviilisäädyltään mikä
    tahansa, kun se ei tippaakaan liity itse
    ohjelmaan???

    Vastauksesi selvästi kertoo miten säälittävä itse
    olet... - en lähde sitä tässä ruotimaan - ...
    mutta et ainakaan kykene näkemään maailmaa kuin
    omalta kantiltasi.

    Ja mene sinne peruskouluun opettelemaan
    oikeinkirjoitusta... please!

    Jaa-a, jouduit laittamaan jo kaikkesi peliin.
    Solvaus ja sitten täysin huomiota muualle
    kiinnittävä "oikeinkirjoitus". Ja sinä näet
    monelta kantilta maailmaa?? heh heh

    Olet säälittävä.

    Hauskaa vanhanpiian elämää. Jos siinä nyt mitään
    hauskaa on! heh heh

    Äänestä

  • live! kirjoitti:

    En myöskään sanonut olevani vanhapiika!!! (vaikka
    en usko että edes tiedät mikä selainen on... )

    Täytyykö olla vanhapiika ennen kuin kasvattaa
    aivot??? (kirjoita esee 150 sanaa)

    Tulee varmaan mielenkiintoinen määritelmä... eikö
    ne siellä yläasteella enää opeta mitään???

    Minusta ihminen joka joutuu keksimään ilkeitä
    solvauksia toisen mm. "siviilisäädystä"
    saadakseen vastatuksi mielipidepalstan
    kirjoitukseen on säälittävä! Vedät typeriä
    johtopäätöksiä, ja arvailet kaiken, koska mitään
    et tiedä!! Menehän laskemaan ostoskärryillä
    mäkeä, ehkä öo:si riittää siihen!

    PS. muista kertoa äidillesi arvioitu
    kotiintuloaikasi ja opettele hälytyskeskuksen
    numero ulkoa: se on 112, niin ei tarvi sitäkin
    sitten arvailla.... tai yrittää telkkarista
    opittua 911:tä!

    Äänestä

  • "vanhapiika " kirjoitti:

    Penäsit tuossa aikaisemmin "aiheesta"
    kirjoittamisesta. Sinähän se vallan hyvin pysyt
    aiheessasi?

    Eikö ne siellä yläasteella tosiaankaan opeta,
    että solvauksia ei saa kirjoittaa??? Lue
    kirjoutuksesi!

    Mikä on muuten "esee"? Ja mikä on "öo"??

    Hei se oikeinkirjoutus, opettele se! Pliis!

    Äänestä

Mielestäni Extreme Duudsonit on kyllä hieman
arveluttava ohjelma, kaikkine hurjine temppuineen
ja jippoineen ja olen aika varma, että joku
juniori kyllä ittensä satuttaa "jarnoja"
matkiessa. Mutta nuo imppaus/suonensisäisten
huumeitten vetämis vertaukset meni kyllä niin
ohi! Duudsonit ovat kuitenkin todella reippaita
ja urheilullisia kavereita. Jos kaikesta vähänkin
erillaisesta ja normaalista "kellari-humppa"
paskasta poikkeavasta ohjelmasta tekee mieli
alkaa imppaamaan niin sun täytyy ihan oikeesti
olla sekaisin! Hyvä nelonen, muutenkin teidän
linja on piristävä! Sopraano, Duudsonit, Kylmä
Rinki, Älypäät ja monta muuta; täyttä timanttia!

Äänestä
  • Ehkäpä siinä oli hieman provosointia...

    tosin tarkoituksella.

    Pointti oli vaan todellakin siinä, että kun
    lapset valitettavasti oppii kaikkea matkimalla,
    ja se itsesuojeluvaisto valitettavasti kehittyy
    vasta myöhemmin kuin muut toiminnot, niin
    tuollainen ohjelma on juuri omiaan aiheuttamaan
    pieniä (toivottavasti!) loukkaantumisia.

    Kaikki vanhemmat eivät valitettavasti valvo
    lastensa tekemisiä... jos näin olisi
    kaupungillakaan ei tarvitsisi katsella humalassa
    riehuvia 11-vuotiaita.

    Äänestä

Oleks sä sitte miettiny et tv:stä tulee tosi
väkivaltasiaki ohjelmia, joku tappaa jonku tai
raiskaa. Meneekö nää meän nuoret tekee heti niin
perässä? eipä taida.... Kyllä kuitenki niillä
alkaa olee jo omaa järkeä päässä jonku verran, jo
koulua alottavalla ekaluokkalaisella. Kyllä ne
tietää mikä on vaarallista. Kun ne ei ihan
aivottomia ole. Amerikassa on tullu jo muutaman
vuoden samanlainen ohjelma, Jackass, joka on
helvetin hyvä ja sille saa nauraa. Eikä oo
kuulunu et joku ois alkanu matkii hirveesti noita
juttuja. Mua ainaki vain viihdyttää nuo ohjelmat,
en mä pelkää et joku kakara alkaa matkii niitä.
Huippu ohjelma, ei poisteta niitä ruudusta!!!

Äänestä
  • Mietihän millaiseksi tää meitin turvallinen
    suomikin on mennyt...

    Jos nyt en ihan väärin muista siitä ei ole kun
    pari viikkoa, kun Keravalla pari teini-ikästä
    tappoi kaksi vanhusta ja pahoinpiteli kolmannen
    lähet kuoliaaaksi...

    Mitä Sanna Sillanpää sanoi kun kysyttiin motiivia
    Albertinkadun murhiin? "Niinhän ne tekee
    telkkarissakin".

    Televisiolla on todella suuri valta lapsiin, ja
    on hieman eri asia tekeekö hurjia temppuja
    telkkarissa supermies, Bat Man vai tavallinen
    Jarno. Vai?

    Lapsen itsesuojeluvaisto ei ole täysin
    kehittynyt,ja jos olet itse jo täysi-ikäinen
    saatat muistaa millainen maailmasi oli joskus ala-
    asteikäisenä. Minä ainakin muistan omani... ja
    silloin lapsille tuli telkkarista kössikenguru,
    ja silti me keksittiin kaikkea älytöntä. jos
    tällaista olisi tullut silloin telkkarista... en
    edes uskalla kuvitella!

    Aina voi kaiken leimata hätävarjelun
    liioitteluksi, mutta ehkä, vain ehkä , olisi
    joskus hyvä pysähtyä miettimään että jospa huoli
    olisikin aiheellinen... lapsen maailma on
    kuitenkin niin erilainen kuin aikuisen!

    Äänestä

soita sinne vitun neloskanavalle jos se niin sua
järkytti. Mua ainakin huolettaa eniten se että
jos kakarat katsoi uutisia jossa kiinalaiset möi
niitä telotettujen ruumiinosia, niin ne varmaan
tappaa mut ja myy ruumiinosiani , jos mä tästä
kämpästäni ulos lähären. niistähän sai aika hyvän
hinnan. ja niillä rahoillahan ne vois ostaa
kaikkea mitä tarvii niiden temppujen tekoon.
tiedän että kirjoituksessani on aikalailla
kirjoitusvirheitä, mutta ei tämä aihe mua
niinpaljon kiinnosta että mä kaikkeni peliin
pistäisin.

Äänestä
  • mutta kiitti vinkistä anyway. :)

    Ja hyvää päivänjatkoa. Toivottavasti pelkosi ei
    kuitenkaan toteutunut!

    Äänestä

  • cooling down kirjoitti:

    mutta kiitti vinkistä anyway. :)

    Ja hyvää päivänjatkoa. Toivottavasti pelkosi ei
    kuitenkaan toteutunut!

    ja anteeksi edellisen kirjoitukseni asiaton
    aloitustapa.

    Äänestä

Extreme Duudsoneissa on ihan hyviä juttuja ja
itsekin on nuorempana tullut tehdyksi kaiken
näkoisiä temppuja, mutta nyt minulla on omia
lapsia, joten...

Näin poliisina en hyväksy liikenteessä tehtyjä
temppuja. Ne pitää tehdä suljetulla alueella tai
tiellä.

Jos partiossa olisin tavannut auton perässä
vedettävän Stigan, virkavelvollisuuksiini (joskus
on oltava ikävä viran puolesta) olisi kuulunut
lopettaa ko. toiminta ja tehtävä mahdollisesti
rikosilmoitus liikenteen
vaarantamisesta/törkeästä liikenteen
vaarantamisesta. Pitää ottaa huomioon, että
vaarassa ovat myös sivulliset!!!!

Äänestä

Meinaatko pilkata duudsoneita mulle on aivan vitun sama mitä töllöstä tuloo !!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

pissed off kirjoitti:

Tässä kauhulla olen seurannut millaiseksi
television ohjelmatarjonta on mennyt.

Ilmeisesti ei ole enää mitään sensuuria sille,
mitä televisiosta saa syöttää ulos. Tämä nyt
neloselle ilmestynyt TVTV:llä aikaisemmin
telkkariruutua saastuttanut roska on oikeasti
nappiesimerkki siitä.

Ei ole ohjelmapäälliköt selvästi ajatelleet, että
muutama pojankoltiainen saa parhaaseen
katseluaikaan todella hyviä vinkkejä miten voi
helposti päästä hengestään, tai päästää jonkun
toisen hengiltä, ja saada äidin sekopäiseksi
surusta.

Niille joilla ei ole näihin älykääpiöihin vielä
ollut mahdollisuus tutustua kerrottakoon, että
kyse on kourallisesta (5) kundeja , noin 20v.
jotka televisiossa tekevät kaikkea idioottia ja
vaarallista. Kuten valmistivat roomalaisista
kynttilöitä ns. aseita joilla ammuskelivat
toisiaan. Palovammoja tuli ohjelmassakin, mutta
kaverit oli vaan, että COOL!

Hyvää esimerkkiä siitä mikä on cool, sellaisille
ala-asteikäisille.

Kaverit ovat myös laskeneet ostoskärryllä jyrkkää
mäkeä ja hyppineet katolta voltilla etc.Ehkä
nelosella voitaisiin pistää pystyyn myös extreme
duudsonit erikoislähetys, jossa opetettaisiin
lapsille miten pistetään huumeita
suonensisäisesti, impataan tai ryöstetään
mummoja.

Missä on television vastuu??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu