On nyt luotu hysteria, kun muka liha loppuu Suomesta. Kyllä tuo media pyörittää hölmöjä ihan miten haluaa.
Lähde: TV 1 Uutiset
Lähde: TV 1 Uutiset
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Työpäivän jälkeen kävin kaupassa. Oli taas hamstraajat iskeneet sillä tyhjää hyllyt huusivat niin lihojen kuin makkaroiden sekä nakkien kohdalla. Leipä myös loppu. Mihin helvettiin ihmiset saa kotona kaiken hamstraamansa ruuan taiottua vai vievätkö suoraan kaatikselle? Viime aikoinahan näitä tyhjennyspäiviä ollut vähintään kerran viikossa. Luulis että vähintään nälänhätä tulossa.
Ihan rauhassa on sen verran lihaa ja kalaa pakkasessa, ettei heti lopu. Voihan sitä pitää puuro ja vellipäiviä vaihteeksi. Toisekseen Suomessa näkyy katukuvassa sellaisia "tynnereitä" lyllertämässä, ettei pieni paasto ole pahasta ollenkaan ihan terveyden vuoksi.
Näytettiin tyhjiä lihahyllyjä hamstraajien iloksi. Tulipahan taas kaikki "vanhat" lihat myytyä pois hyllyistä tehomainos teki tehtävänsä hyvin.
Kauppiaille oiva keino saada lähes kaikki myytyä ja hyllyt tyhjiksi. Taitaa olla uusi markkinointikikka. Näinhän se menee. ovela, ovelampi, kauppias.
Kauppa myy ensin kolmen päivän edestä tavaraa.
Ja sitten valittaa kauheaa tappiota kun liike on yhden päivän kiinni.
Todellisuudessa mentiin voitolle että rytisi.
PARASTA HARJOITELLA JO NYT, kun tosissaan RUOKA ON LOPPU- FINITO! Kengänpohjia voip pureskella pahimpaan nälkään. HERÄTKÄÄ JO URVELOT! KANSANEDUSTAJAPELLET KUORIVAT KERMAN PÄÄLTÄ. VOI ÄÄLIÖT SUOMALAISET, KUN TEITÄ ON KUSETETTU JA KUSETETAAN JATKUVASTI! TEHKÄÄ NYT H....VETISSÄ JOTAKIN! ONKO TYHMEMPÄÄ KANSAKUNTAA KUIN SUOMALAISET ?! KERTOKAAPA IHMEESSA, JOS ON!