Eilen (20.4.2010) bussi 106 lähti Leppävaarasta kello 19.26 Helsinkiin. Bussikuljettajana oli kielestä päätellen Somaliasta kotoisin oleva kuljettaja. Hän puhui kännykkään kovalla äänellä ajaessaan bussia kovaa vauhtia. Tätä kesti ainakin Leppävaarasta WeeGee-Talon kohdalle saakka.
Eikö ammatikseen (tai vain työkseen?) bussia ajava tajua, että ajon aikana kännykän käyttö on kielletty. Kai sen sosiaalisen puolen elämästä ehtii hoitaa vapaa-aikanakin.
Eikö ammatikseen (tai vain työkseen?) bussia ajava tajua, että ajon aikana kännykän käyttö on kielletty. Kai sen sosiaalisen puolen elämästä ehtii hoitaa vapaa-aikanakin.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Bussissa olisi miellyttävämpi tunnelma, jos kukaan ei puhuisi kännykkään, vaan
matkustajat ja kuljettaja puhuisivat toinen toisilleen muutaman sanan.
Harmi vain, että nykyaikana on sekä matkustajilla että kuljettajilla elämän
ykkösasiana se kännykkä. Siihen aikaan, kun ihmiset osasivat puhua KASVOTUSTEN,
oli bussissakin parempi tunnelma kuin nykyään.
...juurikin eli puhukaa toisillenne.
Haastan kaikki Espoolaiset mukaan; Seuraavalla viikolla puhukaa jonkun kanssamatkustajan kanssa ja saatatte huomata löytäneenne uusia ystäviä.
Kuskin kännykkään puhuminen on toki rangaistavaa,onhan se sitä henkilöautoissakin ilman handsfreetä.
Handsfreehen puhuminen ei ole kiellettyä.
Monissa busseissa on tosin automaattivaihteisto,mutta ilman handsfreetä puhuminen ei liene sallittua bussissakaan.
Itse olen joutunut tilanteeseen jossa Tapiolasta lähtenyt bussinkuljettaja tarvitsi opastusta matkalla Tuomarilaan. Autoin mielelläni. Kuski oli todennäköisesti Somali.
Ei se ollut minulta pois jos voin auttaa,oli kuskin kansallisuus mikä hyvänsä.
Suomalainenkin kuski sekoili mm linjalla 213 tuossa jokin aikaa sitten ja Kilossa ajeltiin mielenkiintoiset kiemurat...
Minusta se oli lähinnä hauskaa.
Älkää olko niin negatiivisia koko ajan,ajatelkaa positiivisesti.
...somaliankielen taitoinen, vai mistä päättelit sen sitä olevan? Jospa se olikin vaikka swahilia, kikujua tai Nandi-heimon kieltä?
Kuskia voit yrittää jäljestää vaikkapa tuolta:
http://tomashot.kuvat.fi/kuvat/KULKUNEUVOGALLERIA/
tällaista sattuu joka päivä. eivätkö nämä kuljettajat tiedä että on laissa kielletty puhua puhelimeen ajon aikana. vai evätkö ne välitäa? joka tapauksessa tämä tapahtuu joka påivä.
ajoi kans kerran ja puhi koko ajan. istuin kauempana. en jaksanut välittää.
Kannattaisko laittaa palautetta HSL:lle eikä valittaa netissä? Ei varmaan muutu mikään, jos huonoista kuskeista ei kukaan valita.
Siellä Espoossa teillä taitaa olla näitä Yön Timoja jo melkoisesti, mihinkähän Espoo joutuu niidenkin kanssa.
...muu rassaa kuin että oman maan kansalainen voi jäädä ilman töitä kun muualta tulleet ei tajua palkkoja ja heitä palkataan olemattomilla palkoilla.
Bussikuskin hommmaa en kadehdi,kun ei ole ajokorttiakaan.
Olisin kyllä hyvä kuski,silmää on liikenteelle ja sosiaalinen ja puheliaskin olen.;)
Isäs taitaa olla Yön-Timo ja äitis Romani, jätä vaan turha räkättäminen ja kasva aikuiseksi. Tule sitten uudestaa, sovitaanko näin? Kyllä sinne Espooseen mahtuu kaikenlaista muitakin muka hienohelma leidejä hölmöilyineen, elä huoli.
Tämä on suora lainaus Astrid Thorsin lausunnosta>>"Ei pitäisi olla niin suurta väliä sillä, millä perusteilla ihminen on Suomeen tullut. Perheen käsitettä laajentamalla houkuttelemme helpommin uusia maahanmuuttajia. >>> Onkohan kyseinen rva ministeri kykenevä huolehtimaan edes itsestään,puhumattakaan valtion asioden hoitamisesta?
Minua pelottaa eniten nuorisolaumat, jotka mölyävät bussin takaosassa.
Siksi istun mieluiten etuosassa, koska kuljettajan läheillä istuessani on
oloni turvallinen.