Helsingin Sanomien Vieraskynässä tänään julkaistu pääkirjoitus oli omituinen. Se julisti, että kieltenopetuksen tasoa on nostettava "alennustilasta". Huoli on sinäänsä aiheellinen ja monessa kohdassa kirjoitus oli "täyttä asiaa", mutta joissakin kohdissa keskityttiin epäolennaisuuksiin. Kirjoitusen päälinja näkyi keskittyvän vain ruotsin kielen osaamisen huonontumiseen, vaikka puhuttiin hurskaasti koko kieltenopetuksesta. Erityisen paljon minua ihmetytti kohta:
"Vaikka kansainvälisyys lisääntyy, suomalaiset nuoret opiskelevat kieliä yhä vähemmän. Kielikoulutuspolitiikkaa on tarkistettava kiireesti.
Jo nykyisin myös työelämässä joudutaan yhä enemmän turvautumaan kääntämiseen ruotsista suomeen, vaikka valtion- ja kunnallishallinnolla on sitovat lakisääteiset velvoitteet huolehtia kansalaisten kielellisistä oikeuksista."
Minusta on jotenkin harhaanjohtavaa puhua kansainvälisyydestä ja ruotsin kielestä samassa asiayhteydessä. Ruotsin kielihän avaa siihen ennen koulua tutustumattomalle suomalaiselle vain hyvin kapean portin ulkopuoliseen maailmaan. Täytyy olla jo hyvin sujuva ruotsin kielen taito, että ymmärtäisi tanskaa tai norjaa. Näinollen ruotsin kautta saatava kansainvälisyys rajoittuu pelkästään kommunikointiin läntisen naapurimme kanssa.
Mitä taas tulee valtion- ja kunnallishallinnolla sitoviin lakisääteisiin velvoitteisiin, niin nimimerkki Ioni sanoi tällä palstalla mielestäni hyvin, että "kielilaki on paperitiikeri". Jotenkin tuntuu, että kaikista tavoista ruotsinkielen aseman turvaamiseksi nykyinen kielilaki on kaikista huonoin. Ajattelutapa "kaikki osaa vähän, kaikkien on suoritettava vähimmäiskielitaso" on äärimmäisen tehoton. Miksei myös ruotsinkielisten palveluiden toteuttamisessa voisi keskittyä erikoisasiantuntijoihin, kuten trendi tuntuu muuallakin olevan?
Suomessa on reilusti yli 200000 ihmistä, jotka puhuvat ruotsia äidinkielenään. Eikö juuri tästä joukosta voisi löytyä asiantuntijoita ruotsinkieliseen palveluun sen sijaan, että joku kielen opiskellut hoitaisi tehtävät? En usko, että ruotsinkielisten palveluiden tarve on niin laaja, etteikö niitä voisi hoitaa ruotsinkielisten ja kieltä vapaaehtoisesti ja motivoituneena lukeneiden voimalla.
Toinen omituinen kohta oli:
"Euroopan unionin suositus 1 2 (äidinkielen lisäksi kahden unionikielen eriasteinen osaaminen) ei sovi Suomeen eikä muihinkaan kaksi- tai monikielisiin maihin. Meillä lähtökohdan pitäisi olla 2 2. "
Vaikka eläisikin jonkinlaisessa kaksikielisyysunelmassa on silti tunnustettava tosiasiat. Ruotsin kieli on siihen ennen kouluaikaa tutustumattomalle yhtä vieras kieli kuin mikä tahansa muutkin, ei mikään muita vieraita kieliä rakkaampi "toinen kotimainen kieli". Siksi tuo 2 2 vaikuttaa omituiselta. Ikäänkuin lähtökohta olisi, että suomalaisen olisi kaksikielinen. Tällainen asetelma on kuitenkin enemmän poikkeus kuin käytäntö. Kaksikielisyys on tosiasia ainoastaan kaksikielisille ihmisille eikä sitä voi opettaa koulussa. Koulussa voidaan opettaa vain vieraita kieliä ja äidinkieltä.
"Ruotsin kielessä valtionhallinto voisi ilmoittaa tavoitteeksi, että sen kokeen suorittaneiden määrä ylioppilaskirjoituksissa olisi joka vuosi noin viisi prosenttia suurempi kuin edellisvuonna; pitkällä aikavälillä ruotsin kokeen suorittaisi normaaleissa oloissa jokainen. Tämä olisi yksilön, elinkeinoelämän ja erityisesti valtionhallinnon etujen mukaista – unohtamatta kulttuurisia arvoja. "
Tämä on nimenomaisesti valtiohallinnon ja kapealla alalla elikeinoelämän etujen mukaista. Yksilön edun mukaista se on vain silloin kuin yksilö niin itse haluaa. Kuten olen useaan kertaan sanonut, mikään valtio tai muu julkinen koneisto ei voi pakottaa ketää omaksumaan mitään identiteettiä. Sama koskee kaksikielisyyttä. Jos suomalainen ei tunne kaksikielisyyttä omakseen, se ei ole valtiovallan asia. Erillaisia identiteetin pakkosyöttöjä nähtiin viime vuosisadalla aivan liikaa. Lähtökohta on, ja on oltava, että suomalaisia identiteettejä on yhtä monta kuin suomalaisiakin.
"Vaikka kansainvälisyys lisääntyy, suomalaiset nuoret opiskelevat kieliä yhä vähemmän. Kielikoulutuspolitiikkaa on tarkistettava kiireesti.
Jo nykyisin myös työelämässä joudutaan yhä enemmän turvautumaan kääntämiseen ruotsista suomeen, vaikka valtion- ja kunnallishallinnolla on sitovat lakisääteiset velvoitteet huolehtia kansalaisten kielellisistä oikeuksista."
Minusta on jotenkin harhaanjohtavaa puhua kansainvälisyydestä ja ruotsin kielestä samassa asiayhteydessä. Ruotsin kielihän avaa siihen ennen koulua tutustumattomalle suomalaiselle vain hyvin kapean portin ulkopuoliseen maailmaan. Täytyy olla jo hyvin sujuva ruotsin kielen taito, että ymmärtäisi tanskaa tai norjaa. Näinollen ruotsin kautta saatava kansainvälisyys rajoittuu pelkästään kommunikointiin läntisen naapurimme kanssa.
Mitä taas tulee valtion- ja kunnallishallinnolla sitoviin lakisääteisiin velvoitteisiin, niin nimimerkki Ioni sanoi tällä palstalla mielestäni hyvin, että "kielilaki on paperitiikeri". Jotenkin tuntuu, että kaikista tavoista ruotsinkielen aseman turvaamiseksi nykyinen kielilaki on kaikista huonoin. Ajattelutapa "kaikki osaa vähän, kaikkien on suoritettava vähimmäiskielitaso" on äärimmäisen tehoton. Miksei myös ruotsinkielisten palveluiden toteuttamisessa voisi keskittyä erikoisasiantuntijoihin, kuten trendi tuntuu muuallakin olevan?
Suomessa on reilusti yli 200000 ihmistä, jotka puhuvat ruotsia äidinkielenään. Eikö juuri tästä joukosta voisi löytyä asiantuntijoita ruotsinkieliseen palveluun sen sijaan, että joku kielen opiskellut hoitaisi tehtävät? En usko, että ruotsinkielisten palveluiden tarve on niin laaja, etteikö niitä voisi hoitaa ruotsinkielisten ja kieltä vapaaehtoisesti ja motivoituneena lukeneiden voimalla.
Toinen omituinen kohta oli:
"Euroopan unionin suositus 1 2 (äidinkielen lisäksi kahden unionikielen eriasteinen osaaminen) ei sovi Suomeen eikä muihinkaan kaksi- tai monikielisiin maihin. Meillä lähtökohdan pitäisi olla 2 2. "
Vaikka eläisikin jonkinlaisessa kaksikielisyysunelmassa on silti tunnustettava tosiasiat. Ruotsin kieli on siihen ennen kouluaikaa tutustumattomalle yhtä vieras kieli kuin mikä tahansa muutkin, ei mikään muita vieraita kieliä rakkaampi "toinen kotimainen kieli". Siksi tuo 2 2 vaikuttaa omituiselta. Ikäänkuin lähtökohta olisi, että suomalaisen olisi kaksikielinen. Tällainen asetelma on kuitenkin enemmän poikkeus kuin käytäntö. Kaksikielisyys on tosiasia ainoastaan kaksikielisille ihmisille eikä sitä voi opettaa koulussa. Koulussa voidaan opettaa vain vieraita kieliä ja äidinkieltä.
"Ruotsin kielessä valtionhallinto voisi ilmoittaa tavoitteeksi, että sen kokeen suorittaneiden määrä ylioppilaskirjoituksissa olisi joka vuosi noin viisi prosenttia suurempi kuin edellisvuonna; pitkällä aikavälillä ruotsin kokeen suorittaisi normaaleissa oloissa jokainen. Tämä olisi yksilön, elinkeinoelämän ja erityisesti valtionhallinnon etujen mukaista – unohtamatta kulttuurisia arvoja. "
Tämä on nimenomaisesti valtiohallinnon ja kapealla alalla elikeinoelämän etujen mukaista. Yksilön edun mukaista se on vain silloin kuin yksilö niin itse haluaa. Kuten olen useaan kertaan sanonut, mikään valtio tai muu julkinen koneisto ei voi pakottaa ketää omaksumaan mitään identiteettiä. Sama koskee kaksikielisyyttä. Jos suomalainen ei tunne kaksikielisyyttä omakseen, se ei ole valtiovallan asia. Erillaisia identiteetin pakkosyöttöjä nähtiin viime vuosisadalla aivan liikaa. Lähtökohta on, ja on oltava, että suomalaisia identiteettejä on yhtä monta kuin suomalaisiakin.
Vastaukset 5
Vanhimmat
päätä eikä häntää.
Mutta kun katsoo kirjoittajia, ymmärtää asian. Eikös tämä Lauren ole kielikylpyjen keksijä ja 'tieteellinen' asiantuntija.
Sauli Takala taas on muuten vaan satusetä. Molemmat eläkeläisiä.
Onhan tuossa tekstissä asiaa, mutta samalla unohdetaan se, että aika harvalla on kykyjä tai kiinnostusta oppia useita kieliä. Jo pelkkä englanti sekä ruotsi opetusohjelmassa tuottavat turhan monelle päänvaivaa. Mikä motivoisi valitsemaan vapaaehtoisia vieraita kieliä? Niiden opiskeleminen on työlästä ja pitkäjännitteisyyttä vaativaa, eikä niiden mahdollista "hyötyä" näe ihan heti, eikä välttämättä edes parin vuoden opiskelunkaan jälkeen, jolloin suurin osa on jo lopettanut alkeisiin. Pelkillä kielen alkeilla ei hoideta kansainvälisiä suhteita eikä tehdä kauppoja tai sopimuksia, korkeintaan pystytään tilaamaan olut ravintolassa, muttei sen enempää.
Sujuvaa englantia, ranskaa, espanjaa ja portugalia sekä suht hyvää ruotsia osaavana tiedän, mikä rikkaus kieltenosaaminen on ja mitä mahdollisuuksia se voi parhaimmillaan avata. Pakkoruotsista en oikein osaa sanoa juuta enkä jaata, itse opiskelin sitä ihan mielelläni, mutta samalla tiedän, kuinka monelle se tuottaa päänvaivaa ja turhaa stressiä, joten sen asemaa olisi jo syytä pohtia, sillä maailma on muuttunut paljon kielilakien ja -asetusten ympärillä.
onneksi on tullut tosi asiallista palautetta
http://www.hs.fi/keskustelu/thread.jspa?threadID=239443&messageID=4836123�
kannattaa kantaa oma korsi kekoon
osallistukaa keskusteluun. Pankaa oma kommentti.
"Suomessa on reilusti yli 200000 ihmistä, jotka puhuvat ruotsia äidinkielenään. Eikö juuri tästä joukosta voisi löytyä asiantuntijoita ruotsinkieliseen palveluun sen sijaan, että joku kielen opiskellut hoitaisi tehtävät?"
Tätähän voisi tulkita vaikka niin että valtion virat olisivat pedattu suomenruotsalaisille?