olin armeijassa

jouduin alikersantiksi, seuraavassa saapumiserässä tulos; meidän patterista lopetti 15hlö, näistä minun jaoksessani 14, minun tuvassani 12.

olipas suuri määrä tissiposkia

jatkoa; lopuista reserviupseeri/aliupseerikouluun 90% minun jaoksestani.

eli vahvat karsittiin, sain höykyttää kun siihen kysyin aina luvan. vanhan koulukunnan upseerit pitivät tätä erittäin hyvänä. näin saatiin tuleviksi upseereiksi valikoitua vain parhaimmat ja vahvimmat. ei ole tarkoituskaan että kaikista tulee upseereita tai edes sotilaita. parempi vaan että heikot jäävät heti pois etteivät pakene sitten tosipaikan tullen. tosin näille voitais kehittää muutakin kuin mummojen perseen pyyhintää tai työpajatoimintoja.
2234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ihan paska vässy alikessu kun koulutit eniten vässyjä jotka lopetti. Sietäisit hävetä kun sellaisia paskakasoja koulutat. Kuka sullekaan työpaikkaa antaa.

Äänestä

Kaltaisiasi kouluttajia tarvitaan enemmän! Näin saadaan Suomen ylisuuri reservi tipautettua "eurooppalaisiin" mittoihin, ja vapautettua poikia hyödyllisen opiskelun ja työnteon pariin kansantuotetta kasvattamaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


näin sitä pitää kirjoitti:

jouduin alikersantiksi, seuraavassa saapumiserässä tulos; meidän patterista lopetti 15hlö, näistä minun jaoksessani 14, minun tuvassani 12.

olipas suuri määrä tissiposkia

jatkoa; lopuista reserviupseeri/aliupseerikouluun 90% minun jaoksestani.

eli vahvat karsittiin, sain höykyttää kun siihen kysyin aina luvan. vanhan koulukunnan upseerit pitivät tätä erittäin hyvänä. näin saatiin tuleviksi upseereiksi valikoitua vain parhaimmat ja vahvimmat. ei ole tarkoituskaan että kaikista tulee upseereita tai edes sotilaita. parempi vaan että heikot jäävät heti pois etteivät pakene sitten tosipaikan tullen. tosin näille voitais kehittää muutakin kuin mummojen perseen pyyhintää tai työpajatoimintoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu