45-minuuttia eilen

Hommalaisilla on vielä paljon opittavaa median kanssa pelaamisesta. Se junatönäisy-naurahdus näytti aika pahalta tietämättömän katsojan silmissä, ja sehän olikin toimittajien tarkoitus. Kuitenkin jokainen joka k.o. tapaukseen on tutustunut tietää että kyseessä on suvaisevaiston keppihevonen joka otetaan esiin joka kerta kun mahdollista, vaikka tytön kertomusta ei ole voitu milläänlailla vahvistaa, valvontakameroissa ei näy mitään, kukaan ei ole nähnyt mitään, nainen joka auttoi tytön ylös maasta ei ole ilmaantunut vaikka asiasta toitotettiin enemmän kuin bodom-järven murhista, tekijääkään kukaan ei ole nähnyt. ainoa todiste on likaantuneet vaatteet... ja nyt tullaankin asian ytimeen: Kuinka moni meistä kolusi kaikki kivat paikat koulumatkalla ja ehkä sotki samalla vaatteensa? Ja kotona tuli sitten tupenrapinat. Mitäpä jos tässä tapauksessa kotona odottikin pelottava isä-hahmo ja oli keksittävä joku hätävalhe ettei tulisi selkään? Sääliksi käy pientä tyttöä jos tämä onkin se totuus, mikä iso taakka pienen tytön harteilla. Kauhea haloo tuli ja nyt jos kertoisi totuuden, menisikö jopa suvun kunnia? Aikuiset ihmiset, Thors, media, ajatelkaa joskus päällä, eikä sillä minkä päällä istutte!

Kun seuraavan kerran kysytään mitä ne suomalaiset arvot ovat, sanokaa tasa-arvo! Ammattipoliitikot ovat opetelleet ulkoa mitä pitää sanoa mihinkäkin kysymykseen ja siksi sieltä tulee aina ne samat fraasit ja latteudet. Tärkeintä on miltä näyttää, kunhan ei jää tuppisuuksi!
9157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Muslimit hyväksyvät perheväkivallan. Tämä on tullut ihan uskonoppineiden suusta. Mutta hys hys. Näistä asioista ei saa puhua. Kaikki kulttuurit ovat erilaisia mutta yhtä hyviä.

Äänestä
  • Muistatteko muuten sen kun autoilija oli törmännyt pikkupoikaan ja paennut paikalta? Kyseessä oli valtaväestöön kuuluva lapsi joten aika nopeasti selvisi että poika oli itse törmännyt paikallaan olevaan autoon ja keksinyt ilmeisesti hätävalheen kun autoon oli kai tullut lommo. Olisin itsekin ollut kuuden vanhana aivan paniikissa. Tällaisessa tilanteessa saattaa tulla keksittyä joku hätävalhe jolla vahingon saisi selitettyä parhain päin.
    Tässäkin tapauksessa oli keskusteluissa aikamoinen lynkkaus-mieliala kyseistä kuskia kohtaan...

    Äänestä

saman viestin kuin jo olemassa olevassa viestiketjussa! Säälittävää.

Äänestä
  • No minusta tämä median vääristely kyseisenkin tapauksen kohdalla on sen verran tärkeä asia että siitä pitää nostaa keskustelua. siksi laitoin tuon omaksi ketjukseen, se olisi vain hukkunut siihen toiseen ketjuun muuten. Olisiko tuosta tapauksesta ollut moista haloota jos kyseessä olisi ollut kantaväestöön kuuluva lapsi, varsinkin kun mitään vammoja ei syntynyt? Jos tapaus kuitenkin on totta, niin onhan se tuomittavaa, en todellakaan halua puolustella tuollaista käytöstä. Tiedän itsekin miltä tuntuu kun joutuu kokemaan huutelua ja väkivallalla uhkailua kun on ulkonäöltään poikkeava (mm. skinheadien taholta). Nämä tällaiset tapaukset vievät vain uskon tiedotusvälineiden puolueettomaan ja totuudenmukaiseen uutisointiin, ja se on minusta aivan helvetin vakava asia. Ja jos se on sinusta säälittävää, niin sinulla on oikeus mielipiteeseesi.

    Äänestä

  • mitäpätähännyssi kirjoitti:

    No minusta tämä median vääristely kyseisenkin tapauksen kohdalla on sen verran tärkeä asia että siitä pitää nostaa keskustelua. siksi laitoin tuon omaksi ketjukseen, se olisi vain hukkunut siihen toiseen ketjuun muuten. Olisiko tuosta tapauksesta ollut moista haloota jos kyseessä olisi ollut kantaväestöön kuuluva lapsi, varsinkin kun mitään vammoja ei syntynyt? Jos tapaus kuitenkin on totta, niin onhan se tuomittavaa, en todellakaan halua puolustella tuollaista käytöstä. Tiedän itsekin miltä tuntuu kun joutuu kokemaan huutelua ja väkivallalla uhkailua kun on ulkonäöltään poikkeava (mm. skinheadien taholta). Nämä tällaiset tapaukset vievät vain uskon tiedotusvälineiden puolueettomaan ja totuudenmukaiseen uutisointiin, ja se on minusta aivan helvetin vakava asia. Ja jos se on sinusta säälittävää, niin sinulla on oikeus mielipiteeseesi.

    Ai niin, Herttoniemen kahden mustan miehen joukkopahoinpitely, sen tekijät olivat ilmeisesti Kosovolaisia mutta media vihjailee hakkajien olleen tavallisia suomalaisia. taas hyvä esimerkki siitä kuinka media koettaa manipuloida yleistä mielipidettä.

    Äänestä

  • Ugh, olen puhunu kirjoitti:

    Ai niin, Herttoniemen kahden mustan miehen joukkopahoinpitely, sen tekijät olivat ilmeisesti Kosovolaisia mutta media vihjailee hakkajien olleen tavallisia suomalaisia. taas hyvä esimerkki siitä kuinka media koettaa manipuloida yleistä mielipidettä.

    Oheisessa linkissä näkyy, miten ulkomaalainen grillikioskin pitäjä pahoinpitelee asiakkaan potkimalla ja muulla tavoin.
    http://www.youtube.com/watch?v=3DrrpkoZa68

    Äänestä

  • tämä sitten kirjoitti:

    Oheisessa linkissä näkyy, miten ulkomaalainen grillikioskin pitäjä pahoinpitelee asiakkaan potkimalla ja muulla tavoin.
    http://www.youtube.com/watch?v=3DrrpkoZa68

    tosta nyt ei paljon selvää saanu mut varmaan asiakas oli enemmän syyllinen tapahtuneeseen

    Äänestä

  • assdrsdfas kirjoitti:

    tosta nyt ei paljon selvää saanu mut varmaan asiakas oli enemmän syyllinen tapahtuneeseen

    no tota olet siis sitä mieltä että turpaan vaan asiakasta jos ei lärvi miellytä,tolla perusteella somaleita sais lätkiä turpaan harva se päivä..vai?

    Äänestä

  • assdrsdfas kirjoitti:

    tosta nyt ei paljon selvää saanu mut varmaan asiakas oli enemmän syyllinen tapahtuneeseen

    Asiakas on aina väärässä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sjkdppjihbsdpibh kirjoitti:

Hommalaisilla on vielä paljon opittavaa median kanssa pelaamisesta. Se junatönäisy-naurahdus näytti aika pahalta tietämättömän katsojan silmissä, ja sehän olikin toimittajien tarkoitus. Kuitenkin jokainen joka k.o. tapaukseen on tutustunut tietää että kyseessä on suvaisevaiston keppihevonen joka otetaan esiin joka kerta kun mahdollista, vaikka tytön kertomusta ei ole voitu milläänlailla vahvistaa, valvontakameroissa ei näy mitään, kukaan ei ole nähnyt mitään, nainen joka auttoi tytön ylös maasta ei ole ilmaantunut vaikka asiasta toitotettiin enemmän kuin bodom-järven murhista, tekijääkään kukaan ei ole nähnyt. ainoa todiste on likaantuneet vaatteet... ja nyt tullaankin asian ytimeen: Kuinka moni meistä kolusi kaikki kivat paikat koulumatkalla ja ehkä sotki samalla vaatteensa? Ja kotona tuli sitten tupenrapinat. Mitäpä jos tässä tapauksessa kotona odottikin pelottava isä-hahmo ja oli keksittävä joku hätävalhe ettei tulisi selkään? Sääliksi käy pientä tyttöä jos tämä onkin se totuus, mikä iso taakka pienen tytön harteilla. Kauhea haloo tuli ja nyt jos kertoisi totuuden, menisikö jopa suvun kunnia? Aikuiset ihmiset, Thors, media, ajatelkaa joskus päällä, eikä sillä minkä päällä istutte!

Kun seuraavan kerran kysytään mitä ne suomalaiset arvot ovat, sanokaa tasa-arvo! Ammattipoliitikot ovat opetelleet ulkoa mitä pitää sanoa mihinkäkin kysymykseen ja siksi sieltä tulee aina ne samat fraasit ja latteudet. Tärkeintä on miltä näyttää, kunhan ei jää tuppisuuksi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu