Evankelista Hilja Aaltonen sanoi herätyksen alkavan "Isosta kirkosta" . Nykyinen Ekumeeninen kehitys Luterilaisessa kirkossa johtaa väistämättömästi Katolisen kirkon kanssa ykseyteen.
Luterilaisen kirkon Piispat pukeutuvat helakanpunaan ja purppuraan, joka on Katolisen kirkon tunnusväri.
Pyhän Henrikin Kadetraaliin Helsingissä on valittu Roomalaiskatoliseksi Piispaksi Teemu Sippo. Tehtävänä hänellä on käännyttää Luterilainen kirkko Roomalaiskatoliseen uskoon messuineen ja yhteyden esteenä ovat todennäköisesti enää naispapit, ja Paavi jota on käyty kumartelemassa Vatikaanissa.
Paavin asema tulee vahvistumaan Euroopan palatessa juurilleen sunnuntain pyhittämisessä ja muissa kristillisissä muodoissa, jotka kuuluvat EU:n uskonnollisiin sisältöihin ja lakeihin.
Paavi perustelee sunnuntain kuuluvan Luomisen alun tapahtumiin ja Luterilainen kirkko on tehnyt sunnuntaista viikon seitsemännen päivän v.1973.
Näin ollen sunnuntaista on tullut pedonmerkki jo sen perustamisesta vuodesta 321 jKr. lähtien. Jumalan merkki sapatti, eli lauantai on ollut Jumalan merkkinä Luomisesta lähtien, ja pedonmerkki sunnuntai on sen vastakohta muodostaen pedonmerkin, jota paavi puolustaa.
Pedon kuolinhaavan parantuessa maallinen järjestys ja rangaistustoimet tulevat lisääntymään alkuajoista lähtien ja lopullisena niittinä tulee olemaan kuolemanrangaistus niille, jotka eivät paavin sanojen mukaan usko, että Eurooppa on palaamassa juurilleen sunnuntain pyhittämisessä.
On turhaa sepitellä sepitellä vastauksia tapahtumille, jotka ovat olleet selvästi nähtävissä vuodesta 321 jKr. lähtien.
Luterilaisen kirkon Piispat pukeutuvat helakanpunaan ja purppuraan, joka on Katolisen kirkon tunnusväri.
Pyhän Henrikin Kadetraaliin Helsingissä on valittu Roomalaiskatoliseksi Piispaksi Teemu Sippo. Tehtävänä hänellä on käännyttää Luterilainen kirkko Roomalaiskatoliseen uskoon messuineen ja yhteyden esteenä ovat todennäköisesti enää naispapit, ja Paavi jota on käyty kumartelemassa Vatikaanissa.
Paavin asema tulee vahvistumaan Euroopan palatessa juurilleen sunnuntain pyhittämisessä ja muissa kristillisissä muodoissa, jotka kuuluvat EU:n uskonnollisiin sisältöihin ja lakeihin.
Paavi perustelee sunnuntain kuuluvan Luomisen alun tapahtumiin ja Luterilainen kirkko on tehnyt sunnuntaista viikon seitsemännen päivän v.1973.
Näin ollen sunnuntaista on tullut pedonmerkki jo sen perustamisesta vuodesta 321 jKr. lähtien. Jumalan merkki sapatti, eli lauantai on ollut Jumalan merkkinä Luomisesta lähtien, ja pedonmerkki sunnuntai on sen vastakohta muodostaen pedonmerkin, jota paavi puolustaa.
Pedon kuolinhaavan parantuessa maallinen järjestys ja rangaistustoimet tulevat lisääntymään alkuajoista lähtien ja lopullisena niittinä tulee olemaan kuolemanrangaistus niille, jotka eivät paavin sanojen mukaan usko, että Eurooppa on palaamassa juurilleen sunnuntain pyhittämisessä.
On turhaa sepitellä sepitellä vastauksia tapahtumille, jotka ovat olleet selvästi nähtävissä vuodesta 321 jKr. lähtien.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Viki Klimenkon pohtineen tuota Aaltosen profetiaa: "herätys lähtee luterilaisesta kirkosta"..siihen malliin,että herätys lähtee pois luterilaisesta kirkosta.
Klimenkohan on hiljattain laulanut levylle,näitä Aaltosen runoja.
Vikin sivuille.
http://www.viktorklimenko.com/alku.html
Laodikean kirkolliskokouksessa 364 jKr. Jumalan oikean sapatin viettäjät julistettiin pannaan.
Canon XXIXX alkaa: Kristittyjen ei tule seurata juutalaisuutta lepäämällä sapattina, vaan heidän on työskenneltävä tuona päivänä, mieluummin kunnioittaen Herran päivää, ja jos voivat levätä silloin kristittyinä. Mutta jos joku havaitaan olevan juutalaisuuden kannattaja, julistettakoon hänet pannaan, eroon Kristuksesta. - Index Canum.
Silloin kun peto saa täyden vallan hän myös toimii.
Sunnuntailaki mennyt aivan väärin nyt kun lauantaikin jo enimmäkseen vapaapäivä. Normaalit työläiset eivät silloin työskentele tai jos he launtaina joutuvat työskentelemään niin silloin joutuvat työskentelemään myös sunnuntainakin koska silloin kyseessä vuorotyö tai joku muu tehdas tai liike joka auki läpi vuorokauden tai ainakin auki joka päivä.
Oikeastaan sapatille tehty enemmän myönnytyksiä siinä mielessä.
Ei ole suinkaan toivottavaa langenneessa tilassakaan, vaan se johtaa yhä syvempään luopumukseen.
Kun luopumus saavuttaa huippunsa silloin tilalle astuu kurinpalautus ja aletaan kyselemään neuvoa Paavilta, joka on ylimmäinen kirkollinen toimenhaltija.
Kun Luterilaiset ja Protestanttiset kirkot ovat menettäneet kasvonsa naispappeineen, homo ja lesbo suhteineen, sekä abortteineen on paavin kirkolla vastaus kaikkiin näihin hajoittaviin tekijöihin.
Kaiken salliminen onkin ollut Katolisen kirkon tavoite löytää langenneet Protestanttiset kirkot lankeemuksessaan ja saavuttaa ne takaisin Katollisen kirkon helmaan.
Katolinen kirkko ei tule muuttumaan, vaan sen tekee Protestanttiset kirkot paavillisen opetuksen alaisuudessa ja hyväksymisessä.
Uusi Maailmanjärjestys tulee saamaan aikaan yhdenmukaisen järjestelmän myöskin pyhäpäivien rakenteessa ja valinnoissa korkeimman kirkollisen päättäjän mukaisesti.
että "Babylon on Rooman peitenimi".
Kaikki tulee käymään aivan kuten Adventtikirkko julistaa, kuljemme Johannes Kastajan jalanjäljissä, ja teemme tietä pian saapuvalle Kuninkaalle.
Jes. 40:3
Huutavan ääni kuuluu: "Valmistakaa Herralle tie erämaahan, tehkää arolle tasaiset polut meidän Jumalallemme."
Ps. 24
1 Daavidin virsi. Herran on maa ja kaikki, mitä siinä on, maanpiiri ja ne, jotka siinä asuvat.
2 Sillä hän on sen perustanut merten päälle, vahvistanut sen virtojen päälle.
3 Kuka saa astua Herran vuorelle, kuka seisoa hänen pyhässä paikassansa?
4 Se, jolla on viattomat kädet ja puhdas sydän, joka ei halaja turhuutta eikä vanno väärin.
5 Hän saa siunauksen Herralta ja vanhurskauden pelastuksensa Jumalalta.
6 Tämä on se suku, joka häntä kysyy, joka etsii sinun kasvojasi, -tämä on Jaakob. Sela.
7 Nostakaa päänne, te portit, nostakaa päänne, te ikuiset ovet, kunnian kuninkaan käydä sisälle!
8 Kuka on se kunnian kuningas? Hän on Herra, väkevä ja voimallinen, Herra, voimallinen sodassa.
9 Nostakaa päänne, te portit, nostakaa päänne, te ikuiset ovet, kunnian kuninkaan käydä sisälle!
10 Kuka on se kunnian kuningas? Hän on Herra Sebaot, hän on kunnian kuningas. Sela.
Johan kaikilla protestanteilla on yhteinen lepopäivä.
Eihän siinä enää mitään uusia päiviä tarvita.
Se tulee olemaan lähitulevaisuudessa. Adventistit varoittavat kaikki kristittyjä etukäteen, että sitten, kun se tapahtuu tosiuskovat eivät joutuisi harhaan. Rakkaus pakottaa varoittamaan.
Mitä kaikkea tulee tapahtumaan? Sellaiset, jotka eivät tiedä, eivätkä ole ottaneet asiasta selvää, menevät ilman muuta massan mukana. Luultavasti nuo tapahtumat menevät nopeaan tahtiin.
Sellaiset jotka eivät tiedä, että sunnuntai on pedonmerkki sitä pitää kaijuttaa suurella äänellä, että kukaan ei jää tietämättömäksi.
Johtajat ovat hiljaa, mutta yksilöt seurakunnassa eivät ole hiljaa, vaan tuovat sunnuntain pedonmerkin selvästi esille.
on lepopäivänä yhteisesti sunnuntai.
Toisin sanoen suuri osa seuraa ihmiskäskyä, joka on sunnuntai.
Vanha Luterilainen virsi kertoo kuinka peto räyskyi Jumalan käskyi vastaan. Virsikirjan virsi vuodelta 1845, virren numero 240.
Säkeistö 6. Nuori, wanha, waimo ja mies, Sen tietämän pitää sangen, Ett' lesabel' ja Babylon myös, On nyt maahan langenn', Kuin oli kunnias', tek' itsens wiisaaks', Wallits' ylpeytens' wallas', JUMALAN KÄSKYI VASTAAN RÄYSKYI, Rauwen' on jo itese altans'.
12. Me rukoilem' sua Jesu Christ', Pääst' meit pahan paawin orjuust', Kuin on se ANTICHRISTUS wissist', meit ' kerit' sen kowast' koiruust: O Herra Christ' ! Sinä olet wissist', Kuin yksinäs woit meit' auttaa ! Synnist' estä, hädäst' päästä, Piinas ja kuolemas kautta !
Kun nyt Jumalan käskyjä vastaan on räyskytty ja muutettu sunnuntai pyhäksi, on sunnuntai näinollen ollut pedon merkkinä pitkälti yli tuhannen vuotta.
Jumalan merkki on sapatti.
että maallikot tulevat viemään työn päätökseen. Profetiat tässä vaan täyttyvät, ei sen kummempaa.
Kaikki kirkot ja seurakunnat menevät massan mukana ja tekevät kaikkensa, ettei kukaan tietäisi mitä on tapahtumassa ja on tapahtunut. Adventtikirkkokin opettaa ei vielä, ei vielä, eikä vieläkään ole pedonmerkkiä, vaikka armon ovet ovat sulkeutumaisillaan.
pian ihmiset menevät mantereelta, mantereele ja mereltä, merelle etsien Jumalan sanaa, mutta se pakenee heitä, ja tuhkaa sataa taivaalta silmille, eikä nähdä mitä on tulossa.
Tämä musta pilvi näytettiin näyssäni jo kuukausia sitten kuinka se meni ylitsemme Pohjoisesta etelään, näin myöskin Kansakuntien lipputangon kaatuvan jalustaltaan.
Eräässä näyssäni näytettiin pitkä valtatie täynnä uusia ajoneuvoja joissa oli uusia linja-autoja, kuorma-autoja ja kaikkia liikennevälineitä ja kaikki uutta, jotka pysähtyivät äkisti metsään reunaan tien loppuessa.
Ihmettelin kuinka tie voi pysähtyä metsän reunaan ja lähdin seuraamaan metsään menevää polkua ja kaukana näin pienen mökin metsän keskellä ja koira pihassa heilutti häntää. Halusin mennä tapaamaan mökin isäntää, joka näkyi kauempana suon reunassa. Tavatessani hänet kysyin: Kuinka sinulla menee ja hän katsoi minuun ja otti käteensä kuokan jonka hän löi turpeeseen.
Siinä oli vastaus kysymykseeni, sillä näin näyn silloin kun Kemijärvellä alkoi paperitehtaat pysähdellä ja näin on käymässä koko maassa, että on otettava kuokka kouraan ja tehtävä punainen mökki ja perunamaa lähimmän suon reunalle.
Uusi Maailmanjärjestys on tulossa ja olemme keskellä kolmen enkelin sanoman loppuhuipennusta. Paetkaa pois Baabelista te minun kansani, sillä ette voi juoda riivaajien maljasta ja olla samalla uskollisia Jumalan sanalle.
että Jumalan kansan täytyy paeta kaupungeista maalle, syrjäisille seuduille pakoon. Niinkuin sinunkin näyssä, meillä täytyy olla omat kasvimaamme, koska "kukaan, jolla ei ole pedonmerkkiä ei voi enää ostaa eikä myydä". Vainoja pakoon täytyy myös kaupungeista lähteä.
pedom merkki on koko maailmaa - eikä vain kristillisyyttä käsittävä. Siksi tämän "Ekumeenisen kehityksen " on levittävä" kaikkiin suurempiin uskontoihin. Näin tapahtuu olosuhteiden pakosta - kun aika tulee..
Virallinen kirkko ei julista pedon merkkiä ja sieltä voisi tulla sellainen julkilausuma että kirkon edun nimissä olisi parempi jos siitä eivät myöskään jotkut kahjot mainitsisi mitään. He vain pilaavat kirkon maineen eivätkä saa jutuillaan mitään muuta kuin pahennusta aikaan.
Vaikka jäsenet maksavat kymmenyksiään, niin silti voisi heiltä kieltää typerät kirjoitukset ja virallinen kirkko antaa sen kannanoton mikä sillä asiaan. Noille yli-intoisille kahjoille voisi keksiä jotain muuta tekemistä. Vaikka jotain vähän viisaampien esitteiden jakamista tai liittymiskaavakkeita raamatun kirjekerhoon.
Miksi kirkon edun mukaista on vaijeta pedon merkistä ja miten ja miksi se vaikuttaa kirkon maineeseen ?
Ekumeniasta löytyy vastaus siihenkin kysymykseen, sillä kuinka muutoin yhteys ja ykseys pyrkimykset Katolisenkirkon kanssa tulisivat yhteistyökykyiseksi keskenään.
Eikö julistuspohja Katolisenkirkon opinkäsityksien kanssa ole yhteinen kaikissa kirkkokunnissa Ekumenian myötä ja aivan erityisesti Protestanttisissa kirkoissa ?
Martti Luther piti paavia sekä petona, että antikristuksena, joka myöhemmin sai kuolinhaavan, joka paranee parhaillaan. EU:ssa vieraileva paavi sanoi Euroopan palaavan juurilleen sunnuntain pyhittämisessä. Tätä totuuttako sinä tahtoisit pimittää, ja antaisit varmaan ylifariseuksenkin kainaloon täysin vastakkaista materiaalia, joita sinä haluat levittää.
Adventtikirkko on menettänyt maineensa naispappeuden vuoksi, sillä sellaista harhaa ei ole antikristuksen kirkossakaan.
Kuultu on! Pedon merkki pitää pitää kirkon seinien sisällä.
Oli hirveä itku ja poru, kun Norjalaiset levittivät sanomaa "pedon merkki tunnistettu".
Adventisteilla ei löytynyt sijaa. Heiltä kiellettiin levittämässä mainoksia adventtikirkon lähettyvillä.
Ei puhettakaan, että olisivat saaneet adventtikirkossa puheitaan pitää.
Traktaasit kuitenkin levisivät ympäri Suomen maan. Siitä pitivät helluntalaiset, luterilaiset ja jotkut adventistit huolen.
Pedon merkki on kaikille ihmisille koko maailmassa.
Se uskontojen yhdistäminen keisarin käskystä mikä tapahtui 300 luvulla on vain tulevan esikuva - tulee aika jolloin sama tapahtuu koko maailmassa. Roomassa oli uskontojen yhdistyminen välttämätöntä siksi että eri uskontojen keskinäiset riidat uhkasivat valtion olemassa oloa. Tulevaisuudessa tulee koko maailma olemaan vaarassa samasta syystä kun esimerkiksi islamin ja kristinuskon ja muutamien muidenkin on mahdoton päästä yhteisymmärrykseen. Silloin on ainoa mahdollisuus on pakolla yhdistää kaikki suuret uskonnot yhdeksi koko maailmaa käsittäväksi ja se mitä tapahtui ensimmäisen kirkolliskokouksen jälkeen tapahtuu jälleen, vaikka nyt koko maailmassa. Siitä tulevasta tapahtumasta ilm. kirja kertoo - kun uskontot on yhdistytty väkivalloin ja lupauksin - tulee maailmaan säännöt joita jokaisen on noudatettava.
Näin minä ainakin ajattelen sen käyvän.
on kaikille ihmisille koko maailmassa. Ymmärsitkö, että sunnuntai on se pedonmerkki ?