Täällä toitotetaan suureen ääneen sunnuntaipakosta ja pikku pedosta nimeltä paavi adventistiseen tapaan.
Kuinkahan siinä oikein kävisi, kun paavi alkaisi pakottaa islamilaista maailmaa viettämään sunnuntaita perjantain sijasta?
Taitasivat vatikaanin päivät olla silloin luetut, kuten paavin myös.
Lentelis paavit sadan gramman kappaleina pitkin Rooman kaupungin taivaita.
Sen verran on jo harjoteltu ja kyykytetty suurempaakin mahtia, kuin paavin istuinta.
Tai kun paavi sanoisi juutalaisille, että teidän sapattinne on väärä lepäämispäivä.
Voipi olla että vatikaani sais pyydellä polvillaan anteeksi "uskonpuhdistustaan".
Johan se nyt pyytelee kovasti anteeksi pedofilipiispojensa toilailemisia.
Ja voipi olla, että adventistitkin alkais komeron kätköistään etsiä rynkkyä vaientaakseen moiset sunnuntain kaupustelijat, viimeistään kotioviltaan, jos sinne paavin kardinaalit nuuskimaan tulisivat, että mitä lepopäivää sitä oikein vietetään.
Ennemminkin Jenkit ovat jo itse eristämässä itseänsä koko euroopasta ja muusta maailmasta, koska näkevät, millaiset seuraukset siitä on heille itselleen, kun työntävät lusikkaansa muiden keitoksiin.
Rakentavat itsellensä "kilpeä" kiireesti, jotta saisivat olla rauhassa.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Kyllähän se pelkästään harhaoppisten mielikuvitusta että katolinen kirkko olisi joku maailmanmahti ja sillä valta päättää yhtään mistään asiasta maailmassa. Ei tosiankaan sen ohjeistusta noudata yhtään kukaan ja vain sairaissa unissa joku kuvittelee että säätäisi jotain sunnuntailakeja. Ne aivan yhtä epäonnistuneita profetioita kuin se 1844. Nyt täytyy keksiä sitten joku korjausselitys joka vielä hullumpi että miks peto ei ollutkaan katolinen kirkko ja miksi Paavilla ei ole valtaa edes päättää omien sukkiensa väristä.
kysyppä niiltä juutalaisilta jotka kirkko tappoi että kunnioittiko kirkko sapattia....
"Numeropeelo"
Kenetkäs nyt olet mennyt listimään?
"numeropelolla" on ilmeisesti varmaa tietoa, kun on käynyt kysymässä tapetuilta juutalaisilta heidän mielipiteitään?
No kyllä olemme jo kauan tienneet, että kuulut meediolahkoon nimeltä Adventtikirkko, jonka oppiäitinä on itse legio Ellen G. White.
On pelkkää harhaoppisten kuvittelua että katolinen kirkko olisi erityiseti vainonnut sapatin viettäjiä.
Pimeällä keksiajalla nyt vainottiin vähän ketä tahansa ja katolinen kirkko oli lakihenkin usko mihin pesyitynyt kaikenlaisia vääriä oppeja eikä se ollut hengellinen liike ja se vainosi Pyhän Hengen ilmentymiä ja uskonsuuntia joissa ilmeni hurmoksellisuutta. Jopa Lutherkin vastusti niitä. Niihin katolisen kirkon vaino kohdistui enimmäkseen ja ne niin tasapainoisia hengellisiä yhteisöjä että eivät tuosta tee mitään numeroa niistä ole maininaa heidän opeissaan.
Sapatinviettäjät elävät vielä pimeää keskiaikaa.
Demoni voimia: Nykyään on entinen U_1 muuttanut nimmaria. Hän toimii nykyään sda.managerina. Hän koettaa Johtaa Adventisteja Pietismin Henkimaailman syvyyksiin, että hän pahojen henkiensä kanssa tulisi tuomaan Adventisteille Demooni valaistusta. olen tunnistanut tämän mainitun managerin kauppa reissuilla. Ehkä tuijotin viimeiksi kun näin hänet liikaa. Ehkä siksi, kun en ole ennen nähnyt Female Demonia Sarvipäätä. Eihän nuo hänen piilo sarvensa ole ihan kaikkien nähtävissä, näet hän salaa noita peukalon kokoisia sarviaan, noihin hänen sarviinsa on tatuoitu sta.M. Joka tarkoittaa manager nimeä. Muuten hän on suloisen näköinen Demoni!
mutta se ei tarkoita että vainot kohdistuivat vain juutalaisiin, vaikka heitä onkin vainottu eniten, Jeesuksen tähden ja sapatti oli yksi vaikutteista.
tuli kristinuskoon 325 vuonna?
Kompromissin kautta - kun erilaiset uskonnot olivat "pakon" edessä ja keisarin käskystä heidän oli tultava yksimielisyyteen ja Rooman valtion asiat niin vaativat.
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9018795/43746764
Rooman kirkko kyllä vainonnut ihmisiä, polttanut roviolla heitä sekä kieltänyt kansalta Raamatun tutkimisen.
Kirkko kieltämättä ollut eksynyt, se ollut lakihenkinen, pelkästään opilline usko jossa ei ole ollut sijaa Pyhälle Hengelle.
Mutta ei vaino ole kohdistunut mitenkään juutalaisten lakihenkiseen uskoon. Oikeastaan katolinen kirkko ja juutalaisuus olleet samassa veneessä. Juutalaiset tappoivat Jeesuksen ja roomlaiset vainosivat heidän seuraajiaan jos heissä ilmeni Pyhän Hengen vaikutuksia, jos heidän uskonsa oli hurmoksellisuutta. Sitä Lutherin vihasi ja hän adventistien esikuva.
Oikeastaan adventistit ovat kuin katolinen kirkko, he ahdistelevat opillaan Pyhän Hengen uskovia sekä sitä vapautta mitä Hengen hurmos tuo, miten siinä ihminen ei ole koko ajan kyräilevä että misssä opissa se tuo toinen on, vaan siinä liikutaan Hengen alueella missä ihminen saa uskostaan oikeasti jotain eikä se vain ole kolkkoa sanahelinää.