Mikä on vuosittainen käypä korko kun vajaan parinkymmenen vuoden ajan on maksettu toisen henkilön puolesta hänelle kuuluneita laskuja? Miten rahan arvon muuttuminen huomioidaan?
Asiasta on aikoinaan sovittu kirjallisesti, joten ei liene tarpeen kyseenalaistaa onko koron perimiseen oikeutta.
Asiasta on aikoinaan sovittu kirjallisesti, joten ei liene tarpeen kyseenalaistaa onko koron perimiseen oikeutta.
Vastaukset 3
Vanhimmat
"Asiasta on aikoinaan sovittu kirjallisesti, joten ei liene tarpeen kyseenalaistaa onko koron perimiseen oikeutta. "
No jos asiasta on sovittu oikein kirjallisesti, niin kai siinä sopimuksessa sanotaan että miten rahan arvon muuttuminen huomioidaan ja minkälainen korko on oikea?
Jos näitä ei ole siinä sopimuksessa mainittu, niin sitten nimenomaan on syytä kyseenalaistaa koron perimisen oikeutus. Ja lähtökohtaisesti sitä oikeutta ei ole, jos siitä ei ole sovittu.
Juuri niin kuin tuossa jo vastattiin, niin korkoa ei voi ryhtyä perimään millään perusteella jälkikäteen, jos asiasta ei ole sovittu. Mikäli paperissa lukee jotain vuotuisesta käyvästä korosta, niin siinäpä saa tehdä taulukkoa melkosen pitkästi, että hommaan tulee joku tolkku.
20 vuoden aikana on ollut muutamakin korkohyppy ja valuuttakin vaihtui. 90-luvulla pankin kulutusluotolle sai maksaa korkoa yli 15 %, nykyään ei puoltakaan siitä. Keskiarvon ehkä saisi laskettua, jos viitsii koluta tilastoja, mutta rahan reaaliarvoa ei oteta finanssiasioissa huomioon muutenkaan - sehän menis ihan mahottomaksi laskea. Velkasumma on se, mikä on lainaa annettu ja soon siinä.
Jos lainaa ei ole lyhennetty lainkaan, niin pankki laskisi myös koron korolle eli lainasumma olisi jo kasvanut yli ymmärryksen. Siis maksamaton korko olisi lisätty lainan pääomaan vuosittain ja seuraavan vuoden korko olisi laskettu yhteenlaskun tulokselle.
Jos taas on lyhennetty, niin korko pitäisi laskea aina kulloinkin jäljellä olleelle pääomalle ja taaspa sais tehdä taulukkoa...
jossa toinen puoliso on maksnut toisen laskuja (asuntolainaa). Se on normaalia elämää eikä niistä voi eron tulutu vaatia hyvitystä.