http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2010/04/kreikka_esitti_avunpyynnon_eulle_ja_imflle_1628019.html
Miksi Rehnin piti puoltaa Kreikan liittymistä EU:hun?
Tuliko paljon rahaa?
Miksi Rehnin piti puoltaa Kreikan liittymistä EU:hun?
Tuliko paljon rahaa?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
päättivät rahoittaa Kreikkaa, taitaa tulla kiertotietä nekin fyrkat omalle tilille.
rahaa 5% korolla, vaikka korkotaso on noin 1.
takaisin kuten islannin jää kanssa.
on liian korkea.
Ihmejuttu.
Eroamisesta ei ollut kyse.
Kreikan pääministeri George Papandreou on pyytänyt velkaiselle valtiolleen taloudellista hätäapua EU:lta ja Kansainväliseltä valuuttarahastolta IMF:ltä. Pyyntö oli odotettu ja IMF:n ja EU:n lainapaketti valmisteltu.
Pääministeri Papandreou sanoi televisiossa, että avun vastaanottaminen on kansallinen välttämättömyys. Euroopan komissio lupaa edetä asiassa nopeasti.
Ennakkotietojen mukaan EU:n ja IMF:n apupaketti on ensimmäisenä vuonna arvoltaan 45 miljardia euroa. EU:n, IMF:n ja Euroopan keskuspankin asiantuntijat ovat parhaillaan Ateenassa hiomassa paketin yksityiskohtia. Kreikka saa yksistään EU-mailta noin 30 miljardin lainat viiden prosentin korolla.
Kreikan velkakriisi horjuttaa koko euroaluetta, ja euro on laskenut alimmilleen vuoteen suhteessa dollariin.
Kreikan hallitus on jo päättänyt mittavista säästötoimista - muun muassa veronkorotuksista ja eläkkeiden jäädyttämisestä - budjettivajeen pienentämiseksi. Tämä puolestaan on saanut julkisen sektorin lakkoon jo neljä kertaa tänä vuonna.
Reuters, AP, AFP
Taidatkos sanoa sen?
Kepu ja Vanhanen tietysti, hölmö.
on syy Kreikan, kuten muidenkin maiden ahdinkoon.
Kyllä Kreikan tilanteesta vastaaville löytyy ihan oikeat nimet ja tahot, ei tarvitse tyytyä Kataisen mantraan.
huijatun puhetta ole. Koko Kreikan / Suomi ongelmaa ei olisi jos hallitus olisi eronnut EU.sta. Ei näin erilaisten kansaalisvaltioden yhteiselosta tule mitään, ajatus on täysin utopistinen. EU.n kaltainen valtioliitto edellyttää hyvin samanlaisia valtioita, samanlainen uskonto, moraali, talous, lainsäädäntö jne.
Ei onnistunut Neuvostoliittokaan pysymään kasassa. Syynä oli tuo kansaalisvaltioiden erilaisuus. Yhdysvalloissa osavaltiot ovat hyvinkin identtisiä, siellä tuo on toiminut. Siis vika on Kataisen ja Vanhasen kun eivät hae Suomen eroa noista etelän kulttuureista.
ja muutakin EU:ta kusetti ja kaunisteli kreikan tilannetta
Kreikan anarkistit jemmaavat jo eräiden tietojen mukaan bensiiniä. Eivät suinkaan autojaan varten, vaan sytyttääkseen tulevissa kesähelteissä kreikan liekkeihin niin monesta kohdasta, että tuhot tulevat olemaan suunnattomat.
Ja samat sällit lietsovat väkivaltaisia mielenosoituksia ja puhuvat sisällissodan alkamisesta aivan pian.
Millaiseksikohan lopulta lasku ja hinta kreikasta eu:lle muodostuu?
Mielenkiintoinen reunahuomio. Näiden kreikan anarkistien kanssa yhteistyössä olevia tahoja vaikuttaa pohjoismaissakin. Ruotsin antifasisteissa ja suomen vihreissä. Mitenköhän vihreiden arvomaailmaan oikein sopii tehdä yhteistyötä porukan kanssa joka vuosittain aiheuttaa melkoisen ympäristökatastrofin valtavia maastopaloja sytyttämällä?
Kepulainen on aina kepulainen vaikka voissa paistais...ja huijaa aina.
Kreikka... vaan myös Italia, Espanja, Portugali Ja Irlanti ovat taloudellisesti kuralla. Pitäisi viedä nurkantaakse se porukka, joka meille tuonkaltaisen riesan järjesti.
On kepuloisten lahja Suomen kansalle, kun muistamattomaan Mattiin ovat kaikki jo kyllästyneet.
Kyllä Kreikka saisi taloutensa pikavauhtia kuntoon, jopa ylijäämäiseksi, jos suostuisivat ottamaan Suomen tarjoaman "avun" vastaan.
Paavo Lipponen nimitettäisiin Kreikan pääministeriksi ja Iiro Viinanen ja Sauli Niinistö jakaisivat Valtionvarainministerin salkun. Neuvonantajiksi nimitettäisiin Raimo Sailas, Hetemäki ja Wahlroos.
avustuspakettiin voitaisi lisätä muutama laivalastillinen lämpimiin oloihin paremmin sopeutuvia moniosaajia. Olen valmis pienestä eläkkeestäni avustamaan tuota toimintaa.
maat Tyyneen valtamereen asti olisivat jäseniä.Itseään täynnä oleva pyrkyri,se nähtiin jo yliopistoaikoina.
Suomessa vanhukset kuolevat sänkyihinsä yms. eikä SUomi pyysä keneltäkään apua.
Suomi ottaa lainaa että voi lainata rahaa Kreikalle