Ei voi mielestäni sanoa muuta kuin että oli taitamatonta ulkopoloitiikkaa päästää valtakunta sotaan, kun oli olemassa kolme tosiasiaaa: 1) meillä ei ollut luvassa mistään apua; 2) Neuvostoliitolla oli vapaat kädet sopimuksen johdosta Saksan kanssa; 3) meidän puolustuslaitoksemme oli puolivalmis.
Meillä, kuten eräissä muissakin pienissä maissa, on nähdäkseni yleisessä mielipiteessä ollut eräs suuri vika. Me olemme eläneet illuusioitten maailmassa emmekä realiteettien. Me luotamme oikeuteen ja sillä tarkoitamme paperille merkittyjä oikeuksia. Me katsomme myös, että jokainen suvereeninen valtio ja kansa on samanarvoinen. Näin ei ole asianlaita. Yhden miljoonan Viron valtio ja 3½ milj. Suomen valtio eivät ole samassa asemassa eivätkä reaalisesti samanarvoisia kuin 70-80 milj. Saksa, 50 milj. Englanti tai 180-200 milj. Neuvostoliitto....Syksyllä 1939 meillä olisi ollut mahdollisuus väistää ja tehdä sopimus Neuvostoliiton kanssa ehdoilla, jotka eivät olisi olleet kunniattomat ja jotka olisivat mteriaalisesti olleet paljon edullisemmat kuin ne, joihin Moskovan rauhassa olimme pakotetut.
Edellä oleva teksti ei ole omaani. Pyydän lukijoita arvaamaan tai tietämään, kenen tekstiä yllä mainuttu oikeasti on. Annan tehtävän helpottamiseksi vaihtoehtoja:
A. Sotamarsalkka, presidentti Mannerheimin muistelmista
B. Presidentti Risto Rytin (edistyspuolue) kirjoituksia
C. Presidentti J.K. Paasikiven (kok.) kirjoituksia
D. Ministeri, SDP:n pitkäaikainen puh.joht. Väinö Tannerin (SDP) kirjoituksia
E. Presidentti Urho Kekkosen (Maalaisliitto) kirjoituksia
F. SKP:n puheenjohtaja Aarne Saarisen (SKP) muistelmista
G. Taisto Sinisalon (SKP; vähemmistökommunistien keulakuva) kirjoituksia
Meillä, kuten eräissä muissakin pienissä maissa, on nähdäkseni yleisessä mielipiteessä ollut eräs suuri vika. Me olemme eläneet illuusioitten maailmassa emmekä realiteettien. Me luotamme oikeuteen ja sillä tarkoitamme paperille merkittyjä oikeuksia. Me katsomme myös, että jokainen suvereeninen valtio ja kansa on samanarvoinen. Näin ei ole asianlaita. Yhden miljoonan Viron valtio ja 3½ milj. Suomen valtio eivät ole samassa asemassa eivätkä reaalisesti samanarvoisia kuin 70-80 milj. Saksa, 50 milj. Englanti tai 180-200 milj. Neuvostoliitto....Syksyllä 1939 meillä olisi ollut mahdollisuus väistää ja tehdä sopimus Neuvostoliiton kanssa ehdoilla, jotka eivät olisi olleet kunniattomat ja jotka olisivat mteriaalisesti olleet paljon edullisemmat kuin ne, joihin Moskovan rauhassa olimme pakotetut.
Edellä oleva teksti ei ole omaani. Pyydän lukijoita arvaamaan tai tietämään, kenen tekstiä yllä mainuttu oikeasti on. Annan tehtävän helpottamiseksi vaihtoehtoja:
A. Sotamarsalkka, presidentti Mannerheimin muistelmista
B. Presidentti Risto Rytin (edistyspuolue) kirjoituksia
C. Presidentti J.K. Paasikiven (kok.) kirjoituksia
D. Ministeri, SDP:n pitkäaikainen puh.joht. Väinö Tannerin (SDP) kirjoituksia
E. Presidentti Urho Kekkosen (Maalaisliitto) kirjoituksia
F. SKP:n puheenjohtaja Aarne Saarisen (SKP) muistelmista
G. Taisto Sinisalon (SKP; vähemmistökommunistien keulakuva) kirjoituksia
Vastaukset 23
Vanhimmat
Arvelisin tekstin olevan Paasikiven (kok.) kynästä. Hän jos kuka oli reaalipoliitikko. Mannerheim oli kylläkin samoilla linjoilla ennen talvisotaa.
Ainakin olivat tätä mieltä.Paasikivi ja Mannerheim.Kumpi hyvänsä voi olla.
oikeasta vastauksesta. Teksti on J.K.Paasikiven ystävälleen Väinö Tannerille 26.12.1940 kirjoittamasta pitkästä kirjeestä, jota Paasikivi itse kutsuu tutkielmaksi. Olet myös oikeassa siinä, että Mannerheim oli samoilla linjoilla Paasikiven kanssa. Paasikivi pani suuren toivon nimenomaan Väinö Tanneriin, jota Paasikvi piti järkimiehenä. Paasikiven pettymys oli suuri, kun Tanner kuitenkin kallistui Erkon puolelle. Paasikiven ja Tannerin ystävyys kuitenkin jatkui, vaikka miesten välit olivat ratkaisuhetkillä kireät. Ilmeisesti Tanner jälkiviisaana sitten kyllä myönsi Paasikiven olleen oikeassa ja itsensä väärässä.
muistelmista
Jälkikäteen kun jokin on mennyt pieleen on helppo sanoa että toisella tavalla olisi onnistunut paremmin. En syytä suomen silloista päätöstä, syytän Neuvostoliittoa sodan aloittamisesta ja tekosyistä maan vaatimiseksi.
Huomautan, että kyseinen teksti on kirjoitettu vuonna 1940 ja sen kirjoittaja ei ollut jälkiviisas, vaan oli tätä samaa mieltä jo ennen sotaa.
"Syksyllä 1939 meillä olisi ollut mahdollisuus väistää ja tehdä sopimus Neuvostoliiton kanssa... " ja "...olleet paljon edullisemmat kuin ne, joihin Moskovan rauhassa olimme pakotetut." ????
Kirjoittaja eli Paasikivi kannatti väistämispolitiikkaa. Pienen valtion on pakko myöntyä ja nöyrtyä johonkin turvatakseen suuremman eli itsenäisyytensä. Paasikivi kannatti jo syksyllä 1939 tätä väistöä ja sopimusta NL:n kanssa. Mannerheim ainoana vaikutusvaltaisena tuki häntä tässä.
N:liitio EI olisi tyytynyt kuin vain Suomen täydelliseen alistamiseen satellittivaltiokseen. Älä jauha paskaa, Mielipidevanki.
Paasikivi kuuli 5.12. Rytin neuvotteluista Göringin kanssa vähän ennen sodan syttymistä, jolloin Göring oli käskenyt välttää kaikin tavoin sotaa Neuvostoliiton kanssa. Paasikivi oli harmitellut ettei ollut kuullut aiemmin mielipiteestä.
Taitamatonta ulkopolitiikkaa oli tekemässä vuonna 1939 Paasikivi itse ja jos harmitteli ettei ollut myynyt Suomea Neuvostoliitolle syksyllä 1939 välttääkseen muka tulevan sodan, niin oli seuraavana syksynä korjaamassa tekemäänsä virhettä ja luovuttamassa Petsamoa.
Typerää jälkiviisautta. Jos N:liitto lavasti Mainilan laukaukset, jotta sai syyn hyökätä Suomeen, ei se olisi missään neuvotteluissa jättänyt hyökkäämättä. Sen kertoo jo etupiirisopimus. Erittäin surkeaa yrittää syyllistää Suomea jopa Talvisodasta.
Typeryydestä voi olla montaa mieltä. Tämä oli kuitenkin myöhemmän presidenttimme J.K.Paasikiven pohdiskelua. Kun hän on näitä kysymyksiä jälkeenpäinkin pohdiskellut, hänellä on ollut tiedossaan etupiirisopimus ja sisällöstä esitetyt nootit yms. Paasikiven mielipidettä se ei muuksi muuttanut.
Kysymys ei ole mistään Suomen syyllistämisestä. Paasikivi oli isänmaallinen ja humaani ihminen. Hän ajatteli täysin absoluuttisesti vain Suomen parasta. Siinä hän vain pyrki karistamaan turhat illuusiot.
Käsityksesi siitä, että NL olisi kaikissa tilanteissa hyökännyt, on tuulesta temmattu ajatus, jolle ei löydy historiallista tukea. Ribbentroppin nootti 22.6.1941, Hitlerin valtiopäiväpuhe 1940 ja puhe 22.6.41 tukevat paremminkin Paasikiven käsitysten oikeellisuutta. Tuskin olet edes tietoinen Saksan ulkoministeri Ribbentroppin nootin sisällöstä, kun tuollaista jauhat. Ribbentropp tiesi varmaan mistä puhui, olihan hän etupiirisopimusta toisena osapuolena rukkaamassa.
Turha on spekuloida, kun tiedoista tärkeimmät ovat Moskovan arkistojen kätköissä. Miksiköhän niitä ei saa tutkia? Olisiko erittäin raskauttavaa aineistoa neuvostovallan aikomuksista? Monelle riittää tästä M.R-sopumksesta kohta, jossa Suomi luetaan Baltian maihin (Viro, Latvia, Liettua, SUOMI) ja ne luetaan N:liiton etupiiriin kuuluvaksi.(Baltin maiden kohtalo tiedetään). Sinulle ei tunnu riittävän.
Ei titenkään riitä, jos historiallinen tieto kertoo vahvasti muusta. Esittämääni tulkintaa puoltaa keskeisen aikalaisen ja neuvotteluihin osallisen eli Paasikiven käsitys, sitä tukee Ribbentroppin ilmoitus sopimuksen sisällöstä ja edelleen sitä tukee Hitlerin kannanotot. Lisäksi sitä tukee se, että NL ei vallannut Suomea silloin, kun se olisi aivan hyvin onnistunut.
Paasikiven käsitys NL:n tavoitteista oli se, että NL pyrkii eristämään Suomen, toisin sanoen rauhoittamaan pohjoisen rintaman. Sen vuoksi NL suhtautui jyrkän kielteisesti Suomen ja Ruotsin puolustusliittoaikeisiin vuonna 1940.
Suomi eroaa hyvin ratkaisevalla tavalla Baltian maista. Suomesta ei pääse panssarivaunulla Saksasta Venäjälle tai päinvastoin. Tässä maantiede oli meidän puolellamme.
Kuten sanoin, ratkaiseva tieto on varmasti vielä Moskovan arkistoissa. Mielestäni kysymys on nimenomaan siitä, että N:liiton aikomus oli todella alunperin Suomelle Viron kohtalo, ei M-R: sopimuksen tekstia voi oikein toisin tulkita. Jos suunnitelmat vaihtelevat löyhän satelliittiivaltion ja miehityksen välillä, se on toinen asia.
"13.04.2004
Martti Valkonen
RYTI, KOIVISTO JA TOTALITARISMI
Markku Jokisipilän tuore väitöskirja Aseveljiä vai liittolaisia? haastaa lehdissä ilmestyneiden esittelyjen mukaan jatkosodan monet vakiintuneet totuudet. Se on oikein tervetullutta.
Jokaisen sukupolven pitäisi tutkia ja kirjoittaa historia uudelleen. Syyksi siihen riittää uusien arkistojen avautuminen, mutta yhtä hyvää syytä uuteen tutkimukseen antaa kulloinenkin ajan henki eli kunkin ajan päällimmäiset uskomukset ja kumarrussuhteet. Nehän muuttuvat tässä maailmassa kaikkein nopeimmin, vaikka poliittinen eliitti aina panee vastaan.
Historian tutkijoiden väittelyssä kulloinenkin ajan henki on varmasti yhtä tärkeä tosiasia kuin dokumentein osoitettavat faktat. Tällöin kyse on sekä tutkittavan ajan että tutkijan oman ajan hengestä. Jokisipilän työn kohdalla kyse on siis paitsi jatkosodan hengestä myös vuoden 2004 hengestä. Kun ajan henki on nyt taas tavallaan muuttumassa, nähdään historian tapahtumat aivan uudenlaisessa valossa.
Jokisipilän sanomalehdissä jo saaman uteliaan ja terveesti kriittisen palautteen jatkosodan päivien tapahtumista ja asenteista voi mainiosti projisoida nykypäivään. Vertailtavaksi voidaan ottaa 1990-luku eli Neuvostoliiton romahtamisen ajanjakso. Tarkoituksena on yksinkertaisesti yrittää ymmärtää, miten Suomen poliittinen perinne reagoi ajan henkeen ja tulkitsee sitä.
Sanomalehtien perusteella kiinnostavia ydinkohtia Jokisipilän väitöskirjassa on teesi, ettei presidentti Risto Rytin olisi tarvinnut tehdä kesäkuussa 1944 Ribbentrop-sopimusta, koska Hitler oli suostunut myymään tarvittavat aseet Suomelle muutenkin ja koska ne itse asiassa jo olivat saapuneet maahan ennen sopimuksen allekirjoitusta.
Puhekielellä voisi siis sanoa, että Ryti erehtyi hätävarjelun liioitteluun, kun hän antoi erityistakuut Saksalle.
Hyvin voidaan ajatella, että sodan keskellä Euroopan eläessä uusien suurten muutosten uhkaa ja odotusta silloinen ajan henki saneli täysin luontevasti Rytille ja Suomelle pakon tehdä Ribbentrop-sopimus. On aivan loogista ajatella, että Suomen hallitseva sisäpiiri oli yhtä mieltä sopimuksen välttämättömyydestä.
Tämä tarjoaa rinnastuksen:
Jos jälkeenpäin arvioituna Ryti oli erehtynyt hätävarjelun liioitteluun 1944 romahdustaan kohti kulkeneen totalitaarisen kansallissosialismin edessä pelätessään totalitaarista kommunismia, niin vastaavasti esimerkiksi presidentti Mauno Koivisto erehtyi joissakin ratkaisuissaan hätävarjelun liioitteluun 1992-93 jo romahtaneen totalitaarisen reaalisosialismin edessä, jonka hän yhä kuvitteli mahtitekijäksi. Poliittinen eliitti tuki kumpaankin.
Kansalta ei mielipidettä tietenkään kysytty, koska kansalle ei tarvitse kertoa hätätilojen sopimuksesta edes rauhan aikana saati sitten sota-aikaan, jolloin maassa vallitsevat sotatila ja laillinen sensuuri.
Kuitenkin Ribbentrop-sopimusta tukivat kaikki ne, jotka tunsivat asioiden kulun ja tilanteen. Varmasti hyvin monet heistä tiesivät, että Suomessa oli aseita sotaa varten aina vuoden loppuun saakka ja senkin, että sopimuksen kattamat aseet ja saksalainen lentue jo olivat maassa.
Silti he tuolloin jatkosodan viimeisenä kesänä hyväksyivät Rytin ratkaisun tehdä sopimus. Siihen vaikutti ajan henki. Tämä koostui sodan tilanteesta Euroopassa, paineista ja ulkomaisesta uhasta, miehityksen vaarasta ja kotimaisista mielialatekijöistä.
Kun kaikki nämä lasketaan yhteen, voidaan arvella, että ajan henki vaati kaiken tuhon keskelläkin lykkäämään suurta muutosta tuntemattomaan niin pitkälle kuin mahdollista. Ribbentrop-sopimus tuntui takaavan jatkuvuuden, vaikka Saksan tappio olikin jo nähtävissä.
Samankaltainen vahva ja omanlaisensa ajan henki vaikuttaa edelleen nyt ja aina keskellämme. Viime vuosikymmenen ajan henkeen ilman muuta vaikutti määräävästi Neuvostoliiton romahdus ja häviäminen kartalta. Silti silloinen presidentti Mauno Koivisto torjui esimerkiksi vuosina 1992 ja 1993 ensin presidentti Boris Jeltsinin yrityksen pyytää anteeksi Neuvostoliiton rikoksia Suomea vastaan ja sitten kielsi Suomessa keskustelun Karjalan palautushankkeista.
Toisin sanoen presidentti oli niin huolissaan Euroopan ja maailman suuresta muutoksesta, että hän kielsi väestöltä mielipidevapauden, sananvapauden ja painovapauden muutaman kriittiseksi kokemansa teeman osalta.
Koivistolla ei ollut muuta syytä kieltää noita yrityksiä ryhtyä oikaisemaan vääryyksiä kuin poliittisten johtajien kokema ajan henki, jota Neuvostoliiton haamu yhä hallitsi. Se esti Suomen presidenttiä edes keskustelemasta Neuvostoliiton totalitarismin tekemistä rikoksista ja esimerkiksi liikahtamasta muutamaa askelta kohti keskusteluja Karjalan palautuksesta.
Poliittinen konservatismi eli riemuvoittojaan Rytin ja Koiviston Suomessa.
Koivisto kielsi keskustelut Karjalan palautuksesta ja häntä tukivat jokseenkin koko 1990-luvun ajan muut Suomen poliittisen eliitin jäsenet. Heillä kenelläkään ei olisi ollut mitään syytä enää pelätä eikä kunnioittaa Neuvostoliittoa, koska venäläiset olivat itse jo purkaneet koko hirviövaltion. He kaiketi pelkäsivät suurta muutosta, jonka Karjalan palaaminen Suomen haltuun ja Neuvostoliiton tekemien muiden vääryyksien korjaaminen olisi voinut tuoda mukanaan.
Ryti vuonna 1944 ja Koivisto vuosina 1992-3 olivat samaan tapaan ajan hengen uhreja. Sen lisäksi molemmat rikkoivat perustuslakia. Ryti rikkoi sitä sota-aikana, jolloin eletään yleensä poikkeusaikoja. Koivisto rikkoi sitä rauhan aikana, jolloin yleensä ei suvaita lakien saati perustuslain rikkomisia ilman vastatoimenpiteitä.
Kummankaan presidentin kohdalla kukaan ei ryhtynyt mihinkään toimiin palauttaakseen laillisen järjestyksen ja oikeuden kunniaan. Kumpikin sai rauhassa rikkoa lakeja tavalla, joka muistuttaa diktatuurien eikä demokratioiden käytäntöä. Ajan hengen korostamat poliittiset uskomukset kaiketi koettiin molemmissa tapauksissa niin voimakkaasti, ettei presidenttejä ryhdytty palauttamaan lain ja oikeuden tielle.
Lienee mahdollista ajatella, että esivallan kunnioitus ja ylempien pelko istuu Suomessa niin lujassa, ettei presidenttiä ryhdytä pysäyttämään vaikka hän rikkoisi lakeja.
On mahdollista myös arvella, että Suomi kokee itsensä niin mitättömäksi, että sen poliittinen johto on varmuuden vuoksi valmis kumartamaan aina eniten pelättyä suurvaltaa - jopa tilanteessa, jossa suurvaltaa ei enää edes ole olemassa.
Rytin ratkaisuja on voitu tutkia jo pitkään ja silti vasta nyt on esitetty perusteltuja todisteita Ribbentrop-sopimuksen tarvetta vastaan. Lopulliseen totuuteen saattaa tie olla yhä pitkä.
Pitkä tutkimusten tie on edessä myös presidentti Koiviston ratkaisujen osalta eikä tuolle tielle ole vielä edes lähdetty. Koivistolla on puolellaan monenlaisia tosiasioita ja ne alkavat 1990-luvun ajan hengestä. Se oli Suomessa vankasti ankkuroitu pitkään uskoon Neuvostoliiton ikuisesta pysyvyydestä.
Valtaosa Suomen eliittiä politiikasta kulttuuriin ja talouteen eli melkein koko 90-luvun aivan kuin Neuvostoliitto olisi yhä ollut olemassa. Suuri osa eliittiä uskoo Neuvostoliiton mahtiin yhä 2000-luvullakin. Sellaista ajan henkeä on kaukonäköisenkään presidentin vaikea vastustaa.
Mielenkiintoinen uusi ajanjakso odottaa lähitulevaisuudessa, kun itäisen Keski-Euroopan maat pääsevät Euroopan Unionin uusina jäsenmaina järjestämään omat eurovaalinsa ja valitsemaan Brysselin-Strassbourgin parlamenttiin omat edustajansa.
Jo hyvän aikaa on ollut selvillä, että uudet jäsenmaat tuovat europarlamentin ratkaistavaksi kysymyksen totalitarismin kokonaisvaltaisesta tuomitsemisesta. Tunnetusti EU on jo ajat sitten tuominnut natsijärjestelmän ja fasistisen totalitarismin, mutta siltä on jäänyt tuomitsematta kommunistinen totalitarismi. Sen tuomio on EU:n uusien jäsenmaiden tavoitteena.
Suomen on pakko ottaa kantaa jossakin vaiheessa yleensä totalitarismin tuomitsemiseen. Hyvin luultavasti Suomen on pakko osallistua eritellysti myös totalitaarisen kommunismin tuomitsemiseen ja yhtyä vaatimuksiin, joiden mukaan kommunistista totalitarismia ylläpitäneet valtiot pakotetaan maksamaan korvauksia uhreilleen ja hyvittämään epäoikeudenmukaiset tekonsa. Se merkitsee uuden ajanjakson alkua.
On tietenkin kiinnostavaa nähdä, millaisen ajan hengen tuollainen aika tuo tullessaan. Millaiseen hätävarjelun liioitteluun mahtaa poliittinen eliitti ryhtyä aikana, jolloin eurooppalainen ajan henki edellyttää kaikenlaisen totalitarismin tuomitsemista?"
On aika järjetöntä alkaa keskustella jostain aikomuksista. Jos tutkailee Israelin ja palestiinalaisten suhteita Israelin perustamisesta alkaen, erilaisia aikomuksia on ollut pitkä rivi. Nämä aikomukset eivät ole edes yhdensuuntaisia ja samanaikaisesti on voinut olla monenlaisiakin aikomuksia. Lisäksi erilaiset aikomukset eivät ole tasavertaisia, vaan jotakin niistä voi jollakin kriteerilla pitää todennäköisempänä kuin toista.
Sinulla ei ole esitettävänä mitään perustetta sille, että NL:n aikomus oli alunperin Suomelle sama kuin Virolle. Ja mikä sitten oli Viron kohtalo. Ei sitäkään heti miehitetty, vaan vasta kesällä 1940. Aikomus oli ehkä toinen vuonna 1939 kuin 1940. Jos NL:lla oli alunperin aikomus valloittaa Suomi, niin miksi ihmeessä he menivät Saksalle sitten lupaamaan elokuussa 1939, etteivät valloita, miehitä tai bolshevisoi Suomea? Miksi he ottivat tällaisen riskin joutua sopimusrikkomukseen Saksan kanssa? Tämä tuntuu varsin käsittämättömältä?
Sinäkään et voi olla täysin varma asioista, ennenkuin Moskovan arkistot aukeavat. Keskustella voi myös siitä, mitä AIOTTIIN tehdä. En tiedä minkä tason aikomus on se, että tehdään marssisuunnitelmat Ouluun Tornioon ja Helsinkiin? Mielestäni siinä on myös jonkinlainen peruste. Sinulle se ei tietenkään kelpaa, jos Ylikanagas ei ole sitä maininnut.
Marssisuunnitelmat ovat sotilaallisia suunnitelmia, ei ensisijaisesti poliittisia. Tämäntapaisia suunnitelmia on ollut monellakin suurallalla, mutta eivät ne merkitse mitään aikomusta hyökätä toiseen maahan saati poliittista päätöstä valloittaa Suomi.
60- ja 70-lvuilla esitettiin Suomessakin tietoja siitä, kuinka USAlla oli valittuna Suomesta ydinasemaaleja. Ykkösmaaliksi oli muistaakseni valittu Helsinki-Vantaan lentoasema. Siellä olisi siis pamahtanut ensimmäisenä. USAlla oli tällaisia vastaavia maaleja valittuna varmasti pitkin NL:a ja sen liittolaisia. Vastaavasti NL:lla oli maalialueita USAsta ja sen Natoliittolaisista. On hyvin todennäköistä, että kummallakin osapuolella oli tarkkojakin marssioppaita panssarivaunuille toisen maaperälle. Ei tämä kuitenkaan sitä tarkoita, että USAlla oli minkäänlaista aikomusta hyökätä Suomeen. Suunnitelmat oli laadittu sen varalta, että tilanne kiristyy suursodaksi. Ei kukaan siinä kiireessä enää ehdi alkaa suunnitelmia tai marssioppaita laatia. Tottakai jokainen suurvalta varautuu ennakolta sotaan tekemällä hyvinkin tarkkoja suunnitelmia. Myös pienet valtiot varautuvat, mutta ne operoivat yleensä omalla alueellaan puolustussotaa käyden.
USAssa mentiin jopa niin pitkälle, että kehitettiin strategisen ensi-iskun oppi. USA siis katsoi oikeudekseen iskeä vaikka ydinasein valtioon, joka suunnitteli eli aikoi hyökätä sen kimppuun. Ei USA silti katsonut tällaiseksi hyökkäykseksi vielä sitä, että NL oli asettanut maaleja ydinohjuksilleen Natomaissa. Ohjusten tuominen Kuubaan oli se toimi, jonka USA vasta katsoi niin vihamieliseksi aikomukseksi, että se saattoi ryhtyä toimiin, jotka olisivat voineet johtaa kolmanteen maailmansotaan. Mutta tämä olikis jo konkreettista suunnitelman täytäntöönpanoa venäläisten puolella, ei pelkää aikomusta.
Saksassa katsottiin, että NL oli mennyt jo pitemmälle kuin sopimus salli Baltian maiden osalta puuttamatta kuitenkaan sotilaallisesti asiaan. Suomen kohdalla Hitler sitten jo marraskuussa 1940 kielsi NL:a rikkomusta enää sopimusta ja niin Suomi jäi miehittämättä. Saksa oli jättänyt Suomen sopimalla NL:n etupiiriin tietyin ehdoin, mutta piti nyt Suomen onneksi niistä ehdoista tiukasti kiinni. Saksassa käsitettiin, että NL:lla on oikeutettuja (siis suurvallan näkökulmasta oikeutettuja) turvallisuustarpeita Itämeren suunnalla. Nämä tarpeensa NL sai Saksan mielestä toteuttaa, mutta ei enempää.
Sitten täytyy ottaa huomioon vielä se, etteivät venäläiset sen tyhmempiä ole kuin muutkaan kansat. Stalin tajusi vallan hyvin, että NL:n siirtyminen lähemmäs Atlanttia, olisi merkinnyt niin suurta muutosta suurvaltojen sotilaalliseen tasapinoon, että Saksa olisi todennäköisesti jo omista tarpeistaan lähtien puuttunut peliin. Suomen miehitys olisi ollut myös Ruotsille niin kova paikka, että se olisi varmaan liittoutunut Saksan kanssa pelätessään Neuvostovenäjän ekspansiota. Kaikki merkit kuitenkin viittaavat siihen, että Pietari Suuren raja oli se, mitä NL tavoitteli, ei enempää. Tämän tavoitteen Molotov itse asiassa kertoi Paasikivelle suoraan. Stalin politiikka suhteissa naapurivaltioihin perustui selkeästi järjen käyttöön. Siinä ei ollut sellaista suuruudenhulluutta kuin Hitlerillä. Hitlerin sota NL:a vastaan oli järkeä vailla, jo lähtökohtaisesti tuhoon tuomittu yritys. Stalin ei tällaisiin mielipuolisiin sotaretkiin lähtenyt. Oltiinpa Stalinista muuten mitä mieltä tahansa sotastrategina hän oli sata kertaa Hitleriä viisaampi.
"Oltiinpa Stalinista muuten mitä mieltä tahansa sotastrategina hän oli sata kertaa Hitleriä viisaampi."
Ehkä nämä kuusi Stalinin tekemää sotastrategista virhettä ennen saksalaisten hyökkäystä osoittavat väitteesi aivan vääräksi. Jos et vieläkään usko, esitän kuusi kohtaa, jolla todistetaan Hitlerin loistava sotastrategia.
1. Stalin uskoi liikkuvaan sodankäyntiin ja tilankäyttöön, mutta armeijaa ei oltu koulutettu joustavaan puolustustaisteluun.
2. Stalin uskoi sisäisen vihollisen olevan pahin ja teloitti varmuuden vuoksi 13 armeijan komentajaa (57 armeijakunnan komentajaa, 110 divisioonan komentajaa, 20 prikaatin komentajaa...).
3. Stalin uskoi massa-armeijaan, eikä kehittänyt sitä teknisesti.
4. Espanjan sisällissota opetti, mutta siitä ei opittu mitään.
5. Suomi opetti, mutta siitä ei opittu mitään.
6. Joukot ryhmitettiin väärin länsirajalle keväällä -41 (Suomea vastaan jopa 20 jv.-, 2 rv.- ja 5 panssaridivisioonaa - suunnitelmissa hyökätä?).
Stalinin strategia oli sama kuin Napoleonin hyökätessä aikanaan Venäjällä. Venäjällä on laajat arot, joilla perääntyä ja vetää vihollinen perässä niin, että tämä joutuu tarpeeksi hajalleen, jolloin huoltoyhteydet ensimmäisenä pettävät. Huollon pettämisen lisäksi sääolot tiettyinä vuodenaikoina ovat puolustajan puolella.
Stalin luotti kuitenkin enemmän sodanjohdossa sotilaisiin kuin itseensä. Hän kuunteli ammatti-ihmisen mielipidettä. Hitler sitä vastoin haukkui upseerejaan ja teki päätökset oman intuitionsa varassa. Stalingradin oli sitten Hitlerin kaikkien virheiden summa. Hitler tapatti merkityksettömässä Stalingradissa suuren osan itäisestä armeijastaan täysin turhaan. Venäläisillä oli varaa tapattaakin omiaan, koska uutta porukkaa löytyi aina tilalle. Hitlerille kunnia-asiat muodostuivat sotastrategiaa tärkeämmäksi.
Stalinin armeija oli teknisempi kuin yleisesti luultiin. NL kehitti voimakkaasti raskasta teollisuuttaan nimenomaan armeijan tarpeita varten.
Lopputulos kertoo hyvin siitä, kummanko strategia oli pitävämpi. Venäjä on aina osannut käydä puolustussotaa. Hyökkäyssodassa se on osannut aina tunaroida.
Suomi kyllä opetti ja siitä myös venäläiset ottivat opiksi. Tunarointivaihetta kesti talvisodassa jokseenkin tasan tarkkaan tammikuun loppuun. Se johtui siitä, että Suomen puolustuskyky aliarvioitiin. Helmikuussa ei enää aliarvioitu ja meno oli sen mukaista. Muut maat Suomi mukaan lukien aliarvioivat pahasti NL:n sodankäyntikyvyn. Suomen talvisodasta tehtiin virheellisiä ja liian optimistisia päätelmiä. Kannattaa tässäkin lukea Paasikiveä. Hän pyrki lähettiläänä ollessaan ottamaan selvää NL:n todellisesta kyvystä ja pääsi tässkin paljon muita realistisempaan käsitykseen. Paasikivi osasi myös ennustaa sen, että Saksa tulee mielettömyytensä vuoksi häviämään sodan. Paasikivi joka oli puhdas poliitikko kykeni näkemään tämän asian paljon selvemmin kuin ammattisotilaat. Suomalainen kenraalikunta piti Saksan voittoa erittäin todennäköisenä. Kenraalit tuppaavat kuitenkin vain vertailemaan mies- ja asevahvuuksia ottamatta muita usein tärkeämpiä seikkoja huomioon.
Budjenny pyysi 9.9.1941 lupaa Stalinilta luovuttaa Kiova ja perääntyä, mutta Stalin saa raivokohtauksen ja huutaa; "On jäätävä asemiin ja kuoltava!" Et ole ilmeisesti lukenut historiaa tai sitten tosiasioista piittaamatta haluat itsepäisesti uskoa, että;
"Stalin luotti kuitenkin enemmän sodanjohdossa sotilaisiin kuin itseensä. Hän kuunteli ammatti-ihmisen mielipidettä."
Kiovan taistelun virhe maksoi puna-armeijalle miljoona miestä, mutta osaat ajatella positiivisesti ja kääntää kaiken Stalinin eduksi;
"Venäläisillä oli varaa tapattaakin omiaan, koska uutta porukkaa löytyi aina tilalle."
Usko jo, että Stalin oli suuri virhe.
Siis yritätkö nyt löytää perusteita talvisodan alkamiselle vuodesta 1941? Neuvostotouhua.
Sota olisi vältetty, jos Suomi olisi kokonaan luovutettu Neuvostoliitolle. Vaan eipä vältetty.