Aloittelin kirjoittelemistani tällä palstalla reilut kaksi vuotta ollessani sairaslomalla käsimurtuman vuoksi. Silloin oli paljon keskustelijoita, tarkoitan eri henkilöitä, ei vain samoja jotka istuvat koko ajan koneen äärellä. Syntyi jopa keskusteluja oli mielenkiintoisia aiheita ja väittelytkinolivat hhastavia. Nyt palsta on kokonansa turhautuneiden trollien mellastuskenttä. Ei päätä eikä häntää. Vaikuttaa että porukka on kyllästynyt jaarittelemaan tuhat kertaa samoista väittämistä. Sitten ateistitkaan eivät keksi keskenään mitään mielenkiintoista ajatusten vaitoa. No, mitätpä sitä heillä onkaan. Elämä on tylsää, sattuman tulosta. Madellaan vain tässä ja hajotaan sitten atomeiksi.
Tyhjiin raukeaa!
Jumalalla olis teill
067
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.