tunkeuduttava!
Luukas 16
16 Laki ja profeetat olivat Johannekseen asti; siitä lähtien julistetaan Jumalan valtakuntaa, ja jokainen tunkeutuu sinne väkisin.
17 Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää.
Luukas 16
16 Laki ja profeetat olivat Johannekseen asti; siitä lähtien julistetaan Jumalan valtakuntaa, ja jokainen tunkeutuu sinne väkisin.
17 Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää.
Vastaukset 1
Vanhimmat
tarkoittaa sitä, että ihminen kieltää itsensä Jumalan Sanan, eli Jeesuksen tieltä ja antaa Jeesukselle ensimmäisen sijan. Ensin jokaisessa ihmisessä on ensimmäinen Aadam, joka oli sielullinen. Viimeinen Aadam tuli vapauttamaan ihmisen sielullisen Aadamin asenteista ja teoista ja antoi ihmiselle mahdollisuuden tulla hengelliseksi. Sielu puhdistuu tulessa, jonka Jumalan Sana tuottaa.
Jumalan Sana muuttaa sielullisen ihmisen hengelliseksi, mutta ei tee sitä väkisin. Ihmisen on itse luovuttava Jumalan lain kunniaan nostamisen takia sielullisuudesta, eli lihallisuudesta ja tehtävä niin kuin Jeesus esikuvana teki ja opetti. Sielu pelastuu vain tullessaan kykeneväksi kuulemaan Jumalaa, eli Jumalan Sanaa, Jeesusta. Jeesus on sielujen paimen.
Ihmisen on luovutta elämästään Jumalan lupaaman elämän takia, eli hänen on oltava kuuliainen Jeesuksen opetuksille, niin kuin Jeesus oli kuuliainen Isän opetuksille hamaan ristinkuolemaan asti.
Kuuliainen ihminen saa totisesti nähdä, että usko tuo oikeuden, jossa kaikki saadaan taivaasta. Ihminen, joka pyrkii oikeassa asenteessa Jumalan luokse, saa tulla siitä ahtaasta portista sisään, joka on niin kapea, että siitä on väkisin tunkeuduttava sisään. Sen portin vaatimus on, että ihminen rakastaa lähimmäistä niin kuin itseään. Joka ei rakasta Jumalaa, Jumalan Sanaa yli kaiken ei koskaan opi ahtaan portin sääntöä ja vaatimusta.