Aivan liikaa!

Kuljinpa missä tahansa, milloin tahansa, ei mene päivääkään etteikö joka paikka olisi täynnä somaleja! Turha sanoa, että älä mene mihinkään, koska minulla on koira, jota on ulkoilutettava. Mennen tullen silloinkin heitä on joka paikassa. Saati sitten busseissa, junassa. Aikaisemmin heitä näkyi vain silloin tällöin. Saattoi mennä päiviäkin ettei näkynyt. Heitä on päästetty tänne Suomeen aivan liikaa! En mielestäni ole hirveä rasisti, mutta välillä tuppaa hermostuttamaan, kun kuitenkin ollaan Suomessa ja ihmiset ovat kovin tummaihoisia. Kerrankin oli lähijunassa, vaunussa jossa oli paikkoja noin parikymmentä. Kaikki paikat eivät olleet edes täynnä, mutta siihen vaunuun tuli kuitenkin 4 somalia. Ei heidän kanssaan voi ollenkaan keskustella, vaikka olisivat asuneet täällä 20 vuotta, eivät he osaa suomenkieltä. Kerran yksi somalinainen yritti kysyä minulta missä eräs katu oli. Hänellä oli kartta. Näin tietysti kadun nimen, mutta en kyllä jaksanut ruveta hänelle jahkaamaan missä se oli. Miksi he eivät opettele suomenkieltä? Kyllä se vain niin on, että "maassa maan tavalla". Silloin heitä jaksaisi paremmin! Ja naisilla se rätti päässä! Ei ainakaan pitäisi päästää ketään hoitamaan, sehän on kovin epähygienistä, rättihän on voinut olla missä tahansa ja sitten se laitetaan päähän kun mennään sairaita hoiitamaan!
15239
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

että puhuvat omaa kieltään niin om helpompi heijata ne takas somppulandiaan

Äänestä

Mistäköhän johtuu että jokainen somali, jonka oon tavannut on puhunut Suomea aivan hyvin?

Miten se onkin niin, että rasistit kohtaa pelkästään kielitaidottomia somaleita? Sattumaa? Vai vaan paskapuhetta?

Äänestä
  • kuin minä, siitä se johtuu! Ehkä sinä olet tavannut sivistyneitä somaleita, minä vain näitä sossun elättämiä! Elintasopakolaisia, joilla ei ole aikomustakaan hankkia työtä eikä opiskella suomenkieltä. Vievät kantasuomalaisilta asunnot Helsingissä. Miksi heitä ei voida kotouttaa johonkin Lapin perukoille. Sinne koko suku, on lääniä tehdä lapsia. Vieläköhän änkeäisivät Suomeen muka turvaan. Minä kun en usko, ett'ä heillä on mitään hätää kotimaassaan. Jos on, pakenisivat vähän lähemmäksi kotiaan, samanlaisen kulttuurin piiriin.

    Äänestä

  • Mistä johtuu, että pakolaispolitiikkaan ja pakolaisiin myönteisesti suhtautuvat tapaavat vain hyväkäytöksisiä, kielitaitoisia ja työssä- tai koulua käyviä pakolaisia?

    Tietenkin, jos kielitaidoksi riittää virkkeet: "minä rakastan sinua", "minä haluan sinua", "rasisti" tai "minä en tiedä kuka sen varasti" voidaan olla samaa mieltä kielitaidosta. Minusta se ei riitä vaikka korvaa nuolisi ja toistaisi näitä fraaseja.

    Äänestä

Samalit ei tuu sun lähelle, saat olla rauhassa. Satukirja Korraani pitää KOIRAA 2. likaisempana eläimenä, heti ihanien possujen jälkeen. Sinäänsä hassua, kun asuvat SAMASSA talossa likasten koirien kanssa ja se ei haittaa ollenkaan. Mitä suomen "osaamiseen" tulee se on heollä VALIKOIVAA. Suomea voi osata kavereiden kanssa, mutta kun pikku pulma ei sumea osata enään. Pulma voi olla vaikka taloyhtiönjärjestyssääntä ja sen kiellot, joita EI noudateta. Esimerkki: Roskat roskikseen ja pöntön kansi kiinni, ei tarkota tuolle porukalle samaa vaan, et roskat voi heittää pihalle, kun rodelle on pitkä matka. Pikkasen on maahanmuutto systeemissä vikaa, kun ihan perus juttuja ei opeteta niissä täys hoitoloissa vuodes parissa. Ihmetellään vaan miksi ihmiset ei tykkää heistä.

Äänestä
  • Vai eivät muka tule lähelle, olen monesti nähnyt somaleiden kiusaavan yksin koiraa ulkoiluttavia naisia. Usein kys. somalit ovat vielä kännissä, Koraanin alkoholikieltoa ei noudateta mutta koiria täytyy "uskonnon nimissä" käydä potkimassa ja härnäämässä...

    Äänestä

  • meilläpäin järjestyssäännöt ovat sarjakuva muotoisia. Eikä niitäkään tarvi noudattaa kun roskakatos on sopivasti parvekkeen alla... Nykyään vain roskapussien pudottelu tapahtuu yö-aikaan kun kannoin pari pussi takaisin oven taakse...
    Kävin minä siitä poliisilaitoksellakin kun poliisit niin kohteliaasti puhelimella pyysivät. Perhe nimittäin teki rikosilmoituksen roskien palautuksesta. Mutta otin mukaani järjestyssäännöt (sen sarjakuvan ja teksti-version), kuvan parvekkeeltani ja kuvan roskakatoksesta. Meni kaksi viikkoa kunnes sain kuvattua naapurin emännän heittämässä roskiaan parvekkeelta mutta sen poliisit katsoivat läpi sormien. Laitontahan se oli...

    Nykyään yritän saada kuvaa siitä perseestä joka tiputtelee paskaa oveni taakse sillointällöin. Huolestuttavaa on se, että koskaan ei löydy paperia. Jättääkö paskoja aina perseensä pyyhkimättä vai ainoastaan oveni takana asioidessaan?

    Äänestä

  • poliisi tutkii mutta kirjoitti:

    meilläpäin järjestyssäännöt ovat sarjakuva muotoisia. Eikä niitäkään tarvi noudattaa kun roskakatos on sopivasti parvekkeen alla... Nykyään vain roskapussien pudottelu tapahtuu yö-aikaan kun kannoin pari pussi takaisin oven taakse...

    ota kuva iske porraskäytävään kopio aina kun edellisen repivät

    etpä ole yksin kokemustesi kanssa. noo..kun nyt saadaan odottavatkin "perheen" yhdistämiset hoidettua niin meitillä on taas useampi tuhat uutta nurkkiin paskojaa ja roskapussinheittelijää. kai tiedät että se on rasismia jos heidät ihan virkakoneiston toimesta pyydetään viemään roskat roskikseen asti. itse olen jo senverran loppuun kypsä näihin saatanan sosiaaliturvapakolaisiin ja suomen politiikkaan näiden osalta että
    kättäpidemmän haku on monesti ollut mielessä

    Äänestä

"Kuljinpa missä tahansa, milloin tahansa, ei mene päivääkään etteikö joka paikka olisi täynnä somaleja!" Kokeileppa Äkäslompoloa tai Nuorgamia, jos kerran haluat välttämättä eristäytyä. Taidat muuten liioitellakin aika reippaasti: jos täällä Suomessa paikat ovat täynnä Somaleja niin mitähän sanoisit Somaliasta somalialaistiheydestä sitten?

"...kuitenkin ollaan Suomessa ja ihmiset ovat kovin tummaihoisia. " Oletko tullut ajatelleeksi etteivät kaikki tummempi-ihoiset ole ulkomaalaisia. Koulut ovat päästäneet järjestelmän läpikäyneitä valkoihoisten lisäksi tummaihoisia lapsia "maailmalle", joista osalla on Suomen kansalaisuus. Miten haluaisit heidät lokeroida ja mitähän hyötyä siitä olisi?

Emme ole enää vain Neuvostoliiton "ystäviä" täällä Moskovan kainalossa ja rajat ovat auenneet, kuten muuallakin Euroopassa.

"Ja naisilla se rätti päässä! Ei ainakaan pitäisi päästää ketään hoitamaan, sehän on kovin epähygienistä..." Olin tässä taannoin sairaalassa töissä. Normeihin kuului että hoito- ym. henkilökunta on lyhythihaisissa työtakeissa. Minulla oli työssä somalityttö, joka piti lyhythihaisen työtakin alla pitkähihaista ihonmyötäistä paitaa, koska ei halunnut kulkea liian paljastavasti. Joku niistäkin pitkistä hihoista yritti minulle (esimiehelle) huomautella, mutta asian käsittely päättyi siihen, kun kysyin miksi sitten lääkärit ainoana ammattikuntana pukevat pitkähihaisen työtakin päälleen? Hygieenistähän sekään ei ole.

Vastauksena vielä huiviasiaan ja hygieniaan: Hiukset sinänsä ovat epähygieeniset. Jos esimerkiksi sipaiset hiuksiasi ovat kätesi sairaalamaailmassa likaiset ja ne on huuhdottava käsihuuhteella ennen potilasoperaatioita. Huivi siis myös suojaa potilasta hiuksista irtoavilta epäpuhtauksilta.

Äänestä
  • et kyllä ole hoitsu, et "esimies" etkä edes nainen...

    Äänestä

...koposia ja koikkalaisia stadissa!!
"...koska minulla on koira, jota on ulkoilutettava."
Siis, et ole stadilainen, palaa takaisin lähtöruutuun, eli landelle.
"Kaikki paikat eivät olleet edes täynnä, mutta siihen vaunuun tuli kuitenkin 4 somalia."
Pelkäät ihmisiä, palaa lähtöruutuun.
"...yritti kysyä minulta missä eräs katu oli... en kyllä jaksanut ruveta hänelle jahkaamaan missä se oli."
Stadilainen olisi jelpannut, koponen ei.
Palaa lähtöruutuun...

Äänestä
  • Mutta kun te "stadilaiset" olette jo siellä lähtöruudussa kaikkine somppuinenen, karvaranteinenne ym. lähtöruutuun palanneiden kanssa.

    Jopa nämä pakolaiset jotka jostain kumman syystä saavat kuntapaikan tai oleskeluluvan, ovat oppineet että lähtöruutuun (helsinki, turku) pitää valua jotta saa tukea omiltaan ja paikallisilta kukkahatuilta. Joukkoon on myös helppo piiloutua kun tarvii poliisilta piilopaikkaa tai rajavartijat kiinnostuvat.
    Sosiaalihuolto teillä onneksi pelaa, senhän maksaa koko kansa ja lähtöruutuun sijoitetut yritysten pääkonttorit.

    Äänestä

  • lähtöruudulta pelast kirjoitti:

    Mutta kun te "stadilaiset" olette jo siellä lähtöruudussa kaikkine somppuinenen, karvaranteinenne ym. lähtöruutuun palanneiden kanssa.

    Jopa nämä pakolaiset jotka jostain kumman syystä saavat kuntapaikan tai oleskeluluvan, ovat oppineet että lähtöruutuun (helsinki, turku) pitää valua jotta saa tukea omiltaan ja paikallisilta kukkahatuilta. Joukkoon on myös helppo piiloutua kun tarvii poliisilta piilopaikkaa tai rajavartijat kiinnostuvat.
    Sosiaalihuolto teillä onneksi pelaa, senhän maksaa koko kansa ja lähtöruutuun sijoitetut yritysten pääkonttorit.

    Menikö juntti-Einarilta jauhot suuhun kun aloit änkyttämään? Aika heikkoa on ulosantisi. Määrä ei korvaa laatua.

    Äänestä

  • Maalta minäkin kirjoitti:

    Menikö juntti-Einarilta jauhot suuhun kun aloit änkyttämään? Aika heikkoa on ulosantisi. Määrä ei korvaa laatua.

    ?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

liika on liikaa kirjoitti:

Kuljinpa missä tahansa, milloin tahansa, ei mene päivääkään etteikö joka paikka olisi täynnä somaleja! Turha sanoa, että älä mene mihinkään, koska minulla on koira, jota on ulkoilutettava. Mennen tullen silloinkin heitä on joka paikassa. Saati sitten busseissa, junassa. Aikaisemmin heitä näkyi vain silloin tällöin. Saattoi mennä päiviäkin ettei näkynyt. Heitä on päästetty tänne Suomeen aivan liikaa! En mielestäni ole hirveä rasisti, mutta välillä tuppaa hermostuttamaan, kun kuitenkin ollaan Suomessa ja ihmiset ovat kovin tummaihoisia. Kerrankin oli lähijunassa, vaunussa jossa oli paikkoja noin parikymmentä. Kaikki paikat eivät olleet edes täynnä, mutta siihen vaunuun tuli kuitenkin 4 somalia. Ei heidän kanssaan voi ollenkaan keskustella, vaikka olisivat asuneet täällä 20 vuotta, eivät he osaa suomenkieltä. Kerran yksi somalinainen yritti kysyä minulta missä eräs katu oli. Hänellä oli kartta. Näin tietysti kadun nimen, mutta en kyllä jaksanut ruveta hänelle jahkaamaan missä se oli. Miksi he eivät opettele suomenkieltä? Kyllä se vain niin on, että "maassa maan tavalla". Silloin heitä jaksaisi paremmin! Ja naisilla se rätti päässä! Ei ainakaan pitäisi päästää ketään hoitamaan, sehän on kovin epähygienistä, rättihän on voinut olla missä tahansa ja sitten se laitetaan päähän kun mennään sairaita hoiitamaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu