tämä Jumalan varjelemaa Jumalan Sanaa. Onko tämän Ilmoituksen edestä kiellettävä lihallinen, järjellinen ihmisen tahto, joka perustuu ensimmäisen Aadamin tahtoon. Onko tämän Ilmoituksen edessäkin kiellettävä itsensä ja uskottava mitä Jumalan Sana ilmoittaa.
Matteus 1
18 Jeesuksen Kristuksen syntyminen oli näin. Kun hänen äitinsä Maria oli kihlattu Joosefille, huomattiin hänen ennen heidän yhteenmenoaan olevan raskaana Pyhästä Hengestä.
19 Mutta kun Joosef, hänen miehensä, oli hurskas, ja koska hän ei tahtonut saattaa häntä häpeään, aikoi hän salaisesti hyljätä hänet.
20 Mutta kun hän tätä ajatteli, niin katso, hänelle ilmestyi unessa Herran enkeli, joka sanoi: "Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa tykösi Mariaa, vaimoasi; sillä se, mikä hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä.
21 Ja hän on synnyttävä pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä."
22 Tämä kaikki on tapahtunut, että kävisi toteen, minkä Herra on puhunut profeetan kautta, joka sanoo:
23 "Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja tälle on annettava nimi Immanuel", mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme.
24 Herättyään unesta Joosef teki, niinkuin Herran enkeli oli käskenyt hänen tehdä, ja otti vaimonsa tykönsä
25 eikä yhtynyt häneen, ennenkuin hän oli synnyttänyt pojan. Ja hän antoi hänelle nimen Jeesus.
Matteus 1
18 Jeesuksen Kristuksen syntyminen oli näin. Kun hänen äitinsä Maria oli kihlattu Joosefille, huomattiin hänen ennen heidän yhteenmenoaan olevan raskaana Pyhästä Hengestä.
19 Mutta kun Joosef, hänen miehensä, oli hurskas, ja koska hän ei tahtonut saattaa häntä häpeään, aikoi hän salaisesti hyljätä hänet.
20 Mutta kun hän tätä ajatteli, niin katso, hänelle ilmestyi unessa Herran enkeli, joka sanoi: "Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa tykösi Mariaa, vaimoasi; sillä se, mikä hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä.
21 Ja hän on synnyttävä pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä."
22 Tämä kaikki on tapahtunut, että kävisi toteen, minkä Herra on puhunut profeetan kautta, joka sanoo:
23 "Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja tälle on annettava nimi Immanuel", mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme.
24 Herättyään unesta Joosef teki, niinkuin Herran enkeli oli käskenyt hänen tehdä, ja otti vaimonsa tykönsä
25 eikä yhtynyt häneen, ennenkuin hän oli synnyttänyt pojan. Ja hän antoi hänelle nimen Jeesus.
Vastaukset 75
Vanhimmat
Onko tämän Ilmoituksen edestä kiellettävä lihallinen, järjellinen ihmisen tahto, joka perustuu ensimmäisen Aadamin tahtoon. Onko tämän Ilmoituksen edessäkin kiellettävä itsensä ja uskottava mitä Jumalan Sana ilmoittaa.
------------
Perus asia tulisi huomioida, että Jumala tahtoo ihmisen tulemaan ymmärtämään hänen tahtoaan ja aivoituksiaan,- johon liittyy ja kätkeytyy syvällisiä viisauksia.Tähän tekijään liittyy juuri se, että me Suomalaiset luemme Suomenkielistä Raamattua ja näin mahdollistumme laajentamaan ymmärrystämme.
Mutta, mitä tuohon aloitukseen liittyy eli Jeesuksen syntymään ja mitä Jeesuksesta on yleensä ilmoitettu, niin huomioida KAIKKI nämä ilmoitukset.Esim. tällä foorumilla on yleistä, ettei monikaan ihmkinen halua uskoa kaikkia ilmoituksia tästä asiasta.Toisaalta ymmärrän erittäin hyvin tilanteen,-koska jo Jeesuksen syntymä ihmisenä ja muuttuminen Herraksi ja Krisukseksi on ihmiselle vaikea ymmärtää.
Tuohon Jeesuksen syntymään liittyy vielä sekin tekijä, että kaikki ennustukset ja Jeesukseen liittyvät ilmoitukset tarkoittavat tulevaa aikaa Jeesus vauvan elämässä.Mariahan kätki sydämeensä' mitä kuuli. Siis ihmiset tiesivät, että tämän vauvan aikjuisuutyeen liittyy maailmaa mullistava tapahtuma joka tietenkin toteuti.
Mutta, ymmärtämistä ei helpota sekään, jos dementoituu ja sensuroi Raamatun ilmoituksia, joita ei ymmärrä ja yksi kinastelujen aihe on kun lihallinen Jeesus on Joosefin poika kuten Raamatussa sekin on ilmoitettu.
jotka Jumala on Raamatussa antanut Jeesuksesta/Herrasta pysyvät pystyssä vain tunnustamalla Jeesuksen Jumalan Pojaksi. Sinun pitäisi nyt hahmottaa mitä tarkoitan, sillä sinhän tunnustat Hänet Jumalan pojaksi.
Jeesus opetti, että oma todistus ei merkitse mitään, vaan toisen pitää antaa todistus ja Jeesuksesta antoivat todistuksen KAIKKI he, jotka tunsivat Jeesuksen. Jokainen opetuslapsi tunnusti Jeesuksen olevan Jumalan Poika, ei Jumalan poika. Jopa vastavoima tunnusti Jeesuksen olevan Jumalan Poika, mutta ei halunnut olla Hänen kanssaan missään tekemisissä, ei halunnut Jumalan Pojan tulevan häntä vaivaamaan. Vastavoima kehitteli kiertotien ja alkoi alentaa Jumalasta tänne syntynyttä Poikaa ja nyt on paljon sellaista uskomusta, jossa Jeesus tunnustetaan Jumalan pojaksi, ei Pojaksi.
On valtavan suuri ero tunnustaa Jeesus Jumalan Pojaksi, tai tunnustaa Hänet Jumalan pojaksi.
Joka tunnustaa Jeesuksen tulleen taivaasta alas ja menneen takaisin taivaseen tunnustaa Hänet Jumalan Pojaksi, joka siittyi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta ja näin tuli valmistetussa ruumiissa tekemään Jumalan sen Tahdon, joka on kirjakääröihin Hänestä kirjoitettu.
Aivan jokaikinen Raamatun opetus pysyy pystyssä heille, joille Jumalan Pyhä Henki on POJAN kirkastanut.
Maria valittiin kantamaan Jumalan Poikaa kohdussaan. Hänet varjosti Pyhä Henki ja siitä varjostuksesta siittyi Jumalan ainoa Poika. Huom! AINOA.
Tämä evankeliumin alku erottaa kristityt muusta joukosta. Kristityt tietävät, että Jumala ANTOI anokaisensa koko maailman puolesta, eivätkä väitä, ja Joosef siitti miehen, jonka Jumala korotti pojakseen, vaikka niin LUULIVAT he, jotka eivät tahtoneet koskaan lähteä koko sydämisesti seuraamaan Jeesusta.
Jeesuksen kokosydäminen seuraaminen vaatii ihmiseltä paljon. Ennen ahdasta portti hänen on kiellettävä oma elämä, oma järkeily ja uskottava, että vain Jumala voi pelastaa ja sen takia uskottava Jumalan koko Ilmoitus.
Moni ei tahdo lähteä seuraamaan Jumalan ainokaista ja siksi keksii omia oppirakennelmia ja näin kieltää Jumalan KOKO Ilmoituksen.
Jeesus syntyi lihaan, lain alaiseksi, kuten kaikki ihmiset syntyvät. Jeesus joutui olemaan koko Ihmisen Pojan elämänsä ajan kuuliainen ja nöyrä Lähettäjälleen, eli joutui kuuliaisuuden kautta kumoamaan ensimmäisen Aadamin syyn/tottelemattomuuden, mutta ei Itsensä tähden, vaan meidän tähtemme.
Jokainen, joka lähtee seuraamaan Jeesusta kadottaen oman elämänsä ja uskoen Häneen, syntyy uudeksi, eli sielullinen ihminen saa valtavan muutoksen syntyen hengelliseksi ihmiseksi.
Sen jälkeen ihmisen sielu ei enää määrää, vaan Sana ja Jumalan Henki on Hän, jota hengellinen ihminen kuulee ja sielu puhdistuu kuulemisen kautta. Jeesus on Jumalan Poika, joka on sielujen Paimen, sillä Hän Sanana puhdistaa sielun ja sielusta tulee elävä, eli se muuttuu kokonaan.
Raamatun Ilmoistus siitä, että Joosef ei koskenut Mariaan ennen Jeesuksen syntymää on totta, mutta luuletko ihmisen lihallisuuden sitä uskovan? Ei, liha ei sitä usko, mutta valituilla on ihmeellinen voima laittaa oman lihan, eli järjenpäätelmät Jumalan Sanan tieltä pois ja siksi he kykenevät uskomaan JUMALAN KOKO ILMOITUKSEN.
Joka sanoo Jeesusta Jumalan pojaksi, joutuu hylkäämään suuren osan Raamattua, mutta joka sanoo Jeesuksen olevan Jumalan Poika saa nähdä, että Raamattu pysyy kokonaisena ja Ilmoitukseen ei tarvitse mitään lisätä, eikä MITÄÄN POIS OTTAA. Jumala puhui tänne Jumalan opin ja Jumalan uskolliset kirjoittivat sen ylös ja koko matkan ajan Jumala on varjellut Sanansa ja varjelee loppuun asti.
Johannes iloitsee kertoen siitä Sanasta, elämän Sanasta, jota hän oli saanut katsella ja käsin kosketella ja siitä samasta Sanasta mekin jäljessä kulkevat uskovaiset puhumme. Me emme saaneet Häntä käsin kosketella, mutta saamme nähdä Hänet sen Pyhä Hengen kautta, mikä hengessämme vaikuttaa. Hän on meille ELÄVÄ JUMALA.
noudata sitä kehoitusta, jonka Isä ilmoitti sanansaattajansa enkelin välityksellä?
Luuk. 1:35
Enkeli vastasi ja sanoi hänelle: "Pyhä Henki tulee sinun päällesi, ja Korkeimman voima varjoaa sinut; sentähden myös se pyhä, mikä syntyy, PITÄÄ KUTSUTTAMAN JUMALAN POJAKSI.
Tuo ilmoitus on ihmiskunnalle, miksi Jeesusta tulee kutsua. He, jotka uskovat SANAAN, kutsuvat Jeesusta Jumalan Pojaksi. Se on Jumalan tahto, joten todelliset opetuslapset kutsuvat Häntä oikealla nimellä.
Pelastus ei perustu ymmärtämiseen, vaan uskoon.
Jeesuksen seuraaminen ei ole fiilistelyä, vaan itsensä kieltämistä ja ristin kantamista.
* x-hirvas jirjoitti; " < Luuk. 1:35
Enkeli vastasi ja sanoi hänelle: "Pyhä Henki tulee sinun päällesi, ja Korkeimman voima varjoaa sinut; sentähden myös se pyhä, mikä syntyy, PITÄÄ KUTSUTTAMAN JUMALAN POJAKSI. >" ?
* Juuri siksi, Jeesus on Jumalasta syntynyt myös lihansa puolesta, koska Korkeimman voima varjosi Marian, ja tuli siinä raskaaksi Pyhästä Hengestä, aivan niinkuin Sanssa sanotaan, "Sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta", ja neitsyt tarkoittaa koskemattomuutta, Maria itse sanoo, " Minä en miehestä mitään tiedä."
* Miksi näitä tosiaisoita ei voida uksoa lapsenmielisesti? ml213 vaatii viisautta ja että asiat on niin vaikeita ymmärtää, ettei kaikki voisi sitä käsittääkään, näin päätteli ml213 !
* Jeesus taas on täysin erimieltä ml213 kanssa. " Isä, minä iloitsen siitä, että olet ilmoittanut nämä LAPSENMILISILLE, etkä viisaille ja ymmärtäväisille."
* Raamattu on uskon Kirja, ei viisaitten filosofoitavissa. Karttakaa ihmiset näiden itsessään viisaitten filosofien viisauksia, heidän viisautensa ei ole Jumalan viisautta, vaan riivaajien viisautta joka eksyttää pois evankeliumin ymmärtämisestä lapsenmilisesti, yksinkertaisella lapsen uskolla, itse valittuun omaan sielulliseen riivaajain viisauteen!
* Avauksessa on lainaus Jeesuksen syntymästä, juuri niinkuin se on tapahtunut! Kaikki viisastelut sen muuttamaiseksi inhimilliseksi, on riivaajain henkioppaiden eksyttävää valhe-evankeliumia.
JUMALA ITSE OLI KRISTUKSESSA. Pyhä kolminaisuus (Isä Poika ja PyhäHenki) ei ole selitettävissä ihmisjärjen avulla. Älkää siis kristityt käyttäkö aikaanne turhaan todisteluun. Saarnatkaa sen sijaan parannusta. Ja syntiensä tuntoon tulleille ihmisille julistakaa syntien anteeksiantamusta Jeesuksen nimessä ja veressä.
Ihmiskunnasta vain häviävän pieni osa pelastuu, muut menevät helvettiin, siksi on turhaa käyttää aikaansa filosofointiin miljooniien turhien kysymysten esittäjien kanssa. Pliis!
Kaikista ihmisistä on maksettu täysi hinta, synnit on sovitettu.
Ihmiset, yliottaen, viis veisaavat Jeesuksen tuskista ja kärsimyksistä.
*) Nauru maittaa, nuoruus on valttia, rocki soi, hauskaa on, sexi pelaa ja savukoneet jyskyttävät.
Herätkää hyvät matkalaiset, ennen kun on myöhäistä. älkää antako pettää itseäne. Jeesuksen seuraajat kieltävät itsensä ja kantavat ristiä
kutsu Jeesusta Jumalan Pojaksi. Kumpi hän sinulle on Poika, vai vain poika?
Pelastus ei perustu ymmärtämiseen, vaan uskoon.
-----
Muuten ymmärrätkö, mitä tuossa pohdit. Ihmisenhän tulee ymmärtää asia, mihin uskoo.Uskohan on ojentautumista ja luottamista jne...
Jeesus opetti tästä asiasta erikoisen hyvin maaperä vertauksessa,- mutta uskotko sen.Matt.13:19.............23
YMMÄRRÄ JA USKO miten ja miksi nuo jakeiden 19 ja 23 opetus ja viisaus ovat äärireunoja tosiinsa nähden.
PS.
USKOTKO MITÄ JEESUS OPETTI ASIOIDEN YMMÄRTÄMISESTÄ?????
Mitä olen lukenut tällä foorumilla olevia viestejä, niin todella harva ihminen uskoo ja huomioi KAIKKI Raamatun ilmoitukset,- jotka liittyvät Jeesukseen Joosefin poikana ja Jeesukseen Krisukseen Jumalan Poikana.
Kaikkein huipentuma on tämä kun suurin osa kirjoittajista muuttaa koko Jeesuksen Krisuksen Jumalaksi eli tässä kumotaan täydellisesti Jumalan Poika Jeesus Krisus.Toisaalta sekin ihmetyttää, miten monet kirjoittajat kirjoittavat Krisuksesta välillä Jumalana ja toisessa hetkessä jumaluutena eli ihmisellä ei ole tarkkaa mielikuvaa Jeesuksesta,- vaan se mielikuva muuntuu tilanteen mukaan.
Lyhykäisyydessään. Uskon,miten lihallinen Jeesus oli Joosefin poika kuten Raamatussa on ilmoitettu ja myöhemmin,- kuten Jeesuksesta oli ennustettu Jumala teki Jeesuksesta Krisuksen ja Herran ja tämä tila on Jumalan Poika. Toisaalta tuosta lihallisesta Jeesuksesta ei ole erikoisemmin ilmoitusta kuin muutamassa jakeessa ja koko lihallisuudella ei ole mitään opetuksellista vaikutusta lukijoille.Kaikki Hengellinen opetus Jeesuksella ajoittuu Jumalan Poikana ja Herrana ja Krisuksena olemisessa.
PS.
Muuten, uskotko sinä että todella JUMALA TEKI JEESUKSEN HERRAKSI JA KRISUKSEKSI. Nimittäin tuon ilmoituksen ymmärtäminen ja uskominen on avain ymmärtää koko UT oikeassa valossa.Kun luet UT puolta ja jakeessa on Herra sana, niin tässä jakeessa opetetaan Jeesuksesta Krisuksesta.- ei totisesta Jumalasta joka on yksi.
"JUMALA ITSE OLI KRISTUKSESSA."
------
Tuossa ymmärrät oikein. Jumala todella oli Jeesuksessa Krisuksessa,- mutta Jeesus ei ole Jumala,- vaan Jumalan Poika. Eihän ihminenkään muutu totiseksi Jumalaksi,- kun kirkastaa Jumalan ruumiissaan.Siis Jumala on ihmisesä.Sana on Jumala ja tuo tulisi ymmärtää oikein.
Jos todella uskotaan, mitä täällä monet kirjoittavat, niin harva uskoo Jeesusta Krisusta Jumalan Pojaksi.Lähes kaikkihan sanovat Krisuksen olevan Jumala.
Ymmärrä ja huomioi. Kun Jumala oli Jeesuksessa Kristuksessa , niin tämä ei muuta Poikaa Jumalaksi,- vaan Poika on edelleen Poika. Poika Jeesus Kristus sai Isältään Jumalalta Herruuden/vallan ja Jumalaan liittyviä ominaisuuksia.
Muuten, uskotko sinä että todella JUMALA TEKI JEESUKSEN HERRAKSI JA KRISUKSEKSI. Nimittäin tuon ilmoituksen ymmärtäminen ja uskominen on avain ymmärtää koko UT oikeassa valossa.Kun luet UT puolta ja jakeessa on Herra sana, niin tässä jakeessa opetetaan Jeesuksesta Krisuksesta.- ei totisesta Jumalasta joka on yksi.
lukea rauhallisesti mitä sinulle kerrotaan. Jumala teki Jeesuksen Herraksi ja Kristukseksi meidän tähtemme. Jumalan Sana tuli valmistettuun ruumiiseen luomakunnan takia. Jumalan Sana, jonka kautta luomakunta on luotu, tuli luomakunnan esikoiseksi niistä veljistä, jotka USKOVAT ja jokainen, joka tunnustaa Jumalan Sanan saa seurata tuota luomakunnan esikoista.
Jumalan Sana ei tullut armosta pelastettuun ja nostettuun mieheen, vaan tuli Jumalan tekemässä valmistetussa ruumissa ja opetti oman Tahtonsa, eli Isän, Pojan ja Pyhän Hengen=YKSI JUMALA, TAHDON.
Jeesus varoitti ketään lähtemästä julistamaan ennen kuin Hänet on todistettu, eli ennen kuin Pyhä Henki tulee astiaan ja kirkastaa Jumalan Sanan, joka on Jumala vain Pyhän Hengen todistuksella. Jeesuksen nimi tarkoittaa JUMALA KANSAN KESKELLÄ.
Jeesuksen Herraksi ja Kristukseksi, mutta miksi sinä et sitä usko?
on Jumala ja sitä eivät tunnusta muut, kuin Jumalan lapset. Jumalan lapset eivät seuraa armosta korotettua miestä, vaan Jumalan Poikaa.
Nosta Raamattu kunniaan.
Korjasin virheen, koska se koski Herraani, muuten en olisi tuota otsakkeen virhettä viitsinyt korjata:)!
sekaannuksen estämiseksi, että Jumalan Sana on ollut alusta asti, mutta luomakunnan esikoiseksi Hän tuli toisen liiton alkaessa. Jumala loi Sanan kautta koko luomakunnan ja jo sitä ennen Jumalan Sana oli.
Ensimmäinen liitto ei ollut Jumalan mielestä tarpeeksi hyvä ja siksi Hän teki toisen liiton, jonka esikoiseksi Itse Jumala tuli. Kuka voi syyttää Jumalaa, eikö Hän tietäisi ihmisen kärsimyksen ja kivun. He syyttävät, jotka eivät tiedä, että Itse Jumala tuli ja näytti meille valitemilleen esimerkillään, että kuuliaisuuden kautta tie taivaaseen aukeaa.
Juuri noin mitä pohdit. Eikö, tuo todella todista, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika edelleen,- eikä Jumala.
Kun nyt ymmärrät ja uskot, miten tämä Jeesus Krisus,- joka nyt on myös Herra, niin kerroppa missä vaiheessa ,- ymmärryksessäsi,- tämä Jeesus Kristus Herra Jumalan Poika, muuttuu Jumalaksi. Ainoastaan Jeesus Kristus Herra Jumalan Poika on saanut Isältään Jumalata Jumalaan liittyviä tekijöitä. Esim. vallan taivaassa ja maan päällä ja tuntea ihmiset läpikotoisin jne...., mutta silti hän on Jumalan Poika.
Raamattu ei todella kerro, että Jumalan Poika muuttuisi Jumalaksi kun Jumala tekee Jeesuksesta Herran ja Krisuksen.Siis nämä osat ei vaihda paikkaansa ja tämän voi todeta erittäin helposti ymmärtäen 1 Kor. 15:22..........28
Uskonen edelleen, ettei ihmiset ymmärrä ja usko, että tämä totinen Jumala TEKI Jeesuksesta Herran ja Krisuksen,- jolle näin siirtyi laajasti tekijöitä/ominaisuuksia, jotka liittyvät Jumalaan.
Niimpä Jumala teki. Ainokianen poika on alkukielessä ainutsyntyinen kaikki muu on luotu. Jos peukaloidaan Jeesuksen Jumaluutta niin väitetään että syntymisessä lajiolemus muuttuu.
1. Moos. 1:11. maa tuotti vihantaa, ruohoja, jotka tekivät siementä lajiensa mukaan,
sinua. En voi ottaa silmiltäsi peitettä pois. Jeesus, joka on ainoa syntyinen Jumalan Poika on Jumala Isän ja Pyhän Hengen kanssa.
Miksikö minä tunnen Jumalan. Minä tunnen Hänet, koska Hän on varjostanut minut kolmesti, kuten varjosti neitsyt Mariankin, mutta minut Hän varjosti nostaakseen minut kuolemasta elämään. Tässä elän ja olen onnellinen, mutta jos Jumala ei olisi elämää minulle antanut, en nyt yrittäisi tässä auttaa sinua tuntemaan Jumalan Poikaa, Jumalaa, jolla on KAIKKI VALTA.
Pyhästä Hengestä ei Marian kohtuun siittynyt armosta Jumalan pojaksi tehty, vaan siittyi Jumalan Poika, Jumala.
Jos yrittäisit kuitenkin pohtia vielä asiaa. Haluaisin tietää, missä vaiheessa ymmärryksessäsi Jeesus Kristus Jumalan Poika,- muuttuu totiseksi Jumalaksi kuten tuot esille toisaalla ja johon uskot.
Havaitsin, että ymmärrät jollain tavalla jo tuon asian kun Jumala teki Jeesuksesta Herran ja Kristuksen eli et ainkaan kiellä sitä tapahtumaa.Siis ymmärrät, että nyt Jeesus on myös Herra eli Jeesuksella/Pojalla on nyt Jumalaan liittyviä ominaisuuksia jne....
Kerroppa missä vaiheessa ymmärrät Jeesuksen Krisuksen Herran Jumalan Pojan muuttuvan totiseksi Jumalaksi.Mitkä Raamatun ilmoitukset tukevat ymmärrystäsi ja uskoasi.
Niin, itse ymmärrän, miten Jeesus Kristus Jumalan Poika on loppun asti Jumalan Poika,- vaikka Jumala koroitti ja teki Jeesuksen Herraksi ja Kristukseksi. Ymmärrän näin ja tätä ymmärrystäni tukee juuri tuo 1 Kor. 15:22.........28
Kunniassa haluan pitääkkin Raamatun ilmoitukset. Jos todella sinussa on Pyhä Henki,- joka antaa ymmärrystä, niin näin mahdolistut minut opettamaan eli ohjaamaanb Pyhän Hengen avulla ymmärrystäni Raamatun ilmoituksilla ,----- miten Jeesus Kristus Herra Jumalan Poika, muuttuu jossain vaiheessa totiseksi Jumalaksi.
Jos asia kiinoostaa, niin mahdollistun jäsentämään tarkkaan mielikuvan Raamatun ilmoitusten avulla, ---- jossa Jeesus muuttuu Herraksi ja Krisukseksi Jumalan Pojaksi,- joka näin saa vallan maan päällä ja taivaassa ja tästä johtuen KAIKKIEN ihmisten polvet tulevat notkistumaan tämän Herran edessä ja suu tunnustavan miten Jeesus Kristus on Herra,----- mutta edelleen tässäkin vaiheeessa Poika on Poika,- eikä itse totinen Jumala.Lopussa tämä Jumalan Poika antaa vallan takaisin Isälleen JUMALALLE,- että Jumala olisi kaikki kaikessa ja kuten ilmoitettu alku ja loppu.
Jeesuksen Herraksi ja Kristukseksi, mutta miksi sinä et sitä usko?
----------
No, uskonhan minä ja tätä asiaa olen yrittänyt valaisemaan. Siis Jeesus muutettiin Herraksi , jolla on valta ja ominaisuudet kuten totisella Jumalalla,- joka teki Jeesuksesta Herran.
Jos todella uskot tuon asian, niin YMMÄRRÄT, miten Jeesusta Krisusta kutsutaan,- ilmennetään UT puolella HERRANA.
ONKO SINUN HERRA JEESUS KERISTUS JUMALAN POIKA ???????????????
Herra, jolla on nmiin suuri valta ja voima, että joka ikisen ihmisen,- joka ihmiskuntaan on syntynyt, niin KAIKKIEN näiden ihmisten polvet tulevat notkistumaan tuon HERRAN JEESUKSEN KRISTUKSEN JUMALAN POJAN edesä ja suu tunnustaman ,-----JEESUS KRISUS ON HERRA.
Edelleen tuossakin tilanteessa Jeesus Krisus on Jumalan Poika ja erikoisesti HERRA-
jumaluus on täysin eri asia kuin olla totinen Jumala. Jumaluus jo sanana ilmentää tekijöitä/ominaisuuksia, jotka liittyvät Jumalaan. Esim. tekijä, että on lupa antaa syntejä anteeksi tai on valta taivaassa ja maan päällä tai tietää ihmisen ajatukset ja menneisyyden jne...
Nämä ominaisuudet oli Jeesuksella Krisuksella,- jotka hän sai kun Jumala teki Jeesuksesta Krisuksen ja Herran.
http://bambuser.com/channel/Abdallahahah/broadc
Kenneth Adelman on tunnettu äärimmäisen typeristä ja rasistisista arabien ja muslimien vastaisisista kommenteistaan.
One of many Pentagon Advisors, Adelman also sits on the Pentagon's Defense Policy Board under Perle, and is another extremist pro-Israel advisor, who supported going to war against Iraq. Adelman frequently is a guest on Fox News, and often expresses EXTREMIST and often RIDICULUS anti-Arab and anti-Muslim views. Through his RACISM or ignorance, he actually called Arabs "anti-Semitic" on Fox News (11/28/2001), when he could have looked it up in the dictionary to find out that Arabs by definition are Semites.
Reaganin neuvonantaja pukeutuu vapaa-ajallaan mielellään arabipukuun, ja hauskuuttaa ystäviään pernaruttovitseillä.
http://www.youtube.com/watch?v=AzI_UQbSq2Y
http://www.youtube.com/watch?v=uBG3vMC3Z6s
http://www.youtube.com/watch?v=AGu03FlaWq4&feature=related
http://farm1.static.flickr.com/223/452884282_80a8498df0.jpg
http://www.bookmark2007.com/images/ken_adelman.jpg
http://z.hubpages.com/u/6955_f520.jpg
"Four pounds of anthrax – in a suitcase this big – carried by a fighter through tunnels from Mexico into the U.S., are guaranteed to kill 330,000 Americans within a single hour, if it is properly spread in population centers there.
"What a horrifying idea. 9/11 will be small change in comparison. Am I right? There is no need for airplanes, conspiracies, timings, and so on.
"One person, with the courage to carry four pounds of anthrax, will go to the White House lawn, and will spread this 'confetti' all over them, and then will do these cries of joy. It will turn into a real 'celebration.'" -- MEMRI
-Neljä paunaa pernaruttoa tämän kokoisessa salkussa, jonka taistelija (mossadin agentti) salakuljettaa tunnelia pitkin Meksikosta Usaan, ja takuulla 330 000 amerikkalaista kuolee tunnin sisällä.
-Jos se on kunnolla levitettynä asutuskeskukseen siellä.
-Miten kauhistuttava ajatus.
-9/11 terrori-iskua ei voi edes verrata siihen.
-Olenko oikeassa?
-Ei (Me emme) tarvitse lentokoneita, salaliittoja, ajoituksia, ja muita sellaisia.
-Vain yksi rohkea (mossadin agentti) henkilö kantamaan neljä paunaa pernaruttoa.
-Menee Valkoisen Talon ruohikolle, ja levittää sisällön heidän yllensä, ja sitten itkee ilosta.
-Siitä tulee todellinen juhla.
Ken on selvästi tunnistettavissa kämmenen juonteista, nenästä, viiksistä, korvalehdestä, eleistä, käsien heiluttelusta, huulista, huomaa oikean käden sormuksen paikka vaaleampi, vilkkaat silmät ei jätä epäilykselle sijaa, kasvojen juonteet ja myös kasvojen mittasuhteet täsmää 100%
Sano ei Ziionismille!
http://www.youtube.com/watch?v=YResfXTXd1c
kirjoitat Jeesus Kristus Jumalan Poika, etkä niin kuin monet muut Pojan kirjoittavat pienellä.
Koko Raamattu kertoo ennustuksissaan miten Jumala tulee Itse pelastamaan kansansa. Hän lupasi Moosekselle, että tulevaisuudessa tulee aika, jolloin Hän tulee Mooseksen kaltaisena, eli ihmisen muotoisena tänne ja julistaa oman Sanansa, jota on elämän ja kuoleman uhalla kuultava. Raamatun lukemattomat ennustukset kertovat Jumalan tulevan. Hän, joka on A ja O, oli tuleva ja on tuleva.
Täällä kyselee joku jatkuvasti siitä, onko seurakunta saanut Jumalan sinauksia. On saanut. Minä olen seurakunnassa jossa kaikki armolahjat toimii ja jossa Jeesuksen, Jumalan Pojan kuuliaiset vapautuvat kaikista taakoista, tulevat terveiksi ja vapaiksi.
Jumalan Poika on Jumala, Hän on Poika jonka hartioilla lepää Herruus, joka syntyi luomakunnan hädän tähden luomakuntaan ja pelasti oman kansansa, tuo Poika on iänkaikkinen Isä, ihmeellinen neuvontanja, Rauhan Ruhtinas ja VÄKEVÄ JUMALA.
että en suuttunut, vaan ilmoitan, että minä en voi sinua auttaa. Vain Jumala voi ottaa peitteen ihmisen silmiltä, mutta Hän ei tee sitä väksin. Jumala ei tee väkivaltaa ja jos sinä haluat kulkea peite silmillä, niin se on oma valintasi.
Jos Jumalan Poika ei sinulle ole siintynyt Pyhästä Hengestä, eikä syntynyt neitsyt Mariasta, niin sinä et tunne Jumalaa, eikä näin ollen Sana ole sinulle muuta kuin sana.
Jumala on kolmiyhteinen, Isä, Poika ja Pyhä Henki ja jos kammoat tuota kolmiyhteissanaa, niin sen sijalle voit kehitellä oman adjektiivin, mutta Jumalan koko muotoa et voi muuksi muuttaa.
niin, että sinä et käsitä, vaikka minä kertoisin kuinka tarkasti sen, että Jumala tuli luomakunnan tarpeen takia tänne Sanana Pyhän Hengen todistuksella Jumalaksi kansan keskelle. Olen lukemattomia kertoja jo kertonut, että Jumalan Sana, joka on alusta asti ollut Jumala, syntyi tänne Herraksi meidän syntiemme takia, jotta me pelastuisimme Hänen kauttaan, sillä Hän teki rauhan ristin päällä Itse kanssaan.
Minä elän Jumalan valtakunnassa ja minun ei tarvitse itseni takia todistella mitään, mutta koska Jumala on armo, on Hän antanut valtakuntalaisilleen halun auttaa eksyneitä, mutta vain määräajan, sillä Jumala sietää tietämättömyyttä vain määräaikaan asti.
No, tämä assii tul seleväs eli et voi kertoa,missä vaiheessa Jeesus Kristus Herra,- Jumalan Poika, muuttu Jumalaksi, johon uskot.
Mutta,edelleen uskon, miten Jeesuksessa Kristuksessa on KAIKKI viisauden ja tiedon sanat kuten Raamattu sen ilmoittaa. Tai;
"Jotka hänen kauttansa uskotte Jumalaan, joka herätti hänet kuoleista ja antoi hänelle kirkkauden, niin että teidän uskonne on myös toivo Jumalaan. 1 Piet.1:21
kirjoitat Jeesus Kristus Jumalan Poika, etkä niin kuin monet muut Pojan kirjoittavat pienellä.
---------
Sen verran haluan puolistaa ja tukea muitakin uudestisyntyneitä sisaria ja veljiä, että tuossa et kyllä kirjoita Totuuden Hengessä.Ei kukaan, tietoisesti aliarvioiden kirjoita Poikaa pienellä alkukirjaimella,- vaan isolla.
Muuten alkuteksti on kokonaan erilaista kuin meidän Raamatun käännös,- jota luemme.
on luopunut Jeesuksen ja apostolien täsmäopetuksesta, jossa he yksityiskohtaisen tarkasti opettivat erikseen lihan syntymisen lihasta ja Hengen syntymisen Hengestä
Johannes 3
6 "Mikä on syntynyt lihasta, on lihaa, mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä."
[1. Kor. 15:50; Ef. 2:3]
Roomalaiskirje 1
3 "hänen Pojastansa-joka - l i h a n - p u o l e s t a - on syntynyt Daavidin siemenestä
4 ja - p y h y y d e n - h e n g e n - p u o l e s t a - kuolleista nousemisen kautta asetettu Jumalan Pojaksi voimassa — Jeesuksesta Kristuksesta, meidän Herrastamme,"
Kuten olemme havainneet, monet "nykyuskovaiset" ihan raivostuvat, kun me julistamme Jeesuksen Kristuksen syntymistä dualistisesti hänen itsensä ja apostolien opettamalla tavalla, että "Minun äitini on jokainen, joka tekee Jumalan tahdon"!
Kolminaisuusopin puolustajat eivät hyväksy Jeesuksen ja apostolien dualistista opetustapaa, vaan haukkuvat meitä häiriköiksi ja harhaoppiseksi, kun me seuraamme Jeesuksen opetusta.
´
tietoisesti pienellä Poika sanan. Etkö ole huomannut? Mitä tarkoitat, että alkuteksi on erilainen, kuin Raamatunkäännös, jota luette?
voin kertoa sellaisilla sanoilla, joita sinäkin käsittäisit. Neuvo minua miksi sinun pitää hyljätä Pyhästä Hengestä siittyminen ja alkaa jankaamaan tuota missä vaiheessa Jumalan Poika muuttuu Jumalaksi, jos et kerran voi käsittää, että Jumalan Poika on ollut iankaikkisesti Jumala. Mitä odotat minun sanovat, jotta sinäkin sen voisit käsittää. Neuvo:)!
Yritän vielä kertoa sinulle, että Jeesus tuli Isästä ja Isän Tahdosta, eli TULI lihaksi meidän takiamme ja on Jumala meille vain Pyhän Hengen todistuksella.
Joka kieltää Isän, tai Pojan, tai Pyhän Hengen ei voi käsittää, vaikka kuinka hänelle kerrottaisiin.
Minulle Jeesus tuli Jumalaksi kun sain Hänen lupaamansa Pyhän Hengen todistamaan ja kirkastamaan Jumalan Sanan.
Itse en kylläkään ymmärrä ja tarkkaan tiedä alkutekstistä.Mutta, perustan ymmärrykseni niiden ihmisen mielikuviin asiasta,- jotka ovat paneutuneet alkutekstiin. Siinä ei ole lukuja tai jae määritystä eikä isoja ja pieniä kirjaimia.
Huomioi ja ymmärrä, miten jokaisen ihmisen äidinkieli/oppi ohjaa ihmisen ymmärrystä ja painotusta asian suhteen.
Mutta, edelleen sanon, miten jokainen uudestisyntynyt ihminen ymmärtää kuka ja mikä arvo on Jumalan Pojalla Jeesuksella Krisuksella,- joka on Herra. Hänellä on niin suuri valta ja voima ja tietämys,- ettei ihminen edes mahdollistu ymmärtämään sitä.
on luettavissa meidän Raamatustamme, joten lue, äläkä kuuntele selittäjiä. Raamatun kääntäjät eivät aina osaa käyttää isoja ja pieniä alkukirjaimia, mutta me, jotka tunnemme Jumalan Pojan osamme käyttää niitä. Me käytämme Hänestä Hän sanassakin isoa alkukirjainta juuri sen takia, että me tunnemme Hänet ja tiedämme, että Hän on kuninkaitten Kuningas ja herrain Herra, jolla oli vereen kastettu vaippa ja jota kutsutaan nimella Jumalan Sana.
ONKO SINUN HERRA JEESUS KERISTUS JUMALAN POIKA ?
Riittää ihan lyhyt vastaus kyllä tai ei.
Takiasi en voi antaa ihan lyhyttä vastausta, joten lisään, että minun Herrani Jeesus Kristus TULI lihaksi/ihmiseksi Jumalasta.
Jeesus oli ihmisenä siinä mielessä jumala kuin Vt:n tuomarit kun Jumala puhui heidän kauttaan ”Joh.10.35 joille Jumalan sana tuli”
Onko Jeesus lähes jumalolento jonka Jumala sanoo ihmisestä?
Ps. 8:6. Ja kuitenkin sinä teit hänestä lähes jumal'olennon, sinä seppelöitsit hänet kunnialla ja kirkkaudella;
Jeesus on Jumala!!!
Jos ei olisi näitä alkukielestä Suomen kielelle kääntäjiä, niin kumpikaan meistä,- ei oli uudestisynnytty.Tämäkin kiitos ja kunnioitus heitä kohtaan tulee huomioida. Ymmärrä, miten juuri kääntäjä,- jonka äidinkieli/oppi on Suomi, niin kääntämiseen vaikuttaa jo hänen ymmärryskykynsä/tasonsa käännettävän kohdan muuttamiseen Suomen kielelle.
Kaikkein huvittavinta tai paremminkin surullista on kun luet 92- käännöstä, niin niissä on kääntäjän ymmärrys vaikuttanut suoraan käännökseen.Tuossa työssähän on ollut mukana täysin uudestisyntymättömiä ihmisiä,- joilla on vahvuutena olluty vain hyvä äidinkielen tuntemus ja kääntämisen yksi voimakkaimista tekijöistä on ollut kääntää Raamattu hyvään asuun ajatellen äidinkieltämme.
Mutta, huvittavinta mitä tiedän tuohon kääntämiseen liittyvän ja liitettynä valta ja ihmisen ymmärrys.Niin, 92-käännökseen oli mm ehdotus miten tuo Raamatun ilmoitus; älkäämme jättäkö omaa seurakunnan kokoustanne jne...., niin yksi ehdotus mm oli; älkää heittäkö omaa kirkollista kokoustanne.....
No, jos tuo kännös olisi toteutunut ja jokainen uudestisyntynyt ihminen olisi uskonut sen Jumalan aivoitukseksi, niin kirkot olisivat täynnä ja Saalemit rukoushuoneineen ammottaneet tyhjyyttään.
Alkuteksti on joksenkin näin; älkää heittäkö keskisäistä yhteyttänne jne....
PS:
Tähän asiaan muuten liittyy,k miten aidosti ja syvällisesti olen kiitollinen Herralleni, että en alusta lahtienkään ollut ihmisten oppien opetuksessa.Nyt, monia uskovia ihmisiä todellisuudessa ohjaa ihmisopit ja näkemykset kielilläpuhumisineen aina vauvakasteoppia myöten.On siunaavaa olla näiden oppien ulkopuolella.
Psalmista Jumala/Herra ja ihminen. Jeesus ei ole lähes jumalolento, vaan Hän on Jumala. Jumala asetti ihmisen hoitamaan kaikkea luomaansa ja kutsuu ihmistä lähes jumalolennoksi, ei Jeesusta, joka on on Valtias ja seurakunnan Pää ja Jumala. Jumalan Sanalla on kaikki valta ja Sana palaa lähettäjäänsä pyhitetyn kansan kera ja niin on yksi Jumala ja yksi Jumalan kansa. Jumalan Sanan pyhittämä on lähes jumalolento, mutta ei Jumala. Jumalan ainoa Poika on Jumala Isän ja Pyhän Hengen kanssa.
Psalmit 8
1 Veisuunjohtajalle; veisataan kuin viininkorjuulaulu; Daavidin virsi.(8:2) Herra, meidän Herramme, kuinka korkea onkaan sinun nimesi kaikessa maassa, sinun, joka olet asettanut valtasuuruutesi taivaitten ylitse!
2 (8:3) Lasten ja imeväisten suusta sinä perustit voiman vastustajaisi tähden, että kukistaisit vihollisen ja kostonhimoisen.
3 (8:4) Kun minä katselen sinun taivastasi, sinun sormiesi tekoa, kuuta ja tähtiä, jotka sinä olet luonut,
4 (8:5) niin mikä on ihminen, että sinä häntä muistat, tai ihmislapsi, että pidät hänestä huolen?
5 (8:6) Ja kuitenkin sinä teit hänestä lähes jumal'olennon, sinä seppelöitsit hänet kunnialla ja kirkkaudella;
6 (8:7) panit hänet hallitsemaan kättesi tekoja, asetit kaikki hänen jalkainsa alle:
7 (8:8) lampaat ja karjan, ne kaikki, niin myös metsän eläimet,
8 (8:9) taivaan linnut ja meren kalat ja kaiken, mikä meren polkuja kulkee.
9 (8:10) Herra, meidän Herramme, kuinka korkea onkaan sinun nimesi kaikessa maassa!
olen kiitollinen siitä, että Jumala kutsui minut uskomaan Poikaansa Jeesukseen Kristukseen ja antoi minulle opettajat ja olen kiitollinen siitä, että nöyrryin kuuntelemaan noita opettajia viisi vuotta, kunnes tuli aika, jolloin Jumala ilmoitti, että enää et ole kenenkään muun opetuksen tarpeessa kuin Hänen.
Odotinkin milloin vetäisit kasteasian esille:), sillä olen jo niin kauan kirjoitellut näillä palstoilla, että tiedän, että aina se jossakin välissä vedetään esille ja luullaan sillä saatavan minun uskoni alennettua, sillä olenhan minä Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen vauvana kastettu. Toisen kasteen antoi Itse Jumala yli kaksikymmentä vuotta sitten Pyhän miesten päivänä.
En tahdo loukata sinua ja siksi heitän vastaamatta.Pyhä Henki saakoon ohjata ymmärrystäsi.
että Raamatusta pitää repiä kaikki sellainen pois, missä kerrotaan Jeesuksen sikiämisestä Pyhästä Hengestä ja syntymisestä neitsyt Mariasta ja tulemisesta tänne ylhäältä valmistettuun ruumiiseen.
Itseäsi sinä loukkaat, et minua.
* "Jos todella uskotaan, mitä täällä monet kirjoittavat, niin harva uskoo Jeesusta Krisusta Jumalan Pojaksi.Lähes kaikkihan sanovat Krisuksen olevan Jumala."
* Sehän on yksi ja sama asia? Jumalan Poika on myös Jumala, koska on Jumalan Poika, eikä poika!
* Olethan sinäkin isäsi kaltainen, ja silti olet oma persoonasi? Niihan Jeesuskin, Hän on Isän Poika, Isässä ollut ja Isästä lähtenyt, tosi Jumala. Miksi et sinäkään ole joku muu, kuin isäsi poika? Isäsi oli aivan samalainen, ja sinusta tuli aivban samanlainen! Miksi Jeesus ei sitten olisi Isänsä kaltainen, jos Isä on Jumala, niin on Poikakin.
* Sinulla vaan mättää se, että et tunnusta Jeesusta syntyneeksi Pyhän Hengen vaikutuksesta, vaan sinä tunnustat Joosefin poikaa Jumalan Pojaksi, niinkuin ekivaarikin, ja siinä teillä menee koko Raamattu ilman sisältöä päin prinkkalaa!
* "Jos asia kiinoostaa, niin mahdollistun jäsentämään tarkkaan mielikuvan Raamatun ilmoitusten avulla, ---- jossa Jeesus muuttuu Herraksi ja Krisukseksi Jumalan Pojaksi " ?
* Jeesus ei muutu Jumalaksi, vaan Hän ON Jumala, koska on ollut Jumala ennenkuin tuli ihmiseksi? Et millään Raamatun oikeudellisesti selittelyllä voi tehdä Jeesuskesta "jälkeenpäin muutetuksi Jumalaksi! Kyllä teidän areiolaisten/jehovalaisten, selitykset menee yhä vaan pitemälle eksytyksen syövereihin!
* Mitä tuee Jeesusken luovutukseen valtansa luovutuksesta Isälle, eihän siinä ole mitään Hänen Jumaluuttaan kumoavaa? Päinvastoin.
* Ota nyt huomioon, Jeesus nousi haudastaan, ruumiillisesti, ei suinkaan jonain haamuna tai aaveena? Hänellä on yhä se sama kirkastettu ylösnousemus ruumis, minkä sai ylösnousemuksessaan Kirkastettu todellinen käsin kosketeltava aineellinen ruumis, mutta kuolematon iankaikkinen taivaallinen ruumis. Ja tässä ruumiissa Hän on seurakuntansa kanssa Uudessa Jerusalemissa aina ja iankaikkisesti, ja tässä ominaisuudessaan Hän luovuttaa sen tehtävän, jonka sai Jumalata tullessaan alas maailmaan, ja ylösnousemuskeen kuolleista.
* Kun kaikki on kohdallaan, uusitaivas ja uusimaa, ja uusi Jerusalem laskettu uudesta taivaasta uuden maan päälle, Jeesus on tehtävänsä tehnyt, ja keskittyy morsiamensa keskelle ikuiseksi morsiamensa ihastuksesksi ja kiitoksesksi, ja Jumalan ylistykseksi iankaikkisesti.
* Jumalan Hän on Isä Poika ja Pyhä Henki aivan niinkuin on ollut silloin kun ei alkuakaan ollut ja on hamaan loppumattomuuteen. Älä siis kutista Jumalaa oman mittasi ahtauteen, ja oman ymmärryksesi surkeuteen.
Odotinkin milloin vetäisit kasteasian esille:),
-----
Ole huoletta, en vedä tätä asiaa esille,- koska sitä ennen tulisi ymmärtää muutkin asiat ja uskoa niihin.Kastehan on turhaa, jos ihminen ei usko ja siksi kastamisesta puhuminen olisi mieletöntä.Vaikka ihminen menisi kasteelle, niin tämä toimitus ei tee hänestä hullua hurskaammaksi.
Ymmärrän, kun ihminen on kuullut ja uskoo, miten Jumala uhrasi Jeesuksessa Krisuksessa oman Poikansa ihmisen/maailman syntien tähden ja pelastaa näin ihmisen ja erikoisesti tähä'n uskoon liittyy miten tämä uhri on Jeesus Kristus Jumalan Poika, joka nousi kuolleista ja KAIKKEIN TÄRKEIN ASIA ON USKOA JA OMISTAA, Miten tämä Jeesus Krisus on HERRA.
Vasta tämän jälkeen ihmisen tulee ottaa kaste.
"Mutta, kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, NIILLE, jotka uskovat HÄNEN nimeensä.
Siis uskovat Jeesukseen Krisukseen,- jonka Jumala teki Herraksi.Siis Jumalan Poikaan.Nythän sinä/kin uskot Jumalaan,- koska Pojan muutat Jumalaksi.
Huomioi ja usko, miten on kaksi erti tahoa Jumala ja Jumalan Poika. Nämä ei koskaan ole yksi,- vaan yhtä.
toki erotan. ml saa pohtia mitä jumaluutta tarkoittaa. taitaa mennä loputtomaksi jaaritteluksi kuten havukka-ahon ajattelijalla.
Et ymmärrä mitä tarkoitan. Laisukuuteni estää etsimästä viestiä/viestejä, joissa tuon esille, miten Raamatusta tulee huomioida KAIKKI ilmoitukset,- jotka liittyvät Jeesuksen syntymään.
On hyvä tapa ja ihan viisautta,- ensin kysyä, että ymmärsinkö oikein.
Mutta, nyt töihin!!
kertoa, että mormonitkin väittävät samaa:), heillekään ei kelpaa se, että Jeesuksen lähetyskäskyn mukaan on saanut kasteen Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja on saanut opetuksen Jeesuksen käskyn mukaan ja USKONUT kaiken sen, mikä Jumalan suusta lähtee. Hekin ajavat alati kasteelle, sillä heilläkin on tarve tehdä itse tekoja, joita sen sijaan Jeesuksen, Jumalan Pojan tuntevilla ei ole, sillä he eivät luota missään itseensä, vaan vain Jumalaan. Täällä kasteen antajan jälkeen tulee Hän, jonka kengänpaulaakaan ei täällä kasteen antaja ole kelvollinen sitomaan ja Hän antaa kasteen Pyhällä Hengellä ja tulella, mutta vain Sanaan uskoville.
Tällä en tahdo halveksia, enkä alentaa toisen kastekäsityksen saaneita, sillä kaste on alkeisoppi uskon tielle, eli alku, joka sisältää LUPAUKSET.
niin monella tavalla ja monenmoisesta "siittäjästä", kuten esimerkiksi Hanna seuraavassa esimerkissä sanoi tulleensa murheesta raskaaksi;
1. Samuelin kirja 1
15 "Mutta Hanna vastasi ja sanoi: »Ei, herrani, - m i n ä - o l e n - m u r h e e n
r a s k a u t t a m a - vaimo; viiniä ja väkijuomaa en ole juonut, vaan minä vuodatin sydämeni Herran eteen.«"
´
>> aivan niinkuin Sanssa sanotaan, "Sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta"
Olla murheen raskauttama ei ole sama kuin olla raskaana.
Raskauttama ja raskaana ovat samasta kantasanasta, mutta eri merkityksessä käytettyjä.
Raskaana- sanalla on selkeästi merkitys "lasta kohdussaan kantava".
Rinnastuksesi on vähän kömpelö, vaikka ei kaukaa haettu.
Sisin voi kyllä olla murheesta raskas, jonkun asian painama eli raskautama.
Kansanlaulukin sen tietää:
"Sydämeni oli niin surusta raskas,
kun sinä..."
Minäkin teen välillä aina toista työtä ja välillä tätä tärkeintä työtä. Jos et tunnusta Jeesuksen siinneen Pyhästä Hengestä, olet jo kumonnut Jumalan Sanan ja tehnyt sen sanaksi. Miksi sitten sanot, että Raamatusta pitää huomioida kaikki, mikä on Ilmoitettu Jeesuksen syntymästä. Ihmetellen ja hämmästellen kyselen.
Minä uskon kaikkeen, mikä Jeesuksesta on Ilmoitettu ja uskon jokaiseen Jeesuksen opetukseen, eli minulla on kokonainen Raamattu ja se on valtava Jumalan lahja ihmiskunnalle.
Meille lapsen kaltaisille Raamattu on avattu, muilta se on salattu. Lapsenmielinen USKOO, ei pohdi. Jos Raamattu sanoo, että Jeesus sikisi Pyhästä Hengestä ja syntyi neitsyt Mariasta, niin silloin uskovainen uskoo sen ja totisesti saa nähdä, että Jumala todistaa Sanansa.
Ihminen ei voi pohtimalla käsittää Jumalaa, vaan vain usko tuo todistukset Jumalasta.
ei tuota tulosta, vain USKO tuottaa. Jumala salasi nämä maailman viisailta ja ilmoitti vain lastenkaltaiseen uskoon kykeneville. Joka uskoo kuin lapsi, saa nähdä Jumalan todistukset, mutta joka pohtii kuin aikuinen, jää todistuksia vaille.
Minä en ole ikinä pohtinut. Olen vain uskonut ja ihme kyllä, olen kasvanut täydellisen vapaaksi, juuri niin kuin Jumala sanoo totuuden tuovan vapauden.
Eihän meidän tarvitse pohtia, ei Jumalan valtakuntaa löydä pohtimalla, vaan etsimällä sitä Jumalan Sanan kautta, eli uskomalla sen, mitä Sana opettaa, neuvoo ja käskee. Pyhä Henki tulee todistamaan Sanan ja näin Sana saa kirkastuksen ja ihminen pääsee sisälle Jumalan salaisuuksiin.
On iso armo omistaa lapsenmielinen luottamus Jumalaan.
väärältä hengeltä, joka todistaa Kristuksen liha k s i - tulleeksi. Minä uskon sen Pyhän hengen todistukseen, joka todistaa Kristuksen - l i h a a n - t u l l e e k s i -
H e n g e k s i, joka lihassa ollessaankin pysyi hengellisenä eikä muuttunut lihalliseksi. Se itsensä Jumalaksi korottanut Jeesus muuttui lihalliseksi!
1. Johanneksen kirje 4
1 "Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.
2 Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, - l i h a a n - t u l l e e k s i, - o n - J u m a l a s t a;"
Yrittäkää selvittää itsellenne, mikä ero on - l i h a k s i - tulemisella ja -l i h a a n tulemisella!
´
´
uskontunnustus väärin. Onko väärin tunnustaa, että Jeesus sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta? Onko Nikeain kokouksen uskovaiset tehneet väärin ottaessaan Sanasta tunnustuksen?
Väärin on väittää sitaattia Jumalan sanassa l. Raamatussa olevaksi, kun se ei sitä ole.
Uskontunnustusta en ole vääräksi väittänyt.
Totesin vain, että lähdetieto on väärä.
todella selittää mikä ero on lihaksi tulemisella ja lihaan tulemisella? Ei mitään eroa, sillä Jeesus tuli lihaksi/lihaan/ihmiseksi.
Jeesus tuli siis ihmiseksi osaveljiensä takia ja oli esikoinen uskon kautta voittaneista. Jeesus tuli lihaksi, lihaan, eli ihmiseksi ja eli Ihmisen Poikana 33 vuotta ollen kaikessa kuuliainen Lähettäjälleen, josta Hän tuli ja johon Hän palasi.
Jeesus puhui meille kaikki ne Sanat, jotka ovat meidän pelastuaksemme tärkeitä ja käski odottaa, että Pyhä Henki tulee kirkastamaan Sanan.
Löydätkö tuosta kolmiyhteisen Jumalan, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen, vai vastustatko koko Jumalan olevaisuutta yhä edelleenkin ja alennatko Jeesuksen, Jumalan ainoan pojan itsesi tasolle?
muuta Jumalan Ilmoitusta. Nikeain kokouksessa ei muutettu Jumalan Ilmoitusta, vaan tehtiin yhteenvedot. Emmehän me ala pilkkuja halkaisemaan, vai alammeko silloinkin, kun Jumalan Sana ei muutu?
Uskontunnustus pysyy täysin Jumalan Ilmoituksessa.
sen olennaisen enkelin sanomasta? Syntyvää lasta pitää KUTSUA JUMALAN POJAKSI, ei Jumalaksi. Minä kutsun Jeesusta AINA Jumalan pojaksi, ja teen kuten Raamatun sana kehoittaa.
"Minä en ole ikinä pohtinut. Olen vain uskonut ja ihme kyllä, olen kasvanut täydellisen vapaaksi, juuri niin kuin Jumala sanoo totuuden tuovan vapauden."
-------
Ihmetyttää, ettet ymmärrä mitä todellisuudessa on/tapahtuu kun ihminen pohtii jotain asiaa. Pohtiminenhan on sama tila kuin asian käsitteleminen tai selvittäminen.Esim. jos ihminen ei ymmärrä vielä jotain asiaa ja hän etsii siihen vastausta/totuutta, niin tämä etsiminen on juuri asian pohtimista eli käsittelyä.Tuo pohtiminen sanana lie murre sana. Olen havainnut, miten juuri pohtimis tilanteessa Pyhä Henki ohjaa ihmisen ymmärrystä ja olen täysin vakuuttunut, miten sinäkin olet pohtinut paljon asioita,- jotka liittyvät Jumalaan.
Tänä aikana uskovien keskuudessa pidetään erikoisen halventavana asiana, jos sanotaan miten pohdin, tai ajattelen tai mielikuvani hahmottuu jne... Seuraappa laajemminkin, niin Luterilaisuudessa pidetään erikoisen halventavassa asemassa juuri tätä ihmisen pohdintaa ja ymmärryksen laajentumista.Ihan kuin pelättäisiin ,- ainakin alitajuisesti, että pohtimisen kautta vauvakasteelta putoaa pohja pois.Siis ihmiset pohtimisen kautta tulisivat ymmärtämään, että kastettavan ihmisen tuleekin ensiksi uskoa ja sitten kastaa.
Niin, huvitti vain tuo sanontasi, ettet koskaan ole pohtinut,- vaikka todellisuudessa päivällä pohdimme monta tuntia.
Tarkoitan, että en ole koskaan jäänyt pohtimaan sellaisia Raamatun Ilmoituksia, joita en ole käsittänyt. En ole pohtimista vastaan, vaan sitä vastaan jos Raamatun Ilmoitusta, joka on Pyhän Hengen inspiroimaa pohditaan järjellisesti. Itse olen joutunut KASVAMAAN Jumalan tuntemiseen ja se tarkoittaa sitä, että olen joutunut odottamaan, että Itse Jumala vastaa ja kirkastaa sen asian, mitä en ole käsittänyt. Tämä tie on nöyryyden tietä, jossa saadaan KAIKKI taivaasta ja silloin on myöskin oltava kärsivällinen ja odotettava, että taivaasta annetaan.
Vaikka Jumala tulee astiaan asumaan, niin se ei tarkoita, että yksi astia saa koko valtavan ja ihmeellisen tiedon, mitä Jumala antaa seurakunnalle. Siksi meidän on vaiettava niissä opetuksen kohdissa, missä emme ole saaneet VARMAA tietoa.
Olen saanut valtavasti tietoa ja se vain aukeaa minulle, mutta on opin kohtia joihin luulen Jumalan kasvattavan toisen/muiden astian jonka kautta saan siihenkin asiaan käsityksen. Jumala pitää meitä nöyränä omilla keinoillaan ja siksi sinunkin pitäisi löytää seurakuntayhteys, sillä Jumala antaa koko tiedon seurakuntaan, mutta monen astian kautta.
Minua ei ole tähän päivään asti Jeesus opettanut helvettiasiasta ja vaikka olenkin pyytänyt siihen tietoa, sillä sanana tunnen helvettiasian, mutta en vahvistettuna Sanana. Jeesus on käskenyt minun julistaa evankeliuimia, olla armollinen ja laupias, tuoda Sanan totuutta esille niiltä kohdin, missä se on minulle kirkkaasti kirkastettu.
Kasteasian Jeesus kirkasti minulle muutama vuosi sitten ja käski julistaa kaikille, että kaste ei ole pelastus, vaan USKO on, mutta kaste kuuluu ehdottomasti uuden liiton jäsenille, sillä kasteesta kaikki alkaa, koska kasteessa on kaikki LUPAUKSET. Sain kasteesta todisteet, eli minut kastettiin täällä Jeesuksen lähetyskäskyn mukaan Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja sain opetusta(kin), mutta vasta sen jälkeen, kun tunnustin Jeesuksen ihmisten edessä, eli sain armon tulla uskomaan Jumalan Poikaan, alkoi tapahtua. Vuosia kului tutustuessani Häneen Hänen Sanansa kautta ja kuulemalla Hänestä. Oman sinetin antamiseen kului vuosia aikaa, mutta huomasin uskovani aivan kaiken Raamatusta. Se riitti, sillä annoin oman sinetin uskomalla ja Jumala synnytti minut taivaasta uudeksi, eli sain kasteen taivaasta. En osannut sitäkään asiaa aivan käsittää ennen sen tapahtumista, vaikka olinkin sen sanana lukenut.
Siitä asiasta ei kukaan osannut opettaa ja tullessani tälle helluntailaisten palstalle ensi kertaa viisi vuotta sitten, täällä oli yleinen käsitys, että uskovaistenkasteessa syntyy uudeksi. Nuo samat ihmiset, eli ns. "uudestisyntyneet" olivat oikeita lihassa tappelijoita, eivät kaikki, mutta monet. Minuakin syytettiin heti paikalla, kun kuultiin, että minä olin saanut yhden kasteen, yhden uskon ja yhden Jumalan ja ajettiin kasteelle, jopa haukkumalla ja syyttänmällä.
No, ne ajat ovat ohi, sillä Jumala on antanut jokaisen tietoon, että kasteessa, jonka saa täällä ei synnyt uudeksi, vaan uudeksi syntyy USKOSSA, joka kohdistuu Jumalan Sanaan. Se kaste on Hänen antama, jonka kengänpaulaakaan täällä kasteen antaja ei ole kelvollinen sitomaan. Tuon asian osalta moni on saanut KASVAA ymmärrykseen.
Vuosien varrella olen jakanut sitä tietoa, jonka Pyhä Henki on Sanasta kirkastanut ja olen antanut paljon sellaista opetusta, mitä Suomessa ei ole ollut.
Tänne tullessani jouduin aloittamaan opetuksen näillä sanoilla: Lakia ei ole kumottu, vaan se on TÄYTETTY ja sen jälkeen toin satoja kertoja Jeesuksen opetuksen laista tänne ja muille palstoille.
"En minä tullut kumoama"an lakia, vaan täyttämään sen....
Laittomuus oli valtaamassa Suomen uskovaisten keskuudessa/Siionissa tilaa ja lankeemus oli jo tapahtunut monien kohdalla. Mutta armo on niin suuri, että langennut saa nousta ja tänään näen monen nousseen. Kiitos Jeesukselle.
Lihallisuuden ja hengellisyyden eron opetin muutama vuosi sitten ja yhtäkin puhun siitä silloin, kun Jeesus vaikuttaa. Liha ei peri Jumalan valtakuntaa ja siksi meidän pitää tietää, että Jumalan Poika TULI taivaasta lihaan/ihmiseksi ja antoi meille esimerkin uskontiellä vaeltamisesta. Hän opetti miten lihallinen ihminen muuttuu hengelliseksi. Jeesus on esikuvamme ja esikoisemme. Jeesus on Jumalan Sana, luomakunnan alullepanija ja alku sille luomakunnalle, joka pelastuu uskon ja kuuliaisuuden kautta.
Jeesus varoitti ketään lähtemään mihinkään ennen Pyhän Hengen tulemista, sillä Pyhä Henki tulee ja kirkastaa Jumalan Sanan ja Pyhä Henki jää Isän ja Sanan kanssa heidän luokseen, jotka uskovat Jeesuksen opetuksen ja Jumalan käskyt. Jeesuksen usko ja Jumalan käskyt ovat uskovaisen kansan kärsivällisyys ja meistä kasvatetaan yhtä kärsivällisiä, kuin oli Jumalan Poika Ihmisen Poikana ollessaan.
Ahtaan portin sanoman kanssa olen liikkunut kaikilla palstoilla kertoen, että portti on niin ahdas, että jokaisen on tunkeuduttava siitä väkisin. Tarkoittaa sitä, että ihmisen on hyljättävä oma elämä, eli lihatahto Jumalan Sanan tieltä ja se vaatii väkisin omasta tahdosta luopumista, eli sen hylkäämistä. Pitää rakastaa vihollisiakin, ei vain niitä, jotka minua rakastavat, vaan vihollisiakin. Ihme, siihen tulee VOIMA, kun sen uskoo ja rakkaus virtaa katkeamatta kenenkään kohdalla.
Olen oppinut käytännön kautta äärettömän paljon. Jumala on todistanut Sanansa ja esim. Pyhä Henki on estänyt minua silloin tällöin avaamasta joidenkin ihmisten viestejä. Jumala ei nimittäin halua, että me esim. lankeamme inttämään ja opettamaan siellä, missä vastaanottoa ei Hänen edeltänäkemisen perusteella ole, vaikkakin joskus joudumme väkevästikin intämään sen tiedon puolesta, jonka Jumala antaa meille. Toisinaan sellaistenkin henkilöiden kanssa, jotka luulisimme itse, että he eivät tule olemaan koskaan uskossa:).
Koska Jumalan valtakuntaan on mentävä väkisin, niin kehoitan sinua nyt hylkäämään omat opit Jumalan Sanan tieltä, eli ota vastaan Jeesuksen Pyhästä Hengestä siittyminen ja syntyminen neitsyt Marian kautta.
Minä en ole täällä kenenkään kanssa, vaan teen työtäni vain Jeesuksen kanssa, joten minun päätäni eivät voi kauniisti, tai minun tavallani kirjoittavat kääntää, vaikka ajattelenkin heidän kuuluvan kanssani samaan sweurakuntaan. Minua johdattaa vain Jeesus, seurakunnan Pää ja Hän ei ole puolueellinen, eikä ryhmittyjä.
ihminen. Ihmiset ryhmittyvät, puolustavat toinen toistaan, taistelevat tuolla teolla Jumalan opetusta vastaan. Jumala käski rakastaa kaikkia, jotta kaikki saisivat mahdollisuuden tulla tuntemaan Hänet. Jumala käski varjella heikkoja, jopa joskus heitä häveten, mutta käski varjella ja vahvistaa heikkojen uskoa. Heikoista kasvaa Jumalan kasvatuksessa väkeviä, mutta siemenen itäminen vie oman aikansa ja siksi varttuneiden on suojeltava heikoimpia Jeesuksen ruumiinjäseniä.
Jumalan Sana on katoamaton elämän siemen ja se KASVATTAA idättyään ihmisessä, ihmisen katoamattomaan elämään. Kasvu tapahtuu jokaisen kohdalla, mutta ei samalla tavalla, eikä yhtä aikaa, vaan jokaista kasvattaa Jumala omilla keinoillaan. Vahvojen on kärsittävä heikkojen vajavaisuuksia ja luotettava, että juuri heikosta tuleekin se väkevä.
Tarkoitan, että en ole koskaan jäänyt pohtimaan sellaisia Raamatun Ilmoituksia, joita en ole käsittänyt. En ole pohtimista vastaan, vaan sitä vastaan jos Raamatun Ilmoitusta, joka on Pyhän Hengen inspiroimaa pohditaan järjellisesti.
-------
Niin, taidamme olla lähes vastakohdat toisistamme.Itse olen,- oikein mieltynyt etsimään ja pohtimaan ja ajattelemaan Raamatun ilmoituksia ja yhdistämään niitä ihmisen olemukseen ja arkeen.Siis löytämään ymärryksen, miten ihmien toimii ja käyttäytyy jonkun jakeessa ilmoitetun asian edessä.
Muuten, tuolla menetelmällä tulin uskoonkin eli luin Raamattua sillä tavalla, että kuvittelin itseni sen ajan kuulijoiden joukkoon ja ojentauduin samalla talla kuin sen ajan ihmiset.Juuri tuo tapa,- pohtiminen paljasti, ettei vauva sovellu mitenkään jakeissa ilmenevään ihmisen käyttäytymiseen.
Anteeksi, kun vaivaan, mutta pohdippa tätä/kin jaetta syvällisemmin ja huomaatko/ymmärrätkö, ettei vauva voi olla tämän jakeen kohteessa ajatellen vauvan tilaa.
"Mutta, kaikille, jotka ottivat hänet vastaan antoi hän voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä".
Tuohonkun liittää käsitteen, että usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Krisuksen sanan kautta eli taas ihmienn joutuu kuulemaan ja tutkimaan/pohtimaan ja ottamaan kantaa uskooko hän vai ei.
Toisaalta ymmärrän olemustasi hyvin eli edustat "laiskan sutjakkaa" ihmistä,- joka kastetaan ilman sen kummemminajattelematta ja ei halua pohtia erikoisesti asioita.En tarkoita tätä pahalla, vaan tämä lie tämän ajan ihmiselle tyypiollistä. Nappulasta vääntää (esim TV) niin eipä siinä tarvitse pohtia erikoisemmin (ei edes ehdi) vaan syö valmista informaatiota mitä milloinkin on tarjolla.
Jos taas ajatellaan/pohditaan tämän ajan uskonnollisuutta tai yleensä opetusta, niin eikö juuri kirkkain asia,- mitä uudestisyntyneen ihmnisen tulisi tehdä on pohtia,- joa vielä syvällisesti mitä opetusta hän kuulee.Siis tutkimaan/pohtimaan asiaa sydämessään. Jos ihminen ei itse pohdi/tutki, niin tämä ihminen on täysin virran vitävänä ja tämä virta vopi olla mikä tahansa virtaus. Niin hyvä kuin pahakin.
************
"En ole pohtimista vastaan, vaan sitä vastaan jos Raamatun Ilmoitusta, joka on Pyhän Hengen inspiroimaa pohditaan järjellisesti."
-----
Jos aikaa on, nin kerrotko miten ymmärrät kun ihminen pohtii jotain asiaa järjelisesti.?????
Tarkoitan, että en ole koskaan jäänyt pohtimaan sellaisia Raamatun Ilmoituksia, joita en ole käsittänyt.
--------
Niin toisaalla kerroin miten vastakohtia olemme. Muistan vieläkin kun aikoinaan pohdin lähes vuoden aikana mitä todellisuudessa tarkoitaa tuo Luuk 11:34...35 ilmoitus. Mutta, näin jälkeen päin ajatellen ymmärrän miten Pyhä Henki ohjasi minua selvittämään/pohtimaan tuota jaetta ja sen viisautta. Nimittäin se oli /on lähtökohta ajatellen ihmisen alitajuntaa ja sen toimivuutta ja erikoisesti tämä tuli esille puhehäiriö änkytyksen tutkimisessa.
Itse ymmärrän. Jos ihmine ei käytä aikaansa Raamatun ilmoitusten pohtimisessa, niin moni jakeen syvällisyys jää ymmärtämättä, ja tästä johtuen,- anteeksi vaan,- ihmisen ymmärrys,- ajatellen Raamatun ilmoituksia, niin ohjaantuukin kulttuurin kautta eli ympäristön mitä ihmiset kulloinkin puhuvat nuoremmalle sukupolvelleen.
PS. muuten uskotko , jos Suomessa muutettaisiin lakisääteiseksi, ettei ihmisen ymmärtämättömyyttä tule hyväksi käyttää eli ihmisen itse tulee päättää ja valita asiat, mitä kulloinkin tekee ja kohdistuu häneen. Niin , uskotko, miten Luterilainen kirkko kuolisi. Ymmärtänet,- jos olet pohtinut,- miten kirkon toiminta perustuu ihmistekoihin , että se pysyy pystyssä.
Taas Pyhän Henghen toimintaan ja sen ihmisen ymmärryksen ja käyttäytymisen ohjaukseen,- ei vaikuta kulttuuri tai muut ihmiset. Tiedän tapauksia, miten ihminen on esim-. ottanut kasteen olipa suku mitä mieltä tahansa tai sanoipa muut ihmiset mitä tahansa. Tässä on tyypillinmen tilanne kun ihmisen ymmärrystä ja käyttätymistä ohjaa Pyhä Henki.
edes silloin, kun makasin teho-osaston vuoteella lääkärien mukaan kohta kuolevana. Uskoin vain Jeesukseen ja pidin oman vallan Hänen alleen alistettuna, eli jatkoin siinä kuoleman portilla uskomista, en pohtimista.
Etsikää ensin Jumalan valtakuntaan, niin KAIKKI TEILLE ANNETAAN, on totisesti totta.
ei ole edes luvattu Raamatussa aukeavan pohtimalla, vaan on luvattu, että USKO tekee Sanasta Jumalan Pyhän Hengen kirkastuksella.
Lapsenmielisten on Jumalan valtakunta, ei pohtijamielisten:)!
Etsikää ensin Jumalan valtakuntaan, niin KAIKKI TEILLE ANNETAAN, on totisesti totta.
------
Tuossa toit sen kirkkaan ajatuksen, joka ilmentää sitä mitä pyrin tuomaan esille. Ajatteleppa, mitä tarkoittaa tuo etsiminen.Ymmärtänet, ettei se tarkoita sitä,että ihminen laitaa lehtiin ilmoituksia Jumalan valtakunnasta,- koska se on kadoksissa.
Ei, tuo etsiminen juuri tarkoitaa sitä, että ihminen käyttää aikaansa Jumalan aivoitusten pohtimiseen ja niiden ymmärtämiseen ja yleensä pohtimisen kautta ymmärtämään mikä on kulloinkin Jumalan tahto ja tekee sen.
Muuten tuohon Raamatun ilmoitukseen liitty sekin, että kun ihminen on löytänyt/ymmärtänyt pohtimisen kautta jonkun Juamlan viisauden jakeesta, niin tämä jakeen sisältö alkaakinm toimimaan ja elämään ihmisessä.Tietysti ihmisen uskoessa siihen. Tuo etsiminen takaa sen, että kaikki toteutuu, minkä Jumala on Sanassaan luvannut.
Pohtiminen johtaa usein harhaan, mutta uskominen ei ikinä. Minä olen saanut armon uskoa, eli olen saanut Jumalalta lahjaksi uskon, jonka kautta olen saanut kaiken.
Uskon juuri niin kuin Jumalan Sana Jeesus opettaa. Uskon esim., kun Hän käskee minun rakastaa kaikkia, niin teen sen ja voiman siihen saan taivaasta. Olen pannut uudestisyntymistä ennen lihantahdon syrjään ja siksi saan elää vapaudessa ja rauhassa. Lihantahdon syrjään laittaminen päästi minut ahtaasta portista sisään. Jos olisin jäänyt pohtimaan, niin olisin vieläkin ulkopuolella.
Psalmin miehetkin etsivät Jumalan Tahtoa ja ymmärrystä ja rukoilivat siihen Jumalalta viisautta, eivät omalta pohtivalta järjeltä.
Niin, lie viisainta lopetella tämän asian pohtimista, mutta haluan tiedostaa erään asian.
Jokatapauksessa Jumala on suunnitellut ja luonut ihmisen sellaiseksi, että se pohtii asioita lakkaamatta,- jopa unissakin.Siis tämä on tyypillinen tila ihmisessä ja terve sellainen. Mutta, teeppä ihan helppo koe ihan kotikonstein ja huomaa mitä tapahtuu Jumalan suunnittelemalle ihmiselle.
Jos aukaiset Radion eli joku taho sieppaa kuuloaistin käyttöön. Huomaappa, miten ihminen alkaa pohtia ohjelmaa ja mahdollistuu olemaan jopa kriittinen.
Mutta, kun aukaiset TV eli tämä taho onm ottanut käyttöön Jumalan luomasta ihmisestä kuulo- ja näkö aistin ja tämä tila merkitsee sitä, ettei ihminen mahdolistu enää pohtimaan ohjelmasta tulevaa informaatiota. Jos hän alkaa pohtimaan, niin hän putoaa kärryiltä ajatellen ohjelman juonta.
itä itse katselen TV:tä, niin suurin aika ja olemuksaestani kuluu kriittisenä olemiseen eli en ole TV:tä katsellessanikaan päässyt irti tästä pohtimisesta.Mutta,- ilokseni olen havainnut, miten saman käyttätymisen omaavat valvovat uskovaiset ihmisetkin. Hekion vaivaantuvat kielteisen TV ohjelman edessä,- koska pohtivat ja vartaavat sitä Jumalan tahtoon.
Mitä liittyy ihmisen olemukseen ja Jumalan tahtoon, niin tähän asiaan on erikoisen hyvä Raamatun ilmoitus;
"Opeta meitä laskemaan päivämme oikein, että me saisimme viisaan sydämen"
Tämä Raamatun ilmoitus jäi pois,- joka kuvaa myös erittäin hyvin ihmisen pohtimista ja sen tärkeyttä.
"Autuas se mies, joka ei vaella jumalattomain neuvossa, eikä astu syntisten teitä, eikä istu, kussa pilkaajat istuvat, vaan rakastaa Herran lakia ja TUTKISTELEE hänen lakiaan päivät ja yöt" Ps 1:1.2
ihmisen vapaaksi ja vain Jumalan viisaus antaa vapauden, eikä mikään järjellinen ja lihallinen uskomus.
Totta, että televisiota katsoessa havaitsee helposti sen maailman runsaan annin, mitä sieltä saa ottaa vastaan, jos ei tahdo/kieltäydy sitä ottaa vastaan ja jos ei ole joka hetki Jeesuksen veren turvassa.
Moni ottaa tv:stä ja muustakin mediasta mallin elämälleen ja siksi avioerot, vihat, kaunat, tappamiset ja kaikki lisääntyy, eli media levittää valehtelijan henkeä.
Uskovainen elää joka hetki Jeesuksen veren turvassa. Elää Jumalassa nukkuessaan, syödessään, lukiessaan, katsoessaan tv:tä, eli uskon kautta suojeltuna, ei oman itsensä suojelemana.
Mitä mieltä ole siitä, onko pohtijat paremminkin lihassa eläviä ja toisten arvostelijoita kuin uskovaisia= Hengessä eläviä ja tosillekin totuutta ilolla jakavia?
Voiko järjellinen pohtiminen tuoda koskaan Jumalan Henkeä todistamaan järjellistä pohtimista?
tutkiskelee Hänen lakiaan päivin ja öin, ei ole pohtii järjellisesti Hänen lakiaan päivin ja öin, vaan tutkii uskossa. Niin minäkin teen. En yritäkkään muuttaa Jumalan Sanan Ilmoituksia, vaan tutkin niitä ja jos en jotakin käsitä, pyydän siihen Jumalan viisauden ja jos en heti saa, vaikenen ja olen hiljaa ja odotan.
Ei sinulle ole kirkastunut vielä että Jeesus on Jumala silmäsi ovat kiinni rukoile kirkastusta tähän asiaan. ml213
Sinä olet varma kannatasi mutta et ole huomannut, että olet käynyt täysin sokeaksi tällä alueella.
Anna kunnia Jeesukselle Jumalana ja löydät totuuden.
Tiedätkö, että monesti käyt Jumalan kirkastamia asioita vastaan ole valveilla isesi kanssa.