Vaikka liitosjuna puuskuttaa kovaa tahtia kohti Oulua, muistetaan nyt kuitenkin, että ei Haukipudas mihinkään häviä. Se säilyy sydämissämme. Ei ole väliä, mikä tämän kunnan nimi on, pääasia, että sydämessämme olemme kaikki haukiputaalaisia.
Seuraava voisi olla vaikka muistolaulu Haukiputaalle:
"Oulumaahan haukiputaalainen moni tietä kysyy
Sinne saattaa joutaakin koska paikallansa pysyy
Katson tilinpäätöstä ja niiden karmeaa laitaa
Itsestäni etsittävä on mun Oulurauhaa"
Seuraava voisi olla vaikka muistolaulu Haukiputaalle:
"Oulumaahan haukiputaalainen moni tietä kysyy
Sinne saattaa joutaakin koska paikallansa pysyy
Katson tilinpäätöstä ja niiden karmeaa laitaa
Itsestäni etsittävä on mun Oulurauhaa"
Vastaukset 3
Vanhimmat
Oulun vuosikate on vuosina 2008-2012 negatiivinen reilut 77 miljoonaa euroa, ja vuosina 2008-2012 Oululle muodostuu alijäämää yhteensä reilut 170 miljoonaa euroa. Peruskunnan ja liikelaitosten yhteisen talousennusteenkin arvioidaan muodostavan alijäämää kolmessa vuodessa reilut 82 miljoonaa euroa. Lainakanta kasvaa vuosina 2008-2012 yhteensä reilut 336 miljoonaa. Siinäpä näin alkuun teille niitä leveitä harteita!
Seppo Leskinen
Seppo: Persaukisten puheet tuntuu olevan viimeinen oljenkorsi?
Valtionvarain ministeriön taulukossa, jonka pohjalta ennustetaan kuntien talous vuoteen 2013 on seuraavat luvut OUlun kohdalla:
Vuosikate. 2010 / 92 776, 2011/100 068, 2012/93 818, 2013/116 623 Miljoona Euroa. Nousee koko ajan.
Kassavarat. 2010/83 598, 2011/66 930, 2012/51 929, 2013/46 920 Miljonaa Euroa. Laskeva, KOSKA mm.
Maksaa tausta muille kunnille vuosittain; 2010/-22 069, 2011/-23 372, 2012/-23 372, 2013/-23 372 Milj. euroa
Lainat. 2010/166 681, 2011/150 013, 2012/135 012, 2013/121 510 Miljoona Euroa HUOM! Alenemaan päin!
Lainat / Asukas. 2010/1216, 2011/1094, 2012/985, 2013/887 Euroa / asukas. Alenee koko ajan.
Veroprosentti säilyy koko ajan 19%.ssa.
Pistäppäs Haukpiutaan vastaavat luvut tulemaan. Vihje: Käytä Valtionvarain ministeriön suosittamaan veroprosentti taulukkoa, älä 22,5%.
... ihan omienkin arvoidensa mukaan, joten eiköhän Seppo Leskinen ole lukenut ihan oikean lehden!