ortodoksikirkossa?
Miksi voisi tai ei voisi?
Onko Suomen ort. kirkko ottanut kantaa tai kirkko yleensä 2 tuhannen vuoden aikana?
Luin jostain että alkukristityt vihkivät samaa sukupuolta olevia, ja ikonejakin on missä on avioituneet marttyyrit.. Ja Basileos 1 ja johannes olivat kuulemma aviopari?
Olenko aivan väärässä?
Voisiko joku kertoa miten Kirkko ajattelee saman sukupuolen liitoista.
Kiitos jo etukäteen.
Miksi voisi tai ei voisi?
Onko Suomen ort. kirkko ottanut kantaa tai kirkko yleensä 2 tuhannen vuoden aikana?
Luin jostain että alkukristityt vihkivät samaa sukupuolta olevia, ja ikonejakin on missä on avioituneet marttyyrit.. Ja Basileos 1 ja johannes olivat kuulemma aviopari?
Olenko aivan väärässä?
Voisiko joku kertoa miten Kirkko ajattelee saman sukupuolen liitoista.
Kiitos jo etukäteen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Avioliitto on ortodoksisessa kirkossa sakramentti. Se on pyhä toimitus ja syvemmässä mielessä miehen ja naisen välinen ikuinen liitto, jonka tarkoituksena on elämän jatkaminen Jumalan käskyn mukaisesti.
Samaa sukupuolta olevia varten kirkon historia tiettävästi tuntee siunauksen ystävyysliittoon, joka ei kuitenkaan ole avioliitto eikä sakramentti. Tämä toimitus ei nykyisin ole käytössä missään paikalliskirkossa, tietääkseni.
Maallisia lakeja voidaan säätää ja maallistuneen yhteiskunnan mielipiteet voivat muuttua mihin suuntaan tahansa, mutta kirkko on rakennettu apostoliselle perustalle, eikä se järky tai muutu tällaisten korvasyyhyjen mukaan.
Tässä on Aamun koiton artikkeli vuodelta -97 ystävyysliitoista.
http://www.logosmedia.fi/artikkeliarkisto/boswell.html
Se valaisi ja sain selvyyden kysymykseeni.
Asia on minun taholtani tältä osin loppuunkäsitelty.
Alkuperäinen motiivini lienee ollut saada oikea ja kirkon perinteen mukainen suhtautuminen homoihin ja käynnissä olevaan homoliittokeskusteluun.
Itse heteroseksuaalina kokisin tärkeäksi että kirkon piirissä kiinnitettäisiin enemmän huomiota avioparien ja "maailmassa" elävien hengelliseen tukemiseen ortodoksisen perinteen mukaan.
Nythän meillä mielestäni on tämä selkeä puute kirjallisuudesta joka auttaisi pariskuntia ja perheitä kilvoittelussa, ja luulenkin että liiallinen paino askeettien hengellistä elämää tukevan kirjallisuuden kääntämisessä tulisi korjata pikimmiten.
Munkit ja nunnat ovat aina vain pieni,mutta toki tärkeä osa kirkkomme perintöä ja kilvoituselämää, mutta jos ihmettelemme miksei kirkoissamme ja rukoushuoneissamme ole niin paljon nuoria ja perheitä näkynyt, uskoisin yhden syyn olevan juuri tuo luostarielämän (liiallinen) ihannointi.
Uskoisin että tarvitsemme eläviä esimerkkejä pariskunnista ja perheistä jotka olisivat kilvoittelussaan arjen keskellä innoittavia esimerkkejä tänä vaarallisena ja pahanakin aikana.
Ja mistä saisimme noita esimerkkejä, jos heidän elämäänsä tukevaa kirjallisuutta ja käytäntöä ei mistään oikein hakemallakaan saa.
Monet kirjat ja niissä esitetyt neuvot ja ihanteet jne. filokaliasta lähtien, tuntuvat oman kokemukseni mukaan olevan liian "korkealla" maallikkoihin ja heidän arkeensa nähden.
Ja se saattaa lannistaa monien innon, kun ei voi olla "pyhä askeetti" jne, niin ei viitsitä yrittää ollenkaan, ja sydän kylmenee, ja kirkkoonkin sitten mennään jos mennään vain suurten juhlien aikana.
kunnioittaen ja rakkaudella kiittäen palautteestanne jään teitä siunaamaan.
Kiitos "Ystävä" syvällisestä kommentistasi, joka antaa paljon ajattelemisen aihetta.
Uskoisin, että olet osittain oikeassa kun toteat, että luostarielämää ja askeesia ortodoksisuudessa yli-ihannoidaan. Erityisen selvästi tämä näkemys välittyy patristisesta kirjallisuudesta, joka on toki syntynyt hiukan toisenlaisessa yhteiskunnassa kuin 2000-luvun levoton länsimainen globaali kulttuuri on. Myös minulla on jossain määrin samansuuntaisia kokemuksia: kirkon isät ovat olleet ihmisen hengellisen elämän syvällisiä ja hienovireisiä erittelijöitä ja tietenkin sen alueen asiantuntijoita. Sen sijaan perheessä ja parisuhteessa elämisessä heidän kokemuksensa on vajavainen. Ja ihmissuhteet jos mitkä ovat tänä meidän aikanamme radikaalissa murroksessa.
Mutta toisaalta...on myös sanottu, etteivät luostarielämä ja maailmassa eläminen eroa toisistaan missään muussa kuin sikäli, että luostarissa eletään selibaatissa ja yhteisössä, maailmassa taas joko yksin tai perheessä. Syvässä mielessä kaikki ihmiset on kutsuttu köyhyyteen, askeesiin ja kuuliaisuuteen Jumalaa kohtaan. Mutta puhupa näistä asioista vakavissasi nykyaikana, jolloin korostetaan aineellista hyvinvointia ja individualismia!?!
Ja tätä koko problematiikkaa voisi perinpohjaisesti tarkastella kirjallisesti, mutta kuka sen tekee...? Ehkäpä Holy Crossin ja St.Vladimirin seminaarin teologit Amerikassa?
että sekin auttaisi jos käännettäisiin isien kirjoituksia ja ohjeita maallikoille,niitäkin kuulemma on yllin kyllin.
Tietysti Holy Cross ja St.Vladimirin seminaari jne. voisivat ottaa kantaa ja/tai kommentoida patristisen kirjallisuuden pohjalta.
Oma ymmärrykseni on, ettei perheellisille ja ei-luostarissa asujia varten on paljon materiaalia, mutta meillä suomessa on aloitettu kääntäminen "väärästä" päästä.
Tuskin voi olettaa että, Kirkko ei olisi tuottanut kirjallista materiaalia mm. Isien ja Äitien kautta 2 tuhannen vuoden aikana,vai voiko?
En näe luostarikilvoittelijoille ja edistyneemmille (?) tarkoitetussa kirjallisuudessa mitään huonoa,päinvastoin, mutta koen niiden todellisen arvon olevan vain harvojen ulottuvilla. Useat ohjeet on tarkoitettu vuosia askeettisessa kilvoituksessa eläneille..siis, ihmisille joilla jo on valmiudet ymmärtää syvempiä kerroksia ja merkityksiä.
Näen kuitenkin niittenkin aarteiden esiintuomisesa sellaistakin hyötyä että ne voivat joillekin vakavamielisille olla suurena inspiraationa ja tukena esim. ortodoksiksi "kääntymisen" alkuvaiheessa, mutta saadakseen niistä hyötyä eläen maailmassa tarvitaan juuri tuota kaipaamaani "välivaiheen" kirjallisuutta.
Rakkaudella, Ystäväsi.
rivistä:
Tuskin voi olettaa että, Kirkko ei olisi tuottanut kirjallista materiaalia mm. Isien ja Äitien kautta 2 tuhannen vuoden aikana,vai voiko?
puuttui sana PERHEELLISILLE,
oikea virke kuuluu:
Tuskin voi olettaa että, Kirkko ei olisi tuottanut kirjallista materiaalia perheellisille mm. Isien ja Äitien kautta 2 tuhannen vuoden aikana,vai voiko?
Tuo ystävyysliitton siunaaminen kuulostaa mielenkiintoiselta! Kirkkohan siunaa lähes kaikkea autoista alkaen, miksipä ei siis ystävyksiä!?!
Onko käytäntö peräisin jakamattoman kirkon ajoilta eli onko sitä esiintynyt sekä idässä että lännessä?
Mikään perinteinen kristillinen kirkko ei vihi homojen liittoja, ei myöskään ort. kirkko. Joskus on ollut liittoja samaa sukupuolta olevien välillä, mutta siinä ei ole ollut kysymys avioliitosta eikä seksuaalisuudesta, vaan ne ovat ollee ystävyysliittoja. Uskovat ovat asuneet yhdessä elämänsä Jumalan kunniaksi, vrt. vaikka jossain määrin nykyään opiskelijoiden tai muiden kavereiden yhdessä asuminen.
t. Marjuska
En usko, että kirkkoisät olivat homoja.
Kristus nousi kuolleista!
Suomen laki sallii samaa sukupuoltaolevien suhteen REKISTERÖINNIN (mm. yhteisen omaisuuden turvaamiseksi toisen kuoltua). Avioliitosta ei ole kyse, se on toinen asia kuin rekisteröinti.
Kassialma