alkaa vihdoikin
tapahtumaan
6164
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
>>>Oulun poliisin ulkomaalaisyksikkö kertoo myös ryhtyneensä toimenpiteisiin ”rikoksiin syyllistyneiden karkottamiseksi maasta”>>>
Karkotus on vähän liian ankara rangaistus, eikö?
on lievä rangaistus
-Poliisi kertoo päättäneensä runsaasti esillä olleiden romanialaisten aggressiivisen kaupustelun
-Partiot tarkistivat myyjien henkilöllisyydet ja totesivat, että toinen porukoista ollut Suomessa jo kuukauden päivät. Heidän jäljiltään on kirjattu kaupustelun lisäksi muun muassa useita bensanäpistyksiä.
-Romanien hallusta löytyi runsaasti koruja. ...rihkamaa, vaikka niissä on aitoutta muistuttavia kultastanssauksia
-Myös toisen porukan jäljiltä löytyy poliisin rikosilmoitusjärjestelmästä epäilyjä bensavarkauksista ja vastaavista teoista.
miksi tällaisia "turisteja" ei pitäisi karkoittaa maasta? miksi heidän täytyisi saada jatkaa rikoksiaan Suomessa?
vastaukseksi ei sitten kelpaa köyhyys.
Mitä me sitten olisimme, jos kohtelisimme kaikkin kurjimmin köyhimpiä kanssaihmisiämme?
uutisessa puhuttiin taparikollisista Romanian kansalaisista, jotka tekevät ryöstöretkiä Suomeen, eikä mistään "kurjista kanssaihmisistämme". aivan turhaan sinä heidän arvostelijoitaan demonisoit, eikä suomalaisilla todellakaan ole mitään tarvetta, tai edes velvollisuutta heidän rikoksiaan sietää. eli pois vaan maasta ikuisiksi ajoiksi tuollaiset rosvot.
sinulla tuntuu olevan pakottava tarve väitellä lähes kaikesta, mikä ei yleiseen oikeustajuun Suomessa sovi.
Kokeilin vain, miten helppoa on esittää näitä hyysärien "-mutta" -argumentteja.
Kuten huomaatte, lähes jokaisesta mamutapauksesta hyysärihumanisti löytää sen kahvan, jota vääntämällä hän kääntää rikolliset uhreiksi ja rikosten uhrit väärintekijöiksi. Vielä vähän aikaa, jos olisin jatkanut, olisin osoittanut romanien kohtelun johtuvan itse asiassa rasismista. Jos jatkaisin, mutta ... ei pysty enää. Hyi helvetti! Täytyy lähteä suihkuun, vaikka keskellä yötä. Tunnen itseni niin likaiseksi oman kansani selkään puukottajaksi.