Taas on veteraani keräyksen aika! " Veteraaneilla " on omaisuutta 72 miljoonaa euroa, tämä keräys tuotti 1,7 miljoonaa. Sotaveteraaneja on 36000. Kuka kertoisi minne joutuvat nämä rahat. Entä sitten kun He kaikki ovat poissa? Toki kuluja kertyy. Eikä nykyisiä hoitolaitoksiakaan voi lakkauttaa mutta miksi on keräys tällä nimellä kun en ole muidenkaan kuullut saaneen mitään avustusta.
Veteraanit
39--45
6130
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Suomen veteraaneille,mutta nämä rahat menevät muihin taskuihin.Niin härskiä on tämä nykymeno,että mikään ei ole enään pyhää!
Näin on,siinä ei veteraaneja kunnioiteta pätkääkään,ahneet paskiaiset keräävät liiveihinsä kaiken.
Elikkä jos toi potti nyt jaettaisi 36000 veteraanin kesken niin se olisi noin 2000 euroa per.veteraani.
Miksi näin ei sitten tehdä?
Vai työnnetäänkö nämäkin rahat kataisen toivo/ryöstötalkoisiin?
Pohjanmaan rannikolla oltiin listan kanssa kerjuulla veteraaneille näkkärin
ja olavi juuston voimalla
Ei voi muuta sanoa kuin että vitutti ja hävetti jo silloisen hallituksen
puolesta, että näiden miesten jotka olivat nämä rajat taistelleet edes siihen missä
ne nyt ovat,joutuivat kerjuu rahoilla itseänsä kuntouttamaan, jos sitäkään.
Kyllä tämän päivän ylipäällikön viimeistään olisi syytä lopettaa nämä
solttupoikien kerjuureissut ym. veteraaneja aliarvostavat toimet, mutta
vitut sama peli ja pelleily jatkuu varmaan siihen asti kun viimeinenkin
sotaratsu kasvaa nokkosia ja senkin jälkeen yritetään vielä kerätä kymmenen vuotta.
Onneksi ylipäällikkö on avannut rajat afriikan käpykaartilaisille, joita on jo ruvettu
täällä pohjanmaalla juhlimaan pitkään jatkuneen ulkomaan komennuksen johdosta.
..kun vielä valtion budjetissa on vuosittain noin 350 miljoonaa euroa Valtiokonttorin kautta varattu veteraanien kuntoutustoimintaan. Miksi ihmeessä vielä Puolustusvoimat avustaa vuotuista veteraanien keräystä valjastamalla varusmiehet kerääjiksi? Minulla ei ole mitään veteraaneja vastaan, kaikki kunnia heille ja kiitos maan pelastamisesta vuosina 1939 - 1945. Harmittaa vain, kun kansalaisten auttamishaluun vedotaan antamalla virheellisesti sellainen käsitys, että keräyksessä olisi jotenkin kysymys kunniavelan maksamisesta. Se maksetaan kyllä tosi hyvin valtion budjetin kautta ilman keräyksiäkin. Puolustusvoimat toimisivat paljon paremmin, jos laittaisivat varusmiehet vetoamaan oikeaan auttamishaluun keräämällä todella tarvitseville yhteisöille. Niitä löytyy monenlaisten vammaisjärjestöjen keskuudesta kyllä riittävästi, esimerkiksi syöpäsairaat lapset, lastenklinikoiden kummit, kehitysvammayhdistykset, dementiasairaat ym.
Valittavat vain kuinka tiukkaa on aina ollut ja taas kaikki annetaan heille...