Anoppini vihaa minua ja minulla on vaikea olla. En tiedä, mitä tekisin; anoppini on katkaissut välinsä minuun. Olen yrittänyt ottaa yhteyttä ja sopia. Turhaan. Minua pelottaa, että menetän miehenikin, jos anoppi manipuloi häntä minua vastaan. Minua pelottaa myös tuollainen kylmä viha, se tekee minut surulliseksi ja masentuneeksi.
Minulla on aina ollut menettämisen pelko. Moni läheinen on kuollut ja ystäväni pettänyt minut.
Kiitos.
Minulla on aina ollut menettämisen pelko. Moni läheinen on kuollut ja ystäväni pettänyt minut.
Kiitos.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Rukoukset eivät toimi. Uskonnot jumalineen ovat pelkkää kusetusta.
Itse olen sellaisessa tilanteessa, että anoppi on myrkyttänyt lähes koko suvun minua vastaan. Hän on "uskossa" mutta hänen kohdallaan käsite "uskossa" on todeeeeeella venyvä.
Hän käy kokouksissa joissa rukoillaan kristittyjen avioliittojen puolesta. Kun hän pääsee kotiin hän alkaa rukoilla meidän avioliittoamme vastaan. Hän valehtelee, vääristelee, syyllistää, panettelee, manipuloi ja kontrolloi. Hän vihaa ja kääntää muutkin vihaamaan meitä. Hän on tehnyt tekaistuja lastensuojeluilmoituksia tai laittanut muut tekemään niitä meitä vastaan ja ylipäätänsä hän tekee kaiken minkä vaan voi tehdä toista ihmistä haavoittaakseen. Hän ei koskaan väsy tähän toimintaan vaan saa voimia yhä enemmän ja ennemmän kun pääsee panettelemaan meitä. Toisaalta en usko, että kovinkaan moni enää jaksaa häntä kuunnella.
Ohjeeni sinulle on ( ja samalla itselleni): älä katkeroidu. Yritä antaa anteeksi, äläkä syyllistä itseäsi.
Voi olla myös viisasta pitää "hyvät välit anoppiin" eli pysytellä mahdollisimman pitkällä hänestä. Olemme joutuneet itse tälle linjalle. Ei ole mikään hyvä ratkaisu, mutta on ollut pakko jotta voimme suojella itseämme ja perhettämme häneltä. Onneksi etäisyytemme on liki 300 kilometriä joten hyvien välien pitäminen onnistuu. Jumala on säätänyt avioliiton ja se on todellakin pyhä. Anoppi ei tätä ole koskaan ymmärtänyt vaan toimii kaikin keinoin romuttaakseen juuri tuon Jumalan säätämän liiton.
Aluksi luulimme, että lapsemme kärsisivät tilanteesta kun olemme ottaneet etäisyyttä mutta yllättävän vähän he ovat anoppia kaivanneet. Oikeastaan eivät ollenkaan. Anoppimme ei ole edes nähnyt nuorinta lastamme ja voi olla, että kasvatammekin hänet siinä luulossa, että hänen isovanhempansa (siis vaimoni vanhemmat) ovat kuolleet. Emme olisi tähän halunneet mennä, mutta pakko mikä pakko. Vaimoni on aika herkkä ja häntä on haavoittanut todella pahasti se miten hänen oma äitinsä käyttäytyy. Hänen äitinsä ei edes tunnu tajuavan, että hyökätessään meidän avioliittoa ja minua vastaan hän itseasiassa hyökkää eniten tytärtään vastaan. Itse olen kai kasvattanut niin paksun nahan ettei anopin viha enää tunnu missään.
Voimia sinulle ( ja itsellenikin ). Muistetaan toisiamme rukouksin.