Kävin juuri psykiatri Ben Furmanin kotisivuilla. Siellä se pitkien psykoterapioiden mollaaminen vaan jatkuu, aina vaan. Monin keinoin hän yhä todistaa, että pitkä psykoterapia on ainakin kallista, jopa vaarallista. Ja hän moittii muita tutkimuksia, mutta kehuu omaa terapiaansa yksittäisen kyselyn perusteella. Hän pitää lisäksi kelan nykyistä linjaa vastuullisena! Psykoterapian saanti on nykyään kiven alla, sekä pitkän, että lyhyen, mutta ei se kaikkia mielenterveyden guruja näytä vaivaavan. Erikoista on tämä "positiivinen" ajattelu.
Ben Furman tyytyväinen kelan linjaan!
onpa kotisivu
341585
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Yäk, että ällöttää se yli-ihmisyystrendi, että jokainen pystyy tuosta noin vaan olemaan vaikka mitä kunhan vaan kokee jonkin suuren (uskoontuloa muistuttavan) Oivalluksen ja tajuaa sisäisen sankarinsa ja kaikkea paskaa...
Aina vaan kehnommaksi saa itsensä kokea, kun lapsesta asti on elämä tökkinyt ja loppua ei sille näy. Ei auta varmaan terapiakaan, kun ei sitä edes oikeasti saa. Se että joskus 3. viikon välein 2 ihmistä riskaa oletko työkykyinen ei ole mitään oikeaa terapiaa.
Vaarallisia ovat tuollaiset besserwisserit kuin Furman. Oikea helvetin jumalako hän kuvittelee olevansa vain sillä perusteella että osaa lässyttää mukavia tv:ssä? Juutalaista ylimielisyyttä?
Niin, siis Furmanhan on täysi pelle.
Ellei ihminen parane Furmanin näppärällä lyhytterapialla, vika on potilaassa. Hymynirvettä naamaan vaan, sillä kaikki selviää!
Tottakai hän kehuu omaa terapiaansa...rahanahne kun on.
Täyttä lässynlässyä koko ukko.
Kirjatkin jauhaa sitä samaa, taitaa vaan nimellään kirjoittaa ja sitten rahastaa niiltä jotka ovat oikean avun tarpeessa.
Ei hänen tv-juttujaankaan jaksa katsoa.
Liekö vika katsojassa sitten, kun en tajua. :))
Ben Furmanin tarkastelukulmaa noudattaen oikeastaan mikä tahansa lääketieteen ala voitaisiin lakkauttaa tai ainakin supistaa minimiin. Kaikki sairaiden hoito on nimittäin törkeän kallista. Sydänkirurgian puolella leikkaukset korvattaisiin aspiriinilla ja sauvakävelyohjeilla, hammaslääketieteen puolella kalliit paikkaukset xylitolilla, ihan millä alueella vaan suurin osa hoidoista voitaisiin korvata happihyppelyllä ja tervellisen elämän valistuksella. Hoitotulokset ovat aika kehnot joka alueella. Riippumatta hoidon määrästä ihmiset yhä sairastuvat ja kuolevat. Ei hyvä bisnes ollenkaan.
Ehkäpä Ben Furman onkin vain edelläkävijä ja suunnan näyttäjä sillä tiellä, jossa muukin terveydenhoito voidaan ajaa alas vedoten "alan viisaimpaan guruun".
Rakkaus on aivain kaikkeen. Jos esimerkiksi tulevaisuutta katsoo negatiivisesti, ei tässä hetkessäkään voi olla mitään hyvää. Mielestäni Ben on harvinaisen oikeassa siinä, että menneisyydessä on turha rypeä. Ja kun vanhasta päästää irti saa tilalle uutta. Ben on tulevaisuuden visionääri.
Entäs mitenkäs kun tahattomasti nousee joskus vuosikymmentenkin päästä mieleen kuinka lapsena tuli useasti raiskatuksi? Tai jos on kokenut jonkin muun pahan trauman, riittääkö siinä vaan se että kovasti rakastaa itseään?
Ei kukaan PÄÄTÄ rypeä menneessä. Joskus jää levy päälle, ja silloin pitää saada puhua, puhua ja puhua. Ettei tarvitse seota ja heilua puukon kanssa. Kaikkien lähimmäiset eivät sitä sontalastia jaksa vastaan ottaa minkä väsynyt yksilö haluaa itsestään ulos kipata - joten sitä varten ovat koulutetut terapeutit.
Positiivisuusdiggarit eivät kai osaa kuvitellakaan miltä se tuntuu kun toistuvasti elämässään kokee karmeita asioita, tai vaikkapa vain pettyy lähimmäisiinsä. Ei siihen katkeruuteen, vihaan ja tuskaan auta mikään bumtsi bum. Muutenhan ihminen olisi kone, joka sietää ottaa rattaisiinsa vaikka kuinka paljon sontaa ilman että hyytyy siitä pätkän vertaa. Ilon irve vaan naamalle ja kyllä se siitä.
Rypemisestä ei pääse millään taikatempulla, uskoon tulolla tai muulla äkkinäisellä ilveellä. Ihmeitä ei tapahdu. Paskan kanssa voi oppia elämään, ja mitä kauhean pahaa siinä on jos siihen käyttää yhteiskunnan palveluja? Pitäisikö meidän kaikkien olla niitä teflon-pintaisia yli-ihmisiä kuten te positiiviset yksilöt?
Ben on menneisyyden idiootti. Miellyttävä über mensch ja silleen. Kovasti minäkin hänen tv-juttujaan katsoin, ja ihailin kun on niin leppoista ja messevää meininkiä. Vaan kun ei se elämä aina sellaista kaikille ole.
Ennemmin itse puhuisinkin vaikka kaupan kassalle kuin Benille. Enemmän tulisi osanottoa, voisin tuntea tulleeni kuulluksi ja ymmärretyksi ja menisin kotiini pikkuhiukan iloisempana.
MITÄ uutta tulee tilalle? Sanopa kuule, että jos elämä tälläkin hetkellä on ihmisellä helvettiä, mistä se uusi ilmaantuu?
Ihmiset voivat toisinaan ajautua umpikujaan, josta he eivät löydä ulospääsyä vaikkapa vain taloudellisista syistä. Oletko valmis rahoittamaan jonkun spurgun pois kadulta? Köyhän perheen lapselle ylöspidon opiskelun ajaksi? Löydätkö työttömälle töitä?
Kyllä lähimmäisenrakkaus taitaa olla parempi asia kuin itserakkaus. Se että toinen jätetään oman onnensa nojaan pohtimaan tulevaisuutta "positiivisesti" varmaan kovasti auttaa esim. huumeiden pariin ajautunutta nuorta...?
Furmanilaisuus tulee näillä näkymin jäämään surulliseksi ja kummalliseksi episodiksi suomalaisessa hoitokeskustelussa ja hoitokäytäntöjen kokeilussa. Yhtä sotkua näyttää olevan hänen konsultointinsa jälki päättäjien mentyä väliaikaisesti mukaan hänen kelkkaansa. Ei kai kukaan enää tosissaan usko, että Ben Furmania enää joku poliitikko tai päättäjä käyttäisi konsulttinaan. Suomalaisessa hoitokeskustelussa kaivataan harkintaa ja viisautta, ei furmanilaista ivaa, syyllisen hakemista ja vihanpitoa ja yhden ajatuksen ympärillä kohkaamista.
Sanotaan vaan kaikille sairaille, vammaisille, mielenterveytensä kanssa kamppaileville, että kuule otapa nyt itseäsi niskasta kiinni ja ryhdistäydy... Joopa joo.
Samaa tasoa kuin sen ääliö Nancy Reaganin huumeiden vastainen kampanja "just say no!"
joo sillähän koko ongelma poistuikin päiväjärjestyksestä, vai mitä?
Ällöttävää lukea noita hunajajuttuja miten hymy ratkaisee kaiken. Joko sellainen ihminen ei itse ole todella kokenut minkään laatuista aallonpohjaa, tai sitten hän on tunteeton epäihminen. Ellei ole tunteita, niin on varmaan helppo elää jossain metrin korkeudella maasta, koska mikään ei voi loukata, joten mitään pitkiä hoitokausiakaan ei tarvita "sateen sattuessa"...
Helvetti kun täällä pitäisi olla kivestä ja jäästä tehty että jaksaisi.
Aallonpohjalla on tullut käytyä ja negatiivisuudella sieltä ei olla ainakaan ylös noustu. Enemmän minua ovat sairauteni kanssa auttaneeta ne ihmiset, jotka ovat olleet positiivisia ja hymyilleet, kun vakavanaamaiset voivottelijat ja kauhistelijat.
Ja mitä Kelan linjaan tulee, se on evännyt minulta terapian taas yhdeksi vuodeksi.
Ilman positiivisuutta elämässäni, olisin jo vetänyt itseni tämän takia "jojoon".
Kai sentään ymmärrät, että jos Ben Furmanin tahto menisi tai olisi mennyt kokonaan läpi, meillä ei pidempiä psykoterapioita korvattaisi ollenkaan kelan kautta. Ben Furmanin näkemys on, että muutama tapaaminen ratkaisukeskeisen terapeutin kanssa riittää vaivaan kuin vaivaan. Voit tarkistaa tämän hänen kotisivultaan. Hän on vakaasti sitä mieltä, että kukaan ei tarvitse pitkää terapiaa, joita kela taas pelkästään korvaa. Kai sinulla muutamaan tapaamiseen on itsekin varaa? Hän ei edes halua kutsua psykoterapiaa psykoterapiaksi vaan psykososiaaliseksi kuntoutukseksi. Mikset hakeudu vapaaehtoisten vetämään vertaistukiryhmään kuten Ben Furman neuvoo? Ben Furmanin mukaan jopa näiden nettikeskustelujen pitäisi nostaa pulmista kärsivä uuteen iloon. En tarkoita tätä vinoiluksi vaan näin hän on kertonut toistuvasti eri medioissa. Mistähän olet saanut käsityksen, että muut terapeutit ovat voivottelijoita, Furmaniltako? Minun kokemukseni on ihan toisenlainen. Suurin osa terapeuteista on fiksuja ja osaavia, kaikkea muuta kuin voivotelijoita ja kauhistelijoita. Ben Furmanin käsitykset hänen omista kolleegoistaan ovat usein kyllä vähintään kummallisia.
Kaikilla EI OLE niitä positiivisia ihmisiä jotka auttavat. Jos kumppaniksi sattuu pillerinisti, isäksi juoppo ja äidiksi muuten vaan kylmä ihminen, niin keneltä sitä hymyä lähdet hakemaan, kun olet alusta asti kasvatettu siihen että olet yhtä paska kuin vanhempasi... Ei mitään puhettakaan että olisi näytetty esimerkkiä ihmissuhteiden luomiseen. Siis että hyvä kun on se kumppani, edes.
Tällä hetkellä minulla on onneksi täyspäinen kiva puoliso, mutta pitäisikö minun hänelle sitten paasata kaikesta rasittavasta mikä elämääni on piinannut? Johan siinä sairastuu hänkin.
Yhtään voivottelijaa tai kauhistelijaa en ole MTT:ssa ikinä kohdannut. Olen vain tavannut itse lopettaa hoidot melko lyhyeen heti kun on vähänkin paremmalta tuntunut (koska en mielelläni ryve enkä ruikuta), ja se ei ehkä ole ollut hyvä asia tulevaisuuden kannalta.
Ei kukaan ole kiistämässä positiivisuutta sinultakaan, vaan sanomassa että tyhjät muotisanat eivät auta jos ihmisellä on ihan oikeasti kaikki päin helvettiä, kenties ollut syntymästä asti.
Jos kukaan ei kuuntelisi minua, vetäisin kenties itseni minäkin jojoon. Ei se riitä että hymyilen itse itselleni peilin kautta!
Kokemuksesta puhun. Ei vaan tunnu oikein reilulta, että toisille on pitkää terapiaa tarjolla ja toisille ei.Kai Furman yrittää antaa myös mahdollisuuden näille piruparoille, joilta Kela on kuntoutuksen evännyt.
Ben Furman ei ole koskaan puhunut tai kirjoittanut psykoterapiamäärärahojen lisäämisen puolesta. Hän on koko uransa aikana pyrkinyt kaikin mahdollisin keinoin, monen mielestä fanaattisesti, vaikuttamaan siihen, että pitkät psykoterapiat lopetettaisiin maassamme. Hän tuo myös hyvin kummallista käsitystä pitkän psykoterapian asemasta maassamme.Valtaosalle ihmisiä on aina tarjottu varsin lyhyttä psykoterapiaa, jos ylipäätään terapiaa on tarjottu.Hän inttää, että ennen kaikille tarjottiin aina vuosia kestävää psykoterapiaa. Väite on mieletön, koska psykoterapeutteja on viime vuosiin asti ollut maassamme todella vähän. Furmanilla on tapana sotkea käsitteitä ja liioitella niin, että psykoterapiaan liittyvä todellisuus näyttää hyvin kummalliselta. Toki saat uskoa hänen motiiviensa ylevyyteen ja ihan mihin tahansa, jos haluat.
Minulla ei ollut koskaan ketään, ennen kuin vihdoin tapasin nykyisen puolisoni. Silloin olin jo 32 vee eli on todella ihme, että edes olin hengissä enää. Siippani on varmaan joku enkeli taivaasta eikä ihminen ollenkaan, kun näki minussa jotakin hyvää ja rakastettavaa, niin että halusi jopa mennä naimisiin kanssani.
Minulla ei vieläkään ole ketään muuta ihmistä tukemassa heikkoa ja horjuvaa olemustani.
Kirjoitan aatoksiani paperille ja poltan niitä siten, ettei siippani tarvitse ihan kaikkea kuulla.
Ben Furman saa vetää helkutin kuuseen teorioineen, ei tajua ukko yhtään mitään mistään.
Tyypillinen hyväosainen eliittikakru, ruotsinkielinen juutalainen. Sitä ollaan niin erikoista, niin erikoista.
Kun sitä on kauhalla lautaselle ladottu, ei ymmärrä että niillä on nälkä, joille tipahtaa teelusikallisen puolikas...
Jos koko Suomi alkaisi ajatella ratkaisukeskeisesti, ihmisten ahdistukset poistuisivat vähitellen? Ratkaisukeskeisyyttä voisi harjoitella jo päiväkodissa, sitten koulussa ja työelämässä? Kun tulisi ongelmia ihmiset eivät jäisi tonkimaan niitä ja märehtimään Freudin oppien mukaan vaan kokeilisivat uusia ihania tapoja ja olsisivat suvaitsevaisia muille kuten Ben Furman? Eikö se olisi ihanaa pitkällä tähtäimellä kumminkin?
- jos asiaan olisi joku puuttunut kun koulussa minut paiskattiin päin seinää ja lasit menivät mutkalle (ei kiinnostanut ketään)
- jos työpaikallamme olisi puututtu asiaan kun olin nääntyä kaksikertaisen työtaakkani alle - olisivat piru vie ymmärtäneet edes silloin etten jaksa kun isäni oli juuri kuollut
- jos juoppo naapurini olisi tajunnut jättää minut rauhaan
- jos en olisi saanut pelätä tulevani raiskatuksi vain sen takia että naiviuttani tulin keskustelleeksi erään vanhemman miehen kanssa
- jos yksi diktaattori olisi jättänyt minut rauhaan töissä ja kiusannut vaikka omaa perhettään enemmin
- jos eräs työkaveri (samaa sukupuolta kuin minä) ei olisi lähennellyt minua
- jos isäni olisi jättänyt juomatta, tai hänet olisi edes pantu hoitoon
- jos äitini olisi jaksanut rakastaa minua pikkaisen enemmän
- jos ainoa ystäväni olisi jättänyt itsensä tappamatta
Niin, helpot ratkaisuthan näihin olisi löytynyt. Miksiköhän niitä vain ei sitten suoritettu?
Miksiköhän ne juopot ja muut hullut eivät kokeile uusia ihania tapoja ja jätä meidät muut rauhaan, jotta saamme kasvaa ihaniksi ihmisiksi? Ja miksi töissä ihmistä kohdellaan kuin konetta?
Miksi miksi miksi.
olisi terveempi yhteiskunta jos ihmiset OSAISIVAT itse ratkoa ongelmansa. Nyt sen tekee asiantuntija joukko vanhanaikaisilla näkemyksillä. Ongelmat kun ei siitä vähene että tiedostaa ne ja istuu terapiassa vuosikaudet.
Pitää osata myös ratkoa ne.B.Furman opettaa tai opastaa ihmisiä itse ratkaisemaan eteen tulevat vaikeudet. Sitä ei Freudiin tukeutuvat terapeutit tee. Kaikki kunnia Furmanille ja muille ratkaisukeskeistä ajattelua eteenpäin vieville terapeuteille.
Furmanin ajatus ei ole syrjäyttää vanhanaikaisia pitkäkestoisia terapioita hän vain tuo rinnalle lyhyet ratkaisukeskeiset terapiat, eikä ole ainoa, hänestä nyt vain puhutaan. Ja kyse on rahasta. Pitkää terapiaa antavat terapeutit pelkää tulojensa pienenevän kun korvaushoitoa ohjataan muillekin terapeuteille. Yhteiskunnalle tulee kuitenkin halvemaksi opettaa tai ainakin yrittää opettaa ihmisiä itse ratkaisemaan ongelmiaan kuin kustantaa vuosikausia jatkuva valittamisen kierre josta toisilla, ei terapeuteilla kuin ei potilaillakaan, ole aikomustakaan parantua.
Kaikki mitä tänne kirjoitetaan tuntuu vierovan nimenomaan todellisuutta. Sanokaa ystävät hyvät, että miten muutetaan vauvasta asti kieroon kasvatettu ja kasvanut ihmisen hetkessä simsalabim toisenlaiseksi persoonallisuudeksi?
Sosiaalisten pelkotilojen tuttuna en itse osaa kuvitella mitään muuta kuin että ilmeisesti pitää alkaa pitää sitä kirvestä mukanaan, että joku vihdoin viimein tajuaa jättää minut rauhaan.
No ehkei sentään. Mutta jos kaikkialla saa aina vain pelätä ja pelätä jokaikistä ihmistä (minua ovat kiusanneet lapset, nuoret, aikuiset, keski-ikäiset ja vanhukset) - niin mitä ihmettä pitäisi tehdä ennaltaehkäistäkseen sellaisen, ettei tarvitse sitten vuosikausia sitä vinkua kun "ei ole aikomustakaan parantua"???
olla että kummallekin terapiamuodolle ja niiden muunnelmille löytyy käyttöä. Tarkoitushan ei ole poissulkea pitkiäkään terapioita vaan tuoda vaihtoehtoja rinnalle.
Eikö olisi hyvä jos oppisit olemaan pelkäämättä jos opettelisit rohkeuden taitoa. Ei se ole mahdotonta. Tee joka päivä jotain joka vaatii vähän rohkeutta esimerkiksi. Moni ihminen oppii joka päivä jotain uutta. Aika moni on oppinut ajamaan autoakin.
Samaa mieltä olen että Suomessa on erityisen paljon kiusaamisen erimuotoja , niitä vaan pitää tuoda esille ja lopettaa ne vaikka eihän se helppoa ole.
Olet jo rohkea siinä että kerrot peloistasi, liian moni vaikenee kokonaan.
Vaikeaa on oppia kun on oppinut jo että kukatahansa voi tulla koskatahansa kiusaamaan. Kai se näkyy naamasta että tälle saa tehdä mitä vaan.
Mutta jos joku oppii tuollaisesta pois hetkessä, niin miten vain - omalla kohdallani vain en usko sekunti-ihmeisiin.
että sekunnissa eikä edes minuutissa.mutta omista vaikeuksista voi oppia pois tai muuten vaan kasvaa ihmisenä.
Käytkö missään terapiassa?
Totta on että ihmisen olemus saattaa olla liian kiltti tai alistunut ja se innostaa sitten vähemmän fiksuja ihmisiä kiusaamiseen.
En osaa tässä sanoa mitä sinun pitäisi tehdä, tarkoitan että varmaan elämässäsi on mukaviakin ihmisiä? Jos ei ole niin kaikki sympatiat ovat puolellasi.
Heh, heh olen itse terveysalalla, mutta kun ei tiedä mistä on kyse, en osaa, eikä kukaan osaa, täällä netissä, antaa autuaaksi tekeviä ohjeita.
Mistähän olet saanut käsityksen, että Ben Furmanin ajatus ei ole syrjäyttää pitkäkestoisia terapioita? Oletko lukenut yhtään Furmanin haastattelua tai hänen kirjojaan? Furman on -80 luvulta saakka tehnyt valtavasti työtä nimenomaan syrjäyttääkseen pitkät terapiat. Furmanilaisessa maailmassa ei ole sijaa pitkille terapioille. Furman on siitä kummallinen psykiatri, että odottaa psykiatrian hautajaisia. En edes viitsi kommentoida yksilöidysti kirjoitustasi. Joko et tiedä, et ymmärrä lukemaasi tai tieten tahtoen väännät faktoja furmanilaisittain niin, että ne alkavat näyttää kummalliselta. Toistat kirjoituksessasi furmanilaisia kliseitä rahasta, Freudista ja valittavista terapeuteista. Jos olet alan ammattilainen, voi sinua ja potilaitasi. Voi voi.
Aloittelin juuri terapiaa, ja kaiketi siksi haluankin sitä puolustella. Minunkaltaisiani ei auta pätkääkään että kiellettäisiin terapiassakin käyminen... Hyviä ihmisiä elämässäni on muutama, mutta ei niillä pitkälle pötkitä, ei ainakaan työelämässä. Eihän kumppani tai ystävä voi olla siellä lohduttamassa, jos taas joku sanoo ilkeästi tai käy liian tuttavalliseksi...
Terveysalalla, muuten, aloin itse sairastua. Ts. sairaalassa töissä ollessani. En jaksanut enkä pärjännyt niiden keski-ikäisten naisten joukossa...
En tiedä miten ylikiltteydestä ja alistuneisuudesta pääsee pois. Ei sitä viitsisi ihmishirviöksikään muuttua...
Mutta joo. Täältä tähän lopettaa hän, kiitos.
Sinä olet aloittelemassa terapiaa. Jos Ben Furmanin linja menisi kokonaan läpi, olisit jo lopettelemassa terapiaasi. Ratkaisukeskeisen terapian tapaamisia on 2-10 kertaa ja keskiarvo lienee 6 kertaa. Ben Furman on väittänyt, että siinä ajassa, jolloin perinteinen terapeutti vielä haastattelee, hän on jo hoitanut suurimman osan potilaista. Ajattele, Furmanin terapiassa olisit jo kovassa trimmissä. Vai olisitko? Ymmärrän, että furmanilaisuus etoo sinua. Toivottavasti olet itse paremmassa hoidossa. Tsemppiä.
Yli 30 v kieroon kasvattamista ja kasvamista... Juma mikä ihme olisikaan, jos sen saisi hoidettua 2 - 10 kerrassa...
Saa nähdä tästä hoidosta sitten, mutta yritänpä ainakin.
ja tunnen BF:n. Hän on kuitenkin yksi terapeutti muiden joukossa. Lyhyitä terapioita on monenlaisia. Eikö ole hyvä että on valinnan varaa.Pitäisikö mielestäsi kaikkien terapeuttien olla samalla tavalla ajattelevia psykoanalyytikkoja?
En ole käynyt hänen sivuillaan mutta monessa asiassa hän sattumalta on oikeassa. Terapia- ala on muutosten kourissa niinkuin kaikki muutkin alat ja se on ihan terve ilmiö.
Käsitys ihmisen mielenterveydestä muuttuu, se on hyvä. Joskusn 50 v sitten, ihmisiä suljettiin mielisairaaloihin aika heppasin perustein.
Toivottavasti päästään joskus siihen että muutama kerta terapiaa riittää. Siihen päästään jos ihminen kasvaa niin että saa itse valmiudet omien ongelmiensa ratkaisemiseksi(koti/koulu) ja ympäristö myös tukee hänen kasvuaan(työpaikka/yleinen ilmapiiri).
Ongelmat eivät johdu siitä mitä on lapsuudessa tapahtunut vaan ihmisen omasta kyvyttömyydestä ratkaista näitä ongelmia ja/tai halusta muuttaa tapojaan, oppia uusia käyttäytymistapoja. Ikävä kyllä, varsin usein ihmiset takertuvat ongelmiinsa muutoksen pelossa.Roikutaan mielummin hirressä kun se on tuttua ja turvallista, kun ei tajuta että jotain muutakin voisi tehdä. On satoja tapoja ratkaista omia vaikeuksia mutta ei ole valmiuksia tajuta näin yksinkertaista asiaa.
Tässä sinä vastaat kirjoituksiin, joissa alun alkaen on otettu kantaa Ben Furmanin kotisivuihin. Ja sinä toteat, ettet ole edes niihin tutustunut! Totta kai Ben Furman on joissakin asioissa oikeassa kuten toteat. Olisi se kamalaa, jos hän olisi kaikessa väärässä. Toivottavasti hänen oikeassa olemisensa ei kumminkaan ole sattumaa, kuten kirjoitat. Ben Furman on omalla tavallaan vaarallinenkin kiihkoilija. Hänen tapansa liioitella, ilkkua, ivata ja rakentaa mustavalkoisia asetelmia palvelee erittäin huonosti asiaa, jota hän on korjaavinaan. Ben Furmanin suosio on melko nollalukemissa sekä psykoanalyyttisten , että kognitiivisten psykoterapeuttien keskuudessa. Hänen tukijansa löytyvät muualta kuin psykoterapeuttien ammattikunnasta. Erilaisten psykoterapioiden rinnakkaiselolle on Suomessa pitkät perinteet, eikä psykoterapian maailma ole ollenkaan sen näköinen, mitä Ben Furman kuvailee.
Voit odottaa rauhassa sitä aikaa, jolloin kaikille riittää muutama psykoterapiatapaaminen ongelmien ratkaisuun. Sellainen aika löytyy lauluista ja unelmista, ei tästä maailmasta. Psykoterapian ja sen toteuttamismuodon valinnan pitäisi lähteä ihmisten tarpeista, ei terapeutin unelmista. Lapsuuden merkityksestä ongelmissa on tässä turha kiistellä, mutta tuo mitä kirjoitat, on sen verran yksioikoista, että voisit lukea vaikka hyvää suomalaista kaunokirjallisuutta, jotta saisit monipuolisemman kuvan. Aku Ankkakin antaisi sinulle laajempaa pohjaa, jos sinulla on vaikeuksia keskittyä pitkäksi aikaa.
on tyypillinen ihmistä mollava asenne. En halua sortua moiseen tyyliin.
Olen lukenut joitain Furmanin kirjoja ja kurssejakin käynyt joten tiedän mistä puhun. Sekä tunnen alan perinpohjin. Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä. Minusta terapia-ala on niin autoritäärinen ja hierarkinen että on ihan hyvä että joku BF n kaltainen tyyppi ravistelee sitä vähän.
Terapia-alan sisältäkin löytyy, mitäs muuta, kuin taistelua vallasta terapeuttien kesken.
Furmanin ansioksi voidaan lukea sekin ettei hän korota terapeutteja millekään jalustalle, joita potilasparat sitten kumartelee vaan arkistaa koko terapian niin että lopulta asiakas/potilas on se joka toimii itse eikä terapeutti hänen puolestaan tee päätöksiä.
Vanhat terapeutit vaan ei millään haluaisi luopua valta-asemastaan ja kingin roolistaan. Onneksi aika ajaa ennenpitkää vanhojen luutuneiden asenteiden ohi.
Ihmisen tarpeista minäkin puhun ja siitä, että asikashan on se joka vaatimukset esittää mitä hän terapialtaan haluaa ei terapeutti. Kyseessä on aina ja koko ajan asiakkan etu ei terapeutin.
Ehkäpä on parempi, että muut jatkavat kommentoimista, miten hauskaa ja tehokasta on furmanilainen ajatusmaailma.
Furmanin sanoin: "Kukaan ei tarvitse pitkää terapiaa 2 kertaa viikossa kahden vuoden ajan.Kuka luottaisi sellaiseen hammaslääkäriinkään, joka määräisi potilalleen 2 vuoden ajan 2 kertaa viikossa hammaslääkärissä käyntiä." Hammaslääkärissä käynti ja psykoterapia ovat Furmanin ajattelussa ilmeisesti sama asia. Ehkä olen missannut jotain, kun minusta vertaus tuntuu hyvin omituiselta. Mutta mitäs siitä.
Furman meni jo. Tuskinpa tulee takaisin. Kepeät mullat hänen steppaukselleen.
kauhuksesi totean, että ratkaisukeskeisyys on suuntaus jota edustaa sadattuhannet terapeutit ympäri maailmaa. Furman edustaa oppisuntaa, joka yleistyy kovaa vauhtia.
Loikoile sinä vaan kaksikymmentä vuotta muistelemassa mitä isä tai äiti sanoivat väärin lapsudessasi, terapeuttisi sohvalla, ja anna Kelan maksaa tämä huvi itsellesi.Ja huomaa jossain vaiheessa että siihen valittamiseen se elämä kuluikin, syy on aina kaikissa muissa kuin itsessä.
Onneksi on fiksumpiakin asiakkaita, jotka oikeasti haluavat muutosta omaan tilanteeseensa.
Ratkaisukeskeisydessä lähdetään siitä ettei ole mitään hyötyä anataa nälkäiselle kalaa vaan opettaa hänet itse kalastamaan eli itsenäiseksi ja kykeneväksi ottamaan vastuun itsestään.
Kommentoin tuossa, miten pulmallista on Furmanin tapa liioitella ja nähdä asiat mustavalkoisesti. Sinä näytä tekevän jostain syystä samaa koko ajan . 1. Tokkopa maailmassa satoja tuhansia ratkaisukeskeisiä psykoterapeutteja on. Lyhytpsykoterapiat kyllä ovat yleisiä maailmalla, kuten myös Suomessa. Se on hyvä se. Yleisimmät lyhytpsykoterapiasuuntaukset ovat psykodynaaminen ja kognitiivinen lyhytpsykoterapia ja myös yleistymässä oleva interpersoonallinen lyhytpsykoterapia. Niistä on myös paljon tutkimuksia, toisin kuin ratkaisukeskeisyydestä. Vielä pari vuotta sitten ratkaisukeskeisyydestä ei tutkimuksia ollut lainkaan ja nytkin vain jotain alustavaa. Maailmassa ei edes ole ylipäätään ole valtavia määriä psykoterapeutteja.
2. Furman on kylläkin ajanut itsensä tietyssä mielessä umpikujaan Suomessa ja hänen uskottavuutensa on nykyisellään heikko psykoterapiamaailmassa. Hänellä on kannattajia, mutta todella vähän psykiatrien ja psykoterapeuttien joukossa, oppisuunnasta riippumatta. 3. Psykoterapiassa ei minun käsitykseni mukaan maata 20 vuotta muistelemassa, mitä isä ja äiti sanoivat. Ei edes psykoanalyysissä. Keskimäärin psykoterapia on muutamasta kerrasta muutamaan vuoteen. Tilastollisesti todella harva psykoterapia kestää edes 3 vuotta.
4. Sinähän näytätä syyllistävän asiakkaan jakamalla heidät fiksuihin ja vähemmän fiksuihin. Jos asiakas ei kykene nopeasti ottamaan vastuuta itsestä, hän kai sitten ei ole kovin fiksu.
Minusta tuntuu kuitenkin, että jokainen apua hakeva haluaa muutosta, eikä pidempi terapia ole useinkaan mitään huvia, vaikka Furman on niin antanut usein ymmärtää. Joskus vaan on niin, että asioiden käsittely vie pidempään haluista riippumatta ja vaatii jopa intensiivisyyttä tapaamisissa.
Hyvää jatkoa sinullekin. Eiköhän tämä minulta riitä.
kyllä että tuli vähän liioteltua.
Olen aika paljon samoilla linjoilla kuin sinä.
Lyhyinä terapioina pidän juuri terapioita jotka eivät ylitä kolmea vuotta.
Kenen tahansa elämän laatua parantaa hyvä terapia jos siihen vain on mahdollisuus.
Sanotaan että Suomessa on näitä vastarannan kiiskejä sellainen määrä että joskus se voi ottaa päähän terapeuttiakin. Sanoisin että asiakas on aina oman elämänsä paras asiantuntija oli hän "hölmö" tai "viisas" mitenkään syyllstämättä ketään.
Siitä en ole niin tietoinen miten kenttä Furmanin suhtautuu, saattaa olla jutuissasi perääkin. Mutta kuinka suurta roolia suomalainen kateus siinä näyttelee jää sitten arvailujen varaan.
Hyvät keväät sinullekin.