Tapahtuvat kauniisti eikä niissä ole väkivaltaa. Vasta voimakin tekee ihmeitä.
Ereona on kuitenkin se, että Jeesus antaa Hengelliset lahjansakin niin kauniisti ettei niistä peästy.
Samoin on, kun Jeesus parantaa hän tekee sen kauniisti antaen aina toivon ihmiselle.
Syntikin, jotka Jeesus antaa anteeksi ei hän nuhtele niin, että ihminen pelkäisi lopun elämäänsä.
Vaan hän herättää synnin unesta ja ravistaa antaen tiedon oikeasta tiedosta, joka on Ramatun Sanan mukaista.
Jeesus on rakkaus hän ei tee ihmisille mitään väkipakolla. Siksi ihmisen tulee taivuttaa tahtoaan ja pyytää paranemista ja kaikkea hyvää itselle ja lähimmäisille.
Hengellisiä lahjoja Jeesuksella on paljon sellaisia joista ei Sanassakaan mainita, mutta ne ovat aina seurakuntaa kasvattavia ja Hengellisesti avartavia. Anokaa niin teille annetaan, että voitte olla valona jakamassa kaikkea sitä mitä Jumala rakkaudessaan antaa.
Valvokaa itseänne ja pitäkää lamppunne palamassa.
Varokaa, että ette eksy sillä eksytyksiää on paljon, joita eteenne viritetään.
Ramatun Sana olkoot teille tärkein ja varsinkin Jeesuksen opetukset sillä hän on esimerkkimme.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Edelleen odotan edes sitä ensimmäistä ihmettä...
synti on sana raamatussa ja painaa vähemmän kuin vety avaruudessa...
taisin naida perseeseen Jeesusta viimeisellä Brasilian matkalla,hyvä shemale.
Eivätkä jumalan pikku maanjäristyksetkään tapa yleensä kovin montaa sataa tuhatta ihmistä. Vaikka ovat ihan aiheellisia ja hyvin perusteltuja muistutuksia, profetioita tai nuhteluja. Kivuliaat syövätkin on jumala armossaan tehnyt sellaisiksi, että niihin kuolee usein jo muutamien kuukausien kuluttua, ettei joudu kärsimään niin pitkään. Ja avartavathan kaikki tappavat sairaudet kummasti ihmismieltä, ja piristävät niin että sitten jaksaa taas ihmeesti jatkaa eteenpäin.
Muistakaa, että kaikkeen on aina hyvä ja perusteltu syy. Ja jos ei ole, niin ei se mitään.
Valvokaa, varokaa ja pyytäkää, niin voi jopa olla että ette jumalan armosta joudu helvettiin ikuiseen kidutukseen. Jumala on niin hyvä.
saapuvat niin kauniisti, että niitä saa vain ihmetellä:)!
Kenelläkään muulla kuin Jumalalla ei ole kykyä tehdä suuria tunnustekoja ja ihmeitä sellaisella voimavaikutuksella, että ne tulevat niin kauniisti, niin hellästi ja niin parantavasti, että niiden tekemän muutoksesta saa nähdä niiden tulleen ja sitä ihmetellä. Jumalan ihmeet eivät tule ryntäämällä, vaan hiljaa ja kauniisti, mutta onhan meidän Herrammekin maanpäällä vaeltaesaan osoittanut esimerkillään Jumalan luonteen. Jeesus oli nöyrä ja hiljainen, ei ryntäilevä, väkivaltainen ja pakottava. Hänen ääntänsä ei kuultu siellä, missä oli mölisevä sakki, vaan Hänen äänensä kuului siellä, missä oli rauhankansa.
olet saanut kokea?
Puhdistua sisältä kaikki ne raskaat perisynnit ovat poissa. Minä olin pitkä vihainen katkera kateellinen en rakastanut itseäni. Jeesus nuhteli minua rakkaudessaan ja paransi minut siksi tulin Jeesuksessa vapaaksi.
En ole synnitön mutta valvon kokoajan itseäni, kun tunne pahan ajatuksen tulevan teen parannuksen. Jotkut synnit tulevat muistojen muodossa takaisin silloin tiedä taas tehdä parannuksen.
Se on sitä ristin kantamista ja lampun pitämistä palamassa. Sitten, kun Jeesus tulee ja kysyy missä olit silloin, kun olin nälkäinen? Missä olit sillon kun olin janoinen? Näihin voin vastata omalta osaltani. Lähimmäisen palvelu työ on sydämessäni ja teen parhaani.
Paraneminen tapahtuu niiltä osin, jotka minussa on kipeinä pikkuhiljaa. Jeesus parantaa joko kerralla tai asettain. Minussa se tapahtuu asteettain koska ole ympäri kehoa sairas. Herra sanoo minulle Henkeen:
Nyt tulee tässä vartalon osassa kipua se on sinun parhaaksesi. Minä tiedän, että tämä on myös koettelemusta pitkämielisyydessä ja kärsivällisyydessä.