Toissa päivänä sain kuulla, että asuinkämppäni menee myyntiin ja koska olen vuokralla, niin joudun asunnosta pois muuttamaan. Rukoilin Herralta johdatusta ja sanoin, että jos olen Hänen tiellänsä, niin Hän johtelee asioita minun hyväkseni, niin että saan pikaisesti uuden asunnon josko tästä pitää lähteä. Herra vastasi rukoukseeni tänään! Sain puhelin viestin omistajalta, että hän on vetänyt myynnin pois ja ei tule myymään asuntoa niin kauan kun minä asun tässä asunnossa. Herra näin vaikutti tuossa omistajassa sen, että saan asua edelleen tässä minulle rakkaaksi tulleessa asunnossa. Samalla Herra vahvisti näin, että kuljen todella Hänen johdatuksessaan ja suunnitelmissaan! Olen vanhurskauttamisen kannalla ilman lain tekoja ja itse yritystä ja vastustanut täällä mm. Savonarolan synnittömyys oppia ja sekavaa opetusta. Herra osoitti jälleen,että siinäkin asiassa olen oikealla tiellä!
Herra kuulee
alkup. kysytty on!
365
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Savonarola sanoo, että Jeesux - eli teiniSlangitä käännettynä "Jeesus on saastainen".
- Jeesus juksaa
Minä en ole kirjoittanut tätä kirjoitusta. Tapoihini ei kuulu koskaan haukkua ketään ja Jeesusta en pilkkaa, sillä Hän on minun vapahtajani! Kerron Herrani suurista teoista ja Hänen voitostaan Golgatalla. Jollakin ei ole mielikuvitusta, kun pitää varastaa toisen nicki kirjoitukseensa. Pistäpä varastaja itsellesi nicki "Nikkivaras". Se sopii sinulle hyvin!
hinnannousua;)