Leo Makkonen

http://www.aamunkoitto.fi/pages/paeaekirjoitukset-ja-kolumnit/arkkipiispa-leo-anteeksiannon-paeaesiaeinen.php

Koska aiot valvoa johtamassasi organisaatiossa anteeksiannon tapahtumista käytännön tasolla?
Vai haluatko vain olla kunnioitettu AP Leo?
5490
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

veronmaksajille

Äänestä

kautta aikojen ovat arkkipiispat olleet varsinaisia kaunan ja vallan sokaisemia. Nikean metropoliitta Johanneskin oli hyvin rajoittunut henkilö anteeksiantamisen suhteen. Suuri voi olla todella pientä!

Äänestä
  • Tässä taitaa olla kysymys myös siitä, että pahantekijät voivat vedota siihen, että toisen osapuolen on aina annettava anteeksi vaikka piispan määräyksestä, jos ei muuten.
    Ei anteeksianto ole mikään automaatti, jonka suojissa voi puuhata mitä vaan ja sitten edellyttää toisilta anteeksiantoa. Selvittäkää asianne ensin siellä paikan päällä ja huutakaa vasta sitten piispaa apuun.

    Äänestä

  • "kautta aikojen ovat arkkipiispat olleet varsinaisia kaunan ja vallan sokaisemia"

    Pikemminkin lienevät olleet manipuloitavissa. Arvovaltansa säilyttääkseen ovat taiteilleet hyvän ja pahan rajamaastossa. Siinä samalla kanoneitansa tutkiskelleet ja epätietoisuudessa vaeltaneet sen suhteen, mitä pitäisi tehdä, vai pitäisikö mitään.

    Äänestä

Kivat vaput. Onko tsasounan kaappi jo tyhjennetty? Mulla tsasounanssa taxfreet riittää. Kiitos ja ylistys.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ilomantsilaiset kirjoitti:

http://www.aamunkoitto.fi/pages/paeaekirjoitukset-ja-kolumnit/arkkipiispa-leo-anteeksiannon-paeaesiaeinen.php

Koska aiot valvoa johtamassasi organisaatiossa anteeksiannon tapahtumista käytännön tasolla?
Vai haluatko vain olla kunnioitettu AP Leo?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu