Millainen on ihminen joka ei rakasta itseään? Pidänkö minä itsestäni? En. Minä en tiedä mitä hyvää minussa on. Suurimman osan ajasta olen ankea ja tympeä, yhteiskunnan pohjasakkaa. Minua pelottaa. Tuleeko minusta koskaan mitään? Minä olen aikuinen ja silti olen tällainen. Olenko minä vastuullinen? En ole. Minä en uskalla enkä osaa tehdä mitään. Olen jumittunut siihen entiseen elämääni, pääni sisällä jyllää yhä samat vanhat tunteet. Pelkään tulevaisuutta. Pelkään valmistua, pelkään mennä töihin. En arvosta itseäni.
Silti minä tiedän että Herran edessä olen arvokas, ja siitä ajatuksesta saan lohtua. Edes joku rakastaa minua. Silti minusta tuntuu etten jaksa, tuntuu kuin kaikki kaatuisi päälle ja palaan entiseen vielä kurjempaan elämääni. Minä haluaisin jaksamista soittaa muutaman tärkeän puhelun, haluaisin olla onnellinen.
Auttakaa, rukoilkaa tekin puolestani, että saisin uskallusta ja rohkeutta. Tuntuu että Herra on liian kaukana. Haluan kääntyä Hänen puoleensa ja tuntea yhä sen rakkauden ja rohkeuden jonka Häneltä saan. Nyt vaan kaikki tuntuu liian vaikelta.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Muistan sinua. Siunausta.