Kansan Raamattuseura ei ole luterilainen

Kirkosta eronnut

Kansan Raamattuseura (KRS) edustaa selkeästi vapaakirkollista kristillisyyttä luterilaisessa kirkossa. Suurten kirkkokuntien haittapuolena, kuten ev. lut. kirkon, on se että ne pyrkivät olemaan kaikille mieliksi ja suvaitsevia erilaisille ideologioille. Se on myös omiaan nakertamaan näiden kirkkojen uskottavuutta. Vastaava ei tulisi kysymykseenkään esimerkiksi helluntailaisuudessa, jossa kaikkien on uskottava samalla tavalla. Kukapa haluaa kuulua sellaiseen poliittiseen puolueeseenkaan, jolla on aivan vastakkaisiin suuntiin meneviä ohjelmanjulistuksia? En tarkoita tällä sitä etteikö erilaisia mielipiteitä tulisi esittää, etteikö saisi ajatella itsenäisesti tai esittää kritiikkiäkin. Systemaattisesti luterilaisen tunnustuksen vastaista ideologiaa levittämällä KRS syyllistyy juuri edellämainitun kieltämiseen.

Pidän helluntailaisia ja Jehovantodistajia rehellisempinä kuin KRS:aa. Ne toimivat selkeästi omien oppiensa mukaan, mutta Kansan Raamattuseura toimii falskisti luterilaisena vaikka se ei sitä ole. Jolle tämä asia on epäselvä suosittelisin lukemistoksi Martti Lutherin ”Sidottua ratkaisuvaltaa” jota hän piti pääteoksenaan. KRS:n pastoreille suosittelisin rehellisyyttä ja avoimempaa lähestymistapaa. Itse en voisi luvata pappisvihkimyksessä noudattavani luterilaisen kirkon tunnustusta jos en sitä kuitenkaan noudattaisi. KRS:n pastoreilla ja rovasteilla näyttää olevan kuitenkin hieman erilainen etiikka. Piispat ovat katsoneet läpi sormiensa KRS:n toimintaa koska sellainen helppoheikki-, ihmistekoinen fundamentalistikristillisyys kiinnostaa joitakin ihmisiä myös ev. lut. kirkossa. Samaan aikaan kirkon ovet käyvät myös ulospäin ja ajattelevat ihmiset jättävät kirkon. Itse tein juuri niin.

Ehkä tunnetuin edellämainitun vapaakirkollisen ideologian edustaja on Suomessa rovasti- evankelista Kalevi Lehtinen. Hän toimi aikoinaan myös baptisti Billy Grahamin tulkkina. Hänen saarnansa perustuu sanalliseen hyvin tunteisiin vetoavaan yksinkertaiseen sielulliseen manipulaatioon ilma syvempää yhteyttä kristinuskoon. Järjestönä Kansan Raamattuseuran ideologiaan kuuluu voimakkaasti myös heteroseksuaalisen avioliiton korostaminen ainoana autuaaksitekevänä asiana. Vain heterot pääsevät taivaaseen ja vihkikaavan katsotaan ikäänkuin pyhittävän maagisesti mitkä tahansa synnit. Käytännössä tämä vie valheelliseen menestysteologiaan, moralismiin ja seksuaalisten vähemmistöjen vihaamiseen. Näen että KRS edustaa enemmän eräänlaista moralismia kuin kristinuskoa.

10

5535

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näinhän se on

      sen nimisestä kirjasta kuin Raamattu??

      Kannattaisi tutustua. Siellä nimittäin sanotaan selvästi:
      Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että
      kaikkien ihmistenkaikkialla on tehtävä parannus."

      Toki teit viisaasti kun jätit kirkon, sillä kirkkoon kuuluminen edellyttää
      myös sitä, että uskoo Raamatun sanaa.

      • Hanko-Loviisa

        Tai sitten kirkosta eroaa sen takia että uskoo Raamatun sanaa...

    • Ev. lut.

      Sinulla on asiallinen ja pohdinnan arvoinen aloitus. Minäkin olen miettinyt samaa. Miksi KRS saa toimia luterilaisessa kirkossa? Se on kuin sanottaisiin: menkää vapaakirkkoon, luterilaiset eivät ole uskossa.

      Valitettavasti ihmiset eivät ole tottuneet ajattelemaan kovin syvällisesti uskonasioissa. Mikä tahansa kelpaa kunhan sanaa Jumala ja Jeesus mainitaan asian yhteydessä. KRS:n Jumala näyttää hyvin ihmistekoiselta ja pieneltä. Se mahtuu taskuun kuljetettavaksi, tai paremmin sanottuna housuihin. Se kyttää vain ihmisen seksuaalisia toimia.

      Vaikka parisuhdekursseja vedetään innolla Vivamossa, on kräsäläisten avioeroluvut hälyttäviä. Tuntemistani kräsäläisistä on jo ainakin puolet uudelleen naimisissa, ja muutamat jo useamminkin kuin kahdesti. Sitäkö se kaksinaamaisuus teettää? Nauretaan poskilihakset kireinä mutta sydän on kaukana armollisuudesta ja rakkaudesta.

      • asioita tutkiva

        hieman niistä kräsäläisistä jotka on eronneet? Laita vaikka oikein nimiä tänne kun väitteesi tuntuu niin uskomattomalta! KRS:n tehtävä on olla suolana kirkossa missä seinät on leveällä ja katto korkealla. Se mitä KRS:n toimintaa tunnen, siellä on raamattuun perustuvaa opetusta ja on hyvä kun sitä on vielä jossakin kirkon piirissä. Nämä herätysliikkeet on kirkon selkäranka varsinkin näinä aikoina kun kirkossa harvemmin saarnataan lakia ja evankeliumia.

        Kalevi Lehtinen on taas hieno evankelista jolla on sana hallussaan ja monikymmenvuotinen kokemus sielujen voittamistyöstä. Sehän on evankelistan ja kirkon tehtävä!

        Jos ja kun kirkon sisällä saa toimia kylliäisiä jotka eivät usko siihen mitä raamattu opettaa niin tokihan siellä on saatava toimia myös he jotka siihen kirjaan vielä uskovat. Heteroseksuaalinen avioliiton korostaminen? Eikö se ole juuri raamatunmukaista opetusta? Sitä tässä maassa ja kirkossa tarvitaan enemmänkin.

      • Ev. lut.
        asioita tutkiva kirjoitti:

        Etkö mukamas itse tunne avioliitostaan eronneita kräsäläisiä? Minun tuttavapiiriin heitä kyllä kuuluu montakin vaikka en tässä kenenkään nimiä lähde mainitsemaan. Jos mainitsisin, viestini kyllä poistettaisiin heti. Sitäkö toivot?

        Eräs piispa kertoi minulle etteivät KRS itsekään tiedä mitä tunnustavat, ja Kansan Raamattuseuran pastorit voisivat tehdä itse johtopäätökset ja erota luterilaisesta kirkosta.

        KRS:aa yritetään pitää kirkossa samalla tavalla kuin naispappeuden vastustajia ja lestaadiolaisiakin, mutta he edustavat aivan omanlaistansa uskontulkintaa ja KRS hyvin selkeästi amerikkalaista fundamentalismia.

        En usko että kirkko tarvitsisi moista ihmistekoista vouhotusta. Tyypillinen esimerkki on juuri Lehtinen. Hän edustaa grahamilaisuutta Suomessa vapaakirkollisten tapaan. Jos hän olisi rehellinen, hän ei esiintyisi luterilaisuuden nimissä. Mutta rehellisyyttä häneltä on varmasti turha toivoa.

        Avioliitto on mielestäni hyvin maallinen toimitus, josta kirkot voisivat luopua kokonaan ja antaa se yhteiskunnan tehtäväksi. Mutta kun ei tiedetä mitä on evankeliumi, ryhdytään pitämään parisuhdekursseja niinkuin Maija ja Hannu Nyman. Kristillisen kirkon ja Jeesuksen seuraajien olisi julistettava EVANKELIUMIA.

      • lannenhunttari
        Ev. lut. kirjoitti:

        kun maissi on kypsaa-- raja-aidat ei nay--.........olen aivan samaa mielta..maissipeltoja katselleena tiedan niin olevan.
        ja tuossa lauseessa on suuri totuus hengellisen elaman suhteen myos.
        ei taivaassa ole ev.lut..nurkkausta,tai helluntai-vapaakirkko-mita viela...kuppikuntaa..

        meilla on valitettavasti--vedetaan 'koytta' kuka on enemman oikeassa..ja tietysti se on M I NU N srk. joka on oikeammassa...hui -hai.
        Raamatun mukaan --toistenne kunnioittamisessa kilpailkaa....miksi vain on niin vahan juoksijoita tuolla kilparadalla?
        se joka 'mokaa' kalevi lehtista ,ei varmasti tunne hanen tyotansa eika uhrauksiansa talla Jumalan tyopellolla.
        aivan samoin on laita maija ja hannu nymanin kanssa---
        oletko kirjoittaja [ev.lut.] tullut henk.koht . uskoon?

      • Westsider
        lannenhunttari kirjoitti:

        On eniten arvostamani suomalainen evankelista. opin hänet tuntemaan armeijan aikana, kämppäkaverina, 11 kk ajan. Olen lukenut tarkasti kaiken, hänen kirjallisen tuotantonsa.
        Erittäin avarakatseinen, sydämellinen ja rakkaudellinen työmies Jumalan elopellolla..

    • Anonyymi

      Jehova ei ole Kristinuskoa.. Kannattaa ottaa selvää mikä on kristinusko ja sen perusta ..
      Jumala antaa uskon ja jokaiselle sen verran minkä tarvitsemme Hän on , sama eilen tänään ja ikuisesti.

      • Anonyymi

        Todella : sanaa Jehovantodistajat ei PIDÄ ikäyttää yhtäläisyysmerkillä: KRISTITYT. Suurin heresia.

    • Anonyymi

      Todellisuudessa kaikki helluntailaiset eivät usko samalla tavalla. Siellä ei ole olemassa minkäänlaista kirjoitettua teologista peruskirjaa jossa olisi lueteltu uskonkappaleet. Helluntailainen uskoo ennen kaikkea ns. sisäiseen sanaan eli siihen, miltä "musta tuntuu". Jokaista tunnetta ja päähän pälkähtävää tulkintaa pidetään oikeana, koska se on muka aina Jumalasta. Siksi liike on niin hajanainen ja sen seurakunnat keskenään erilaisia, kiihkotorontolaisesta hyvinkin kuivakan maltilliseen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      75
      1230
    2. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      82
      1157
    3. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1125
    4. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      965
    5. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      918
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      60
      854
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      74
      739
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      682
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      50
      662
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      632
    11. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      48
      547
    12. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      90
      540
    13. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      137
      530
    14. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      512
    15. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      36
      505
    16. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      11
      490
    17. 43
      477
    18. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      42
      468
    19. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      19
      456
    20. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      85
      444
    Aihe