Työpaikka

Miksi rakennusmestarin pitää olla ev lut kirkon jäsen?

# RAKENNUSMESTARI, KOUVOLAN SEURAKUNTAYHTYMÄ

Haemme kiinteistöpalvelujen vastuualueelle vakinaiseen virkasuhteeseen

RAKENNUSMESTARIA

Rakennusmestari johtaa, suunnittelee ja kehittää rakentamis- ja kunnossapitopalveluja. Valmistelee vastuualueen talousarvion ja toimintasuunnitelmat, osallistuu vuosikorjaustöiden suunnitteluun, toteutukseen ja valvontaan.

Hakijalta edellytetään rakennusalan ammattikorkeakoulututkintoa tai aikaisempaa soveltuvaa opistoasteen tutkintoa yhdistettynä hyvään kokemukseen seurakunnan tai muun julkishallinnon rakentamis- ja kunnossapitoasian hoidossa. Hakijalta edellytetään kokemusta työmaatekniikasta, työsuojelusta, sähköisestä suunnittelusta sekä toimimisesta rakennuttajatehtävissä. Arvostamme hyviä esimiestaitoja, kykyä itsenäiseen työskentelyyn, alan työkokemusta ja asiakaslähtöistä toimintatapaa.

Virkaan valittavan tulee olla ev.lut. kirkon jäsen. Viran palkkaus on kirkon palkkausjärjestelmän vaativuusryhmän 602 mukainen. Työkokemuksen perusteella maksetaan henkilökohtainen vuosisidonnainen palkanosa. Ennen viran vastaanottamista valitun tulee esittää hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Viran täyttämisessä noudatetaan neljän kuukauden koeaikaa.

.................... #
8148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

kirkkolaki niin vaatii.

Äänestä
  • niin miksi

    Äänestä

  • miksi? kirjoitti:

    niin miksi

    ... lähtökohtana tuo työpaikkailmoituksessakin mainittu asiakaslähtöinen toimintatapa.

    Äänestä

  • -han kirjoitti:

    ... lähtökohtana tuo työpaikkailmoituksessakin mainittu asiakaslähtöinen toimintatapa.

    Minun firmani on uskonnoton ja joutuu silti maksamaan kirkolle yhteisöveroa.
    Voisinko minä laittaa työpaikkailmoitukseen, että haluan uskonnottoman rakennusmestarin palvelukseeni, jolla on asiakaslähtöinen toimintatapa.

    Äänestä

  • tj kirjoitti:

    Ns. "kansankirkon" yhteys valtionhallinnon kanssa on käynyt nykyään yhä ongelmallisemmaksi. Totuus on tämä ettei Kristuksen seurakuntaan/kirkkoon voi kuulua kuin Kristuksen herrakseen tunnustavat ihmiset.
    Olisi mielenkiintoista tietää kuinka monta prosenttia suomalaisista liittyisi evl.kirkon jäseneksi jos kirkon verotusoikeus purettaisiin ja kaikkien jotka haluaisivat kirkkoon kuulua pitäisi siihen uudelleen liittyä. Tämän jälkeen kymmenykset pitäisi hoitaa itse ja ne määriteltäisiin jokaisen seurakunnan paikallishallinnossa.

    Tällainen järjestys kyllä selkeyttäis kirkon toiminnallista ja hengellistä linjaa.

    Minulle henkilökohtaisesti sopisi tällainen järjestely ja minä olen luterilainen uskova kristitty.

    Äänestä

  • Mr.... kirjoitti:

    Minäkin näkisin kernaasti sen päivän, jolloin luterilaisen kirkon perusteettomia yhteyksiä valtioon aletaan katkaista.

    Henkilökohtaisesti tunnen häpeää siitä, että Suomessa on erityisoikeuksia sellaisella "kirkolla", joka julistaa Raamatun vastaista sanomaa. Kun kerran laissa määrätään luterilaiselle kirkolle tehtäväksi pitää Raamattu arvossa, niin miksi näin ei tehdä?

    Mikäli kirkko ei tee parannusta, on sen siteet valtioon katkaistava. Luterilainen kirkkohan on häpeäksi koko kristikunnalle.

    Äänestä

  • miksi? kirjoitti:

    niin miksi

    kirkkolaki on niin säädetty eduskunnan siunauksella.

    Vähän kuin kysyisit uudelleen ja uudelleen että miksi seksi alaikäisen kanssa on kielletty. Vastaus, koska sellainen laki on säädetty.

    Äänestä

  • surullista kirjoitti:

    Minäkin näkisin kernaasti sen päivän, jolloin luterilaisen kirkon perusteettomia yhteyksiä valtioon aletaan katkaista.

    Henkilökohtaisesti tunnen häpeää siitä, että Suomessa on erityisoikeuksia sellaisella "kirkolla", joka julistaa Raamatun vastaista sanomaa. Kun kerran laissa määrätään luterilaiselle kirkolle tehtäväksi pitää Raamattu arvossa, niin miksi näin ei tehdä?

    Mikäli kirkko ei tee parannusta, on sen siteet valtioon katkaistava. Luterilainen kirkkohan on häpeäksi koko kristikunnalle.

    Tähän voin kyllä sanoa Aamenen

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

rakennusmestari kirjoitti:

Miksi rakennusmestarin pitää olla ev lut kirkon jäsen?

# RAKENNUSMESTARI, KOUVOLAN SEURAKUNTAYHTYMÄ

Haemme kiinteistöpalvelujen vastuualueelle vakinaiseen virkasuhteeseen

RAKENNUSMESTARIA

Rakennusmestari johtaa, suunnittelee ja kehittää rakentamis- ja kunnossapitopalveluja. Valmistelee vastuualueen talousarvion ja toimintasuunnitelmat, osallistuu vuosikorjaustöiden suunnitteluun, toteutukseen ja valvontaan.

Hakijalta edellytetään rakennusalan ammattikorkeakoulututkintoa tai aikaisempaa soveltuvaa opistoasteen tutkintoa yhdistettynä hyvään kokemukseen seurakunnan tai muun julkishallinnon rakentamis- ja kunnossapitoasian hoidossa. Hakijalta edellytetään kokemusta työmaatekniikasta, työsuojelusta, sähköisestä suunnittelusta sekä toimimisesta rakennuttajatehtävissä. Arvostamme hyviä esimiestaitoja, kykyä itsenäiseen työskentelyyn, alan työkokemusta ja asiakaslähtöistä toimintatapaa.

Virkaan valittavan tulee olla ev.lut. kirkon jäsen. Viran palkkaus on kirkon palkkausjärjestelmän vaativuusryhmän 602 mukainen. Työkokemuksen perusteella maksetaan henkilökohtainen vuosisidonnainen palkanosa. Ennen viran vastaanottamista valitun tulee esittää hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Viran täyttämisessä noudatetaan neljän kuukauden koeaikaa.

.................... #

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu