Tässä on ennustaja

13

405

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ihmisressukat,

      miten turhaa on esim saada eläkettä suurta, ja jo n 30 vuotta vaikka leipurina ollut, mutta jos ei ole elämän tärkein; rauha Jumalan kanssa, sillä emme tiedä vaikka kenties on päivä viimeinen.
      Viisaus siinä on; kun on iäisyysasiat kunnossa, niin sen rakkauden kautta syntyvät teot, tuo saldoa tulevassa elämässä.

    • Itse olen nuo asiat kertonut jo vuosia sitten. Aikoinani -80 luvulla näin unen kahden laman alkupisteestä ja kumpikin osui oikeaan. Uni löytyy Pihon sivuiltakin (Tammikuu 2008)
      Tämä jälkimmäinen lama alkoi tammi - helmikuun vaihteessa 2008 kun katsoo nyt jälkikäteen talouden käyriä. Aivan kuten ilmoitinkin S24 palstalla jo vuosia sitten.

      Entä tästä eteenpäin:
      Lama syvenee tästä aivan pian ja jopa ruuasta alkaa olla pula. Massatyöttömyys ja leipäjonot tulevat. Usko tai ole uskomatta.

      Myös ensimmäisen laman alkupiste meni nappiin 90-luvulla.

      • Huhahhhei

        ennustaminen niiden jo tapahduttua on eräs parhaita keinoja saada uskottavuutta profetiafanaatikkojen keskuudessa. Huomattavasti parempi kuin tulevaisuuden ennustaminen. Varsinkin jos on niin läpeensä luotettavaa todistusaineistoa, kuin Piho ja oman vaimon kirjanpito :)

      • Huhahhhei kirjoitti:

        Tarkista Pihon sinulta. Kyllä mä olen tuon etukäteen kertonut. Hän on kirjannut asiat ylös tammikuussa 2008 otsikolla A.L:n uni. Tämä oli ensimmäinen kerta kun tapasin veli Pihon. Hän oli kuuntelemassa saarnaani tulevasta lamasta Loviisassa. Hän taisi ola yleisön joukossa ainoa joka uskoi. A.L. nimikirjaimet ovat oikean nimeni alkukirjaimet.
        Tarkista nimimerkillä K.D S24 palstalle postatut ilmoitukset tulevasta lamasta. Löydät niitä aiankin vuodelta 2007. Eräällä toisella nimimerkillä kerroin jo 2006..........

        Ja nyt kerron etukäteen, että tästä mennään vielä huonompaan suuntaan. Kaikki lehdet ym. media sensijaan hehkuttaa, että lama olisi ohi. Ei ole.

      • alkaa ennustamaan
        Huhahhhei kirjoitti:

        ennustaminen niiden jo tapahduttua on eräs parhaita keinoja saada uskottavuutta profetiafanaatikkojen keskuudessa. Huomattavasti parempi kuin tulevaisuuden ennustaminen. Varsinkin jos on niin läpeensä luotettavaa todistusaineistoa, kuin Piho ja oman vaimon kirjanpito :)

        tulevia koska koko ajan on tapahtumilla eräänlaista kiertoliikettä, säännöllisin väliajoin. Esimerkkinä vaikka paljon puhuttu lama joka tulee (ja on nyt tullut) varmaakin varmemmin, ennemmin tai myöhemmin. Maailman talous ei voi nousta jatkuvasti kohti korkeuksia suurempiin lukuihin, vaan joskus on sen tultava alas mikä on noussut ylös. Kun jossakin suuressa teollisuusmaassa on merkkejä taantumisesta näkyvissä niin ennen pitkää se myös tapahtuu, eli muutaman vuoden sisällä ja leviää myös toisiin maihin. Harvempi siltä on milloinkaan säästynyt.

      • Huhahhhei
        K.D kirjoitti:

        Tarkista Pihon sinulta. Kyllä mä olen tuon etukäteen kertonut. Hän on kirjannut asiat ylös tammikuussa 2008 otsikolla A.L:n uni. Tämä oli ensimmäinen kerta kun tapasin veli Pihon. Hän oli kuuntelemassa saarnaani tulevasta lamasta Loviisassa. Hän taisi ola yleisön joukossa ainoa joka uskoi. A.L. nimikirjaimet ovat oikean nimeni alkukirjaimet.
        Tarkista nimimerkillä K.D S24 palstalle postatut ilmoitukset tulevasta lamasta. Löydät niitä aiankin vuodelta 2007. Eräällä toisella nimimerkillä kerroin jo 2006..........

        Ja nyt kerron etukäteen, että tästä mennään vielä huonompaan suuntaan. Kaikki lehdet ym. media sensijaan hehkuttaa, että lama olisi ohi. Ei ole.

        sinä noissa "unissasi", olivat nähty tapahtumien jälkeen tai eivät, mitään uutta tai ainutlaatuista kerro. Rahasta tykkäävänä bisneshellarina vain seuraat rahamaailmaa hiukan tarkemmin kuin rivihihhulit ja pistelet seuraamaasi informaatiota "uniisi". Profeettana oleminen onkin mennyt hankalammaksi, varsinkin, jos profeetta ennustelee hiukankaan epämääräisempiä, isoja asioita. Niitä kun ennustellaan 24/7/365 pitkin maailmaa, tapahtui niitä tai ei.

        Saahan noin hommattua toki itselleen paikallisgurun maineen eikä siitä varmasti haittaakaan ole, monessakaan mielessä :)

      • Kritik
        alkaa ennustamaan kirjoitti:

        tulevia koska koko ajan on tapahtumilla eräänlaista kiertoliikettä, säännöllisin väliajoin. Esimerkkinä vaikka paljon puhuttu lama joka tulee (ja on nyt tullut) varmaakin varmemmin, ennemmin tai myöhemmin. Maailman talous ei voi nousta jatkuvasti kohti korkeuksia suurempiin lukuihin, vaan joskus on sen tultava alas mikä on noussut ylös. Kun jossakin suuressa teollisuusmaassa on merkkejä taantumisesta näkyvissä niin ennen pitkää se myös tapahtuu, eli muutaman vuoden sisällä ja leviää myös toisiin maihin. Harvempi siltä on milloinkaan säästynyt.

        realiteetteihin. voi toteutuakin.

      • Säännöllisin--
        Kritik kirjoitti:

        realiteetteihin. voi toteutuakin.

        väliajoin nähdään televisiossakin haastateltavina eri alojen tutkijoita, asiantuntijoita ja analyytikkoja. He ovat ainoa profeettalaji johon voi uskoa.
        Uskallanpa myös väittää kyseisten henkilöiden näkevän hyvinkin paljon alitajunnan esiin nostamia unia oman alansa todennäköisistä tapahtumista tulevaisuudessa. Muuten he olisivat todella poikkeusyksilöitä!
        Kaikesta tuostakaan huolimatta en usko yhdenkään heistä kirjoittelevan tälle palstalle ja näyttelevän suurta profeettaa. Siihen he ovat liian fiksuja.

        --Periaatteessa sääennustuskin on profetointia, siinähän tehdään yhteenveto saatavilla olevista tiedoista (valveilla ollessa) ja annetaan sen mukainen ennuste.

      • Huhahhhei
        Kritik kirjoitti:

        realiteetteihin. voi toteutuakin.

        ovat myös ennusteita, jotka perustuvet realiteetteihin ja voivat toteutuakin. Sääennusteen kuitenkin tekee meteorologi valveilla, eikä väitäkään sitä saaduksi unissaan pilvissä asuvalta kaveriltaan.

      • tuhat ja yksi
        K.D kirjoitti:

        Tarkista Pihon sinulta. Kyllä mä olen tuon etukäteen kertonut. Hän on kirjannut asiat ylös tammikuussa 2008 otsikolla A.L:n uni. Tämä oli ensimmäinen kerta kun tapasin veli Pihon. Hän oli kuuntelemassa saarnaani tulevasta lamasta Loviisassa. Hän taisi ola yleisön joukossa ainoa joka uskoi. A.L. nimikirjaimet ovat oikean nimeni alkukirjaimet.
        Tarkista nimimerkillä K.D S24 palstalle postatut ilmoitukset tulevasta lamasta. Löydät niitä aiankin vuodelta 2007. Eräällä toisella nimimerkillä kerroin jo 2006..........

        Ja nyt kerron etukäteen, että tästä mennään vielä huonompaan suuntaan. Kaikki lehdet ym. media sensijaan hehkuttaa, että lama olisi ohi. Ei ole.

        Jos kyseessä on "12 vuotiaan tyttäreni uni , A.L. ,," Siinä on kerrottu jo vanhaa löpinää PEDONMERKISTÄ ,joka on alkulähteenään uitettu Amerikoista tuodun uskon mukana ,joten jo kait se tyttäresi oli montakertaa kuullut siitä puhuttavan ja lukeakkin jo osasi useat vuodet.

        Oliko kyse siitä ?

      • tuhat ja yksi kirjoitti:

        Ei ole kyseessä tuo vaikka kyseessä onkin tyttäreni. Kelaa sivua paljona alemmas. Sieltä se löytyy.

      • tuhat ja yksi
        K.D kirjoitti:

        Ei ole kyseessä tuo vaikka kyseessä onkin tyttäreni. Kelaa sivua paljona alemmas. Sieltä se löytyy.

        Tuo tyttäresi unikin jo todistaa "profetioitten" tuntemuksen näköalattomuutta ,koska tuon tyyppinen petoharha on ollut liikkeellä 1970,1980- luvuilla ja sinun uskonihmisenä tulisitietää sen olevan seurausta tuohon tyttäresi uneen, lapset ottavat herkästi virikkeitä ja niitä vajaasti ymmärrettyään unimaailma vatkaa niistä taas sellaisen muistifision jotta jotain jää pakostakin mieleen ja se on se uni / näky.

        Sitten löysin sen Obaman murhan ja siinäkin kaikki on mennyt pieleen ja sinä itse olet ehkä tiedodtamattasi jo lukenut se aikaisemman ennustuksen siitä ja samaan sarjaan meni aikaisemmankin kanssa jotta ei mittään.

        Se syntymäpäivavuotseijuttu jäi nyt löytämättä ,mutta paljon se Piho on keräillyt niitä harhoja sinne jos unia yleensä edes harhoiksi voi nimittää ,sillä nykyaikana ei yleensä enää uskta unien olevan Jumalan ilmoitusta.

        Myös samaamieltä OOn jottei unilla ole sen kummempaa merkitystä ,kivahan niitä on katsella ja ei sellaisia tapahtumia yleensä muutoin pystyisi kuvittelemaan mitä unet luovat ihmismieleen.

    • Tunnen niin

      Jotka pidätte höpö ajatuksena nykypäivän ennustuksia profetioita niin seuratkaa merkkejä ne ovat kuin kalkkiviivoja ja etenevät tasiasin väliajoin, maanjäristykset--tulivuorentuhka kuvaa raamatussa kutsua parannukseen ja katumukseen-meksikon öljykatastrofi-kreikka jne, kaikki nämä ovat Jumalan vitsauksia tälle uskottomalle sukupolvelle ja tulevat lisääntymään koko ajan, tulee hyvin pahakin onnettomuus. Poliitikot puhuvat jo yleisesti että lama alkaa olla ohi, mutta lama ei ole vielä kunnolla edes alkanutkaan, lamasta tulee tällä kertaa hyvin syvä ja paha, Jumala murtaa rahan voiman, hyvin nopeasti rikkaastakin tulee köyhä. Seuratkaa merkkejä.. sillä eletään lopunaikoja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      65
      3266
    2. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      141
      2301
    3. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      92
      1858
    4. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      169
      1547
    5. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      85
      1428
    6. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      65
      1426
    7. Mitä harrastuksia kaivatullasi on?

      Mitä harrastuksia sinulla? Onko teillä yhteisiä harrastuksia?
      Ikävä
      74
      1389
    8. Tiedän että käyt täällä

      Eräälle naiselle älä huoli en kerro kellekkään
      Ikävä
      69
      1172
    9. Mitäs jos hyökkään rakastuneesti kimppuusi

      Tuleeko painimatsi vai "painimatsi". Jää nähtäväksi 😂
      Ikävä
      77
      1130
    10. Kannattaako suomalaisen nuoren lähteä Thaimaahan au pairiksi? Mitä olet mieltä?

      Chiang Mai Pohjois-Thaimaassa kutsuu neljä suomalaista au pairia elämänsä seikkailuun. Arki toisella puolella maailmaa t
      Thaimaa
      34
      1078
    Aihe