Sveduyhtiö Vattenfall nostaa sähkön siirtohintoja 1.5. alkaen. Hinnankorotus koskee jokaista lapulaista kotitaloutta.
Sähkön siirtoverkko tulisi ottaa sähkönkuluttajien hallintaan Lapualla tai muttaa lainsäädäntöä siten, että myös sähkönsiirron voi kuluttaja kilpailuttaa.
Nyt Ruotsin kuningaskunta ja sen omistama sähköyhtiö rahastaa kohtuuttomasti lapualaisia sähkönkuluttajia
Sähkön siirtoverkko tulisi ottaa sähkönkuluttajien hallintaan Lapualla tai muttaa lainsäädäntöä siten, että myös sähkönsiirron voi kuluttaja kilpailuttaa.
Nyt Ruotsin kuningaskunta ja sen omistama sähköyhtiö rahastaa kohtuuttomasti lapualaisia sähkönkuluttajia
Vastaukset 9
Vanhimmat
Sähkönsiirtoyhtiön keräämiä siirtohintoja valvotaan jatkuvasti, ja yhtiön tuotto ei saa ylittää kohtuullisuuden rajoja joten rahastus ei onnistu. Siirtohintojen korotus saattaa tulla siitä syystä että verkkoa on kunnostettu, tai sitä tullaan pian kunnostamaan, ja rahaa kerätään tätä varten. Mitään lakia ei voida kehittää, jolla voisi mahdollistaa siirron kilpailuttamisen, vai luuletko että vattenfallin nykyisin omistamista verkoista voisi joku muu alkaa periä siirtomaksuja, ja alkaa sitten omiin nimiinsä korjailemaan toisen omistamaa verkkoa? Kilpailuttaminen onnistuu vain siinä tapauksessa, että joku rakennuttaa nykyisen verkon rinnnalle toisen verkon, mikä ei sinänsä varmaan ole kovin järkevää...
Siinä vielä linkki, josta näet vattenfallin olevan edelliseltä jaksolta 17 miljoonan euron päässä kohtuullisesta tuotosta, joten on varaa nostaakkin hintoja: http://www.emvi.fi/files/Vuoden_2008_sahkoverkkotoiminnan_tuoton_yli_ja_alijaamat.pdf
Sähköverkot tulee kansallistaa ja luovutaa kuluttajien hallintaan. Ruotsalaista Vattenfalia ja saksalaista Eon:ia ei olisi tullut päästää riistämään Suomen kansaa.
vaan se joka maksaa
niin on. vattenfall lähtee nyt lapuan konttorista hyllykalliolle, ja aion sähkösopimuksen muuttaa toiseen yhtiöön kun vaan 2 vuoden määräaikainen loppuu. mitä järkeä niiden on hyllykalliolle muuttaa, kun verkot ovat täällä? vitun ruottalaaset persereiät.
maakunnan kasvukeskukseen ? Taitaa Seinäjoen alueella (=Nurmo Ylistaro) asiakkaitakin ja myyntiä olla aikalailla enemmän kuin Lapualla. Kasvusta puhumattakaan.
Näin tämä maailma vain muuttuu
no saattaa olla että ku hurrit lähtee, nii lähtee sähkösopimiksetkin vaihtoon, ei vattenfallilla ole edes halvin sähkö täällä.
Olis aika edullinen vaihtoehto, mutta kun ei ilikiä Seinäjokisilta ostaa.
samoin, mutta ei hurreiltakaan...