KIRKONKELLOT=JUORUKELLOT

aina kun kuulen kirkonkellojen soivan, tulee
minulle mieleen juorukellot. Näin on ollut kirkon
riemuvuoden juhlista saakka.
Toinen ja pahempi mutta ehkä osuvampi vertaus
kirkonkelloista on kansallissosialistien kirkon
kellot.
Natsi-Saksassa papit (eivät kai kaikki) vannoivat
valan Adolf Hitlerille.
Tänään oli taas kerran jumalanpalvelus, jossa oli
kuoroa ja aariaa ja ties mitä soittimia.
Soololaulaja (nainen) lauloi vielä niin
korkealta, että korvia särki. Ei niissä lauluissa
ollut sanaakaan Jeesuksesta!
Saarna jää sivuseikaksi kun taiteesta on tullut
Jumala.
Michel Angelolle Jumala oli taide ja taide Jumala.
Kirkot ovat jo muuttuneet taide-estradeiksi.
Jossain korulauseessa voidaan Jeesuksen nimi
vielä mainita.

Jeesus kuitenkin sanoo itse:

Minun huoneeni on oleva rukouksen huone
ja olette tehneet siitä rosvojen luolan.
1206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ehkä Sinun kannattaisi mennä esim. johonkin
vapaaseurakuntaan. Siellä ei ole niin suurta
rahan houkutusta. Rahan takia on usein pappina
leipä-pappi, joka itse ei ole uskossa. Se
vaikuttaa koko seurakunnan toimintaan. Vertailusi
natseihin on mielestäni kohtuutunta. Islamia voi
verrata natsismiin, koska siinä on niin paljon
kurjuutta, ne lietsoo väkivaltaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rukouksen huone kirjoitti:

aina kun kuulen kirkonkellojen soivan, tulee
minulle mieleen juorukellot. Näin on ollut kirkon
riemuvuoden juhlista saakka.
Toinen ja pahempi mutta ehkä osuvampi vertaus
kirkonkelloista on kansallissosialistien kirkon
kellot.
Natsi-Saksassa papit (eivät kai kaikki) vannoivat
valan Adolf Hitlerille.
Tänään oli taas kerran jumalanpalvelus, jossa oli
kuoroa ja aariaa ja ties mitä soittimia.
Soololaulaja (nainen) lauloi vielä niin
korkealta, että korvia särki. Ei niissä lauluissa
ollut sanaakaan Jeesuksesta!
Saarna jää sivuseikaksi kun taiteesta on tullut
Jumala.
Michel Angelolle Jumala oli taide ja taide Jumala.
Kirkot ovat jo muuttuneet taide-estradeiksi.
Jossain korulauseessa voidaan Jeesuksen nimi
vielä mainita.

Jeesus kuitenkin sanoo itse:

Minun huoneeni on oleva rukouksen huone
ja olette tehneet siitä rosvojen luolan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu