(jatkoa)
Edellä esitetty on faktaa. Sen perusteella lienee pidettävä selvänä, että sen jälkeen, kun lymfooma-epäilyn pois sulkeminen kahdeksantena päivänä Ikaroksen sairauden puhkeamisesta oli lopullisesti varmistettu, Ikaroksen hyväksi ei ollut enää mitään tehtävissä. Toisaalta sen perusteella voidaan nähdäkseni perustellusti päätellä, että Ikaros olisi s a a t t a n u t pelastua, jos sen hoitoa olisi aikaisemmin tarkistettu. Jos Ikarokselle määrätty tehottomaksi osoittautunut antibiootti olisi vaihdettu toiseen torstaina 24.2., jolloin Ikaros meni B:n potilaaksi, tai viimeistäänkin lauantaina 26.2., Ikaros s a a t t a i s i edelleen - nyt 14-vuotiaana - elää ja voida hyvin (kuten elää sen sisar Kastehelmen Ikikukka T:n hoivissa). Mutta tätä selviytymismahdollisuutta Ikarokselle ei suotu.
2.2. Tyytymättömyyden kohteet
Arviolautakunta toteaa, että B oli tehnyt laajat jatkotutkimukset diagnoosin varmistamiseksi perusteellisesti. Tästä ei erimielisyyttä ole ollut; tutkimuksia on epäilyksettä tehty ammattitaitoisesti. Eri mieltä arviolauta¬kunnan kanssa olen siitä, oliko Ikaroksen hoidossa menetelty eläinlääketieteellisesti arvioiden asianmukaisesti, kun sille 20.2. määrättyä antibioottilääkitystä ei 24.2. tai viimeistään 26.2. ollut vaihdettu toiseen. Lautakunnan lausunto ei sen tähden minua tyydytä siltä osin kuin siinä on katsottu Ikarosta hoidetun ammattimaisesti ja hyvän eläinlääkintäkäytännön mukaisesti.
2.3. Lymfooma vs. bakteeritulehdus
Ikaroksen nujertanut sairaus oli bakteeritulehdus. A ja B lähtivät lymfooma-olettamuksesta, koska oireet heidän mukaansa viittasivat vahvasti lymfoomaan. Ainoat ulospäin näkyvät oireet olivat äkillisesti noussut kuume ja suurentuneet imusolmukkeet.
Sikäli kuin internetin tietokannoista olen saanut selville, lymfoomassa kuume yleensä - toisin siis kuin Ikaroksella - alkaa asteittain ja jatkuu pitkään. (Lääkärikirja Duodecim, Osmo Saarelma)
Kun lymfooma-olettamus osoittautui vääräksi, on mielestäni syytä kysyä, oliko oireista tehty johtopäätös hätiköity. Oliko lymfooma-painotus, ainakaan hoidon osalta, perusteltu, kun kerrotut oireet ymmärtääkseni ovat ainakin yhtä tyypillisiä bakteeri¬tulehdukselle kuin lymfoomalle?
Kumpaa olettamusta (lymfooma / bakteeritulehdus) hoidossa olisi ollut aihetta priorisoida siihen asti, kunnes selvyys oireiden aiheuttajasta olisi saatu? Kumpi sairaus siis olisi vaatinut kiireellisempää hoitoa? Ikaroksen kohdalla hoitamaton bakteeritulehdus johti kuolemaan yhdeksässä vuorokaudessa. Olisiko lymfooma hoitamattomana ollut yhtä kohtalokas? Jälleen maallikon vastaukseni internetistä etsityn tiedon perusteella: lymfooman hoidon viivästyminen ei olisi ollut samalla tavoin kohtalokasta kuin bakteeritulehduksen kohdalla. Sepsiksen ennuste riippuu suuresti siitä, kuinka nopeasti potilas saadaan asianmukaiseen hoitoon. (lähde: Terveyskirjasto, Lääkärikirja Duodecim, Pentti Huovinen) Sen tähden alkuvaiheen hoidon nähdäkseni olisi tullut painottua lymfooman asemesta bakteeritulehdukseen. Näin olisi tullut menetellä viimeistäänkin siinä vaiheessa, kun ensimmäisen kudosnäytteen lymfooma-negatiivinen tulos 24.2. oli saatu - Tokihan Ikaros 20.2. oli saanut - ikään kuin varmuuden vuoksi - antibioottilääkityksen. Lääkityksen tehoa ja mahdollisia bakteeritulehdukseen viittaavia lisäoireita olisi kuitenkin tullut seurata paremmin kuin nyt tapahtui.
(jatkuu)

Vastaukset 1
Vanhimmat
Google on napannut otsikosta "Eläinlääkintävahinkojen arviolautakunnasta" sivun 2.
Koko kirjoitus (sivut 1-5) löytyy tästä:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9042720