Tuomiopäivän odotus

Usko J. Maaninen

Jos itsestäsi tahdot tehdä pellen,
niin oppaaksi ota profeetta Ellen.
Saat rukoilla vailla järjen häivää
ja odottaa saapuvaa tuomiopäivää.

15

325

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sanatkin tuomitaan.

      Tuomion Jumala saapuu pian Te väsytätte Herran puheillanne mutta kysytte silti: "Miten me hänet väsytämme?" Siten, että sanotte: "Joka tekee pahaa, kelpaa Herralle, sellaiset ovat hänelle mieleen." Tai te kysytte: "Missä viipyy Jumalan tuomio?"

      - Minä lähetän sanansaattajani raivaamaan edelläni tietä. Ja aivan äkkiä tulee temppeliinsä Valtias, jota te odotatte, ja Liiton enkeli, jota te kaipaatte. Hän saapuu, sanoo Herra Sebaot. Kuka voi kestää sen päivän, jolloin hän tulee, kuka voi seistä horjumatta, kun hän ilmestyy? Sillä hän on kuin ahjon hehku, hän puhdistaa kuin vahvin lipeä.

      "Kun teille sitten on syntynyt lapsia ja lastenlapsia ja olette jo kotiutuneet maahanne, katsokaa, ettette syyllisty minkäänlaisen jumalankuvan valmistamiseen. Jos teette jumalankuvia, rikotte Herraa, Jumalaanne, vastaan ja herätätte hänen vihansa.

      Sillä se tuomio on käyvä toteen, jonka hän Herran käskystä langetti Betelin alttarille ja kaikille uhrikukkuloiden pyhäköille,

      Jumalaton joutuu tuomiolle
      Jumalaton on kuin lastu, jonka virta vie. Hänen peltoaan kohtaa kirous, enää ei kukaan mene hänen viinitarhaansa. Helteessä halkeillut maa nielee kevään vedet, tuonela sen, joka on tehnyt syntiä. Hänen oma äitinsä unohtaa hänet. Madot syövät hänet olemattomiin. Kukaan ei enää häntä muista. Kuin puu, niin vääryys murtuu.

      Ei Jumala ilmoita hetkeä, jolloin ihminen kutsutaan tuomiolle. Ei hän kuulustele ketään. Hän murskaa mahtavat ja asettaa heidän paikalleen toiset miehet. Hän seuraa tarkoin heidän toimiaan, yön tullen hän syöksee heidät alas ja murskaa heidät. Hän rankaisee heitä heidän rikoksistaan julkisella paikalla, kaikkien nähden, koska he ovat poikenneet hänen teiltään eivätkä enää kulje hänen askelissaan. He eivät kuule kurjien itkua - Jumala sen kuulee.

      Astu esiin, Herra! Älä salli ihmisten ylvästellä! Vedä kansat tuomiolle!

      Niniven asukkaat nousevat tuomiolle yhdessä tämän sukupolven kanssa ja langettavat sille tuomion.

      Etelän kuningatar herää tuomiolle yhdessä tämän sukupolven kanssa ja langettaa sille tuomion.

      Viimeinen tuomio
      "Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista.

      Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät.'

      Viimeinen tuomio
      Minä näin suuren valkean valtaistuimen ja sen, joka sillä istuu. Hänen kasvojensa edestä pakenivat maa ja taivas, eikä niistä jäänyt jälkeäkään. Näin myös kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä. Kirjat avattiin, avattiin myös elämän kirja, ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli merkitty, kukin tekojensa mukaan. Meri antoi kuolleensa, Kuolema ja Tuonela antoivat kuolleensa, ja kaikki heidät tuomittiin tekojensa mukaan. Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema: tulinen järvi. Jokainen, jonka nimeä ei löytynyt elämän kirjasta, heitettiin tuohon tuliseen järveen.

      • Runovisa vailla vertaa, vertausta, verta tai miten vaan

        [][][] Jos itsestäsi tahdot tehdä pellen,
        niin oppaaksi ota profeetta Ellen.
        Saat rukoilla vailla järjen häivää
        ja odottaa saapuvaa tuomiopäivää. [][][]

        Otan vastaan viestikapulan ja jatkan hienoa draamarunoelmaa ...

        Jos itsestään tahtoo tehdä pellen
        voi jatkaa työtä numeropellen
        Ellen tuomitse sunnuntaita päivitellen
        minut tuomitsee SDA-profeetta Ellen


    • Taistellut

      parjaamiseen? Luulevatko he olevansa parempia? Parempia kuin Ellen?

      Hah hah - ei tämä runoilu ainakaan vedä vertoja Ellen G Whiten kirjalle Suuri taistelu.

      • Bushmanni

        Kyllä minusta tuossa avausrunossa oli sisältöä tuplasti tähän Ellenin muilta varastamaan teokseensa, joka pitää sisällään suorastaan lukuisan määrän tiedetyn historian vääristelyä ja lisämausteena suoranaista valhetta.

        Ellenin suuri taistelu on niin suurta huttua, että jopa Matti Nykäsen tuotokset ovat sisällöltään suurta viisautta Ellenin (tai hänen muilta varastamiensa) ajatusten rinnalla.

        Mutta amerikkalaisten (made in USA) järjestöihin höyrähtäneille, jotka kuitenkaan eivät vaivaudu liittymään itse järjestöön, on tendenssiä kehua kaikkea amerikkalaista huttua täysin kritiikittömästi.


      • Miksi niin harvat adventistit tietävät
        tavaramerkin Ellen G. White®

        Tietääkö monikaan mitä se tarkoittaa
        tavaramerkiksi rekisteröiminen
        Sitä että vain adventtikirkon maksava jäsen
        saa ajatella niinkuin EGW opettaa

        Kristityt ovat siis vapaat ellenismistä

        Esimerkiksi siitä että jos adventistin
        keittiön pöydällä on kananmuna niin
        Jumalalla ei ole oikeutta kuulla
        adventistin rukousta
        Eikä saatanalla ole oikeutta
        olla nauramatta adventistille.


      • 234234234234
        Bushmanni kirjoitti:

        Kyllä minusta tuossa avausrunossa oli sisältöä tuplasti tähän Ellenin muilta varastamaan teokseensa, joka pitää sisällään suorastaan lukuisan määrän tiedetyn historian vääristelyä ja lisämausteena suoranaista valhetta.

        Ellenin suuri taistelu on niin suurta huttua, että jopa Matti Nykäsen tuotokset ovat sisällöltään suurta viisautta Ellenin (tai hänen muilta varastamiensa) ajatusten rinnalla.

        Mutta amerikkalaisten (made in USA) järjestöihin höyrähtäneille, jotka kuitenkaan eivät vaivaudu liittymään itse järjestöön, on tendenssiä kehua kaikkea amerikkalaista huttua täysin kritiikittömästi.

        tapana valehdella koko ajan, kuten nytkin.


      • annu42
        Bushmanni kirjoitti:

        Kyllä minusta tuossa avausrunossa oli sisältöä tuplasti tähän Ellenin muilta varastamaan teokseensa, joka pitää sisällään suorastaan lukuisan määrän tiedetyn historian vääristelyä ja lisämausteena suoranaista valhetta.

        Ellenin suuri taistelu on niin suurta huttua, että jopa Matti Nykäsen tuotokset ovat sisällöltään suurta viisautta Ellenin (tai hänen muilta varastamiensa) ajatusten rinnalla.

        Mutta amerikkalaisten (made in USA) järjestöihin höyrähtäneille, jotka kuitenkaan eivät vaivaudu liittymään itse järjestöön, on tendenssiä kehua kaikkea amerikkalaista huttua täysin kritiikittömästi.

        Ehkä sinä kerrot. Asioita tutkineet ovat nimittäin tulleet siihen tulokseen, ettei hänen aikanaan ollut tiedettä, joka olisi kertonut asioita hänen tavallaan. Kun hänelle annettiin terveysnäky vuonna 1863, ei kukaan tiennyt, että esim. tupakka ja alkoholi olisivat vahingollisia. Tupakkaa käytettiin jopa lääkkeenä, ja alkoholista esim. odottaville äideille ei ole tiedetty, ennenkuin vasta viime vuosisadan lopulla. Hän kirjoitti tupakasta 1865, että se on hitaasti, mutta varmasti vaikuttavaa kuolettavaa myrkkyä. Keneltä hän tämän tiedon "lainasi"?

        Tuolloin terveydenhoito oli aivan lapsenkengissä ja alkeellista.
        Verta iskemällä hoidettiin tavallisimmin sairauksia. (Abrahan Lincoln nykytiedon mukaan tapettiin tällä tavalla, muuten hän olisi ehkä flunssasta tai keuhkokuumeesta selvinnytkin)
        Voimakkaita myrkkyjä käytettiin ahkerasti.
        Yöilmaa pidettiin vaarallisena, joten ikkunat piti sulkea tarkasti.
        Ei ymmärretty ruokavalion ja terveyden suhdetta, eikä myöskään sopivan vaatetuksen merkitystä.

        Hän kertoo tuosta näystään: Kesäkuun 6. päivänä 1863 suuri terveysuudistusasia avautui eteeni näyssä."
        Se kesti 45 minuuttia, ja siinä näytettiin seuraavia asioita:
        * Sairaus on seurausta terveyslakien rikkomisesta.
        * Myrkyllisten lääkkeiden käyttö voi aiheuttaa elinikäistä haittaa.
        * Kiihottavia aineita kuten alkoholia, tupakkaa, kahvia ja teetä ei tule käyttää.
        * Lihansyönti tuo mukanaan ikäviä seurauksia, jotka eläinsairauksien lisääntymisen vuoksi tulevat vielä vaarallisemmiksi.
        * Jumalan alkuperäinen ihmiselle antama kasvisravinto on monipuolisesti käytettynä riittävä.
        * Ylensyöminen ja liian usein aterioiminen on haitallista.
        * Jokaisen on tärkeää pitää itsensä ja ympäristönsä puhtaana.
        * Ahkera liikunta ja sopiva veden käyttö ovat terveellisiä.

        Myöhemmin hän kirjassaa Kodin suuri lääkäri kirjoitti kahdeksan tietä terveyteen: "Raitis ilma, auringonvalo, kohtuullisuus, lepo, liikunta, sopiva ravinto, veden käyttö, luottamus Jumalan voimaan -- siinä nuo oikeat parannuskeinot."

        Hän puhui myös hermoston sähkövirroista ja aivojen sähköisisät voimista jo vuonna 1869. Ne ovat vasta aivan viime vuosikymmeninä ovat tulleet tutkijoiden tietoon. Vielä 1960-luvulla Suomessa hoidettiin mielisairaaloissa potilaita sähköshokeilla, joista tiedän sen verran, että eräs meidän kylältä oleva nuori neitonen täten saatiin siihen tilaan, että hänestä tuli heti koulun jälkeen eläkeläinen(18vuotiaana), mitä hän oli koko elämänsä. Ei hän koskaan toipunut ennalleen noiden "käsittelyjen" jälkeen. Keneltä Ellen tämän tiedon "lainasi"? Ehkä suomalaisten lääkäreiden olisi pitänyt lukea hänen kirjojaan , niin paljolta tuskalta olisi vältytty menneinä vuosikymmeninä.

        Hän puhui lihasta, että siinä olisi "syövän ituja". Keneltä hän tämän tiedon sai? Eivät lihakauppiaat vieläkään tätä tietoa anna julkisuuteen, koska siitä vasta meteli nousisi. Hän sanoo myös, että maitotuotteet olisi jonakin päivänä hylättävä ja juotava puhdasta vettä.

        Hän ennusti spiritismin leviämisen ja muuttumisen uskonnoksi. Mistä hän tämän "lainasi". Nykyäänhän tämä on jo tosiasia:
        Spiritismi leviäisi.
        Se ottaisi uskonnollisen kuoren.
        Sen vastustamista pidettäisiin sopimattomanan.
        Se tekisi ihmeitä.
        Se uskottelisi, että Kristuksen ihmeteot suoritettiin spiritismin voimalla.

        Vakuutan, että monenkarvaiset henkimaailman kannattajat istuvat TV:ssa kertomassa uskomuksiaan ja, mutta uskonnon puolelta ei anneta minkäänlaista keskustelua tai opetusta YLEn kanavilla. Niin tabuksi se on mennyt, että siitä huudetaan jatkuvasti, että se pitäisi kaikkialta poistaa. ainoat, jota vielä sallitaan, ovat jumalapalvelukset ja aamu- ja iltahartaudet ja jokunen pieni "Pisara" lisäksi.

        Mutta, mutta --- edelleen on kysymys ilmassa: Keneltä Ellen White "lainasi" kaikki tietonsa, jotka hän kirjoihinsa kirjoitti?

        Minä tiedän: Jumala antoi ne hänelle, ja hän oli kirjuri, joka kirjoitti ne ylös seurakunnalle annettavaksi.
        Hänen merkityksensä seurakunnallemme on monipuolista, kiitos Jumalalle:

        1. Adventtiliikkeen yhtenäisyys ja järjestys
        2. Kirjallisuustyö
        3. Terveys- ja raittiustyö
        4. Kasvatustyö
        5. Evankelioimis- ja saarnatyö
        6. Hyväntekeväisyystyö
        7. Adventtiliikkeen oppikysymyksissä hänellä oli merkitystä sitten, kun muut olivat asiat Raamatusta jo löytäneet. Hän vahvisti ne, koska sai niihin näkytiloissa vahvistuksen Jumalalta.


    • Hilpeä naurahtaja

      HAHAHAHAHAHA!

      • tööt!

        tuomiopäivänä itket ja parut.


      • Hilpeä naurahtaja

        HAHAHAHAHAHA!


    • Thihihi

      Thihihihihihi
      Rukoilla olemattomia. Thihihihihihihi.
      Kyl jotku osaa olla sitte tyhmiä! Thihihihihihihi.

      Järki käteen ja Raamattu mäkeen, sano lekurinikin. Thihihihihihihihi thihihihi thihihihihi

      • tööt!

        kyykäärmeen sikiö taas nauraa... mutta tuomiopäivänä itket ja parut.


      • Thihihi
        tööt! kirjoitti:

        kyykäärmeen sikiö taas nauraa... mutta tuomiopäivänä itket ja parut.

        Kyllä se NIIN on, että keskustelupalstoilta joutais pois: ATVENTISTIT, LESTAATIOLAISET, HELLUNTAALAISET... Tää on nimittäin minusta terveitten paikka!

        Thihihihihihihihi thihihihihi thihihihihiihihi


      • tööt!
        Thihihi kirjoitti:

        Kyllä se NIIN on, että keskustelupalstoilta joutais pois: ATVENTISTIT, LESTAATIOLAISET, HELLUNTAALAISET... Tää on nimittäin minusta terveitten paikka!

        Thihihihihihihihi thihihihihi thihihihihiihihi

        olevasi terve, syntisi pysyy.


      • Thihihi
        tööt! kirjoitti:

        olevasi terve, syntisi pysyy.

        Jos joku muodostaa seuraavan kaksisanaisen lauseen:"Olen terve"; niin mielestäsi kyseisen henkilön kohtalo on siten sinetöity ikuisiksi ajoiksi? Thihihihihihihihi thihihihihi thihihihihihihi.

        P.S. En muuten väittänyt olevani terve

        P.P.S Thihihihihihihi thihihihihi


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      126
      3943
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      40
      2436
    3. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      73
      2396
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2302
    5. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      43
      2059
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      78
      1630
    7. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      79
      1566
    8. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      12
      1274
    9. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      71
      1097
    10. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      58
      1091
    Aihe