Rukous

Niin paljon tuskaa on elämässäni, pelkkää tuskaa, pelkään, että en enää kauaa jaksa. Näyttää siltä, että elämäni pääasia on velka. Ainoa tulo on työmarkkinatuki, sillä ei velkoja maksella. Edessä siis vuosien velkavankeus, ja mikä pahinta, yksin, täysin yksin, ilman ystäviä. En kohta enää jaksa.

Kunpa saisi töitä, edes yhden aidon ystävän, iloa elämään. Mutta kun näyttää siltä, että valoa ei edessä ole. Kukaan ei palkkaa kymmentä vuotta työttömänä ollutta "maansa myynyttä" miestä, jolla on kaikki pielessä. Kunpa taivaan isä minua auttaisi, auttaisi saamaan asiani kuntoon, olemaan hyvä isä lapsilleni.
3163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

kirjoitettunan Kaikkivaltiaan kämmenen hipiään, mutta muistetaan!

Äänestä

Tiedän tilanteesi ainakin tuon taloudellisen painolastin osalta. Samoin työttömyys on minulle arkipäivää jo vuosien ajalta.

Silti ihmietä on tapahtunut.

Herran on voimallinen auttamaan. Minuakin Hän on auttanut. Hän pystyy auttamaan sinuakin.
Älä heittäydy epätoivoon vaikka tilanne sellaiselta tuntuukin. Aloita säännöllinen rukouselämä. Paastoa. Vetoa Raamatun paikkoihin jossa Jumala on pitänyt ihmisistä huota vaikeissakin tilanteissa. Riipu kiinni Herran lupauksissa. Pyydä myös viisautta käytännön toimiin tilanteen helpoittamiseksi.

Rukoilen sinulle hyvän ystävän ja työtä Jeesuksen nimessä.

Äänestä
  • Kiitos Jeesus,että tahdot auttaa! Mikään ei ole mahdotonta meidän taivaalliselle isälle!

    Itsekkin tuossa rukousta pyysin juuri ja oloa helpotti kovasti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mies43vee kirjoitti:

Niin paljon tuskaa on elämässäni, pelkkää tuskaa, pelkään, että en enää kauaa jaksa. Näyttää siltä, että elämäni pääasia on velka. Ainoa tulo on työmarkkinatuki, sillä ei velkoja maksella. Edessä siis vuosien velkavankeus, ja mikä pahinta, yksin, täysin yksin, ilman ystäviä. En kohta enää jaksa.

Kunpa saisi töitä, edes yhden aidon ystävän, iloa elämään. Mutta kun näyttää siltä, että valoa ei edessä ole. Kukaan ei palkkaa kymmentä vuotta työttömänä ollutta "maansa myynyttä" miestä, jolla on kaikki pielessä. Kunpa taivaan isä minua auttaisi, auttaisi saamaan asiani kuntoon, olemaan hyvä isä lapsilleni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu