Olisi hyvää jos keskustelun ilmapiiri olisi suvaitsevampi ja avoin. Mielestäni hyvä oivallus on roomalais-katolisen kardinaali J.Ratzingerin (?) vastaus kysymykseen ateistin ja kristityn kohtaamispaikasta: se on epäillyksessä! Jos ihminen rehellisesti voi tunnustaa epäilevänsä ja kehittyvänsä, niin hän on hieman nöyremmin avoin keskustelulle... Monet -ismit jotka haastavat uskontoja ovat tervetulleita ja pitävät ne varpaillaan. Venäläinen 1900-luvun ortodoksiteologi ja ajattelija P.Evdimikov jopa ehdotti ateistismin prosfessuurin perustamista teologisiin kouluihin jotta teologit olisivat vähemmän itsevarmoja ja tuottasivat enemmän tarpeellista ajateltavaa...
Epäilys?
Lasse
331434
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Käsitykseni on, että teologeilta viedään usko jo koulutuksen alku vaiheessa.
Näin saattaa olla... mutta käsite "usko" (vrt. toivo, luottamus jne.) on niin hankala, että en tahdo mennä sanomaan siitä paljon. Jos esim. uskontotieteen, filosofian, eksegetiikan jne. opinnot horjuttaa omia käsityksiä, niin ei se minun mielestä teologian opiskelijana vielä Jumalaan liity kovinkaan paljon - enemmänkin omiin hieman naiveihin käsityksiin. Ainakin kristinuskon historiassa löytyy voimakas ns. kielteisen (apofaattisen) teologian virtaus, joka nöyrästi tunnustaa Jumalan käsittämättömyyden. Mainitsemani ortodoksi P.Evdomikov ja esim. juutalainen S.Weil näkivät ateismin ja humanismin puhdistusliikkeenä, jotka korosti puolia jotka kirkot olivat unohtaneet - ihmisyys ja sen arvo. Ainakin Evdomikov tahtoi käsitykseni mukaan kohdata aikansa ihmiseen-uskovat Kristuksen persoonassa - joka klassisen kristinopin mukaan on tosi Jumala ja tosi Ihminen. Ateismi ja muut haasteet he näkivät hyödyllisinä epäjumalankuvien kumojina ja ihmisyyden totuuden nälän ilmentyminä. Puutteena ateismissa Evdomikov näki sen kykenemättömyys rakentavaan - perustuihan se kieltoon...
Jumala ja ihminen kohtaavat vain
elämyksessä,siis "sydämmen" tavoittaa Jumalainen
ja näin ajatuselämys toteutuu.
Tästä ristiriita teologiaan ja filosofioihin,
tiedosta tulee tiedettä ja dogmeja ja sehän ei ole Jumalan tie.
Anteeksi! Kirjoitin venäläisen ortodoksisen emigrantti-teologin nimen väärin - se tapahtuu usein. Se on Paul Evdokimov (1901-1970). Hän vaikutti Venäjän vallankumouksen jälkeen Parisissa.
tiedätkö koska alkoi se ensimmäinen sosialistinen vallankumous tässä maailmassa ?
En tiedä. Kerro toki!
Minkähän takia ne venäläiset kommunistit halusivat
mennä pariisiin ? Tai toisaalta ! Sieltähän kaikki
alkoi ja sinnekkö päättyy ?
Viittaan P.Evdokimovin ajan Parisiin, eli 1920-lukuun. Miksi hän ja monet muut venäläiset toisinajattelijat (filosofit, teologit, taiteilijat jne.) lähtivät juuri Parisiin minulla ei ole tarkkaa tietoa. Käsittääkseni venäläisillä oli läheiset suhteet ranskalaiseen kulttuurin (mm. lomapaikkana). Mainitsemani Evdokimov teki uraa Parisiin perustettussa pyhän Sergein teologisessa instituutissa, joka koulutti pappeja evakkoon joutuneen Venäjän ortodoksisen kirkon tarpeisiin. Muita tunnetuja ja vähemmän tunnetuja emigrantteja Parisissa ovat esim. N.Berdjajev, V.Losski, P.Struve, S.Saharov, S.Bulgakov jne. Moni heistä oli aikanaan ollut muodikkaan ateistisen sosialismin kannattajia, mutta havahtuivat eri tavoilla ja palasivat enemmän tai vähemmän kuuliaisiksi ortodoksisen kirkon jäseniksi. Ks. N.Zernov (Oxfordin yliopisto) "The Russian Religious Renaissance of the Twentieth Century" (DLT, 1963). Parisiin ja muualle päässeet olivat onnekkaita, sillä tilastot esim. Venäjän ortodoksisen kirkon henkilöstön ja tilojen kohtaloista ei ole Neuvostoliiton parhaita saavutuksia...
Ei ihminen muutu takkia vaihtamalla tai kääntämällä. Parannus sen on tehtävä. Oli veli
neuvostoliittolaiset mitä mieltä tahansa,niin
heidän kohdallaan kuitenkin paljastuu se suurin
loukkaus ihmiskuntaa kohtaan. luottaminen vain ihmisjärkeen ja ohjaukseen on vastuutonta.
Sosialistinen vallankumous alkoi Ranskasta tuhat
kahdeksansataa luvulla ja päättyy johonkin.
En tahdo tuomita ns. kommunisteja, vaan sen jätän jonkun enemmän tietävän asiaksi (Kaikkitietävä?). Muistaakseni venäläinen munkki pyhän Panteleimonin luostarissa Athosvuorella (Kreikka) sanoi kanssaveljelleen, joka nautti ajatuksesta ikuisesta kadotuksesta kommunisteille, että kristityn pitää rukoilla kaikkien puolesta ja toivoa heidän pelastustaan - tämä on rakkauden seuraus.
Ortodoksi munkeista voi vain sanoa,joka pelkää
eikä tee minun tahtoni mukaan ei ole oleva sijaa
iankaikkisuudessa ja heidän nimensä pyyhitään pois
elämän kirjasta. Ei auta juosta pakoon eikä mennä piiloon kun myrsky uhkaa koko kansakuntaa.
Voi munkkiparat ja venäjän kirkko, onpa hengetön.
Venäjän ortodoksinen kirkko ja sen jäsenet kohtasivat 1900-luvulla "hirviön" jonka edessä jotkut luopuivat ja toiset kamppailivat omalla tavallaan vastaan. Ns. emigrantti-teologit ja muut Länteen tulleet olivat ehkä onnekkaita/kaitsettuja. Marttyyriuutta on niin monenlaista. Eihän me tuomita, vaan joku muu...
Toki on näin. Ihmisen tuomitsevat hänen omat tekonsa eikä siihen tuomareita tarvita.
Voi munkkeja ja nunnia kun pötkivät karkuun ja jättivät heikot susien raadeltavaksi.
Muistaakseeni kardinaali Ratzingerin lause kohtaamisesta ateistin ja kristityn välillä epäilyksessä viittasi molempiin. Moelmmat ovat, jos ovat rehellisiä, joskus ajatelleet "jos kuitenkin...". Maailman uskonnot käyvät nykyaikana laajoja keskusteluja/neuvotteluita kaikenlaisista asioista - joskus opillisemmin ja joskus käytännöllisemmin. Ratzinger tahtoo lausellaan myös avata roomalais-katolisen keskustelun ateismin edustajien kanssa. Ortodoksisuudelle suhde ateismiin oli hieman yksipuolinen Itä-Euroopassa, kun yksi osapuoli ei osannut keskustella lainkaan... Aito keskustelu vaati rohkeutta!
muistaakseni raamatussa kehotetaan epäilemään mieluummin kuin uskomaan sokeasti...olisiko ollut jobissa tai jossain.
Valitettavasti en tunne Raamattua tarpeeksi osoittaakseen mainitsemasi kohdan. En tiedä onko sellaista olemassa. Mutta, kieltämättä Raamatussa on useita hahmoja jotka ovat epäilleet ja epäilevät. Jeesuksen opetuslapset epäilivat useasti vaelluksensa aikana. Esim. kaksi mielenkinntoista hahmoa on apostoli Pietari ja Juudas Iskariot. Ensimmäinen kielsi Jeesuksen ja jälkimmäinen luovutti Jeesuksen vangittavaksi. Molempien teko voidaan nähdä epäilyksen ja harhan ilmentymänä, mutta heidän reaktionsa tähän on se joka tuntuu olevan oleellista - ap. Pietari katui tekojansa ja luotti, mutta Juudas joutui epätoivon valtaan ja teki itsemurhan. Juudas on mielestäni "hieman" traaginen hahmo, mutta mm. kirkkoisä Johannes Krysostomos (300-luku) korostaa lohduttavasti kuinka Juudas kantoi mukanaan palan ehtoollisleipää viimeiseltä ehtoolliselta ja hänellä on siten valoa mukanaan helvetin pimeydessä.
en nyt ota kantaa avaukseesi, vaan haluan antaa pienen tiedoituksen sinulle, Lasse:
tällä foorumille kirjoittelee samalla nikillä jo eräs ystävämme "Lasse".
vaikka "Lasse" on ilmoittanut olevansa poissa jonkin aikaa, olisi ehkä parasta, että miettisit oman nikkisi uudelleen, ettei tulisi sekaannuksia...?
minä kyllä aika nopeasti huomasin lukiessani juttujasi, että kyseessä on "vieras Lasse"! :-))
Hei Tode ja muut ystävät !
Ei ole helppoa aivan tyystin palstalta poissa pysyä, olen vilkaissut tänne harva se päivä.
Jo NYT'ssä aikoinaan sain ansaitsematonta kunniaa Lasse Askolinin viisaista kirjoituksista, ja taas on käymässä samoin. Uudempi Lasse on selvästi edeltäjäänsä viisaampi, ja muutenkin mielipiteiltään sellainen, että luovutan ilomielin vapaana olevan nikin hänen käyttöönsä, tämä on ilmiselvästi positiivistä 'evoluutiota'.
Hyvää keväänjatkoa sinne pohjan perille, täällä on jo lähes täysi kesä !!
**********
Uuvvelle Lasselle:
Piehhän lippuu korkeella eläkä kehu silakoita, muikkuja niihen olla pittää !!
Hyvää jatkoa !
vai on kesä! täällä ponnistellaan pahimman rospuuton kynsissä ja tuuli ulvoo pohjoisesta niin, että se totisesti tuntuu luissa ja ytimissä!
kyllä minä hetken ihmettelin tuon uuden lassen tekstejä!! arvelin, että nyt se (sinä) on perehtynyt ortodoksiaankin ihan tointeolla!!
vuan eppäilenpä, että suattaa silakka-jutut jiähä vähhiin. on nämä kaikki niin mahottoman vakavvoo sakkii...
ihanaa kevätkesää sinne. eikö tuo kesälomakin jo siellä painane päälle, joten "haaskkoo kesälommoo"!
Kiitos nimimerkin käyttöoikeudesta! En tule kuitenkaan käymään usein sivuilla - viime vierailuni oli tylsän päivän löytö lähes äärettömässä Internetissä. Olin sitten pari päivää ns. pämppäämässä. Omasta viisaudestani en tiedä, mutta kiitos myös niistä kehuista. Olemassaolon kysymykset on vain laittanut kypsymään...
"Olisi hyvää jos keskustelun ilmapiiri olisi suvaitsevampi ja avoin."
Avoin ja suvaitsevainen keskustelu on tylsää. Siinä ei pääse syntymään jännitteitä keskustelijoiden välille ja tunnepitoiset viestit jäävät vähiin. Asiallisessa keskustelussa ei tapahdu mitään ja kuten aika moni on huomannut uskovaiset ja ateistit puhuvat aivan eri kieltä uskon asioissa joten suvaitsevaisuus ja voimuus ei ole pelkästään tylsää, mutta myös typerää.
Voihan tottakai jokainen esittää sivistynyttä ja kasvattaa virtuaalijormaansa ainakin omissa silmissään vaatimalla sivistynyttä keskustelua. Käytännössä se ei kuitenkaan toteudu, koska se on niin saatanan tylsää, että jutut loppuisivat siihen.
Minä perustelin oman kantani ja voin ihan hyvin perustella sitä lisää, jos jäi vielä epäselväksi. Voisitko sinä nyt puolestasi perustella oman kantasi, jotta ymmärtäisin mitä ajat takaa. Vai oletko mahdollisesti niitä hihhuleita jotka räpläävät näppäimistölle mitä päähän pälkähtää ja luikkivat karkuun kun pitäisi seisoa sanojensa takana?
"Mielestäni hyvä oivallus on roomalais-katolisen kardinaali J.Ratzingerin (?) vastaus kysymykseen ateistin ja kristityn kohtaamispaikasta: se on epäillyksessä!"
Jopas jotakin, kuinkakohan moni uskovainen suostuu moiseen, se kun on ateistien leipälaji? Oletko sinä yksi niistä hihhuleista jotka pitävät ateisteja jumalankieltäjinä?
"Jos ihminen rehellisesti voi tunnustaa epäilevänsä ja kehittyvänsä, niin hän on hieman nöyremmin avoin keskustelulle..."
Miksi olla avoin jos keskustelukumppanilta ei avoimuutta löydy pätkääkään? Loppujen lopuksi se avoin keskustelija on muiden vähemmän avointen opetettavana milloin missäkin raamattu-piirissä.
"Monet -ismit jotka haastavat uskontoja ovat tervetulleita ja pitävät ne varpaillaan."
Ateismi on tärkeä osa elämänkatsomustani, eikä sen tarkoitus ole haastaa uskontoja tai eheyttää niiden homeista arvomaailmaa. Minä en henkilökohtaisesti välitä suvaitaanko elämänkatsomustani vai ei, suvaitsemattomia en suvaitse itsekkään.
"Venäläinen 1900-luvun ortodoksiteologi ja ajattelija P.Evdimikov jopa ehdotti ateistismin prosfessuurin perustamista teologisiin kouluihin jotta teologit olisivat vähemmän itsevarmoja ja tuottasivat enemmän tarpeellista ajateltavaa..."
Miten siinä kävi? Ei tainnut itsekritiikki kiinnostaa hihhuleita?
Juuri koska ns. uskovat ja ateistit puhuvat niin monessa eri kieltä ja ymmärtävät toisiaan niin huonosti kardinaali J.R. ehdotti mielestäni nöyrästi, että yksi kohtaamispaikka olisi epäilys - ehkä ainoa! No niin...
Ateismi on sananmukaisesti Jumalan/jumalien kieltämistä. Kreikan sana theos (mask.) tarkoittaa jumala. Kun siihen liitetään ns. alfa privatiivumi, joka ilmaisee puutetta tai poissaoloa, eli a, saamme sananyhdistelmän a theos - ilman Jumalaa tai jumalat kieltävä (ks. Liddell and Scott's Greek-English Lexicon, Oxford University Press). Jokainen ateistiksi itsensä tunnustava voi tietenkin itse määritellä sanan omalta kohdaltaan uudestaan, mutta valitsemalla kyseisen sanan hän samaistuu ainakin osittain sen kieliopilliseen historiaan.
On mielenkiintoista huomata, että se jumala jonka ateisti pyrkii vimmatusti kieltämään tekee hänet yllättävän läsnäolevaksi kielollaan...
On korostettu, että Jumala kristillisessä uskonnossa kunnoittaa luomansa olennon vapauttaa siinä määrin, että hän ei tyrmää hänen valinnanvapauttaan todisteilla. Kreikkalainen kirkkoisä Gregorios Nyssalainen (300-luku) näki VT:n Aabrahamin hahmossa kuvan ihmisestä joka kyselee ja etsii olemassaolon Lähteen salaisuuksia. Hän vaeltaa ja panee itsensä luottavaisesti (uskoen!?) likoon. Se on avoin kutsu...
>> On mielenkiintoista huomata, että se jumala jonka ateisti pyrkii vimmatusti kieltämään tekee hänet yllättävän läsnäolevaksi kielollaan...>>
Äläs poika kuitenkaan mitä tahansa kirjoittele hyvällä nikillä, vaikka käyttöoikeuden saitkin.
Jumalia on pilvin pimein. Yksi uskoo yhteen, toinen toiseen. Loput ei usko mihinkään, ne on ateisteja.
Kaikkinainen kreikankielen ja kuolleiden filosofien tekstien kaivelu ja väänteleminen vain sotkee yksinkertaista ja itsestäänselvää asiaa.
Vain fanaatikoilla on tarvetta sellaiseen !!
Yritin tällä vain todeta kuinka nähtävästi ihmisen kysely ja jopa uskonnollisuuden/Jumalan/jumalien kieltäminen on osoitus ihmisen uskonnollisesta luonteesta (homo religiosus). Agnostikkoa vaivaa epävarmuus ja ateisti antaa kieltämänsä jumalan hallita omaa elämäänsä.
Älä hyvä veli yritä sulloa ihmisiä valmiisiin muotteihin, kahta samanlaista ei maailmasta löydy.
>> Agnostikkoa vaivaa epävarmuus >>
Ei järkevyys ketään vaivaa. 'En tiedä' olisi oikea ja rehellinen vastaus hyvin moneen kysymykseen, aiheesta ja vastaajasta riippumatta.
>> ateisti antaa kieltämänsä jumalan hallita omaa elämäänsä. >>
Kuka ateisti ja minkä jumalan ?
>> ihmisen uskonnollisesta luonteesta (homo religiosus) >>
Ei latina sen viisaampaa ole kuin kreikkakaan.
Ateistipalstalla uskisfilosofien teorioilla(?) ei ole mainittavaa todistusvoimaa vaikka teologian opiskelijoiden yleissivistykseen kuuluvatkin.
Viittaamalla henkilöihin ja käsitteisiin, olkoon ne sitten latinaa, kreikkaa tai mitä tahansa, tahdon pitää väitteeni selvinä ja ymmärettävinä. Se taitaa kuitenkin olla keskustelun lähtökohta - ymmärrettävyys. Käsitteet myös säästävät aikaa, sillä niillä saa sanottua yhdellä sanalla paljon. Viittaaminen ihmisiin (tunnettuuihin tai tuntemattomiin) on rehellistä, sillä silloin ei ota kunnia heidän oivalluksista. Viittaan lauseisiin ja ajatuksiin jotka ovat omaa tietäni innoittaneet. En tiedä mitä tarkoitat ns. uskiksella, vaikkakin voin kuvittella stereotyyppisen hahmon johon viittaat. Jos arvostelet tapaani argumentoida, niin ole hyvä... yleissivistys ja syvempi tietämys filosofian tai teologian saralla ei ole kenenkään haitaksi.
Se on totta, että "en tiedä" lause on nöyrä vastaus moneen kysymykseen (vrt. Sokrateen vastaus kysymykseen maailman viisaimmasta ihmisestä). Ns. Egyptiläisten erämaaisien kertomuksissa löytyy kertomus missä opettaja kysyy tulkintaa oppilailtaan yhteen Raamatun lauseeseen. Kaikki paitsi yksi vastaasivat kykyjensä mukaan selittäen kaikenlaista. Viimeinen kuitenkin sanoi "en tiedä" johon opettaja sanoi hänen todella löytäneen tien.
Todistusvoiman määrästä ateismia käsittelevässä keskustelussa uskonnonfilosofialla tai yleensä teologialla on heikko. Siksi myös monien ns. ateististen argumenttien naivisuus ja simplistisyys on ilmiselvä. Tuntuu kuin he puhuisivat jostain aivan muusta kuin mistä he väittävät puhuvan (F.M. Dostojevski).
En pyri lokeroimaan ihmisiä sen enempää kuin he ovat itse jo itsensä lokeroineet. Jos joku puhuu itsestään ateistina hän tällä väitteellä on jo lokeroinut itsensä tietyyn kategoriaan. Tietenkin jumalia ja uskontoja on paljon, mutta viittaan sanalla jumala edellisessä viestissäni kyseisen ateistin (kuka tahansa) omaan kiellon kohteeseen, olkoon se juutalais-kristillinen jumalakäsitys tai joku muu... (uskonkohteita riittää) Hänen innokas kieltämisensä tekee kohteestä hänen elämänsä vallitsevaksi asiaksi - määrä tietenkin riippuu innokkuudesta.
>> En pyri lokeroimaan ihmisiä sen enempää kuin he ovat itse jo itsensä lokeroineet. >>
>> yleissivistys ja syvempi tietämys filosofian tai teologian saralla ei ole kenenkään haitaksi.>>
>> Siksi myös monien ns. ateististen argumenttien naivisuus ja simplistisyys on ilmiselvä.>>
>> viittaan sanalla jumala edellisessä viestissäni kyseisen ateistin (kuka tahansa) omaan kiellon kohteeseen >>
Ethän sinä lokeroi. Sinä vain tiedät.
Kun tietää ei tarvitse keskustella.
Kysymys keskustelun luonteesta ja sen suhteesta tietoon ja vakaumuksiin en jaksa miettiä nyt. Opiskelu ja muut kiireet vievät huomiota! Jos totean jotain viestissäni ne on kaikki omia mielipiteitäni johon sitoudun, mutta olen avoin keskustelulle niistä. Epäilemään niitä! Viittaukset kieliin ja henkilöihin on vain osoitus käsityksieni juurista ja innoittajista.
Mielipiteeni siitä, että monia uskontokriittisiä puheenvuoroja kirjallisuudessa ja yleensä leimaa tietty kohteen tuntemattomuus, eli syvempi tietämättömyys, johtaa omasta mielestäni hieman yksinkertaisiin "hyökkäyksiin".
Tiedät minun tietävän - eli keskustelu on turhaa myös omasta mielestäsi!? "Kun tietää ei tarvitse keskustella."
Mielenkiintoisella tavalla ortodoksinen venäläinen piispa Antoni Bloom (k. 2003), joka oli lääketieteen tohtori, korosti kuinka epäillys (vrt. epävarmuus jne.) sisältyy kasvamiseen. Hän totsei luonnontieteen, kuten uskonnon, tarvitsevan myönteistä ja rakentavaa epäillystä. Tiedemies epäilee oman hypoteettisen mallinsa (teoriansa) paikkansapitävyyttä jotta todellisuus muokkaisi sitä joskus vielä totuudenmukaisemmaksi. Hän ei ole niinkään huollissan mallinsa pysymisestä ikuisesti samana, vaan sen vastaamista todellisuutta. Kuitenkin piispa Antoni näkee uskovan kristityn epäillyksen joskus olevan surullista.
"... the developing person who rejects the model he earlier had of God or the creation when confronted with the depths and range of science or of philosophy, is proceeding with something not only legitimate but essential. By contrast, a believer who at the age of eighteen or eighty would remain faithful to a model adequate for an eight-year-old would be spiritually and mentally backward, incapable for communing with all the vastness, depth and greatness of God and of his creation." (Sobornost 9/1987)
Epäillys on kasvun paikka - siinä voimme muokata mallejamme ja käsityksiämme todellisuuden mukaisiksi...
Aloitin "keskustelun" epäilyksestä (vrt. epävarmuudesta, halusta oppia tai muuttumaan jne.). Olemme mielestäni kutsuttuja oppimaan ja korjamaan käsityksiämme maailmasta. Ne on kuitenkin meidän luomia käsityksiä. Jopa tieteen tulokset tai teoriat ovat meidän luomuksia - tapoja nähdä maailma ja kertoa siitä - jotka murtuvat osittain ja joskus täysin uuden tiedon myötä.
Kerroin lyhyesti keskustelun vuoksi rakentavista tavoista kristillisen teologian parissa nähdä ateismissa mahdollisuuksia ja haasteita kirkoille. Minun mainitsemani ajattelijat näkivät ateismin haasteena ja ihmisen luomien jumalakuvien hajoittajana (vrt. Jumala sadistina ja rankaisijana, vihollinen taivaassa). Ne eivät kuitenkaan kokeneet hyökkäyksien kohdistuvan suoraan heidän uskomaan Jumalaan itseen, vaan ihmisten luomiin käsityksiin hänestä. Hyökkäykset paljastivat enemmän todellista Jumalaa...
Nämä oivallukset ovat mielestäni ns. kielteisen teologian jatkumoa. "Mieli ei voi käsittää Jumalaa. Jos hänet voitaisiin käsittää, ei hän Jumala olisi olisikaan." (Evagrios Pontikos, 300-luku) Ajatus on, että ihminen olisi nöyrä, eli avoin ja vastaanottavainen, todellisuudelle, eikä olisi omien käsityksiensä vanki. Emmekö usein rakasta omia käsityksiämme maailmasta niin paljon, että emme tahdo luopua niistä vaikka ne eivät enää vastaa todellisuutta ja kokemustamme siitä. Kreikkalaiset suuret kirkkoisät (aikansa sivistyksen läpitunkemia) uskoivat lähtökohtaisesti Jumalan käsittämättömyyteen. "Jos joku yrittää kuvailla käsittämätöntä Valkeutta [Jumala] kielin, hän on todella valehtelija - ei siksi, että hän vihaisi totuutta vaan siksi, että hänen sanansa eivät riitä sitä kuvamaan." (Gregorios Nyssalainen, 300-luku) Tällä vakaumuksella he pyrkivät olemaan avoimia elävään kohtaamiseen Jumalan kansaa kasvoista kasvoihin - eikä niinkään jonkun itseluodun epäjumalan kanssa.
Monimutkainen asia... tiedän! Ns. ateistin on myös mielestäni hyvä epäillä - ajatella "jos kuitenkin..."
...käsittelyn kehtoon jokainen yksilö(biologinen- !) langennee omia edesottamuksiaan katsastamaan ja anemääräänsä laskemaan...kö ?!?
Lähinnähän lienee se kyseessä,että onko kukin oman olemuksensa(sielun?) kanssa n.s. sinut,kö ?!?
Se synnin(kenen määrittelemä ???)tunto,nääs !?!
lol-not 2 4 T ,kö ?!?
;-)
En saanut viestistäsi oikeastaan mitään selvää... onkohan aika vuorokaudesta vaikuttanut kykyysi kirjoittaa. Tai ehkä olen vain niin vaativa tai ymmärtämätön... Hyvää päivänjatkoa!