Raamatun päivitys

Jeesus Kristus on sama eilen,tänään ja iänkaikkisesti.Hebr.13:8.Piispa R.väittää,että Raamattu olisi päivitettävä.Ei pidä paikkaansa.Raamattu on aina sama ja pätee kaikkiin ihmistyyppeihin ja kaikkeen maailmaan.Lyhyesti;Jumalan sana ei muutu vaan meidän on muuttuminen sen mukaan.
29892
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

että kaikki Raamatussa on otettava kirjaimellisesti? Jos ajattelet näin, niin miten pitäisi menetellä ristiriitaisissa kohdissa? Eikö mielestäsi Raamatussa ole aikaan sidottuja asioita kuten esim. suhtautuminen naisopettajuuteen, naispappeuteen jne.? Entä raamatunkäännökset, saako ne saattaa ajan tasalle?

Äänestä
  • Tarviiko tätä osaa raamatusta päivittää

    Ilm. 14:1 Ja minä näin, ja katso, Karitsa seisoi Siionin vuorella, ja hänen kanssaan sata neljäkymmentä neljä tuhatta, joiden otsaan oli kirjoitettu hänen nimensä ja hänen Isänsä nimi.
    Ilm. 14:2 Ja minä kuulin äänen taivaasta ikäänkuin paljojen vetten pauhinan ja ikäänkuin suuren ukkosenjylinän, ja ääni, jonka minä kuulin, oli ikäänkuin kanteleensoittajain, kun he kanteleitaan soittavat.
    Ilm. 14:3 Ja he veisasivat uutta virttä valtaistuimen edessä ja neljän olennon ja vanhinten edessä; eikä kukaan voinut oppia sitä virttä, paitsi ne sata neljäkymmentä neljä tuhatta, jotka ovat ostetut maasta.
    Ilm. 14:4 Nämä ovat ne, jotka eivät ole saastuttaneet itseään naisten kanssa; sillä he ovat niinkuin neitsyet. Nämä ovat ne, jotka seuraavat Karitsaa, mihin ikinä hän menee. Nämä ovat ostetut ihmisistä esikoiseksi Jumalalle ja Karitsalle,

    Äänestä

  • Mitä tarkoitat. Onko ymmärrettävä, että tekstiä on muutettava ihmisten elinolosuhteitten ja elämän mukaan. Kun ihminen muuttuu niin Raamatun tekstikin tulee muuttaa.
    Tämähän on samaa kuin joku ryhmä alkaa ajamaan tietä yksisuuntaista vastaan niin silloin tulee se tie muutettavaksi kaksisuunatiseksi tai käännettävä yksisuuntaisuutta.
    Ei Raamattu ole kirja joka elää ihmisten mukaan. Jos Raamatussa ei ole naispappeutta niin sitä ei siinä ole.

    Äänestä

  • Tottakai käännökset ymmärrettävälle tavalle.Kysymys olikin sanan muokkaamisesta.Se ei muutu ja jos olet uudestisyntynyt tunnet sisimmässäsi mikä on oikein.

    Äänestä

  • Annukka kirjoitti:

    Tottakai käännökset ymmärrettävälle tavalle.Kysymys olikin sanan muokkaamisesta.Se ei muutu ja jos olet uudestisyntynyt tunnet sisimmässäsi mikä on oikein.

    Aika mielivaltaiseksi jää. Näitä uudestisyntyneiksi itseään nimittäviä opettajia kun riittää pilvin pimein keskenään vastakkaisissakin uskonsuunnissa.

    Äänestä

Vähän Raamatun alkuperäistä tekstiä jonka mukaan maa on litteä. Siinäpä sitä uskomista. Annukka ei valitettavasti ole läheskään ainoa kaksinaismoralisti joka toisaalta vaatii Raamatun tekstin absoluuttista noudattamista ja seuraavassa vaiheessa kiistää sen kirkkain silmin. Allaolevassa ei ole edes kaikkia Raamatun kohtia jotka todistavat maan litteyden.

Onkohan Annukan Raamatun luku jäänyt tekemättä?

Vai onko maa sittenkin litteä?

Litteä maa
Ps. 93:1 "Niin pysyy maanpiiri lujana, se ei horju."

Ps. 99:1 ".. - huojukoon maa"

Ps. 104:1 "Sinä asetit maan perustuksillensa, niin että se pysyy horjumatta iankaikkisesti"

--> perustukset, liikkumaton maa.

Ps. 18:16 "silloin vetten syvyydet tulivat näkyviin ja maanpiirin perustukset paljastuivat sinun nuhtelustasi Herra.."

Ps. 19:5 "Niiden mittanuora ulottuu yli kaiken maan ja niiden sanat maanpiirin ääriin.."

Ps. 104:2 "..Sinä levität taivaat niinkuin teltan;"
Ps. 104:6 "Sinä peitit sen (maan) syvyyden vesillä kuin vaatteella: vuoria ylempänä seisoivat vedet."

Ps. 104:7 "Mutta ne pakenivat sinun nuhteluasi, sinun jylinääsi ne juoksivat pakoon;"

Ps. 104:8 "Vuoret kohosivat ja laaksot laskeutuivat paikkoihin, jotka sinä olit niille valmistanut."

Ps. 104:9 "Sinä panit rajan, jonka yli vedet eivät käy eivätkä palaja peittämään maata."

Job 9:6 "hän järkyttää maan paikaltaan ja sen patsaat vapisevat."

Job 26:11 "Taivaan patsaat huojuvat.."

Jes.19:10 "Maan peruspylväät murskataan, ja kaikki palkkalaiset ovat murheellisella mielellä."

1 Sam.2:8 "...Sillä maan tukipylväät ovat Herran, hän on asettanut niiden päälle maanpiirin."

--> tulva-alueiden majojen tapainen maa-malli (tolppien päällä tulvilta suojassa, mutta silti alituiseen niitä peläten )
Maan ja taivaan ajateltiin olevan tolppien tai pylväiden varassa.
(Todisteetkin näkyy, kun jääkidepilvet tulee auringon eteen. Voitte nähdä selvästi patsaan nousevan laskevan auringon kohdalta.;)

Ps. 89:12 "..maanpiirin täysinensä sinä olet perustanut."

Ps. 102:26 "Muinoin sinä perustit maan, ja taivaat ovat sinun käsialaasi."

Ps. 24:1 "Herran on maa ja kaikki, mitä siinä on, maanpiiri, ja ne, jotka siinä asuvat."

Ps. 24:2 "Sillä hän on sen perustanut merten päälle, vahvistanut sen virtojen päälle."

Ps. 136:6 "Häntä, joka on vetten ylitse levittänyt maan,"

Job 37:12 ".tehdäkseen maanpiirin päällä kaiken.."
Job 37:18 "kaarrutatko sinä hänen kanssansa taivaan, joka on vahva kuin valettu kuvastin ?"

--> litteä maa, jonka yllä taivas näyttää kaarevalta kuin kellonlasi.

Job 26:7 "ripustaa maan tyhjyyden päälle."

Job 38:4 "Missä olit silloin kun minä maan perustin?.."

Job 38:5 "Kuka on määrännyt sen mitat - tottapa sen tiedät - tahi kuka on vetänyt mittanuoran sen ylitse ?"

--> litteä maan "ylitse" mittanuora

Job 38:6 "Mihin upotettiin sen perustukset, tahi kuka laski sen kulmakiven,"

Job 38:13 "että se tarttuisi maan liepeisiin ja pudistaisi jumalattomat siitä pois ?"

--> liepeet ja varsinkin tuo "alas pudistaminen".

Ilm. 7:1 "Sen jälkeen minä näin neljä enkeliä seisovan maan neljällä kulmalla ja pitävän kiinni maan neljää tuulta,.."

Ilm. 20:8 "Ja hän lähtee villitsemään maan neljällä kulmalla olevia kansoja, Googia ja Maagogia, kootakseen heidät sotaan,.."

--> kulmat sopii paljon paremmin litteään alustaan kuin pyöreään palloon.

Ps. 19:5 "Niiden mittanuora ulottuu yli kaiken maan ja niiden sanat maanpiirin ääriin.."

Sananl.8:29 "kun hän merelle asetti sen rajat, että vedet eivät kävisi hänen käskyjensä yli, kun hän vahvisti maan perustukset."

Jer. 5:22 "..joka olen pannut hiekan meren rajaksi, ikuiseksi määrääjäksi, jonka ylitse se ei pääse.."

Sananl.30:4 "..Kuka on sitonut vedet vaipan sisään Kuka on kohdalleenasettanut maan ääret kaikki"

Jes. 40:22 "Hän istuu korkealla maanpiirin päällä, kuin heinäsirkkoja ovat sen asukkaat; hän levittää taivaan niinkuin harson, pingoittaa sen niinkuin teltan asuttavaksi."

Jes. 42:5 "Herra.. joka on tehnyt maan laveuden.."
Jes. 44:24 "..joka levitit maan.."

--> selvästi litteä "levitetty" "maanpiiri"

Dan. 4:7 "..Katso, oli puu keskellä maata, ja sen korkeus oli suuri."

Dan. 4:8 "Puu kasvoi ja vahvistui, niin että sen latva ulottui taivaaseen ja se näkyi kaiken maan ääriin."

Matt. 4:8 "Taas perkele otti hänet kanssansa sangen korkealle vuorelle ja näytti hänelle kaikki maailman valtakunnat ja niiden loiston."

Äänestä
  • Pitäisikö se tämäkin osa päivittää ?

    Ilm. 22:18-20

    18 contestor ego omni audienti verba prophetiae libri huius si quis adposuerit ad haec adponet Deus super illum plagas scriptas in libro isto

    19 et si quis deminuerit de verbis libri prophetiae huius auferet Deus partem eius de ligno vitae et de civitate sancta et de his quae scripta sunt in libro isto

    20 dicit qui testimonium perhibet istorum etiam venio cito amen veni Domine Iesu

    Äänestä

  • kummeruus kirjoitti:

    Pitäisikö se tämäkin osa päivittää ?

    päivittää. Kuopion piispa Ville Riekkinen ei suinkaan ole vaatinut Raamatun tekstien muuttamista vaan tulkinnan päivittämistä aikaan jossa elämme.

    Ajatellaanpa kristinuskon keskeistä ylösnousemususkoa joka Raamatussa on puettu aikansa kongreetiseen muotoon. Mikäli nykytietämyksen mukaan yritämme tuon kongretian sälyttää unohdamme ylösnousemuskertomukseen sisältyvän oleellisen, varsinaisen ajatuksen pahuuden valtojen voittamisesta, sen että Jumalan valta on suurempi kuin pahuuden valta.

    Kirkon oppia saa pohtia ja ajatella, sitä voi epäillä, mutta kirkko ei ole sen varassa, mitä yksittäinen ihminen ajattelee.

    Kirkon ei tarvitse vähän väliä äänestää uskonsa oikeudesta, sillä sen oppi tulee raamatusta jonka teksti on aina oikea ja jota meidän tulee ymmärtää ja soveltaa omaan aikaamme.

    Siis maa ei kertakaikkiaan ole litteä vaikka raamatussa kuinka niin sanotaan.

    Tuo lainaamasi Vulgatan kohta viittaa ainoastaan Johanneksen ilmestyskirjaan ei koko Vulgataan vaikka tuo ilmestyskirja sen lopussa sattuukin olemaan. Ilmestyskirja ei suinkaan ole edes viimeisiä kirjoitettuja Vulgatan osia.

    Kuka on vaatinut Vulgatan tai Raamatun kirjoitusten muuttamista?

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    Kysymys onkin siitä,kuka sanoo,mitä ja missä sanoo
    ja kenen valtuuttamana.
    Jos et omista,etkä ole saanut valkoista kiveä niin tokkopa tiedät totuudesta paljookaan.
    Vaikka kedolla olevat lampaat näyttivät säyseiltä
    ja määkivät selkokielisesti,olivat ne kuitenkin
    sisältäpäin kuin raatelevia susia. Jospa sinäkin
    välillä söisit ruohoa ja ottaisit opiksesi mitä
    täällä opetetaan,sillä kukaan ei kyllin vanha
    saadakseen opetusta oikealta opettajalta.

    ymmärtämättömänkin sanoissa voi piillä viisaus hänen sitä huomaamattaan. Opetustakin voi olla siellä missä sitä vähiten odotamme olevan. Rakkaus on kuitenkin tärkein.

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    ymmärtämättömänkin sanoissa voi piillä viisaus hänen sitä huomaamattaan. Opetustakin voi olla siellä missä sitä vähiten odotamme olevan. Rakkaus on kuitenkin tärkein.

    Kyllä viisautta voi löytää vaikka kedon kieloista
    ja metsätähdistä,mutta se vaatii herkkää korvaa
    kuunnella luomakuntaa ja harjaantunutta silmää
    nähdä sen ihmeet.

    Äänestä

  • kummeruus kirjoitti:

    Kysymys onkin siitä,kuka sanoo,mitä ja missä sanoo
    ja kenen valtuuttamana.
    Jos et omista,etkä ole saanut valkoista kiveä niin tokkopa tiedät totuudesta paljookaan.
    Vaikka kedolla olevat lampaat näyttivät säyseiltä
    ja määkivät selkokielisesti,olivat ne kuitenkin
    sisältäpäin kuin raatelevia susia. Jospa sinäkin
    välillä söisit ruohoa ja ottaisit opiksesi mitä
    täällä opetetaan,sillä kukaan ei kyllin vanha
    saadakseen opetusta oikealta opettajalta.

    >>Kysymys onkin siitä,kuka sanoo

    Äänestä

  • heimoha kirjoitti:

    >>Kysymys onkin siitä,kuka sanoo

    Niinhän se siinä kirjoitettiin,että; kuka sanoo.
    Pitääkö tämä painottaa niinkuin pienille lapsille
    vai riittääkö kun vaan kirjoitan; kuka sanoo.
    Olisinhan voinut kirjoittaa ilman kuka sanaakin
    mutta mitä siitä sitten olisi tullut, oleppa
    hyvä ja vastaa,jos tiedät mitä minun päässäni
    liikkui juuri sillä hetkellä,kun valitsin tuon kyseisen sanan. Oletko ruohon syöjä ?
    Tiesitkö että käärme on kavalin metsän pedoista !
    sanoinko metsän ? olisko pitänyt sanoa kuka ?

    Oli vain esimerkillä tarkoitus kertoa: virheitä sattuu kaikille, ei sen ihmeellisempää. Valitsin huonosti, kuka sanan, jos se viittasi henkilökohtaisuutteen. Pahoittelen.

    Äänestä

  • heimoha kirjoitti:

    Oli vain esimerkillä tarkoitus kertoa: virheitä sattuu kaikille, ei sen ihmeellisempää. Valitsin huonosti, kuka sanan, jos se viittasi henkilökohtaisuutteen. Pahoittelen.

    Ei tuolla tekstillä ollut muuta tarkoitusta,kuin
    osoittaa se tosiasia,kuinka sanan valitsee se joka
    jotain sanoo,eikä joku toinen joka kenties vain
    kuuntelee. Ja kun kommentoin sinua,näytin vain
    miten käy,jos laittaa sanan väärään paikkaan, sillä suomenkielessä joskus sanat taipuvat
    tarkoittamaan jotain muuta kuin alunperin oli tarkoitettu.

    Äänestä

  • Alkuperäinen teksti ei tunne Prkelettä.Se kuuuu suomalaiseenmytologiaan.

    Äänestä

Joskus kuulee sanottavan: "En tulkitse Raamattua, mä vaan luen sitä" Tai: "Ei Raamattua pidä tulkita, vain Pyhä Henki voi avata sen merkityksen." Tulkinta ei kuitenkaan ole lukemisesta erillinen prosessi, vaan tekstin ymmärtäminen vaatii aina tulkintaa. Vasta tulkinnan avulla teksti saa merkityksen - oli kyse sanomalehtiuutisesta, runosta tai vaikkapa kahvinkeittimen käyttöohjeesta.

Raamatun tekstien tulkinnan tekee vaikeaksi se, että ne ovat syntyneet aivan toisenlaisessa historiallisessa, kulttuurisessa ja yhteiskunnallisessa tilanteessa kuin missä nykylukijat elävät. Sama pätee tietysti myös muihin vanhoihin teksteihin. On ongelmallista käyttää Raamattua "sellaisenaan", ilman että sanomaa pyritään soveltamaan muuttuneisiin olosuhteisiin.

Raamattu menettää merkittävyytensä, jos sen sanomaa ei tulkita kulloisessakin uudessa tilanteessa uudelleen. Sama koskee myös Raamatun käännöksiä: Agricolan UT:n käännös vuodelta 1548 tuskin puhuttelee nykylukijaa. Myös edellinen Kirkkoraamattu vuodelta 1938 tuntuu monin paikoin vaikeaselkoiselta.

Raamatun tekstien ajankohtaistavaa uudelleentulkintaa löytyy jo Raamatussa itsessään. Esimerkiksi perinteinen vanhatestamentillinen ajatus siitä, että hurskas menestyy ja kärsimys on seurausta synnistä, kyseenalaistetaan myöhemmin. VT:ssa toisenlaisen (ja toisistaan poikkeavan) vastauksen antavat Job ja Saarnaaja, UT:ssa ks. Luuk. 13:1-5 ja Joh. 9:1-12. Toinen esimerkki: Paavali, aiemmin juutalaisen lain innokas noudattaja, tuli johtopäätökseen, ettei juutalainen laki ympärileikkauksineen enää sido kristittyjä. Uusi kokemus - kohtaaminen ylösnousseen Jeesuksen kanssa - sai hänet tulkitsemaan omaa uskonnollista perintöään radikaalisti uudella tavalla.

TULKINNAN HAASTEITA
Raamattua luettaessa on muistettava ajallinen ero Raamatun kirjoitusajankohdan ja oman aikamme välillä. Nuorimpiinkin Raamatun kirjoituksiin on matkaa noin 1850 vuotta, vanhimpiin vielä tuhatkunta vuotta enemmän.

Raamatun tekstiin tutustuminen vaatii paradoksaalisesti sen, että ensin vieraannutamme itsemme tekstistä. Tämä on helpompaa silloin, kun tekstissä esiintyy termejä, jotka eivät ole tuttuja omasta arkikokemuksestamme, esim. 'publikaani', 'sovitusuhri', 'denaari', 'spitaalinen'. Paljon vaikeampaa etäännyttäminen on tutunkuuloisten sanojen yhteydessä. Kuitenkin esimerkiksi 'lapsi', 'perhe', 'köyhä', 'rikas', 'synti', 'parantaminen', 'taivas' ja 'ihme' tarkoittivat Raamatun ajan ihmisille ainakin osittain eri asiaa kuin nykylukijoille (joilla saattaa olla keskenään hyvinkin eri merkitys näille sanoille).

Raamatun tulkinnassa on otettava huomioon 1. erilainen maailmankuva, 2. erilainen kieli ja 3. erilainen kulttuuri.

(Outi Lehtipuu: Raamatun tutkimus ja tulkinta)

Äänestä
  • Oletko saanut valkoisen kiven ? Ja jos olet,niin
    missä sen olet saanut ? Ja jos et ole saanut kiveä
    niin et varmaan ole paras selittämään sitä,miten
    raamattuun pitää suhtautua, ja miten sitä pitää
    tulkita jotta tulkitsisi sitä aivan oikein.

    Äänestä

  • kummeruus kirjoitti:

    Oletko saanut valkoisen kiven ? Ja jos olet,niin
    missä sen olet saanut ? Ja jos et ole saanut kiveä
    niin et varmaan ole paras selittämään sitä,miten
    raamattuun pitää suhtautua, ja miten sitä pitää
    tulkita jotta tulkitsisi sitä aivan oikein.

    ehkä useinmiten Raamatun niinkuin varmasti muidenkin kirjojen kohdalla tehdään se virhe, että luetaan pala täältä ja toinen tuolta ja sitten yritetään yhdistellä niitä ja saadaan mitä hulluimpia "tulkintoja". Raamattua, niinkuin muitakin kirjoja tulee lukea kokonaisuutena.

    Äänestä

  • kummeruus kirjoitti:

    Oletko saanut valkoisen kiven ? Ja jos olet,niin
    missä sen olet saanut ? Ja jos et ole saanut kiveä
    niin et varmaan ole paras selittämään sitä,miten
    raamattuun pitää suhtautua, ja miten sitä pitää
    tulkita jotta tulkitsisi sitä aivan oikein.

    Fundamentalistisen raamatuntulkinnan ongelmia:
    Ut kieltää syömästä verta, varoittaa naisia rukoilemasta paljain päin. Nainen ei saa palmikoida hiuksiaan, ei käyttää kultakoruja eikä olla opettajana. Lainasta ei saa ottaa korkoa, ei oikeastaan saa vaatia edes maksettavaksi velkaa takaisin. Moniko fundamentalisti elää näin?

    Matteus ja Luukas esittävät toisistaan suuresti poikkeavat sukuluettelot Jeesukselle (molemmat eivät voi olla historiallisesti oikein).

    Lue lisää:
    http://www.opiskelijakirjasto.lib.helsinki.fi/eres/teol/art/raisanen-raam.pdf

    Äänestä

  • evl kirjoitti:

    Kristus itse poistaa nämä vaateet ihmisiltä sanomalla;
    sovittakoon jokainen itseensä sen minkä tuntee
    oikeaksi ja sovitettavissa on.
    Ja tuohon täytyy lisätä hieman, tietenkin pitää
    elää ja noudattaa kaikkia sääntöjä.

    Äänestä

Niin, Raamatun sana pysyy iankaikkisesti. En tarkoita tällä tätä nykyistä järki-käännöstä. Meidän on uudesti synnyttävä Raamatun mukaan ja elettävä sen mukaan uskossa Jumalan poikaan, joka on Raamatun ilmoitus. Piispatkin haluaa sanan muuttaa? Olemme näköjään lopun ajoissa.Etsikäämme Herraa, Hän on vielä armoinen meille syntisille.

Äänestä

ON ASIA

Äänestä
  • Ja vielä kerran aamen!

    Äänestä

  • On helppo uskoa johonkin ja huomata joskus jotakin joka onkin ollut ei toimivaa.

    Äänestä

Kyllä selkeyden vuoksi ainakin tarvitaan päivitystä.On oikeastaan aika hankala löytää raamatusta sellaista joista olisi tosi kiinnostunut.Kerrotaanko siellä miten aikamme syntyi kuka kirjoitti nämä raamatun tärkeät asiat.Missä ne on jotka näitä on muistiinpanojen kautta kirjoittaneet.Näistä minä ainakin olen kiinnostunut

Äänestä

Aloittaja ainut mikä pysyy on muutos! Sille et voi yhtikäs mitään se on universumin peruslaki.

Äänestä

"Raamattu on aina sama ja pätee kaikkiin ihmistyyppeihin ja kaikkeen maailmaan.Lyhyesti;Jumalan sana ei muutu vaan meidän on muuttuminen sen mukaan."

Onko Paavali Jumala? Onko keisari Justitianus Jumala?

Äänestä

Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti

Siis lihaa ja luuta olevana henkilönä

Vai vertauskuvallisesti se mitä hän opetti, tai jotain siltä väliltä riippuen siitä kenen kertomukseen ja mihin lauseeseen tartutaan

Suurin ongelma näyttä olevan varmuus siitä että kaveri ymmärtää väärin

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Annukka kirjoitti:

Jeesus Kristus on sama eilen,tänään ja iänkaikkisesti.Hebr.13:8.Piispa R.väittää,että Raamattu olisi päivitettävä.Ei pidä paikkaansa.Raamattu on aina sama ja pätee kaikkiin ihmistyyppeihin ja kaikkeen maailmaan.Lyhyesti;Jumalan sana ei muutu vaan meidän on muuttuminen sen mukaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu