Jeesus

Huolestuttavaa on huomata kuinka hajallaan kristikunta on, mitä tulee siihen kun kysytään "Kenet sinä sanot Jeesuksen olevan". Surullista on huomata, että Raamatun Sanan mukaisia vastauksia satelee huomattavasti useamman suusta, mitä Totuuden mukaisia todistuksia!

Jeesus ei ole ISÄ Jumala.
Raamattu ilmoittaa Jumalan olevan yksi Isässä ja Pojassa sekä Pyhässä Hengessä.
Jeesus on Jumalan Poika, EI Isä!

Raamattu ilmoittaa Totuuden. Liikkeellä tuntuu olevan kahta koulukuntaa, heitä jotka sanovat Jeesuksen olevan Isä Jumala, he eivät tunne Jumalan olevan kolme persoonaa, Isä Poika ja Pyhä Henki! Ja heitä jotka sanovat Hänen olevan ihminen, ei Jumala laisinkaan.

Raamattu kuitenkin ilmoittaa, että Jeesus on Herra. Jumalan Poika. Jeesus Kristus on Jumala. Hän ja Isä ovat YHTÄ.

"Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan." ( Joh. 14:23 )

Kaikesta tästä Jeesus omalla suullaan todistaa kun Tuomas tunnustaa Hänet!
Miksi ihmisille tämä Totuuden Sana on kuin punainen vaate?

"Minun Herrani ja minun JUMALANI!" Jeesus sanoi hänelle: "Sentähden, että minut näit, sinä uskot. Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat!" Paljon muitakin tunnustekoja, joita ei ole kirjoitettu tähän kirjaan, Jeesus teki opetuslastensa nähden; mutta nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, JUMALAN POIKA, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä" (Joh 20.26-31.)

He Puhuvat Totuutta ja Raamatun Sanaa vastaan jotka väittävät, että Jeesus ei ole Jumalan Poika!
Samoin puhuvat Totuutta ja Raamatun Sanaa vastaan he, jotka väittävät, että Jeesus ei ole Jumala!

Jeesus ON Jumala, Hänella on kaikki valta, Hänestä Jesaja profetoi, Hänestä kirjoitukset kertovat, Hänelle, Herralle Jesajan profetian sanoin Johannes Kastaja tasoitti tietä!

Jumala on Isä, Poika ja Pyhä Henki. Tästä Raamattu todistaa. Elohim ( = monikkomuoto ), kuten Mooseksen kirja kertoo. Ei kristiuskon Jumala ole "monta Jumalaa", Jumala on YKSI! Jeesus ja Isä ovat YHTÄ!

Tahdon tuoda esille sen mitä Raamattu todistaa Hänestä. Pysykäämme siis siinä mitä on kirjoitettu, ei yli sen! Se mikä on salattua ja meiltä kätkössä on syystä jätetty meille ilmoittamatta. Meidän tulee uskoa ja luottaa Raamatun Sanaan, pysyä Totuudessa!

"Niin Jumala pysyy meissä, ja hänen rakkautensa on tullut täydelliseksi meissä. Siitä me tiedämme pysyvämme hänessä ja hänen pysyvän meissä, että hän on antanut meille Henkeänsä. Ja me olemme nähneet ja todistamme, että Isä on lähettänyt Poikansa maailman Vapahtajaksi. Joka tunnustaa, että Jeesus on Jumalan Poika, hänessä Jumala pysyy, ja hän Jumalassa. Ja me olemme oppineet tuntemaan ja me uskomme sen rakkauden, mikä Jumalalla on meihin. Jumala on rakkaus, ja joka pysyy rakkaudessa, se pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä," ( 1. Joh 4:1-16 )
27125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

kolminaisuusoppi on tehnyt tehtävänsä, ja se oli Isä Jumalan tarkoituskin.

2.Tess.2.
5 Ettekö muista, että minä, kun vielä olin teidän tykönänne, sanoin tämän teille?
6 Ja nyt te tiedätte, mikä pidättää, niin että hän vasta ajallansa ilmestyy.
7 Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää,
8 niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä,
9 tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä
10 ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua.
11 Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,
12 että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.

Ihmisopit ovat valheoppeja ja niiden levittäjät eksyttäjiä. Eikös juttu ole juuri näin?

Äänestä
  • Ajankohtaisen Sanan kohdan kyllä laitoit. Sillä eksytystä tuntuu olevan paljon, kuten tälläkin palstalla huomaamme. Siksi kirjoituksen kirjoitinkin.

    Äänestä

  • gtt kirjoitti:

    Ajankohtaisen Sanan kohdan kyllä laitoit. Sillä eksytystä tuntuu olevan paljon, kuten tälläkin palstalla huomaamme. Siksi kirjoituksen kirjoitinkin.

    ottaen lääke eksytykseen löytyy siitä, että uskoo Jeesuksen sanaan, eikä mihinkään muuhun. Niinhän Isä Jumala käskee ihmisten tehdä, muuta toivoa ei ole annettu. Eiku kirja käteen ja opiskelemaan, sieltä se totuus löytyy, eikä kirkon penkistä eikä uskonnollisten yhdistysten kokouspaikoista.

    Äänestä

  • Otappa asiayhteys kokonaisuudessaan äläkä väärennä.
    3. Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi,
    4. tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.
    5. Ettekö muista, että minä, kun vielä olin teidän tykönänne, sanoin tämän teille?
    6. Ja nyt te tiedätte, mikä pidättää, niin että hän vasta ajallansa ilmestyy.
    7. Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää,
    8. niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä,
    9. tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä
    10. ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua.
    11. Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,
    12. että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.
    13. Mutta me olemme velvolliset aina kiittämään Jumalaa teidän tähtenne, veljet, te Herran rakastetut, sentähden että Jumala alusta alkaen valitsi teidät pelastukseen Hengen pyhityksessä ja uskossa totuuteen.
    14. Siihen hän on myös kutsunut teidät meidän evankeliumimme kautta, omistamaan meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden.
    15. Niin seisokaa siis, veljet, lujina ja pitäkää kiinni niistä opetuksista, joita olette oppineet joko meidän puheestamme tai kirjeestämme.
    16. Ja meidän Herramme Jeesus Kristus itse ja Jumala, meidän Isämme, joka on rakastanut meitä ja armossa antanut meille iankaikkisen lohdutuksen ja hyvän toivon,
    17. lohduttakoon teidän sydämiänne ja vahvistakoon teitä kaikessa hyvässä työssä ja puheessa.

    Äänestä

  • Että Jeesus on Jumala ei hän ole sovellias Jumalan valtakuntaan!!!

    Äänestä

  • Raamatun Sana kirjoitti:

    Että Jeesus on Jumala ei hän ole sovellias Jumalan valtakuntaan!!!

    ilman ihmisoppeja, niin silloin olemme samaa mieltä Raamatun sanan ja Jeesuksen kanssa. Eli Hän itse ja Raamattu todistaa Hänen olevan Jumalan Poika. Olemmeko siitä edes samaa mieltä?

    Se että joku nimimerkki päättää lähimmäisensä soveliaisuudesta Jumalan valtakuntaan, on farisealaisuutta.

    Äänestä

  • X-hirvas kirjoitti:

    ottaen lääke eksytykseen löytyy siitä, että uskoo Jeesuksen sanaan, eikä mihinkään muuhun. Niinhän Isä Jumala käskee ihmisten tehdä, muuta toivoa ei ole annettu. Eiku kirja käteen ja opiskelemaan, sieltä se totuus löytyy, eikä kirkon penkistä eikä uskonnollisten yhdistysten kokouspaikoista.

    Raamatun Sanan Totuutta, sitä nimenomaan peräänkuulutan!

    Äänestä

  • x-hirvas kirjoitti:

    ilman ihmisoppeja, niin silloin olemme samaa mieltä Raamatun sanan ja Jeesuksen kanssa. Eli Hän itse ja Raamattu todistaa Hänen olevan Jumalan Poika. Olemmeko siitä edes samaa mieltä?

    Se että joku nimimerkki päättää lähimmäisensä soveliaisuudesta Jumalan valtakuntaan, on farisealaisuutta.

    Elä ota Sanasta vain sitä mikä sinun ajatusmaailmaasi sopii, ota koko Raamatun Sana niinkuin se on ilmoitettu, siitä mitään poistamatta!

    Äänestä

  • gtt kirjoitti:

    Elä ota Sanasta vain sitä mikä sinun ajatusmaailmaasi sopii, ota koko Raamatun Sana niinkuin se on ilmoitettu, siitä mitään poistamatta!

    "On todistettu, että Jeesus oli Jumala ja Herra". Okei. Pysytään nyt tässä.

    Herra ei tappanut profeetta Eliaa. Hän ei edes rangaissut mitenkään. Elia syyllistyi joukkomurhaan. Jeesus oli Herra. Jeesus hyväksyi joukkomurhan. Se on sama kuin Jeesus olisi sen itse tehnyt.
    Palvovatko kristityt nyt joukkomurhaajaa? Ovatko helluntailaiset myös tämän opin takana?

    Äänestä

  • merihukka kirjoitti:

    Lueppa mitä sanoin sinulle toisessa ketjussa jonka aloitit koskien Eliaa.
    Eli sai elää armosta, sillä hän USKOI!
    Aivan kuten Abrahamkin luettiin vanhurskaaksi USKON vuoksi.

    Armoa ja Jumalan suunnatonta Rakkautta se on, ei sitä, että ihmisen omat teot kestäisivät Jumalan edessä.

    uskoi, ei Israelin kultissa määrätty uskomaan mihinkään, siinä piti palvella vain yhtä Jumalaa JHWHea tietyin menoin. Tuohon aikaan jolloin Elian olisi elänyt jos tarina perustuu todelliseen tapahtumaan suurin osa israelilaisista ei vielä voinut edes tietää mikä jumalista oli se jota sai palvoa ja kannatus meni sen mukaan mikä jumalista näytti auttavan.Ei tuolloin tähyilty kuoleman jälkeiseen elämään .

    Äänestä

  • to.. kirjoitti:

    Häneen Elia uskoi, Häneen joka ystävänsä Elian kanssa ilmestysvuorella vuosisatoja myöhemmin keskusteli!

    Äänestä

  • gtt kirjoitti:

    Häneen Elia uskoi, Häneen joka ystävänsä Elian kanssa ilmestysvuorella vuosisatoja myöhemmin keskusteli!

    jonkun todisteen Elian "uskosta"?

    Äänestä

  • to.. kirjoitti:

    jonkun todisteen Elian "uskosta"?

    Todiste on siinä, että hän pääsi tulivaunuin taivaaseen.

    Äänestä

  • gtt kirjoitti:

    Todiste on siinä, että hän pääsi tulivaunuin taivaaseen.

    niin? Jospa se oli palkinto Baalin profeettojen tappamisesta?

    Äänestä

  • to.. kirjoitti:

    niin? Jospa se oli palkinto Baalin profeettojen tappamisesta?

    Lue mitä kirjoitin nimimerkille "merihukka" ketjuun "Elia -kristinuskon sankari", niin saat avaimia.

    Äänestä

  • gtt kirjoitti:

    Lue mitä kirjoitin nimimerkille "merihukka" ketjuun "Elia -kristinuskon sankari", niin saat avaimia.

    perustelut puuttuvat.

    Äänestä

  • to.. kirjoitti:

    perustelut puuttuvat.

    Avaimia ja evankeliumia voimme me ihmiset antaa, mutta lukon aukaisemiseen tarvitaan Jumalaa! Sillä Hänen teko on se, että ihminen uskoo!

    Käänny siis Hänen puoleensa!

    Äänestä

  • gtt kirjoitti:

    Elä ota Sanasta vain sitä mikä sinun ajatusmaailmaasi sopii, ota koko Raamatun Sana niinkuin se on ilmoitettu, siitä mitään poistamatta!

    perustelen Raamatulla sanottavani, alusta loppuun. Tehkää muutkin samoin, ja pysytään ennenkaikkea keskusteltavassa aiheessa raamatullisesti. Kaikki muu on turhaa sanahelinää.

    Äänestä

Lue mitä sanoin sinulle toisessa ketjussa jonka aloitit koskien Eliaa.
Eli sai elää armosta, sillä hän USKOI!
Aivan kuten Abrahamkin luettiin vanhurskaaksi USKON vuoksi.

Armoa ja Jumalan suunnatonta Rakkautta se on, ei sitä, että ihmisen omat teot kestäisivät Jumalan edessä.

Äänestä
  • Tämä edellinen kirjoitus oli tarkoitettu vastaukseksi nimimerkille Merihukka.

    Äänestä

  • gtt kirjoitti:

    Tämä edellinen kirjoitus oli tarkoitettu vastaukseksi nimimerkille Merihukka.

    Käykää ihmeessä lukemassa gtt:n kirjoitus Merihukan Eiia-aloituksessa. Siinä on uskovan jämäkkä ideologinen ja raamattuun perustuva kirjoitus. Heikkohermoisille en suosittele. Gtt tuo esille armon valtavan suuruuden uskovalle, teki tämä mitä tahansa.

    Äänestä

  • merihukka kirjoitti:

    Käykää ihmeessä lukemassa gtt:n kirjoitus Merihukan Eiia-aloituksessa. Siinä on uskovan jämäkkä ideologinen ja raamattuun perustuva kirjoitus. Heikkohermoisille en suosittele. Gtt tuo esille armon valtavan suuruuden uskovalle, teki tämä mitä tahansa.

    Miksi Raamattu nimittää Jeesusta luomakunnan aluksi?

    Äänestä

  • X-hirvas kirjoitti:

    Miksi Raamattu nimittää Jeesusta luomakunnan aluksi?

    Siksi, koska Jeesus on Jumala. Jumalan Sana. Sanan toimesta on kaikki saanut alkunsa!

    Äänestä

Ymmärrät hyvin Jumalan Sanaa ja olet siihen hyvin perehtynyt!

Äänestä
  • Äärettömän heikko. Voi sanoa, että jopa helposti ihmiset pystyivät teloittamaan lihattoman pelkästä hengestä koostuvan Jumalan
    Kukaan ei tiettävästi myöskään kuollut Jumalan näkemisestä. Jo VT:ssä oli luotu sääntö, että Jumalan näkemisestä kuolee. Tässä nyt raamattu kumoaa itsensä. Eipä ole ensimmäinen kerta.

    Äänestä

  • merihukka kirjoitti:

    Äärettömän heikko. Voi sanoa, että jopa helposti ihmiset pystyivät teloittamaan lihattoman pelkästä hengestä koostuvan Jumalan
    Kukaan ei tiettävästi myöskään kuollut Jumalan näkemisestä. Jo VT:ssä oli luotu sääntö, että Jumalan näkemisestä kuolee. Tässä nyt raamattu kumoaa itsensä. Eipä ole ensimmäinen kerta.

    ei ole sääntöä etteikö Jumalaa voisi nähdä, vaan välillä sanotaan että ei kuolematta voi, välillä kerrotaan että on voinut.Kuoleman uhka liittyi kuitenkin näihin kohtaamisiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

gtt kirjoitti:

Huolestuttavaa on huomata kuinka hajallaan kristikunta on, mitä tulee siihen kun kysytään "Kenet sinä sanot Jeesuksen olevan". Surullista on huomata, että Raamatun Sanan mukaisia vastauksia satelee huomattavasti useamman suusta, mitä Totuuden mukaisia todistuksia!

Jeesus ei ole ISÄ Jumala.
Raamattu ilmoittaa Jumalan olevan yksi Isässä ja Pojassa sekä Pyhässä Hengessä.
Jeesus on Jumalan Poika, EI Isä!

Raamattu ilmoittaa Totuuden. Liikkeellä tuntuu olevan kahta koulukuntaa, heitä jotka sanovat Jeesuksen olevan Isä Jumala, he eivät tunne Jumalan olevan kolme persoonaa, Isä Poika ja Pyhä Henki! Ja heitä jotka sanovat Hänen olevan ihminen, ei Jumala laisinkaan.

Raamattu kuitenkin ilmoittaa, että Jeesus on Herra. Jumalan Poika. Jeesus Kristus on Jumala. Hän ja Isä ovat YHTÄ.

"Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan." ( Joh. 14:23 )

Kaikesta tästä Jeesus omalla suullaan todistaa kun Tuomas tunnustaa Hänet!
Miksi ihmisille tämä Totuuden Sana on kuin punainen vaate?

"Minun Herrani ja minun JUMALANI!" Jeesus sanoi hänelle: "Sentähden, että minut näit, sinä uskot. Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat!" Paljon muitakin tunnustekoja, joita ei ole kirjoitettu tähän kirjaan, Jeesus teki opetuslastensa nähden; mutta nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, JUMALAN POIKA, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä" (Joh 20.26-31.)

He Puhuvat Totuutta ja Raamatun Sanaa vastaan jotka väittävät, että Jeesus ei ole Jumalan Poika!
Samoin puhuvat Totuutta ja Raamatun Sanaa vastaan he, jotka väittävät, että Jeesus ei ole Jumala!

Jeesus ON Jumala, Hänella on kaikki valta, Hänestä Jesaja profetoi, Hänestä kirjoitukset kertovat, Hänelle, Herralle Jesajan profetian sanoin Johannes Kastaja tasoitti tietä!

Jumala on Isä, Poika ja Pyhä Henki. Tästä Raamattu todistaa. Elohim ( = monikkomuoto ), kuten Mooseksen kirja kertoo. Ei kristiuskon Jumala ole "monta Jumalaa", Jumala on YKSI! Jeesus ja Isä ovat YHTÄ!

Tahdon tuoda esille sen mitä Raamattu todistaa Hänestä. Pysykäämme siis siinä mitä on kirjoitettu, ei yli sen! Se mikä on salattua ja meiltä kätkössä on syystä jätetty meille ilmoittamatta. Meidän tulee uskoa ja luottaa Raamatun Sanaan, pysyä Totuudessa!

"Niin Jumala pysyy meissä, ja hänen rakkautensa on tullut täydelliseksi meissä. Siitä me tiedämme pysyvämme hänessä ja hänen pysyvän meissä, että hän on antanut meille Henkeänsä. Ja me olemme nähneet ja todistamme, että Isä on lähettänyt Poikansa maailman Vapahtajaksi. Joka tunnustaa, että Jeesus on Jumalan Poika, hänessä Jumala pysyy, ja hän Jumalassa. Ja me olemme oppineet tuntemaan ja me uskomme sen rakkauden, mikä Jumalalla on meihin. Jumala on rakkaus, ja joka pysyy rakkaudessa, se pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä," ( 1. Joh 4:1-16 )

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu