Perustelu ja linkki

Tältäkin palstalta informaatiofasistit pyrkivät sensuroimaan totuuden,

esim tämäkin asiallisen väitteen, perustelun ja vielä linkin, josta sian voi tarkistaa,
ympärileikatut informaatiofasisti pyrkivät poistamaan, koska sen sisältämä totuus vahingoittaa heitä. sensijaan perättömät ja perustelemattomat valheet saavat palstalla olla.

"Ympärileikkaus altistaa väkivaltaiselle ja agressiivislle käytökselle."

Faktat täältä:

http://www.cirp.org/library/psych/

Ja vielä ihmetellään että ympärileikatut:
juutalaiset, amerikkalaiset ja muslimit sotivat jatkuvasti.
5246
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

eniten on sotia kumminkin käyty kristityssä Euroopassa jos lasketaan viimeisen 1000 vuoden kuluessa käydyt sodat. Muslimimaat eivät yllä lähellekään.

Äänestä
  • Ympärileikkaus kuului ennen myös kristinuskoon.
    Vasta kristinuskon levittyä pohjoiseurooppaan tavasta luovuttiin.

    Ja kyllä vähintääkin sotien toisena osapuolena on vielä nykyisinkin ympärileikatut.

    Äänestä

  • Lisääjä kirjoitti:

    Ympärileikkaus kuului ennen myös kristinuskoon.
    Vasta kristinuskon levittyä pohjoiseurooppaan tavasta luovuttiin.

    Ja kyllä vähintääkin sotien toisena osapuolena on vielä nykyisinkin ympärileikatut.

    ympärileikkaus oli osana kristinuskoa? Sen säilyttämisestä alkuseurakunta kiisteli ja se sitten hyvinkin pian poistettiin. Pakanat voivat liittyä seurakuntiin pelkän kasteen ottamalla jo muutama vuosikymmen Jeesuksen kuoleman jälkeen. Missä seurakunnissa ympärileikkaus jäi voimaan?

    Äänestä

Mielestäni vaikutat aggressiiviselta. Oletko siis ympärileikattu?

Entä pitäisikö miehiltä leikata munat jo syntyessään? Nehän houkuttelevat aviorikokseen.

Äänestä

Sulta varmaan on sitten leikattu aivot kokonaan pois!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vapaa sana kirjoitti:

Tältäkin palstalta informaatiofasistit pyrkivät sensuroimaan totuuden,

esim tämäkin asiallisen väitteen, perustelun ja vielä linkin, josta sian voi tarkistaa,
ympärileikatut informaatiofasisti pyrkivät poistamaan, koska sen sisältämä totuus vahingoittaa heitä. sensijaan perättömät ja perustelemattomat valheet saavat palstalla olla.

"Ympärileikkaus altistaa väkivaltaiselle ja agressiivislle käytökselle."

Faktat täältä:

http://www.cirp.org/library/psych/

Ja vielä ihmetellään että ympärileikatut:
juutalaiset, amerikkalaiset ja muslimit sotivat jatkuvasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu