Urpoooo, miks...

et perustele väitettäsi suomen syyttömyydestä talvisotaan?
30216
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Mitä olen aiheesta kirjoittanut.

Lukutaidottomuudellesi ja tyhmyydellesi en voi mitään.

Menet tekemään nyt käytyihin keskusteluihin vastineita ja nostat keskustelun uudelle tasolle.

Naureskelen jo valmiiksi!!!

TAAS!!!

Äänestä
  • ei perusteluit???

    urpo urpo

    Äänestä

  • taas kävi upilla köy kirjoitti:

    ei perusteluit???

    urpo urpo

    Mihin.

    Äänestä

Tai jos perustelee, hän perustelee sanomalla HAHAHAA tai HOHOHOO. Upi perustelee oikealla suupielellä, sillä puolella perustelu on niin leveä ja voimakas että korva nyrjähtää ja silmä muljahtaa.
Tiedättehän käärmelajin boat. Ne eivät oikeastaan syö, ne ryömivät ruuan ympärille. Upi ikäänkuin ryömii politiikan ympärille, kaikkiruokaisena sulattaa minkä tahansa samaksi mössöksi. Lopputuote on sitä HOHOHOOTA.

Äänestä
  • Osasto heittelee omiaan. Uskottavaa olisi osallistua keskusteluihin perusteluin ja viite, sekä lähdetiedoin
    varustettuna.

    Ymmärrän että se on punanurkalle aivan mahdotonta, sillä punauskonto perustuu edelleen propagandaan
    ja valehteluun.

    Tuolla taaempana lienee kymmeniä keskusteluja joissa viimeinen sana on toveri Urpolla.

    Mikä estää jatkamasta keskusteluja?

    Kädettömyys? Aivottomuus? Sanattomuus?

    Setukka lähti jankkaamasta ja samalla tavalla siellä käy jokaiselle kommarin reppanalle.

    Naurattaa niin helevetisti että teille jää vain erilliset aloitukset yleisellä tasolla ilman perustelua.

    Kertoo väittelyn kestävyydestänne aivan kaiken.

    Reppanat.

    Äänestä

  • T Urpo kirjoitti:

    Osasto heittelee omiaan. Uskottavaa olisi osallistua keskusteluihin perusteluin ja viite, sekä lähdetiedoin

    sitä et ole tehnyt koskaan

    Sinun odotetaan upi myös osallistuvan asiallisesti keskuteluun uskottavin pelkästään lähde-ja viitetietoihin perustuviin perusteluin.
    Vielä upi et ole pystynyt lainkaan perustelemaan kirjoituksiasi mitenkään järkevästi ja uskottavasti.
    Jään mielenkiinnolla odottelemaan koska alat perustelemaan kirjoituksiasi asiallisesti ja uskottavasti.

    Äänestä

  • älä upi nyt kirjoitti:

    sitä et ole tehnyt koskaan

    Osiossa, Pirkko Kanervon väikkärissä, Suomen Talvisodan syyllisyyden suhteen syyttömyydessä, koska
    änkyrällä ei ollut mitään viite- eikä lähdetietoa Suomen syyllisyydestä, neuvostovankilan kulutustavara viennissä sen olemattomuuden
    suhteen, setukka paran mielestä ydinkäyttöinen jäänsärkijä on KULUTUSTAVARA!!!

    Änkyrä pakeni myös riistokeskustelusta, koska ei osannut asemoida riistoon työnantajan maksamia
    eläke ja sosiaalikustannuksia eikä lisäarvosta saatavia yhteiskunnan saamia verotuloja.

    Että siinä noin aluksi.

    Ja sokurina pohjalla, eipä ole änkyrää näkynyt.

    Äänestä

  • Aika vähissä näyttää nuo sinun lahde-ja viitetietoihin perustuvat faktat kyllä olevan.

    Nimittäin et ole ikinä pystynyt yhtään kirjoitustasi perustelemaan saattikka sitten vielä lähde-ja viitetietoihin perustuvaa perustelua sinulta on kyllä aivan turha edes vaatia.

    Ei se tarkoita vielä yhtään mitään jos sinä itse vain kerrot että perustelet kirjoituksesi aina.

    Sillä me kaikkihan kyllä tiedämme sen lähde-ja viitetietoihin perustuvan faktan että sinä olet kova poika laskettelemaan luikuria silä näppäimistölläsi tänne eetteriin.

    Joku ehkä voisi kutsua sinua todella härskiksi valepukiksi.Mutta minä en kyllä sorru moiseen touhuun lainkaan.

    Äänestä

  • Kun perustelusi on yleensä HOHOHOOO TAI hähähähää
    Niin aika heppoisin eväin silloin olet aina liikkeellä.
    Mutta ei mahda mitään.Kaikki varmasti yrittävät aina parhaansa.DD

    Äänestä

  • kovin heppoista kirjoitti:

    Kun perustelusi on yleensä HOHOHOOO TAI hähähähää
    Niin aika heppoisin eväin silloin olet aina liikkeellä.
    Mutta ei mahda mitään.Kaikki varmasti yrittävät aina parhaansa.DD

    Eväisiin ja alamme kiistelemään.

    Ei se sen vaikeampaa ole.

    Tosin, sinulle tuntuu olevan.

    Mutta toiset ovat eväättömämpiä kuin toiset.

    Silloin ei eväiden kanssa ole koskaan missään reissussa.

    Ei edes ämpäri reissussa.

    Toivottavasti sinulle ei tule nälkä.

    On niin helevetin hauskaa seurata miten mölinää tulee mutta vahingossakaan et ala jatkamaan
    vanhoja keskusteluja.

    Kertoo kompetenssistasi kaiken.

    Kunhan turiset.

    Haastetta kehiin niin päästään asiaankin.

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/8793421

    Tuossa nyt voittajasi tekstiä luettavaksesi.

    Äänestä

  • mukavaa luettavaa kirjoitti:

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/8793421

    Tuossa nyt voittajasi tekstiä luettavaksesi.

    Oli Peruskirjan vaatimalla tavalla käytössä?

    Jouduit samaan katiskaan kuin setukka.

    Tyhmyyttäsi.

    Äänestä

moni muukin viimeisen vuoden aikana perustellut kymmeniä kertoja. Sen kun vaan luet vanhoista kommenteista, helppoa kuin heinätyö.

Perustele sinä mieluummin miksi sinun pitää edelleen kysyä todisteita asiaan joka on jo moneen kertaan selvitetty! Siinä on jotain outoa ja se viitannee jonkinlaiseen sairauteen tai kommunismin tyhmentämään henkilöön. Kommunismihan vaatii ajattelemattomuutta ja ylempää tulevien ajatusten kritiikitöntä omaksumista.

Äänestä
  • Myös nuo urpon ja kumppaneiden kirjoitusten todistelut on pystytty aina kumoamaan.Ja ne on pystytty todistamaan aina pelkäksi valheeksi.
    Senkun van luet vanhoista kommenteista.Helppoa kuin heinänteko.

    Äänestä

  • Annoit toverille aasin hatun. Miten sinä nyt tuolla tavalla menet hattusi hukkaamaan? Ja mistä tiedät sen sopivan hänelle, ei kaikilla ole suurta päätä ja vähän mieltä. Hattusi luovuttamisen myötä menetit poliittisen näkemyksesi pääkappaleen - kirjaimellisesti.

    Kun Urpo lukee kirjoituksiaan hän ajattelee, olenpa minä viisas. Onko se synti? Ei, se ei ole synti vaan ainoastaan erehdys.

    Äänestä

  • Suipposuu... kirjoitti:

    Annoit toverille aasin hatun. Miten sinä nyt tuolla tavalla menet hattusi hukkaamaan? Ja mistä tiedät sen sopivan hänelle, ei kaikilla ole suurta päätä ja vähän mieltä. Hattusi luovuttamisen myötä menetit poliittisen näkemyksesi pääkappaleen - kirjaimellisesti.

    Kun Urpo lukee kirjoituksiaan hän ajattelee, olenpa minä viisas. Onko se synti? Ei, se ei ole synti vaan ainoastaan erehdys.

    nyt kun palstalla muistellaan menneitä (viittaan tietysti voiton päivän juhlallisuuksiin ja siitä tehtyyn keskustelunavaukseen) ja kun sinäkin näyt herkistyneen ja pohdit jo synninkin olemusta niin pienempi synti lienee vanhojen muistelu. lainaan edelleen muistelmia neuvostovirosta; vuonna -53 syntynyt Ruth lainaa isoisänsä päiväkirjasta merkintää joulukuulta 1940; "... Koska Venäjän kommunistinen hallitus ei tunnusta Jeesuksen Kristuksen syntymää eikä olemassaoloa, se ei myöskään anna lupaa joulun viettoon. Koska meidän suurimpien tehtaidemme työläiset sitä kuitenkin vaativat noudattaakseen vanhoja tapoja, lupasi hallitus vapaapäiväksi tapaninpäivän, jolloin työt seisovat joka puolella, rautateitä lukuunottamatta. Mutta siitä hyvästä 27. ja 29 (sunnuntai) määrättiin työpäiviksi."

    niinpä niin; oli varmasti iloista ja mieltä ylentävää kuulua neuvostoperheeseen. vieras hallitus vei sinulta oikeuden jopa uskoa, saati toivoa. antoivathan he sentään tapaninpäivän vapaaksi. sitten ihmetellään, että miksi vuotta myöhemmin saksalaiset toivotettiin tervetulleiksi...

    Äänestä

  • old_profile_30069 kirjoitti:

    siirrettiin työmarkkinajohtajien Päiviö Hetemäki ja Niilo Hämäläinen sopimuksella Kristuksen taivaanastumisen päivä kolme päivää eteenpäin että saataisiin ehjä työviikko. Näetkö tuossa jotakin ideologisesti tuomittavaa? Venäjällä sen paremmin kuin Neuvostoliitossakaan joulu ei ollut vuodenvaihteen juhla vaan Uusivuosi. Mitä vapaapäiviin tulee, Neuvostoliitossa oli enemmän vapaapäiviä kuin meillä, samoin niitä oli enemmän kuin Virossa aiemmin. Euroopassa on yhteinen kesäaika, onko siinä jotakin outoa? Eikö päinvastoin olisi outoa, jos yksi luterilainen neuvostotasavalta juhlisi silloin, toinen Islamilainen tällöin, kolmas ortodoksinen tuolloin ja luonnonuskontoihin uskovat silloin kun porot on eroteltu tai mursut pyydetty?

    Oletko pannut merkille,miten varovasti hallitus ja valtionvarainministeri käsittelee Kreikan kautta eurooppalaisille pankeille ohjattavaa tukea. Meidän työuriamme tahdotaan pidentää,pääasiassa se tapahtuisi myöhentämällä eläkkeellejäämisen ajankohtaa. Kataisen mukaan 0,7 vuoden keskimääräinen myöhennys tuottaisi kansantaloudelle 2 miljardin euron vuosittaisen lisäyksen. Kreikkalaisia on meihin verraten kaksinkertaisesti ja he jäävät eläkkeelle 53 vuotiaina. Hallitus tukee Kreikkaa 1,6 miljardilla,se on valinnut pienemmän pahan politiikan ja sillä se kenties säästää eläkevakuutuslaitoksiemme 550 miljoonan ja pankkien 380 miljoonan riskisijoitukset. Hallitus siis nostaa sinun ja minun eläkeikää siksi,ettei sitä ole Kreikassa nostettu. Kreikkahan ei koskaan pysty maksamaan lainojaan takaisin, puhe kahden prosentin korolla lainattavan rahan lainaamisesta Kreikalle viidellä prosentilla on huuhaata. Jos toiveita takaisinmaksusta olisi, pankit lainaisivat sen suoraan Kreikalle, ei meidän välityksellämme. Kenties yhdelle Kysyjä X:llekin alkaa valjeta, ettei Kreikan "kommunistien" suostuminen maksumiehiksi tilannetta muuta, tämän kapitalismin kriisin maksumiehiksi tarvitaan suomalainen porvarillinen,sosialidemokraattinen ja kommunistinen työmies. Eivät viuluja maksa kreikkalaiset laivanvarustajat eikä suomalainen suurpääoma, kyllä ne meille jäävät. Vaan ei jää ruotsalaisen tai tanskalaisen työmiehen kontolle, he eivät laittaneet nimeään EU:n blancovekseliin kansanäänestyksessä.

    se, että suomalainen kommunisti puhuu virosta "luterilaisena neuvostotasavaltana". neuvostoliitossa ei sallittu uskonnonvapautta. ei siis voinut olla luterilaista neuvostotasavaltaakaan. NL:n harjoittamaa propagandista valtionuskontoa tarkoin määriteltyne seremonioineen en ainakaan minä laske uskonnonvapaudeksi. samoin ei esimerkiksi virosta puhuen voi sanoa sen olleen "tasa-valta". se oli vain neuvostoliittoon väkisin liitetty miehitetty maa.

    mutta tulipa mieleen kuinka suomalainen kommunisti hehkuttaa pioneeriaatetta. lainaanpa Tiiua. Tiiu muistelee pioneeriliikettä; "Isäni tuomittiin sotavangiksi Saksan armeijassa palvelemisen takia. Vuonna 1946 hän palasi Novosibirskin läänin kivihiilikaivoksesta. Äiti työskenteli siivoojana ja koulun vahtimestarina, koska ei miehensä takia voinut toivoakaan saavansa parempaa paikkaa. Isä ei antanut minun liittyä pioneereihin. Hän sanoi, että pysy erossa politiikasta, se vie vankilaan. Pioneerijohtaja, jonka isä oli yksi kyydittäjistä, pyysi minut kuitenkin takahuoneeseen ja käski lähettää isälle häneltä terveisiä ja kysyä, haluaako isä takaisin Siperiaan. Kerroin isälle pioneerijohtajan kanssa käymästäni keskustelusta. Isä, joka elämänsä loppuun asti säilytti rautaisen luonteensa, lysähti hetkeksi ihan kuin kasaan. Pää vajosi rinnalle ja kyyneleet alkoivat vuotaa silmistä. isä sanoi: "En halua Siperiaan, lapsikulta, en todellakaan halua takaisin. Rupea sitten pioneeriksi."

    niinpä niin. muistellaan voitonpäivää ja muistellaan pioneeriaatetta.

    Äänestä

  • MOLSKIS!

    Niin Herra Työeläkeläinen ja Kumppanit!
    Eihän se ole minkäänlaista perustelua, jos vain inttää ja väittää kaikenlaista periaatteella, jos uskon, että on totta, niin on totta, ja jos en usko, että on totta, niin on ERHE eli VALE. Ymmärtääkseni erilaiset uskontokaartit ovat sellaisia omassa totuusajattelussaan, että se, mikä on valetta ja se, mikä on totta, niin ratkaistaan puhtaasti uskomusasiana eli pelkkänä uskona.

    Olenhan monta kertaa korostanut myös sitä asiaa, että sillä ei saa todistaa yhtään mitään oikeaksi, joka pitää todistaa oikeaksi tai vääräksi, ja että myös Äärettömän regression ongelma täytyy pystyä jotenkin ratkaisemaan. Minä myös ihmettelen sitä, että miten me voimme todistaa oikeaksi tai vääräksi Neliulotteisen Geometrian Lausepuun Peruslauseen Esimerkki- ja Vastaesimerkkimenetelmällä. Ymmärtääkseni ei ole vielä yksikään Nykykosmologia rp:n asiantuntija pystynyt meille kertomaan Arkimaailma- eli Reaalimaailmailmiönä sitä, että minkälainen on Neliulotteinen Luontoavaruus.

    Minusta Teidän Kokkarien TOIVO- ja KORVA-remmi rp:n pitäisi pystyä kertomaan jotain siitä myös, että mitä eroa on Reaalimaailma eli Arkimaailma rp:n ja Henkimaailma eli Mielikuvitusmaailma rp:n välillä. Onko yhtään mitään? Minusta tämä yllä tarinoimani sopii myös Humanismi ja Historiatutkimus rp:n ympäristään, sillä ymmärtääkseni harhoihin ja omaan Subjektivismi rp:hen perustuvat epätodet uskomusryppäät vievät varmasti jos ei ihan täydelliseen tuhoon, niin ainakin kovaan ja karuun ongelmakenttään. Onhan esimerkiksi neukkujenkin joukossa samanlaisia Äärihihhuleita kuin Tekin T URPO ja Kumppanit sekä SINIMUSTAT-yhteisö.

    Ongelmakuviot Objektivismi ja Subjektivismi rp:n ympäristössä on pystynyt ratkaisemaan ainakin jossain määrin Komujen ja Vasurien TOIVO- ja KORVA-remmi rp, sillä ME ymmärrämme etsiä vastausta MITÄ- ja MITEN-kysymysten lisäksi myös MIKSI-kysymykseen. Me tajuamme myös sen asian, että koska Yhteiskunta- ja Luontotiede rp:n ympäristössä tarvittava tieto kerätään Havaintomatriisien avulla, niin me emme voi saada koskaan 100-prosenttista totuutta vaan jossain nollan ja ykkösen välissä olevaa. Niin keräämämme havaintomatriisit ajatetaan aina läpi tulkintakuvion helpottamiseksi jollain sopivalla tilastotieteellisellä ATK-ohjelmalla, mutta ei pelkkä ATK-ajo riitä tulkinta-asiassa, vaan tarvitaan myös jokin sopiva teoria tai teoriaryväs, jotta voimme saada jotain tutkimustietoa ongelmastamme.

    Me Filosofinen Materialismi rp:n kannattajat olemme myös sitä mieltä, että tyhjästä ei voi nyhjästä yhtään mitään ja myös sitä mieltä me olemme, että AINE-MATERIA rp:stä tyhjä tila ei voi supistua. Ei kukaan tiedä sitä, että miten jokin voimakenttä voisi vaikuttaa aineesta täysin tyhjässä tilassa ja että miten tyhjässä tilassa yleensä voisi olla jokin voimakenttä. Jos jossain ensi näkemältä tyhjässä tilassa olisi olemassa voimakenttä, niin eihän tämä mainitsemamme tila olisikaan todellisuudessa tyhjä.

    Niin Filosofinen Materialismi rp:n Lausepuun Peruslause on seuraava: A) AINE-MATERIA sekä B) Kolmiulotteinen Luontoavaruus ja N-ulotteinen Laatuavaruus. Filosofinen, Dialektinen ja Historiallinen Materialismi rp:hen kuuluvat myös Euklidinen Geometria, XYZ-avaruus, Kolmiulotteinen, Analyyttinen Taso- ja Avaruusgeometria, Luonnon Dialektiikka ja Historiallinen Materialismi. Kyllä meidän Filosofinen Materialismi rp:n kannattajien joukossa on tarkastelun ja tutkimuksen kohteena myös N-ulotteinen Laatuavaruus eli Tilastotieteelliset kategoriset muuttujat, sillä me tiedämme ihan hyvin sen, että jossain esimerkiksi ekosysteemissä voi olla ihan helposti 30-40 sellaista laatumuuttujaa, jotka vaikuttavat tilastollisesti merkitsevällä tavalla mainitsemani ekosysteemin toimintaan, mutta nyt me emme puhu mistään geometria-asiasta vaan Vektori- tai Matriisi-Algebra rp:stä.

    Äänestä

  • Suipposuu... kirjoitti:

    Annoit toverille aasin hatun. Miten sinä nyt tuolla tavalla menet hattusi hukkaamaan? Ja mistä tiedät sen sopivan hänelle, ei kaikilla ole suurta päätä ja vähän mieltä. Hattusi luovuttamisen myötä menetit poliittisen näkemyksesi pääkappaleen - kirjaimellisesti.

    Kun Urpo lukee kirjoituksiaan hän ajattelee, olenpa minä viisas. Onko se synti? Ei, se ei ole synti vaan ainoastaan erehdys.

    Pitää perustella.

    Kommarin reppanoilla ei ole muuta jäljellä kuin pelkkä heittely.

    Ei edes aatteesta vaan muista Vapaista Työläisistä.

    Sinäkin heittelet toteamalla minun lukevan omia kirjoituksiani kohottaakseni egoani.

    Tein juuri sinulle aasin hatun.

    Kerro osoite mihin sen voi lähettää.

    Tosiasia nimittäin on että taiston hävinnyt alkaa aina määkimään sivuasioista.

    Kun pääasiassa on tullut sen verran köniin että vääryyden jännite on päässyt lopahtamaan.

    Olen kovasti huvittunut punikkilan nyky tyylistä.

    Aatetta ei näy missään.

    Pelkkää valehtelua tuntemattomista ihmisistä.

    Minulla on siitä todella hyvä fiilis.

    Kommunismi on juuri sellaista paskaa miksi se on palstalla osoitettukin.

    Pässien pölinää punafasistin kokardi perseessä.

    Koskas sinä upi meinaat alkaa perustelemaan kirjoituksiasi?

    Vaadit täällä joka päivä joitakin kirjoittajia perustelemaan omia kirjoituksiaan.

    Tällöin vastavuoroisesti myös sinun on sitten pystyttävä perustelemaan omat kirjoituksesi täysin asiallisesti ja uskottavasti.

    Ennenkuin voit keneltäkään itse vaatia minkäänlaisia perusteluja kirjoituksilleen.

    Vielä et ole tuohon asiaan pystynyt.Joten et tällöin voi mitään keneltäkään edes vaatia.

    Tämähän on kyllä muuten täysin julkinen keskustelupalsta johon voi kuka tahansa kirjoitella ihan vapaasti melkein ihan mitä vaan.Vaikka ilman mitään sinun vaatimia perusteluja.

    Et sinä pysty ketään pakottamaan yhtään mihinkään.

    Äänestä

  • old_profile_30069 kirjoitti:

    se, että suomalainen kommunisti puhuu virosta "luterilaisena neuvostotasavaltana". neuvostoliitossa ei sallittu uskonnonvapautta. ei siis voinut olla luterilaista neuvostotasavaltaakaan. NL:n harjoittamaa propagandista valtionuskontoa tarkoin määriteltyne seremonioineen en ainakaan minä laske uskonnonvapaudeksi. samoin ei esimerkiksi virosta puhuen voi sanoa sen olleen "tasa-valta". se oli vain neuvostoliittoon väkisin liitetty miehitetty maa.

    mutta tulipa mieleen kuinka suomalainen kommunisti hehkuttaa pioneeriaatetta. lainaanpa Tiiua. Tiiu muistelee pioneeriliikettä; "Isäni tuomittiin sotavangiksi Saksan armeijassa palvelemisen takia. Vuonna 1946 hän palasi Novosibirskin läänin kivihiilikaivoksesta. Äiti työskenteli siivoojana ja koulun vahtimestarina, koska ei miehensä takia voinut toivoakaan saavansa parempaa paikkaa. Isä ei antanut minun liittyä pioneereihin. Hän sanoi, että pysy erossa politiikasta, se vie vankilaan. Pioneerijohtaja, jonka isä oli yksi kyydittäjistä, pyysi minut kuitenkin takahuoneeseen ja käski lähettää isälle häneltä terveisiä ja kysyä, haluaako isä takaisin Siperiaan. Kerroin isälle pioneerijohtajan kanssa käymästäni keskustelusta. Isä, joka elämänsä loppuun asti säilytti rautaisen luonteensa, lysähti hetkeksi ihan kuin kasaan. Pää vajosi rinnalle ja kyyneleet alkoivat vuotaa silmistä. isä sanoi: "En halua Siperiaan, lapsikulta, en todellakaan halua takaisin. Rupea sitten pioneeriksi."

    niinpä niin. muistellaan voitonpäivää ja muistellaan pioneeriaatetta.

    30 miljoonaa neuvostoliittolaista ilmoitti uskonnokseen Islamin. Jos virolaiset eivät ilmoittaneet uskonnokseen kristinuskoa, ei ollut kristittyjäkään. Jos ilmoitti, niin eivätkö he silloin olleet kristinuskovaisia neuvostotasavallassa?

    Neuvostovaltio ei suosinut uskontoja ja teki propagandaa niitä vastaan. Meidän valtiomme suosi uskontoja ja tuki niitä myöntämällä ekuumenisen liikkeen uskonsuunnille verotusoikeuden. Yhteisöveron kautta kirkkoon kuulumattomatkin maksavat kirkollisveroa. USA:ssa uskontokunnan statuksen saa vaikkapa saatananpalvojat tai rautakangen kumipatukaksi uskovat, valtio ei sinänsä puutu uskontokuntien tekemisiin. Sellainen lienee lähinnä uskonnonvapautta, siihen kuuluu myös vapaus olla uskomatta. Meidän uskonnonvapautemme oli ihan yhtä kaukana uskonnonvapaudesta kuin se oli Neuvostoliitossakin.

    kirjasta vastinetta uskonnonharjoittamiseen neuvostoliitossa ja kun tämän päivän teemani tällä palstalla on "neuvostoviron arkipäivää". kirjoittanut Enne Tammer niin lainaanpa tähän taas pätkän, joka edes jotenkin sivuaa uskontoa;

    Toomas muistelee; "Viron SNT:n aikaan seisoi eräs mummo kaupan jonossa, kunnes tuli hänen vuoronsa asioida tiskillä. Hän kysyi myyjältä, onko leipää vielä. Myyjä vastasi, että kyllä on. Mummo oli huokaissut siihen onnellisena: Kiitos Jumalalle! Seuraavaksi mummo kysyi onko ryynejä. mummo sanoi jälleen: Kiitos Jumalalle! Mummon takana jonossa seisoi tosiuskovainen puoluelainen. Kommunisti alkoi moittia mummoa: Miten niin kiitos Jumalalle? On oikein sanoa: kiitos puolueelle. Mummo otti moitteet vastaan ja jatkoi kysymällä, oliko lihaa? Myyjä vastasi ettei ole. Niin mummo kiitti uudella tavalla: kiitos puolueelle. Seuraavaksi mummo kysyi oliko makkaraa. Myyjä vastasi ettei ole. Mummo tokaisi jälleen kuuluvasti: Kiitos puolueelle!"

    tämä oli tietenkin vitsi, joka neuvostoliitossa kiersi. tai ainakin yksi sen variaatioista. sinun jatkuva pääsi mäntyyn hakkaamisesi neuvostoliiton puolustamisessa alkaa myös olla pelkkä vitsi. sinun ikäisen miehen pitäisi jo tunnustaa tosiasiat ja oma erehtyväisyytesi.

    Äänestä

  • Sotatalousprofessori Eloranta sanoi, että rahaa oli, mutta sitä käytettiin väärin.

    Vaikka Suomen varustautumisessa oli puutteita, ei se merkinnyt sitä, etteikö valtiovalta olisi myöntänyt rahaa. Sitä käytettiin vain vääriin kohteisiin.

    Sotilasmenot ennen sotia olivat huomattavasti korkeammat kuin nyt, professori Eloranta korosti. Suomi kuului samaan luokkaan kuin Ranska ja Iso-britannia, kun sotilasmenoihin käytettyjä varoja verrataan osuutena bruttokansantuotteesta. Naapurimaa Ruotsi oli Suomea jäljessä. Suomi oli vähintään keskitasoa varustautumisasteeltaan. Esimerkiksi 1920-luvulla toimineen puolustusrevisionin(nykyaikaisemmin komitean) esittämät rahamäärät käytännössä ylitettiin.

    Virheitäkin tehtiin. Laivastoinvestoinnit olivat täysin ylimitoitettuja. Kahdella panssarilaivalla oli mitätön merkitys talvisodassa. Tykistön ammuksia oli aivan liian vähän. Väärin on kuitenkin sälyttää syy poliitikoille ja Cajanderin hallitukselle, kuten sodanjohto jälkikäteen teki, sanoi pofessori Eloranta.

    Talvisodan aikana kansa antoi malli Cajanderin nimen sotilasunivornulle, joka koostui taistelijan omista vaatteista, kokardista ja vyöstä.

    Rahaa sijoitettiin runsaasti kotimaiseen sotatarviketuotantoon, mutta talvisotaan ei niiden tuotanto ehtinyt vaikuttaa. Suomen Teollisuusliitto sai hyvin läpi omat etunsa: kotimainen sotatarvikehankinta oli etusijalla vaikka kalliiseen hintaan.

    Äänestä

  • historian tutkija kirjoitti:

    Sotatalousprofessori Eloranta sanoi, että rahaa oli, mutta sitä käytettiin väärin.

    Onko pulasta kärsivä armeija uhka?

    MAAILMAN YHDELLE SUURIMMISTA VALTIOISTA!!!

    HEH HEH!

    Äänestä

  • T Urpo kirjoitti:

    Onko pulasta kärsivä armeija uhka?

    MAAILMAN YHDELLE SUURIMMISTA VALTIOISTA!!!

    HEH HEH!

    Pulasta kärsivä armeija kenellekkään ikinä mikään uhka.

    HEH HEE!!

    Äänestä

  • missään tapauksessa kirjoitti:

    Pulasta kärsivä armeija kenellekkään ikinä mikään uhka.

    HEH HEE!!

    Eli Suomi ei historiallisten viite ja lähdetietojen mukaan ollut sotilaallinen uhka kenellekkään vuonna
    1939.

    Äänestä

yleisesti hyväksytty tosiasia. Ottanet huomioon, että myös Venäjä hyväksyy ko. faktan. Ja tämä tosiasia ei muutu jollain suomi-kommarin sökellyksellä.

Äänestä
  • MOLSKIS!

    (Minkä asian Venäjä myös hyväksyy Hyvät SINIMUSTAT? )

    Onhan myös hyvä huomata se asia, että nykyisiin ongelmiimme on syynä ns. Chicagon Pojat ja Professori Milton Friedman. Kun nyt on Venäjä mainittu, niin pitää kai ottaa huomioon se, että Presidentti Boris Jeltsin rp:n aikana ja ehkä jopa Gorban hallitessa Venäjällä saivat vallan Chicagon Poikien Neukkukaverit.

    Kun Gorba ja Suuri BORIS hallitsivat, niin HYVÄ LÄNSI ja erityisesti USA ja KKK antoivat kovat ja karut ehdot omalle Venäjän tukitoimelleen jopa velkakuvioissa. Kun on ollut puheessa KATYN ja Suomen Talvisota ja myös se, että kuka tai ketkä ovat syyllistyneet mihinkin, niin on hyvä myös tajuta se, että KKK ja NATO halusivat lyödä kuin vierasta sikaa KYLMÄ SOTA rp:n hävinnyttä osapuolta eli NL:ää.

    Nyt on hyvä tarkastella sitäkin asiaa, että Kuka tai Ketkä syyllistyivät KATYN-murhiin ja myös sitä, että aloittiko Suomi vai NL Talvisodan. Onhan se asia hyvin tunnettu KKK rp:n ja HYVÄ LÄNSI rp:n yhteydessä, että aina on hyvä siirtää kaikki ongelma-asiat hävinneiden tai muuten koviin pihteihin joutuneiden syyksi, jotta oma pärstä kirkastuisi kansan silmissä. Kun Me muistamme Chicagon Pojat, niin on kai parasta uskoa ja luottaa niihin tietoihin, jotka on annettu ns. ensimmäisissä tarkasteluissa, ja joka tarkoittaa sitä, että KYLLÄ SUOMI aloitti Talvisodan ja että KYLLÄ NATSI-SAKSA on tosiasiallinen syyllinen KATYN-murhiin.

    Onhan Talvisota- ja KATYN-asiassa syytä myös huomata se, että Te SINIMUSTAT ette ole tuoneet kaiken kansan nähtäväksi Talvisodan Sotataktisia karttoja kuten ette ole myöskään kertoneet ATK-verkkosivuilla sitä, että mistä tälläinen skeptikko voisi tarkastaa sekä ensimmäisen KATYN-tukimuksen että myös toisen KATYN-tutkimuksen tulokset. Niin ensimmäisessä KATYN-tukimuksessa oli mukana myös yksi suomalainen Helsingin Yliopiston Patologian Professori ARNE SAXEN ja toisessa tutkimuksessa oli jonkinlaisella asiantuntijapestillä mukana hammaslääketieteen tohtori Ranta. Niin koska näissä KATYN-tutkimuksissa oli mukana myös ainakin yksi suomalainen, niin miksi näitä tutkimuksia kirjallisena ei ole luettavissa ATK-verkosto rp:ssä?

    Niin voimmehan ihmetellä myös sitä, että miksi NKP:n korkeimmat pomot alistuivat täysin Chicagon Poikien Valtaan ja Ohjaukseen. Miksi NL ja NKP romahtivat niin pahasti, että Neuvostososialismi on tällä hetkellä pikemminkin kirosana ja pilkan kohde kuin varteenotettava Maailmankatsomus ja aate? Voimmeko me nyt vuoden 2008 tapahtumien ja nyt myös Kreikka-, Espanja-, Italia-, Ranska- ja Portugali- sekä Irlanti-tapahtumien jälkeen sanoa, että Chicagon Pojat ja Neuvostososialismi ovat täysin samanlaisia kirosanoja? Mitä Vapausfoorumi rp:n erikoisnerot haluavat vastata kysymykseeni kuten myös SINIMUSTAT-yhteisö?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

keeerroooo joooo kirjoitti:

et perustele väitettäsi suomen syyttömyydestä talvisotaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu