SKS LASKUSSA

Sinivalkoisten kannatus on romahtanut 0,000000002 prosentista 0,000000001 prosenttiin! Taitaa tulla Mäjenpään Olalle lähtö seuraavassa puoluekokouksessa.
6194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mitä? Kumpi aiemmin SKS:ää äänestäneistä, Ari Laakso vai Olavi Mäenpää on päättänyt äänestää jotain muuta puoluetta?

(Aalto ei ole äänestänyt, koska ei omaa käyttöönsä moottoriajoneuvoa jolla mennä äänestyspaikalle, eikä muutenkaan ole ajokunnossa)

Äänestä

Puoluekokouksessa Aalto ja Laakso äänestävät Mäenpään pois pj:n paikalta.
Laaksohan on "hienovaraisesti" jo aiemmin kertonut toiveensa, että Olavi siirtyisi kirjoittelemaan muistelmiaan ja jättäisi puolueen vetovastuun nuoremmille.

Äänestä
  • Laakso uskaltautui tuohon vallankaappausyritykseen, nähdessään kuinka helposti Mäki-ketelä kusettaa Olaa. Tältä pohjalta päättipä Ari kokeilla itsekin, menisikö vanha-ola retkuun ja keskittyisi muistelmiinsa.

    Äänestä

  • SyyFilis kirjoitti:

    Laakso uskaltautui tuohon vallankaappausyritykseen, nähdessään kuinka helposti Mäki-ketelä kusettaa Olaa. Tältä pohjalta päättipä Ari kokeilla itsekin, menisikö vanha-ola retkuun ja keskittyisi muistelmiinsa.

    Noille jutuille nauraa "rahaton" lehmänostajakin. Tosin täytyy vähän pojuja ja Väinö Viljoa ymmärtääkin. Onhan näillä tuetysti kunnianhimoa, mutta kun kyvyt ja älykkyys ovat lapsipuolen asemassa ja kaikkipuolinen "kompetenssi" kertakaikkiaan uupuu niin sitten päästellään julkisuuteen prosenttilukuja, jotka kertovat, ettei edes alkeismatematiikkakaan ole hallussa. Nooh, jokainen "kykyjensä" mukaan!
    Todellisuudessa SKS kannatus on ollut vakaata kuten kuka tahansa alkeismatematiikan hallitseva voi oitis huomata.
    Koirat haukkuvat, mutta karavaani kulkee.

    Äänestä

  • Niilo Vuorinen kirjoitti:

    Luulette vissiin jonkun facebookiryhmän jäsenien lukumäärän perusteella että kannatus nousee? Voin sanoa että aika moni liittyy ryhmään edes tajuamatta mikä ryhmän sisältö on.

    Eli naurattaa aina kun joku sks läinen hihkuu onnesta kun porukkaa tulee ryhmään lisää vaikka niistä aika moni on minun feikkiprofiileja eli ei siis minkäänlaista tekemistä kannatuksen kanssa..

    Äänestä

  • kannateta kirjoitti:

    Nuo poikasten "pärstäkirjat" eivät todista yhtikäs mitään. Ovatpa vain paljossa viihdettä moneltakin osin. Jos joku tekelehtii niissä kuvioissa "väärillä papereilla" niin leikkiköön. Ainahan lapset leikkivät kun aikuiset tekevät tosi politiikkaa vallan "kammareissa".
    SKS ja sen sisältämät arvot ovat jo antaneet kovat näyttönsä itse vaaleissa. Tehkää "pojut" perässä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Suomen Kalluppi kirjoitti:

Sinivalkoisten kannatus on romahtanut 0,000000002 prosentista 0,000000001 prosenttiin! Taitaa tulla Mäjenpään Olalle lähtö seuraavassa puoluekokouksessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu