Johdolle kysymys

Uskon että Raamatun profetia toteutuu että adventtipalkkapapisto jättää laumansa lopunajassa ennenkuin sunnuntaista tulee pedonmerkki.
Vastatkaapa että onko sunnuntaina Jeesuksen palvominen ja lähimmäisten puolesta rukoileminen syntiä vai onko sunnuntaista tuleva pedonmerkki?
Miksi islamissa ja muissakin ei-kristillisissä uskonnoissa kuten adventismissa on sianlihan syönti saastaista ja kiellettyä?
492
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Siat ovat olleet muinaisessa maailmassa kiellettyä ravintoa Trikiinien ansiosta. Kuningas Herodeskin kuoli Trikiinin saastuttamaan lihaan. näin hän kuoli madot söivät Herodeksen, siis Trikiini madot ne ovat syöneet monia sian syöjiä, näet siat ovat vain luonnon järjestämä luonnon puhdistaja. Tämä JHWH on tietänyt tämän. siksi hän on viisaudessaan kieltänyt omalta kansaltaan saastaisen eläimen syömisen. Eihän tämä säädös koske niitä henkilöitä, jotka eivät kunnioita muitakaan JHWH asetuksia!

Äänestä
  • "Ei rulettia minulle"
    Kirjoittaa täyttä "siansontaa".

    Ensiksikään Herodes ei kuollut trikiinimatoihin, vaan enekeli rankaisi Herodesta, koska hän ei puheessaan antanut kunniaa menestyksestään Jumalalle:

    Apt. 12:
    21 ---"ja niin Herodes sovittuna päivänä sonnustautui kuninkaalliseen asuunsa, asettui istuimelleen ja piti lähetystölle julkisen puheen.
    22 Kansa huusi siihen: "Jumalan ääni, ei ihmisen!"
    23 "Samassa Herran enkeli löi Herodesta, koska hän ei antanut kunniaa Jumalalle. MADOT söivät hänet, ja niin hän heitti henkensä."---

    Toisekseen:
    Trikiiniä voi esiintyä luonnonvaraisissa eläimissä, KAIKISSA LIHAA SYÖVISSÄ ELÄIMISSÄ.
    Trikiini tarttuu lihansyöjästä toiseen lihansyöjään.

    Kun seuraava eläin tai ihminen syö tartunnan saaneen lihaa, toukat vapautuvat uudessa isännässään koteloistaan, käyvät läpi muutaman kehitysvaiheen ja koteloituvat uuden isännän lihaksiin ja kierto jatkuu. Kotelot alkavat vähitellen kalkkeutua ja aiheuttavat ihmisellä reumantyyppisiä kipuja.
    Kaikkein vakavimmissa tapauksissa esiintyy lihashalvauksia ja potilas voi jopa menehtyä.

    Äänestä

profetiaa Raamatussa ei ole. Se on sun päässäs.

JUMALA sanoo Raamatussa, että sika on saastainen. Taidat olla itse se ei-kristitty pakana.

Äänestä
  • syökää kaikkea mitä lihakaupassa myydään. Ja kaikki ruuat julistetaan vapaiksi vaikka tietenkin harhaoppiset selittävät nekin jutut vaikka miten.

    VT:ssä kyllä hyvin paljon sitä mikä saastaista. Myös nainen tiettyinä aikoina ja oliko peräti istuin missä istunut silloin. Kyllä sieltä löytyy sääntöjä jos me haluamme VT:n ohjeiden mukaan ojentautua. Ja miksi ne ohjeet eivät olisi voimassa jos kerran sianlihasääntö ei ole. Siihen ei käy selitys että oli eri lait, oli liiton arkin lait. Nyt eksyneiden raamatunselittäjien täytyy selittää jollain muulla selityksillä miksi osa VT:n säännöistä olisi voimassa ja osa sitten kuitenkaan ei olisi vaikka ollaan niin kuuliaisia noudattamaan niitä ohjeita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vastuun Apakoilijat kirjoitti:

Uskon että Raamatun profetia toteutuu että adventtipalkkapapisto jättää laumansa lopunajassa ennenkuin sunnuntaista tulee pedonmerkki.
Vastatkaapa että onko sunnuntaina Jeesuksen palvominen ja lähimmäisten puolesta rukoileminen syntiä vai onko sunnuntaista tuleva pedonmerkki?
Miksi islamissa ja muissakin ei-kristillisissä uskonnoissa kuten adventismissa on sianlihan syönti saastaista ja kiellettyä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu