Extreme urheilua?

Onkohan tunnustautuneen feministin, kuten vaikkapa Hertta tai Sirpa sanominen 'söpöksi pikku hupakoksi' vastaavaa extremeä kuin Helvetin enkelille mennä sanomaan 'Onpas kaljulla karvanaamalla rumat nahkaliivit ja vielä rumempi mopo'?

*ihan viattomana*
362169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Sellaisen henkilön nimitteleminen, josta ei tiedä juuri mitään, on pelkästään hölmöä. Extreme-jutut vaativat sentään jonkinlaista "kanttia".

---

Tälle palstalle tuleminen on naiselle yhtä nöyryyttävää kuin kävely keskiyöllä mimihameessa tunnetulla kauppakadulla. Jos "tunnustautuu feministiksi", saa syyttää itseään. Mikään häirintä, henkinen kopelointi, mittaileva arviointi ja rietas kielenkäyttö ei ole liikaa. Sitä varten te useimmat miehet täällä olette. Muistuttamassa oletetusta (enimmäkseen menetetystä) ylivallastanne tahmaisine näppeinenne. Poikkeuksiakin teissä on. Luepa uudelleen puheenvuorosi ja mieti.

Äänestä
  • Juu, minä mietinkin, että tökkäänkö sinut esimerkiksi tähän pläjäykseen. Ajattelin sitten kuitenkin kokeilla ja tulos on jokseenkin odottamani kaltainen. :D

    Ettet Herttaseni vain ottaisi tätä palstaa ihan hiukan vain liian tosissasi...

    Äänestä

  • Kurre kirjoitti:

    Juu, minä mietinkin, että tökkäänkö sinut esimerkiksi tähän pläjäykseen. Ajattelin sitten kuitenkin kokeilla ja tulos on jokseenkin odottamani kaltainen. :D

    Ettet Herttaseni vain ottaisi tätä palstaa ihan hiukan vain liian tosissasi...

    Saitko odottamasi reaktion niiltä moottoripyöräjengiläisiltäkin :D

    Äänestä

  • ....joku sanoi että olisi ansaittava teidän keskusteleva kommenttinne.

    Käyt kyllä niin täydellisestä sellaisesta esimerkistä miksi ei kiinnosta mitään ainsaita. Olet kyllä niin täydellinen bimbo ettei tämä mies edes sen enempää jaksa sinulle vittuilla. Vähän sama kuin vittuilisi laholle tukille.

    Äänestä

  • Mies vain kirjoitti:

    Saitko odottamasi reaktion niiltä moottoripyöräjengiläisiltäkin :D

    No enpä kokeillu heihin. Saattaisi omasta rumasta moposta mennä tanko solmuun. :D

    Tosin en kyllä uskaltais livenä mennä sanomaan varmaan Hertallekaan mitään. On se senn verran huumorin tajuttoman tuntunen ihminen, että oikeuteenhan se pistä. Syytteenä kunnianloukkaus tai seksuaalinen häirintä...

    Äänestä

  • Mies kirjoitti:

    ....joku sanoi että olisi ansaittava teidän keskusteleva kommenttinne.

    Käyt kyllä niin täydellisestä sellaisesta esimerkistä miksi ei kiinnosta mitään ainsaita. Olet kyllä niin täydellinen bimbo ettei tämä mies edes sen enempää jaksa sinulle vittuilla. Vähän sama kuin vittuilisi laholle tukille.

    Siihenhän tässä olen pyrkinytkin, että tuo vittuilu loppuisi. Mistä oletkaan saanut päähäsi, että palstan nimi on "vittuilu naisille"?

    Äänestä

  • Hertta kirjoitti:

    ....feministit, mielestäsi oikeutettuja esittämään tämänlaisia toivomuksia?

    Äänestä

  • Mies kirjoitti:

    ....feministit, mielestäsi oikeutettuja esittämään tämänlaisia toivomuksia?

    Onko se, että henkilö on feministi, peruste sille, että häntä voidaan kohdella/nimitellä miten hyvänsä?

    Useiden palstan miesten mielestä on.

    Käsitys on kuitenkin väärä. Kaikilla meillä on ihmisarvomme, ja meillä on oikeus odottaa, että meitä kohdellaan tahdikkaasti, olimme sitten lapsia, naisia, miehiä, minkä ikäisiä hyvänsä, mitä aatetta/puoluetta/uskontoa kannattavia hyvänsä.

    Niin, monet teistä ovat sitä mieltä, että feminismi-palstalle kirjoittavat feministeiksi tunnustautuneet naiset ovat ansainneet "henkisen raiskauksen", vai mitä? Sitähän tämä on ollut koko ajan. Pystytkö kiistämään?

    Tietyssä mielessä näin valitettavasti on, Hertta. Etkö todellakaan tajua miksi näin on tapahtunut?

    Aika huvittavaa että juuri te, puhutte yksilön ihimisarvosta kun enemmän kuin harvoin mies on teille "osa patriarkaattia", ja vielä ihan muutama vuosi sitten "sika".

    Mitäs mieltä olet muuten feministi Rytelin artikkelista jossa kaikki valkoiset miehet ovat "limaa":

    http://www.aftonbladet.se/vss/debatt/story/0,2789,461311,00.html

    Tuoko on sitä sinun peräänkuuluttamaasi asiallisuutta?

    Muistan vielä tarkoin kuinka pari päivää sitten puolustit Margareta Winbergin artikkelia missä todettiin että miehille pitäisi sanoa että ne ovat "talibaneja ja vastenmielisiä".

    Niin. Oletkos aivan terve?

    Se että jätä keskustelet juuri näin, nytkin loppui dialogi, kertoo ainakin minulle siitä että ei sinua kiinnosta totuus tai oikeudenmukaisuus. Ei nämä kaksi asiaa ole "taistelussasi" tärkeitä.

    Tuo muuten on vähän sama kuin taistelisi tuulimyllyjä vastaan. Kas kun et ole vielä tajunnut. Huomannut olet varmaan.

    Kumma hommaa. Jos jatkaa keskustelua, on jäkättäjä, kälättäjä, jankuttaja, pitkäveteinen jauhaja, luenoitsija, moralisti ja ties mitä. Jos lopettaa keskustelun, se on osoitus siitä että myöntää "tappionsa".

    Asiaa tuntematta oletan, että Hertta lopetti keskustelun koska totesi ettei hyödytä keskustella mitään henkilön kanssa, joka itse myöntää olevansa sitä mieltä, että feministiksi tunnustautuvaan naiseen ei tarvitse soveltaa samoja normaaleja kohteliaisuuteen, toisen kunnioitukseen ja arvostukseen liittyviä normeja, joita noudatetaan muiden ihmisten kesken. Varsinkin kun ao. "Mies" omissa puheenvuoroissaan jatkuvasti käytännössä toteuttaa tätä huonon käytöksen periaatettaan. Suomeksi sanottuna: moukka mikä moukka.

    Äänestä

  • Outi kirjoitti:

    Että mitä enemmän mölyä pystyt pitämään niin sitä vakuuttavampi olet?

    Niin, ja kerro nyt vielä enemmän miten upea ihminen olet niin varmaan kohta olen täällä anomassa nimmariasi.

    Sovit hyvin alallesi,

    Jäkäti jäkäti.

    Sillä lailla. Minä kirjoitan, siis mölyän ja "jäkäti jäkäti" . Hertta ei kirjoita, siispä hän tulkintasi mukaan ei enää keksi sanomista. Minuspisteet sille joka keksii, samoin kuin sille joka ei keksi, puhumattakaan siitä joka keksii muttei vaivaudu kirjoittamaan. Siis ylipäänsä minuspisteet sille joka ei lähde harjoittamallesi "lirkun-lirkun-ollaanhan kavereita, ollaanhan?" -linjalle. Minä en lähde, niin se vain on, sori.

    Mistäs muuten saat sitä energiaa kirjoittaa tänne yhdessä päivässä puolisen kirjan? Onko tämä sitä kuuluisaa "pussy-poweria"?

    Jos tämä meno jatkuu, joudut Hertan ja Sirpan kanssa sinne ns. kakkoslistalle. Siellä on semmoiset joiden viestit vaan scrollataan pikaisesti, niitä kuin ei sen enempää kuulukaan vaivautua lukemaan. Siellä listalla on jo delusiojengiläisten lisäksi muutama narsisti, joten sovellut kyllä joukkoon hyvin.

    Ai niin, meinasi unohtua:

    Miksi hyökkäät jatkuvasti minua vastaan? Olenko minä sinulle joku arvoton vai???Varmaan inhoat kaikkia miehiä. Käytöksesi on niin maaninen että varmaan haluat että kaikki miehet laitetaan vankiloihin. Tajuatko että tuo käytöksesi on ennennäkemätön rimanalitus. Varmaan koet vihaa ja pelkäät miessukupuolta.

    Äänestä

Kyllä minua ainakin huvittaisi suuresti, jos minua sanottaisiin 'söpöksi pikku hupakoksi'. Onneksi tytöttelyt ja alentava kohtelu naisia kohtaan on varsin harvinaista nykyään. Hilpeyttä herättää koko ajatus. Kertoisi enemmän sinun kompetenssistasi kuin minun.

Äänestä
  • Jaah, kyllä meillä töissä asiat tuon 'tytöttelyn' kanssa menee aika tasan.

    Esimerkki:

    Tässä, olikohan eilen vai toissapäivänä, sihteeriplikka tuli kysymään minulta olisiko minulla saksia (omat hakeakseen hänen olisi pitänyt juosta omalle työpisteelleen). No minulla ei ollut, mutta onneksi serminaapurilla oli. Totesin hänelle, että ei minulle ole vielä annettu saksia, että lainaapa tuolta vanhemmalta kolegalta. Tähän sihteerikkömme totesi, että "ai niin, eihän teille pojille uskalla saksia antaa, teloisitte kuitenkin itsenne".

    No, juttu ei kuulosta kovin hauskalta, mutta ko. tilanteessa se oli aika hauskaa. :)

    Äänestä

Huvittavaa, että lähinnä kevyeksi huumoriksi tarkoittamani pläjäys on synnyttänyt näinkin ryppyotsaisen ketjun.

*heh* Älkää hyvät ihmiset olko tosikkoja. Maailma on paljon hauskempi paikka olla, jos pistetään hiukan ilkikurista pilkettä pikku simmuun.

Voi olla, että minulla on kieroon kasvaneen huumorintajun lisäksi kieroutunut maailmankuva, mutta aika hyvin niillä on tuolla 'live' elämässä pärjännyt.

Äänestä
  • On huono silloin jos sitä ei ymmärretä.

    Vakavasti puhuen kuitenkin naisten ongelmana on ollut juuri heidän vähättelynsä. Naisten pikku puuhasteluja, tyttöjen höpinöitä, akkojen touhuja jne. ovat olleet varsinainen ongelma asioiden eteenpäin viemisessä. Onneksi feministinen liike on päässyt eroon jo näistä vähättely-yrityksistä. Pojittelulla ei ole sellaista historiallista painoarvoa kuin tytöttelyllä. Tytöttely ei ole vitsi, vieläkään.

    Äänestä

  • Tittelityy kirjoitti:

    On huono silloin jos sitä ei ymmärretä.

    Moraalin kuningatar

    Äänestä

  • Mies kirjoitti:

    Moraalin kuningatar

    On moraalin kuningatar?

    Äänestä

  • Tittelityy kirjoitti:

    On moraalin kuningatar?

    Esität

    Äänestä

  • Tittelityy kirjoitti:

    On huono silloin jos sitä ei ymmärretä.

    Vakavasti puhuen kuitenkin naisten ongelmana on ollut juuri heidän vähättelynsä. Naisten pikku puuhasteluja, tyttöjen höpinöitä, akkojen touhuja jne. ovat olleet varsinainen ongelma asioiden eteenpäin viemisessä. Onneksi feministinen liike on päässyt eroon jo näistä vähättely-yrityksistä. Pojittelulla ei ole sellaista historiallista painoarvoa kuin tytöttelyllä. Tytöttely ei ole vitsi, vieläkään.

    Niin, vakavasti puhuen (minulta harvinaista) en oikein tiedä tuosta tytöttelystä.

    Loukkaisiko sinua jos olisit yrityksemme asiantuntija vaikkapa vempele alalla. Ja minä vaikkapa kahvitauolla kysyisin, että mitäs mieltä plikka olet tästä vempeleestä.

    Meillä ei tunnu loukkaantuva, tai sitten peittää tunteensa ja hyvin. Pitäisiköhän asiasta keskustella ja ottaa meilläkin käyttöön poliittisesti korrekti puhuttelu tapa. Samalla luopuen siitä rennosta ilmapiiristä joka on yrityksessämme?

    Niin, enpä ole tullut ajatelleeksi, että loukkaan toista. Pitänee alkaa puhutella ihmisiä titteleillä. Tosin voinen sitten vaatia, että kun minulle puhutaan niin sanotaan "Insinööri Orava voisitteko..."
    ...

    Totta kai ilmapiiristä riippuu, kuinka asiaan suhtaudutaan. Esittäessäni tutkimustuloksia, joiden eteen olisin todella tehnyt töitä, ja joku sanoisi että: "Puhu tyttö." raivoistuisin varmasti.

    Samoin kunnallispolitiikassa. Jos valtuuston puheenjohtaja kehottaisi siirtymään "tyttöjen" asioihin, huumorintaju pettäisi varmaan monelta.

    Kun olemme tekemisissä asioiden kanssa, jotka herättävät voimakkaita tunteita, hyvä pelisilmä on tarpeen.

    "

    Niin, kyllä meilläkin 'virallisissa' palavereissa, joissa käydään läpi asioita, niin ihmisiä puhutellaan tilanteesta riippuen joko etunimellä tai sitten tittelillä.

    Etunimellä silloin kun kyseessä on sisäinen palaveri ja joissakin asiakas tapaamisissa sitten oikein tittelillä.

    Tajuat varmaan.
    ...

    Äänestä

  • Mies kirjoitti:

    Esität

    Kuinka?

    Keskustelupalstoilla ei kaikkien kanssa voi olla tuttavallinen. Varovaisuus on tarpeellisempaa jo siksi, että kehonkieli puuttuu. Korrekti kielenkäyttö on hyväksi keskustelun etenemisenkin kannalta.

    Töissä heitetään kavereiden kanssa herjaa ja pidetään hauskaa. Keskustelupalstallamme olemme loukkaamatta toisiamme. Näin se homma etenee...

    Asia selvä. En vain uskonut, että joku pitäisi tuota tekemääni aloitusta loukkaavana. No, ilmeisesti sitten.

    Pyydän jälleen kerran anteeksi maalaisuuttani ja lupaan muuttaa kaupunkiin.

    Äänestä

  • Tittelityy kirjoitti:

    Kuinka?

    Tittelity, ota asian siltä kannalta, että on sinulle - ja kenelle hyvänsä - vain kunniaksi jos joku tuollainen Mies haukkuu sinut. Arvostelukyvyttömän ihmisen haukut on tulkittava kehuiksi.

    Taitaa olla se sama Mies joka pari viikkoa sitten masensi minut esittämällä minusta sympatiaa henkivän mielipiteen. Mies varmaan luuli että olisin siitä mielipiteestä hyvinkin otettu. Nämä Miehet ovat näet itse erittäin kiitoksenkipeää ja imartelulle altista porukkaa, ja mielikuvituksettomille ihmisille tyypilliseen tapaan luulevat kaikkien ihmisten ajattelevan ja tuntevan ja reagoivan kuten he itse. Kun heidät itsensä voi ostaa tyhjällä lirkutuksella ja lässyttelyllä, niin he kuvittelevat että jokaisen voi.

    Mutta juttuhan on niin, että jos tuollainen Mies ( tai "Mies", koska lainausmerkit kuuluvat tässä tap. asiaan ) kehuu jota kuta, niin tällä on syytä alka epäillä itseään, ja jos "Mies" sen sijaan haukkuu jota kuta, niin haukkumisen kohde voi huokaista helpotuksesta: olen siis ihan OK tyyppi.

    Tämä Mies ei nimittäin erota hyvää huonosta eikä fiksua tyhmästä, joten hänen kiitoksensa on häpeäksi kohteelleen. Ja kyllä minä silloin kerran häpesinkin. En pariin päivään kehdannut tulla palstalle ollenkaan.

    Arvostelukyvyttömän henkilön esittämä moite on itse asiassa kehu. Kun taas tuollaisen tyypin kehut saavat järkevän ihmisen vaipumaan itsekriittiseen masennukseen.

    Ole siis iloinen että tämä "Mies" haukkuu sinua. Sehän osoittaa että sinussa täytyy olla jotain hyvää. Sitten jos hän ( tai joku hänen kaltaisensa )alkaa kehua sinua,voit olla huolissasi itsestäsi.

    Hyvä puhe!

    Kiitos, luultavasti sitä hyvää löytyy minustakin. Keskityn etsimiseen. Vielä kerran -kiitti.

    Äänestä

Nyt sain hyvät naurut!

Äänestä
  • Kiva, että edes jonkun muunkin mielestä pläjäys oli hauska. ;)

    Äänestä

  • Kurre kirjoitti:

    Kiva, että edes jonkun muunkin mielestä pläjäys oli hauska. ;)

    Typerä lähinnä. Mikä teihin äijät on oikein mennyt. Ei kai tämä ole mikään deitti-palsta, missä pitää yrittää hauskuuttaa naisia ja olla heille mieliksi. Joku joskus kuvaili, että tämä on keskustelupalsta - naisten mielipiteet vs. miesten mielipiteet.

    Äänestä

  • Zack kirjoitti:

    Juu, tosiaan. Pläjäykseni tuntuikin todella miellyttävän palstan plikkoja....

    Äänestä

joensuulaisella nakkikioskilla; "hei nutipäät, just te kekkosen näköset siellä..."

Äänestä
  • Juu, toikin on aika rankkaa extremeä, ainakin minusta...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kurre kirjoitti:

Onkohan tunnustautuneen feministin, kuten vaikkapa Hertta tai Sirpa sanominen 'söpöksi pikku hupakoksi' vastaavaa extremeä kuin Helvetin enkelille mennä sanomaan 'Onpas kaljulla karvanaamalla rumat nahkaliivit ja vielä rumempi mopo'?

*ihan viattomana*

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu