Kaikki me tiedämme, että N-liitto kaatui talousvaikeuksiin, mutta sen sekä maan jälkeenjääneisyyden aiheuttivat ihmiset, joita ei motivoinut tehdä työtä, saatikka kehittää tuotteita, koska ei ollut kilpailua eikä mitään, mitä siitä saa. Tiivistetysti, kaunis idea, mutta ihmiset pilasivat kaiken.
Mikä sitten sai ihmiset kommunismi maissa meneään työpaikalleen ja olla edes tekevinään töitä (ja työnantajat olivat maksavinaan palkkaa)? Vastaushan on tietenkin pakotteet ja sitä kautta pakko (pahimmillaan se kuula takaraivossa.).
Suomessa on kohtalaiset sosiaaliturvat. Mikäli pudotamme sosiaaliturvaa, saamme totta tosiaan varmaan ihmiset enemmän liikkeelle (vaikka täystyöllisyyttä ei voikaan saada jo ihan käytännön syistä.). Ihmisille ei maistu itse työ, työ ei kovinkaan usein ole terapiaa. Työmaailmassa on moni muukin asia kuin taloudellinentilanne hukassa, joka on omiaan olla motivoimatta työelämään ja lopulta suurin osa työ on sellaista, mitä ihminen ei tee vain terapioidakseen itseään.
Talousliberaalit ovat jo kauan tienneet miten ihmiset motivoidaan työhön, tosin samoin keinoin, miten lapsia pakotetaan siivoilemaan huoneitaan. Eli joko valitset todella kurjat oltavat (ei luonnolliset, keinotekoiset, johon voisi vaikuttaa) tai aavistuksen verran vähemmän kurjat oltavat. Ollaan kahden tulen välissä ja kaikki suosii impulsiivista käytöstä omaa etuaan ajatellen, ei esim. kypsää ja harkitsevaa "aikuismaista" käytöstä. Jos ihmisistä, edes suurimmasta osasta saisi itseajattelevia ihmisiä, niin ainakaan se ei taloudellisesti kannata, jos ajatellaan, että se pysäyttää talouskasvua. Kymmenen tähden kysymys kuuluukin, kannattaako sellaista edes yrittää, onko se aina tuomittu epäonnistumaan? Joka tapauksessa, vaikka stressi-ihminen on helpommin indoktrinoitavissa ja jo luonnostaan lyhytnäköisempi (rahaa äkkiä -metodi motivoi silloin siis), kuin (hyödyllisen) stressin rajoissa menevä ihminen, niin mitä ilmeisemmin se ei tule kestämään.
Miksi? Ei syntynyt uutta homo sovietivusta ja tuskin syntyy uutta homo stressi-immuuniakaan eikä kumpikaan tapaus olisi edullinen muun kuin ideologian kannalta. Mikäli evoluutiota ei tapahdu ja liian kovat paineet säilyy, niin saattaapi käydä mm. niin, että aina, siis ihan aina silmän välttäessä ihminen ei tee mitään. Tai ilman valvontakameroita työssään omasta mielestään väärin kohdeltu, sinne väkisin nakitettu, todennäköisesti vain sabotoi firman tavoitteita.
Voiko siis ratkaisuna olla tosiaankin nämä (talouden kannalta) hyödyttömät tulonjaot, jotka ovat jonkun isoja riskejä ottavien taskuista pois? Pitäisikö sitä ennen tehdä valtio, jossa mieletön kasvu ei edes ole mahdollista ja samalla karsitaan elintasosta? Häviääkö siinä liiaksi kilpailun tuoma kehitys? Mikä motivoi tekemään enää töitä? Voidaanko me olla varmoja, että hitaammin ja varmemmin systeemissä ei käy kuten kommunismissa?
Ilmeisesti ikuisen kasvun ideologian jälkeen on mietittävä noita, ainakin luovuttava elintasosta, koska tuota avaruutta eikä edes tähtien välistä matkailua vielä kyetä hyödyntämään.
Mikä sitten sai ihmiset kommunismi maissa meneään työpaikalleen ja olla edes tekevinään töitä (ja työnantajat olivat maksavinaan palkkaa)? Vastaushan on tietenkin pakotteet ja sitä kautta pakko (pahimmillaan se kuula takaraivossa.).
Suomessa on kohtalaiset sosiaaliturvat. Mikäli pudotamme sosiaaliturvaa, saamme totta tosiaan varmaan ihmiset enemmän liikkeelle (vaikka täystyöllisyyttä ei voikaan saada jo ihan käytännön syistä.). Ihmisille ei maistu itse työ, työ ei kovinkaan usein ole terapiaa. Työmaailmassa on moni muukin asia kuin taloudellinentilanne hukassa, joka on omiaan olla motivoimatta työelämään ja lopulta suurin osa työ on sellaista, mitä ihminen ei tee vain terapioidakseen itseään.
Talousliberaalit ovat jo kauan tienneet miten ihmiset motivoidaan työhön, tosin samoin keinoin, miten lapsia pakotetaan siivoilemaan huoneitaan. Eli joko valitset todella kurjat oltavat (ei luonnolliset, keinotekoiset, johon voisi vaikuttaa) tai aavistuksen verran vähemmän kurjat oltavat. Ollaan kahden tulen välissä ja kaikki suosii impulsiivista käytöstä omaa etuaan ajatellen, ei esim. kypsää ja harkitsevaa "aikuismaista" käytöstä. Jos ihmisistä, edes suurimmasta osasta saisi itseajattelevia ihmisiä, niin ainakaan se ei taloudellisesti kannata, jos ajatellaan, että se pysäyttää talouskasvua. Kymmenen tähden kysymys kuuluukin, kannattaako sellaista edes yrittää, onko se aina tuomittu epäonnistumaan? Joka tapauksessa, vaikka stressi-ihminen on helpommin indoktrinoitavissa ja jo luonnostaan lyhytnäköisempi (rahaa äkkiä -metodi motivoi silloin siis), kuin (hyödyllisen) stressin rajoissa menevä ihminen, niin mitä ilmeisemmin se ei tule kestämään.
Miksi? Ei syntynyt uutta homo sovietivusta ja tuskin syntyy uutta homo stressi-immuuniakaan eikä kumpikaan tapaus olisi edullinen muun kuin ideologian kannalta. Mikäli evoluutiota ei tapahdu ja liian kovat paineet säilyy, niin saattaapi käydä mm. niin, että aina, siis ihan aina silmän välttäessä ihminen ei tee mitään. Tai ilman valvontakameroita työssään omasta mielestään väärin kohdeltu, sinne väkisin nakitettu, todennäköisesti vain sabotoi firman tavoitteita.
Voiko siis ratkaisuna olla tosiaankin nämä (talouden kannalta) hyödyttömät tulonjaot, jotka ovat jonkun isoja riskejä ottavien taskuista pois? Pitäisikö sitä ennen tehdä valtio, jossa mieletön kasvu ei edes ole mahdollista ja samalla karsitaan elintasosta? Häviääkö siinä liiaksi kilpailun tuoma kehitys? Mikä motivoi tekemään enää töitä? Voidaanko me olla varmoja, että hitaammin ja varmemmin systeemissä ei käy kuten kommunismissa?
Ilmeisesti ikuisen kasvun ideologian jälkeen on mietittävä noita, ainakin luovuttava elintasosta, koska tuota avaruutta eikä edes tähtien välistä matkailua vielä kyetä hyödyntämään.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.