vaativa persoonallisuus ja pakkoneuroosi

Kertoisitko tuosta vaativan persoonallisuuden tunnusmerkeistä? Kyllä varmaan suurinosa pakko-oireisista on jollakin tavalla myös vaativia.

äiti kolmelle kirjoitti:

Kertoisitko tuosta vaativan persoonallisuuden tunnusmerkeistä? Kyllä varmaan suurinosa pakko-oireisista on jollakin tavalla myös vaativia.

en tiedä, kumpaa pyysit kertomaan noista vaativan persoonallisuuden tuntomerkeistä, mutta minä ainakin voin kertoa omista _kokemuksistani_ asian suhteen. googlettamalla löytyy varmasti asiantuntevampaa _tietoa_, kunhan muistaa suhtautua lähteisiin kriittisesti.

eli itselläni kokemuksina ovat mm. elämään huomattavasti (neg. tavalla) vaikuttava täydellisyyden tavoittelu ja se, että koen koko ajan kovaa syyllisyyttä. täydellisyyden tavoitteluun on matkan varrella kuulunut esim. se, että aina on pitänyt saada hyvät kouluarvosanat, on pitänyt olla hoikka, on pitänyt miellyttää muita ja olla tuottamatta mielipahaa kenellekään, on pitänyt pitää kulissit täydellisessä kunnossa, on pitänyt elää yltiömäisen terveellisesti, on pitänyt olla paljon kavereita, on pitänyt olla monipuolisia harrastuksia ja ennen kaikkea aina on pitänyt selvitä itse kaikesta. täydelliset ihmisethän eivät ole heikkoja eli tarvitse apua (=ajatusmaailman syvä vääristymä, joka johtaa ongelmiin ennemmin tai myöhemmin). en kestä ajatella, että kuolisin esim. johonkin sairauteen näin nuorena, koska se pilaisi täydellisen elämäni ja olisin siis luuseri (=toinen ajatusvääristymä). jossain vaiheessa mietin myös, että haluan täydellisen kuoleman eli äkkikuoleman enkä mitään ällöttävää, heikkoa kitkuttelua sairaalan vuodeosastolla. tämä olisi mielestäni heikkouden merkki eikä saa tapahtua minulle, ihmiselle, joka haluaa olla täydellinen. ihan kuin epätäydellisyys olisi minulle saastainen asia. ja kuitenkin olen niin kovin syntinen ja haluaisin saada syntini anteeksi. ristiriitaista.

sitten tuo syyllisyydentunne. koko ajan on siis syyllinen olo, koska ei osaa olla itselleen armollinen. syyllisyys kalvaa ja on kalvanut mm. siitä, että en ole tarpeeksi hyvä Jumalalle, että olen joskus luntannut ja lintsannut, että olen pettänyt kavereitani, että olen vahingossa pettänyt seurustelukumppaniani huomaamattani, että olen ollut huono tytär, että olen pahoittanut jonkun mielen huomaamattani... ja koen btw syyllisyyttä myös siitä, etten ymmärrä tunnetasolla, ettei ole minun käsissäni hallita tätä elämää.

muita vaativaan persoonallisuuteen kuuluvia piirteitä, joita myös itsessäni tunnistan ovat mm. liikatunnollisuus ja huolellisuus.

tässä siis joitain kokemuksia yksittäisen ihmisen tiimoilta. tietoa löytyy (netistä) varmasti pilvin pimein.

vaativaocd kirjoitti:

en tiedä, kumpaa pyysit kertomaan noista vaativan persoonallisuuden tuntomerkeistä, mutta minä ainakin voin kertoa omista _kokemuksistani_ asian suhteen. googlettamalla löytyy varmasti asiantuntevampaa _tietoa_, kunhan muistaa suhtautua lähteisiin kriittisesti.

eli itselläni kokemuksina ovat mm. elämään huomattavasti (neg. tavalla) vaikuttava täydellisyyden tavoittelu ja se, että koen koko ajan kovaa syyllisyyttä. täydellisyyden tavoitteluun on matkan varrella kuulunut esim. se, että aina on pitänyt saada hyvät kouluarvosanat, on pitänyt olla hoikka, on pitänyt miellyttää muita ja olla tuottamatta mielipahaa kenellekään, on pitänyt pitää kulissit täydellisessä kunnossa, on pitänyt elää yltiömäisen terveellisesti, on pitänyt olla paljon kavereita, on pitänyt olla monipuolisia harrastuksia ja ennen kaikkea aina on pitänyt selvitä itse kaikesta. täydelliset ihmisethän eivät ole heikkoja eli tarvitse apua (=ajatusmaailman syvä vääristymä, joka johtaa ongelmiin ennemmin tai myöhemmin). en kestä ajatella, että kuolisin esim. johonkin sairauteen näin nuorena, koska se pilaisi täydellisen elämäni ja olisin siis luuseri (=toinen ajatusvääristymä). jossain vaiheessa mietin myös, että haluan täydellisen kuoleman eli äkkikuoleman enkä mitään ällöttävää, heikkoa kitkuttelua sairaalan vuodeosastolla. tämä olisi mielestäni heikkouden merkki eikä saa tapahtua minulle, ihmiselle, joka haluaa olla täydellinen. ihan kuin epätäydellisyys olisi minulle saastainen asia. ja kuitenkin olen niin kovin syntinen ja haluaisin saada syntini anteeksi. ristiriitaista.

sitten tuo syyllisyydentunne. koko ajan on siis syyllinen olo, koska ei osaa olla itselleen armollinen. syyllisyys kalvaa ja on kalvanut mm. siitä, että en ole tarpeeksi hyvä Jumalalle, että olen joskus luntannut ja lintsannut, että olen pettänyt kavereitani, että olen vahingossa pettänyt seurustelukumppaniani huomaamattani, että olen ollut huono tytär, että olen pahoittanut jonkun mielen huomaamattani... ja koen btw syyllisyyttä myös siitä, etten ymmärrä tunnetasolla, ettei ole minun käsissäni hallita tätä elämää.

muita vaativaan persoonallisuuteen kuuluvia piirteitä, joita myös itsessäni tunnistan ovat mm. liikatunnollisuus ja huolellisuus.

tässä siis joitain kokemuksia yksittäisen ihmisen tiimoilta. tietoa löytyy (netistä) varmasti pilvin pimein.

Kyllä minullakin on vähän vastaavia ajatuksia, mutta olemme ammatti-ihmisten kanssa ajatellut niiden olevan pakkoajatuksia. Miten sinä erotat nämä kaksi ongelmaa?

Onko sinua auttanut lääkitys? Minulla on Sertralin auttanut aivan valtavasti juuri tuontyylisiin ajatuksiin.

Minkälainen lapsuus sinulla on? Onko vanhempasi ollut vaativia? Minun vanhempani ovat olleet jonkunverran vaativia. Onko sinun läheisesi jaksanut ymmärtää sinua? Silloin, kun minulla ei ollut lääkitystä, niin se tilanne oli tosi sietämätön läheisilleni.