Tiedoksi: Kreikalle annettu lainapaketti on laiton ja Kreikalla on varaa maksaa lainansa
Suomen lainapaketti Kreikalle on laiton!
Maastrichtin sopimus kieltää selkeän yksiselitteisesti keskuspankkeja ja hallituksia ottamasta kannettavakseen toisen EU-maan velkoja. Samoin EU:n kehitys- ja vakauttamissopimus kieltää tämän. EU:n perustuslaki eli Lissabonin sopimus vielä vahvisti nämä edeltävien sopimusten kohdat kaikkia jäsenmaita sitoviksi laeiksi, joten kyseessä on laiton avustus.
Lisäksi Kreikan lainapaketti on myös Suomen perustuslain vastainen. Suomi voi sitoutua kansainvälisiin sopimuksiin ja liittoihin vain jos sopimuksia noudatetaan, ja nyt niin ei tehdä, koska niin sanottu "laina" Kreikalle on vastoin Suomen hyväksymiä päätöksiä ja EU-sopimuksia.
Suomen päätös on vastoin perustuslakia myös siksi, että Suomella ei ole sopimusten nojalla oikeutta myöntää vastikkeetonta velka-avustusta toiselle EU-maalle. Koska nykyhallituksemme ei ole voinut todistaa, että lainalla on takuita, pikemminkin päin vastoin, on se siksi tällainen laiton avustus.
Tukemalla Kreikkaa tuetaan samalla myös alijäämäisten valtioiden; Italian, Espanjan, Portugalin jne. jatkuvaa velkaantumista, mikä on myös EU:n sopimusten ja päätösten vastaisia.
Suomen valtio ja hallitus on yhdessä EU:n kanssa siis osallistumassa järjestelmälliseen, valtiotasoiseen, rikolliseen toimintaan.
Lisäksi Kreikalla on omaisuutta on peräti 300 miljardin euron arvosta eli kolme kertaa Kreikalle luvattujen hätälainojen verran! Tämän paljasti Alpha Bankin pääekonomisti Michael Massourakis Financial Timesiin helmikuussa kirjoittamassaan artikkelissa. Massourakisin tuolloisen arvion mukaan Kreikka olisi päässyt talousongelmistaan hallitulla privatisoinnilla. ( http://cachef.ft.com/cms/s/0/816b0f86-173a-11df-94f6-00144feab49a,s01=1.html )

Vastaukset 6
Vanhimmat
Nykyisin onkin tullut tavaksi puhua "pelisäännöistä". Lainvastainen toiminta ymmärretään yleensä rikokseksi ja sitä harrastaneita kutsutaan rikollisiksi.
Tuo "pelisääntö" kuulostaa jotenkin lievemmältä ja pelisääntöjä on jopa sallittua taktsista syistä rikkoa.
Tavallisten kansalaistenkin on jotenkin helpompi rikkoa esim verotuksen, vaalirahoituksen tai vaikkapa jääviyden "pelisääntöjä" kuin rikkoa vastaavia lakeja ja asetuksia. Jos näitä "pelivirheitä" alkaisi pitää rikoksina niin siinähän menisi yöunetkin.
"Suomen valtio ja hallitus on yhdessä EU:n kanssa siis osallistumassa järjestelmälliseen, valtiotasoiseen, rikolliseen toimintaan."
Ai että tuo kuulostaa pahalta! Eiväthän he ole muuta kuin taktisista syistä tulkinnet pelisääntöjä tilanteen vaatimusten mukaisesta.
Mutta varuillaan pitää olla ja liikehtiä muuten tekevät kaikesta huolimatta mitä tahtovat.
Miksi Italia, Espanja ja Portugali eivät tee kireitä säätötoimia vai pitääkö muiden ensin maksaa niiden velat ?
Eikö normaalisti rahojen loppuessa omaisuutta laiteta myyntiin vai onko ilmainen raha liian houkutteleva
Nyt rahoittavat, taas jälleen kerran, pankkeja siis aivan käsittämätöntä touhua.
Kansalaisilta mielipiteitä ei huomioida mitenkään pakkohan tähän maahan on joku asiallinen puolue perustaa.
Autoverovenkoilussa täysin sama tilanne, ainoastaa selitykset muuttuvat toisin päin ja tämä siis täysi kotikutoinen kusetus, ei ei, ei tästä tule mitään.
Mitenkähän tuota uutta puoluetta lähdetään perustamaan, nimilistoja vai ?????
Samaa mieltä!
Kreikalla on varallisuutta yli kaiken alijäämän. Myyntiin vaan hallitusti hotellit ym ja lainat maksuun. Ei tarvita Suomen, Saksan, Ranskan, ym. tukimiljardeja.
Mitään tukia ei tarvita Välimeren EU-maille, eikä niitä voi antaa koska, muuten kukaan ei kohta hoida talouttaan. Tuo pointti EU-sopimusten vastaisesta toiminnasta on aiheellinen, mutta kun vartijat itse syyllistyy niiden rikkomiseen niin ne on merkityksettömiä.
Pahinta tässä kaikessa on se, kuka esim Suomen tuki-€:t lainoittaa. Jäljet vie riisikuppien ääreen. 1000-vuotinen maa lisää otettaan ahneista ja lyhytnäköisistä länsimaista. Autoteollisuus uusin esimerkki miten tämä etenee. Vaateteollisuus meni jo.
Pikki on avoinna.