ml213 tilittää

ml213.5.5.2010 17:39 Kerroppa näkemyksesi miksi sinun ei tarvitse muuttua lihalllisesta
käyttäytymisestä eli synnin tekemisestä.
Miksi et miellä tuota ehytymistä omalle kohdalle.
Varmaan uskot, että me molemmat,- sinä ja minä teemme syntiä joka päivä.
Vieläpä sellaista syntiä, joka on pitkäkestoista.
Mutta, molemmat varmaan ymmärrämme, miten elämme armossa.
Olemme saaneet/saamme syntimme anteeksi.

Jeesus ei ole vapauttanut kun eletään pitkäkestoisessa synnissä.
13138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

"Jeesus ei ole vapauttanut kun eletään pitkäkestoisessa synnissä."
-------

Ensiksi haluan selkeyttää mihin tuo pohdintani liittyi. Se liittyi tilanteeseen, jossa homojen toivottiin,- tai jopa vaadittiin muuttumaan heteroiksi.Siis muuttamaan ihastustaan heteron kaltaiseksi ja itse pohdin jatkoksi tuon eli miksi meiltä muilta ei vaadita/odoteta muuttumista.

Mutta,- kun lähetin viestini, niin huomasin saman asian,- joka voidaan ymmärtää väärin. Siis tarkoitin, miten meistä lihallisista ihmisistä ei lähde pois tämä kehitykseen liittyvä asia,- joka aiheuttaa sen syntikäyttätymisen.

Esim. jollakin ihmisellä voi olla taipumus valehteluun ja hän voi tehdä parannuksen kun huomaa langenneensa tähän valehtelun syntiin. Mutta, edelleen hänessä pysyy tämä syntiin ohjaava "mekanismi" eli tätä mekanismia/kehityksen tulosta ei voi ihmisestä poistaa.

Taas toisella ihmisellä voi olla taipumus katsella kauniita naisia himoiten ja tämäkin on ihmisen turmeluksesta tuleva tila/kehitys. Niin kun ihminen on huomannut langenneensa syntiin, niin hän voi tehdä parannuksen, mutta hänestä ei poistu tämä himoitsemisen taipumus.

Siis tarkoitin, miten lihallisessa ihmisessä on ja pysyy näiden himojen ja halujen jne... aktivoiva tila ja tähän juuri liittyy miten Raamatuassa on hyvin sanottu,- ettei meissä, meidän lihassamme asu mitään hyvää.

Äänestä
  • Lisäksi sekin on todellisuutta, miten uudestisyntynyt ihminen elää pitkäkestoisesti Jumalan tahdon vastaisesti ja tämä on juuri sitä armoa ja armossa elämistä.Esim. kaikki äidit,- jotka ovat ulkoistaneet lapsensa hoidon elää pitkäkestoisessa synnissä ja samoin miehet,- jotka eivät ole vaimonsa pää elää pitkäkestoisessa synnissä. Ihminen elää aina synnissä,- jos ei elä Jumalan aivoittamaa elämää.

    Äänestä

  • UPDATE_9045125 kirjoitti:

    Lisäksi sekin on todellisuutta, miten uudestisyntynyt ihminen elää pitkäkestoisesti Jumalan tahdon vastaisesti ja tämä on juuri sitä armoa ja armossa elämistä.Esim. kaikki äidit,- jotka ovat ulkoistaneet lapsensa hoidon elää pitkäkestoisessa synnissä ja samoin miehet,- jotka eivät ole vaimonsa pää elää pitkäkestoisessa synnissä. Ihminen elää aina synnissä,- jos ei elä Jumalan aivoittamaa elämää.

    kyllä UT:n mukaan edellyttää vaimon kohtelemista
    kuin heikompaa astiaa ja rakastamaan niinkuin
    Kristus rakasti seurakuntaa.

    Aviopuolisot jotka käyvät töissä, eivät tee
    pitkäkestoista syntiä, he noudattavat Jumalan käskyä,
    joka ei työtä tee, ei hänen syömänkään pidä.

    Jumala loi kuvansa työtätekeväksi, niinkuin on Itse ja Jeesus.

    Daavid on hyvä esimerkki ja varoittava siitä mitä toimettomuus
    voi saada aikaan. Näki, katsoi, himoitsi ja otti.

    Uskossa elävä ihminen on hengen täyteydessä, eikä
    altista itseään kiusauksille koska valvoo Jeesuksen opetuksen
    mukaan itseään.

    Raamatun vääränlainen tulkinta johtaa kahleisiin joita Jumala
    ei ole tarkoittanut. (On henkilökohtainen johdatuskin)

    Sanan sitoma katkeroituu helposti ja vihaa kahlettaan,
    mutta yrittää kestää ettei syyllistyisi "pitkäkestoiseen" syntiin.
    (huomaamatta itse vihaansa,tai tunnustamatta sitä)

    Vapauteen Kristus vapautti, meillä on oikeus elämässään,
    joka koetaan johdatuksena.

    Äänestä

  • Sana ei kumoa sanaa kirjoitti:

    Niin, Raamattua ei pidä tulkita,- vaan lukea ja ymmärtää jakeen sanoista tuleva mielikuva. Taas toinen asia on uskooko ihminen, mitä ymmärtää.

    Niin, kuten toit esiiin viestisi alussa, niin , älä pahastu, mutta et ymmärrä, mitä tarkoittaa kun Krisus on miehen pää ja mies on vaimon pää ja Jumala on Krisuksen pää.

    Jos ymmärrät, mitä on kun Jumala on Kristuksen pää, niin ymmärtäisit miten Kristus on mihen pää ja miten tämä mies onkaan vaimonsa pää.Tavallaan pitää hahmottaa ja ymmärtää tuon ilmoituksen kokonaisuus.Jos olet seurannut täällä keskustelua,- onko Jeesus Krisus Jumala, niin varmaan olet huomannutkin, etteivät tuohon väittämään uskova ihminen ymmärrä, mitä tarkoitaa kun Jumala on Kristuksen pää.

    No, silloin jää myös ymmärtämättä miten mies on vaimon pää.

    Äänestä

  • Sana ei kumoa sanaa kirjoitti:

    kyllä UT:n mukaan edellyttää vaimon kohtelemista
    kuin heikompaa astiaa ja rakastamaan niinkuin
    Kristus rakasti seurakuntaa.

    Aviopuolisot jotka käyvät töissä, eivät tee
    pitkäkestoista syntiä, he noudattavat Jumalan käskyä,
    joka ei työtä tee, ei hänen syömänkään pidä.

    Jumala loi kuvansa työtätekeväksi, niinkuin on Itse ja Jeesus.

    Daavid on hyvä esimerkki ja varoittava siitä mitä toimettomuus
    voi saada aikaan. Näki, katsoi, himoitsi ja otti.

    Uskossa elävä ihminen on hengen täyteydessä, eikä
    altista itseään kiusauksille koska valvoo Jeesuksen opetuksen
    mukaan itseään.

    Raamatun vääränlainen tulkinta johtaa kahleisiin joita Jumala
    ei ole tarkoittanut. (On henkilökohtainen johdatuskin)

    Sanan sitoma katkeroituu helposti ja vihaa kahlettaan,
    mutta yrittää kestää ettei syyllistyisi "pitkäkestoiseen" syntiin.
    (huomaamatta itse vihaansa,tai tunnustamatta sitä)

    Vapauteen Kristus vapautti, meillä on oikeus elämässään,
    joka koetaan johdatuksena.

    Sanoit:
    >>>Vapauteen Kristus vapautti, meillä on oikeus elämässään,
    joka koetaan johdatuksena 

    Äänestä

  • Ihmettelen, kirjoitti:

    Sanoit:
    >>>Vapauteen Kristus vapautti, meillä on oikeus elämässään,
    joka koetaan johdatuksena 

    Vapauteen Kristus vapautti teidät,
    älkää olko ihmisten orjia.

    (raamatun sanalla orjuuttavia ihmisiä on paljon)

    tulisi oppia elämään hengen johdossa ja vapaudessa
    sanan mukaan henkilökohtaisesti.

    ml213 vaatii kaikkia äitejä hoitamaan kotona lapsensa
    miehelle alamaisina ja myös vanhuksensa.

    En jaksa uskoa että kaikkien olisi näin tehtävä vaikka hän sillä
    suurella uhrillaan itseään korottaakin ja syyllistää kaikkia muita
    jotka ovat äitejä.

    Nyt vielä äitienpäivä lähestyy.
    varmaan ml213 mielestä äitejä ovat vain kotiäidit.
    sen käsityksen hänen vaativista viesteistään sain ketjua lukiessani tänään.

    Äänestä

  • älkää eksykö kirjoitti:

    En vaadi ketään äitiä heittämään ammattiaan ja menemään kotiäidiksi. Jos tuo todella toteutettaisiin, niin tämä äiti menettäisi elämän halunsa ja masentuisi kotinsa nurkissa.

    Mutta, haluaisin, miten Pyhä Henki saisi vaikuttaa ihmisten sydämissä ja näin heille syntyisi mieli/halu kasvaa kohden Jumalan aivoittamaa tehtävää koden eli olla kotinsa hoitajia.Esim. vaimoni on kasvanut tähän tilaan uskossaan ja häntä ette saisi "kirveelläkään" muuttamaan työpaikkaa kodin ulkopuolelle.

    Siis kyseessä on todella uskossa kasvaminen,- mutta kasvattaja voiola maailma/media tai Raamatun jakeissa olevat Jumalan aivoitukset.

    "Sinun SANASI on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tieläni."

    Ei näin. #Media on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni# Muuten kuka kannustaa ja ohjaa perheen äitejä kodin ulkopuoliseen työhön.Ei ainakaan usko Jeesukseen tai Pyhä Henki.

    Mielenkiintoista.

    Entä ne naiset, jotka Jumala on kutsunut julistamaan evankeliumia?

    #Korpievankelistat", joista olen lukenut, menivät ympäri kyliä ja maata.
    Tekivät töitä taloissa ja saivat kokouksenpitopaikkoja.

    Vain miehetkö ovat kutsuttuja hengelliseen työhön?

    Uudessa luomuksessa ei ole miestä eikä naista mutta evankelistana voi toimia
    oman toimensa ohella, eli osa-aikaisena, tai kokoaikaisena.

    Jumala kutsuu, armoittaa ja voitelee.
    Perhettä ei silti jätetä heitteille, mutta kyllä naisetkin ovat
    kutsuttuja, sen osoitti Jeesuskin.

    Äänestä

  • ruusu.elo kirjoitti:

    "Entä ne naiset, jotka Jumala on kutsunut julistamaan evankeliumia?"
    -------

    Mutta, aiemmin pohdin siis perheellisiä naisia,- äitejä. Jos perheessä on pieniä lapsia, niin Jumalan aivoitus ei koskaan ole tehdä kiertävää evankelistaa äidistä, jos ei isästäkään. Perheelliset ihmiset kirkastavat Jumalaa perheensä' kautta. Äitinä ja isänä ja hoitamalla tätä tehtävää Jumalan aivoituksen mukaan.

    Muistanet Raamatusta kohdan, missä vaimot vaelluksensa kautta,- ja vieläpä sanoitta, evankelioivat ja voittavat sanoitta sieluja. on ymmärrettävä, miten koko evankelioiminen on laaja-alaista ja tapahtuu monella tasolla.Jos on perheellinen, niin perhe-elämän kautta ja jos on naimaton,- kuten Paavali oli, niin laajemmin liikkumalla ympäristössään.

    Seuratkaapa aikaamme, miten perheelliset ihmiset ovat lähteneet, jopa ulkomaille evankelioimaan ja samalla koko perhe on sairastunut psyykkisesti aina avioeroa myöten, ja lapset syvällisemmin.

    Jos sinä/minä olemme perheellisiä, niin me emme ole Paavalin kaltaisia asemaltaan ja tavaltaan evankelioida.

    "Seuratkaapa aikaamme, miten perheelliset ihmiset ovat lähteneet, jopa ulkomaille evankelioimaan ja samalla koko perhe on sairastunut psyykkisesti aina avioeroa myöten, ja lapset syvällisemmin."

    Sairastuneet miten? Eiköhän nuo "vaarat" ole myös täällä suomessa, jos asiat eivät ole oikealla tolalla perheessä. Jos näin radikaalin rakasun tekee niin täytyyhän valmistautua..myös seurakunnalla on vastuu siinä että he lähettävät työntekijöitä jotka tietävät mihin menevät.
    Ei se että on uskova tee sen parempaa äitiä tai isää, joillekkin ei vain ole suotu kasvattamisen lahjaa...ei suomessa tai ulkomailla.
    En näe mitään ihmeellistä siinä että perhe lähtee yhdessä ulkomaille pienen/pienten lasten kanssa...

    Äänestä

  • mht* kirjoitti:

    No,ulkomaille matkustaminen ei liene erikoinen asia, mutta tämän tekee erikoisen siinä kun lapset joutuvat erilleen vanhemmistaan esim. koulun tähden.Radikaali miehet ovat jopa jättäneet perheensä Suomeen.

    Tosiasia on, jos mies ei mahdollistu huolehtimaan perheestään ja olemaan vaimon pää, niin hänestä ei ole edes seurakunnan paimeneksi,- puhumattakaan levittämään sanomaa Tiestä, Totuudesta ja Elämästä.Eihän koko sanomalla ole uskottavuutta, jos ei ole näkyvää elämä'ä.Siis koko työ ei ole Pyhän Hengen ohjaamaa. Avioerota voi ihan ateistikin.

    Niin, koko ihimisen pelastuminen ja sen levittäminen liittyy erittäin läheisesti todellisen elämän löytämiseen ja siihen ohjaamiseen TIE........TOTUUS.......ELÄMÄ.

    Äänestä

  • UPDATE_9045125 kirjoitti:

    "Entä ne naiset, jotka Jumala on kutsunut julistamaan evankeliumia?"
    -------

    Mutta, aiemmin pohdin siis perheellisiä naisia,- äitejä. Jos perheessä on pieniä lapsia, niin Jumalan aivoitus ei koskaan ole tehdä kiertävää evankelistaa äidistä, jos ei isästäkään. Perheelliset ihmiset kirkastavat Jumalaa perheensä' kautta. Äitinä ja isänä ja hoitamalla tätä tehtävää Jumalan aivoituksen mukaan.

    Muistanet Raamatusta kohdan, missä vaimot vaelluksensa kautta,- ja vieläpä sanoitta, evankelioivat ja voittavat sanoitta sieluja. on ymmärrettävä, miten koko evankelioiminen on laaja-alaista ja tapahtuu monella tasolla.Jos on perheellinen, niin perhe-elämän kautta ja jos on naimaton,- kuten Paavali oli, niin laajemmin liikkumalla ympäristössään.

    Seuratkaapa aikaamme, miten perheelliset ihmiset ovat lähteneet, jopa ulkomaille evankelioimaan ja samalla koko perhe on sairastunut psyykkisesti aina avioeroa myöten, ja lapset syvällisemmin.

    Jos sinä/minä olemme perheellisiä, niin me emme ole Paavalin kaltaisia asemaltaan ja tavaltaan evankelioida.

    Olen kyllä lukenut paljon lähetysperheiden kirjoja ja siitä työtstä
    jota ovat tehneet.
    Minulla on ystäväpiirissäkin lähettiperheitä muutama ja pidän yhteyttä
    heidän kanssaan heidän kutsumuksensa maihin Tanzaniaan, Thaimaahan ja Intiaan.

    Tiedän perheen jonka jumala koulutti lähetystyöhön
    ja salli heidä lapsensa kuolla.

    Minusta tärkeintä on että jumala kutsuu.
    Hän on luvannut huolehtia, enkä usko että
    seurakunnat jättävät auttamatta niitä jotka he ja pyhä henki
    ovat lähettäneet.

    Kyllä Pietari kuljetti mukana vaimoa ja oli siellä muitakin
    aviopareja heti alkuseurakunnan aikana.

    Uskon jumalan kutsumien ihmisten saaneen sen valmennuksen
    jonka he tarvitsevat ja jumala on aina läsnä.

    Kun tytär joutuu raiskatuksi lähetyskentällä,
    on se hirveä asia, mutta niin joutuvat kotimaassakin.

    Missään ei ole turvassa toisten ihmisten pahuudelta.

    Vain neljän seinän sisällä elämänsä viettänyt kuvittelee
    että muualla on vaarallisempaa nykyisin kuin kotimaassa.

    Useissa maissa matkustaneena, lastenkin kanssa, voin sanoa, että
    yhtä suuri vaara on joutua surmatuksi täällä kuin muuallakin.

    Etiopiassa on ystäviäni parhaillaan aids työssä, (lääkäripari kun on,)
    ja siellä on joittenkin uskovien koteja poltettu ja uskovia vangittu.

    Eikö tämäkin ole raamattuun kirjoitettu että näin tapahtuu?

    Hintaa maksetaan monella tapaa uskon tähden.
    Sitenkin kirkastetaan Jeesuksen nimeä, raamatun mukaan.

    Seuratkaapa aikaanne, kirjoitat.

    Miksi tässä asiassa pitäisi totella enemmän ajanhenkeä kuin
    Jumalaa, kun toisaalla kirjoitat, että; kaikki hoitamaan vanhuksensa kotihoitoon.

    Et katso Raamatun sanaa kokonaisuutena, vaan itsekorostukseksi.

    Äänestä

  • UPDATE_9045125 kirjoitti:

    No,ulkomaille matkustaminen ei liene erikoinen asia, mutta tämän tekee erikoisen siinä kun lapset joutuvat erilleen vanhemmistaan esim. koulun tähden.Radikaali miehet ovat jopa jättäneet perheensä Suomeen.

    Tosiasia on, jos mies ei mahdollistu huolehtimaan perheestään ja olemaan vaimon pää, niin hänestä ei ole edes seurakunnan paimeneksi,- puhumattakaan levittämään sanomaa Tiestä, Totuudesta ja Elämästä.Eihän koko sanomalla ole uskottavuutta, jos ei ole näkyvää elämä'ä.Siis koko työ ei ole Pyhän Hengen ohjaamaa. Avioerota voi ihan ateistikin.

    Niin, koko ihimisen pelastuminen ja sen levittäminen liittyy erittäin läheisesti todellisen elämän löytämiseen ja siihen ohjaamiseen TIE........TOTUUS.......ELÄMÄ.

    mitä sinulla on miehiä vastaan?
    Oletko katkera omista valinnoistas`?

    Minusta naisia menee yksin ulkomaille erilaisiin avustus ja lähetys tehtäviin
    enemmän kuin miehiä.

    Miehet ei mene yksin vaan perheen kanssa.

    Naiset on yleensä valinneet elävänsä yksin, erottautuneena
    palvelemaan vapahtajaansa sekä käytännön työssä että evankelioiden
    siinä ohessa.

    Jotkut opettavat lähettien lapsia lähetyskouluissa.
    Nämä lapset ovat eri maista tulleiden lähettien, jotka kaikki saavat
    pätevää opetusta.

    Näyttää siltä että sinusta ei ole jumalan palvelemista muu kuin kotielämä.

    Kyllä itsekin palvelen perhettäni ja teen työtä kotona,
    mutta olen aktiivinen uskovien yhteydessäkin.

    Meillä on yhteiset kiinnostuksenkohteet ja lapsillekin
    paljon tarjontaa hengellisellä alueella.

    He saavat itse valita ja jos eivät halua lähteä, jään
    heidän kanssaan kotiin, tai jäämme molemmat.

    Mikään asia ei ole ongelma kun siitä ei tee ongelmaa.

    Lapsetkin ansaitsevan kunnioitusta ja kun saavat sitä
    oikeassa suhteessa, palautuu se takaisin, eikä ristiriitoja synny.

    Alan ihmetellä suhtautumistasi.

    Taidat olla melko itsekeskeinen, ahdasmielinen ja kokematon
    iästäsi huolimatta.

    Anteeksi mutta tällaisen kuvan sinusta kirjoitustesi perusteella saa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

kenen voittama? kirjoitti:

ml213.5.5.2010 17:39 Kerroppa näkemyksesi miksi sinun ei tarvitse muuttua lihalllisesta
käyttäytymisestä eli synnin tekemisestä.
Miksi et miellä tuota ehytymistä omalle kohdalle.
Varmaan uskot, että me molemmat,- sinä ja minä teemme syntiä joka päivä.
Vieläpä sellaista syntiä, joka on pitkäkestoista.
Mutta, molemmat varmaan ymmärrämme, miten elämme armossa.
Olemme saaneet/saamme syntimme anteeksi.

Jeesus ei ole vapauttanut kun eletään pitkäkestoisessa synnissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu