voimalalle kaavaillaan lupamenettelyä heti uuden eduskunnan alkutaipaleelle 2011.Nykyiset Loviisan voimalat korvattaisiin uudella kun niiden käyttöikä lähenee loppuaan Valmistuminen olisi 2020-luvulla.Tontti,jakelukentät ja siirtolinjathan ovat jo valmiina,mutta prosessi on armottoman hidasta joten hyvä olisi käynnistää ajoissa.Televisiouutisissa eri kansanedustajat kertoivat asiasta.
Fortumin uudelle
Voima-asema
561143
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 56
Vanhimmat
kansanedustajat näkyivät puoltavan Loviisan hanketta.Juuri Fortumin jääminen ilman puoltoa näkyi kismittävän kyseisiä edustajia.Pääasia olisi että uusi olisi valmis kun nykyiset jäävät pois tuotannosta.
nyt ? Kepu hallituspuolueena ollut määräävänä energiapoliittisessa ratkaisussa.
vaikuttaa.Asiaan saattanee liittyä spekulointi Fortumin mahdollisuuksista rakentaa voimala Viroon.Jos Viro ehtii edelle jäänee Loviisa ilman ja energiaomavaraisuus tällöin heikkenee.
sittenkin edelle näillä näkymin.Tuskin he neljää vuotta asiaa pohtivat ja viime vuosien vaikeudet energian saannissa vaikuttavat asiaan.Vuosi sitten näkyy jo asia olleen pohdinnoissa.
Siirretään ilman byrokratiaa Fennovoiman lups Fortumin käyttöön Loviisan alueella.Saadaan työt rivakasti käyntiin ilman kiusantekoa ja samaten jatkuva sähkön tuonti loppuisi.Sitä tässä on viime aikoina ollut.
Kuka sen maksaa ???
Kuten tähänkin asti luvanhakija, eli sähköyhtiö.Näin toimitaan kaikkien sähköntuotannossa olevien voimaloiden kohdalla.Poislukien kesämökkien verkkoon kytkemättömät aurinkokennojärjestelmät.
Eihän Fortum tuota tarpeeksi muutenkaan kun velaksi lämmittävät venäläisten torpatkin.
Miten tollanen firma voi mitää rakentaa kun ei ole rahaa eikä tuloja tarpeeksi.
Velkarahalla maksetut osingot valtio pumppaa takaisin yritystukina, ainut kuka on hyötynyt asuu rajan takana.
Eikä tästä tarvitse kinastella, näin se vain on.
Nyt meinaavat että on pakko ostaa verkot eläkeläisethän rahoilla takaisin ja maksattaa ne toista kertaa samoilla Suomen rakentajilla.
Kaikki vain sen takia ettei verkot joudu velkojen panttina Goldman Sachille.
...surullisinta niin nämä institutionaaliset sijoittajat niin Goldman Sachin , kuin Talvivaaran suurimman velkojan New York bank of Mellot takana ovat samoja tahoja.
Sinne lipsuu kaikki vähän kerrassaan, mikä hiton tarve näillä viisailla on myydä synnyinmaansa pala kerralla.
tänään energiapaketin keskusteluissa tuo Fortumin asia tuli moneltakin edustajalta esille.Mutta päätös on hallituksen.
Siihen on oltava.
Silkkaa realismia minkä tietävät vain asianomaiset kuitenkin jotain hyvin vaikuttavaa koska rahantekokonetta ei Fortum saanut.
Onkohan siellä ollut jotain vilunkia mistä vain valitut tietävät, kuitenkin voimme todeta ettei rahantekokonetta Fortum saanut.
Ydinvoima Fortum = rahaa valtion kassaan.
Siis missä vika ettei raha kelpaa.
Fortumi asiantuntijoista pystyvimmät lähtevät varmasti laitoksesta millä on käyttölupa mutta elinkaari ehtoo puolella.
Miksi haaskata kourallinen venäläisen ydinvoimalan asiantuntijoita.
Eikö noin vanha laitos sovi kouluttamaan uusia ydintekniikan asiantuntijoita, no kai se tekniikka menee eteenpäin ydinvoimassakin.
Pelätäänkö Fortumin tulevaisuutta Venäjällä vai onko heillä asiantuntijana uskottavuus ongelma.
Keulille ;)
hallitusneuvotteluissa 2011 asia on yhtenä kohtana.Ei hyviä valmistelutöitä heitetä hukkaan.Voimalan valmistuminen ajoittunee nykyisten käyttöiän loppuajankohtaan,joten omavaraisuus ei heikkene.
Mahtaa Fortumia harmittaa kun ei lupaa tullut eikä koskaan tulekkaan. Pörssiyhtiö ei vain sovi ydinvoimalan omistajaksi.
Eikö valtiolle sovi tulla osinkotuloja ? Saadaan "luontojärjestöiilekin" sitten avustusrahoja.
Itse ministeri sen sanoi. Tarkoituksena on saada halpaa sähköä Suomen kansalle.
Pörssiyhtiö ja halpa sähkö ei muka käy.Kuka ministeri ja mikä tilaisuus.Faktaa kehiin,vai onko mutua.
Kympin tai yhdeksän uutisiissa vai molemmissa.
Pekkarinen poistui tiedotuspöydän äärestä ja kysyttäessä miksi Fortum jäi ilman lupaa hän vastasi näin.
Tarkoituksena on saada edullista sähköä Suomen kansalle ja siihen nämä osuuskuntapohjaisilla omistusmuodoilla olevat luvan saajat pystyvät.
On se kyllä niin kun ajattelee että mitenkä vaikeeta toi sähkön myyminen on.
Fortum vain pyrkii tekemään voittoa suomalaisten persnahasta, lisäksi olemme maksamassa tällä hetkellä myös venäläisten lämmityskuluja että ymmärtäähän sen pekkarisen kannan ihan kerta nielaisulla.
Ydin-Suomi-skenaario taustalla
"Tarkoituksena on saada halpaa sähköä Suomen kansalle."
Tuo oli kaiketi tarkoitettu vitsiksi. Tarkoitus on saada turvallista sähköä Keski-eurooppalaisille:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9760548
(Ydin-Suomi-skenaario)
"Ydinvoima Fortum = rahaa valtion kassaan."
Fortum on syytä kansallistaa kokonaan
ehtiä edelle.Niillä on surkea energiaomavaraisuus ja sekin vähä palavakiven varassa,josta taas ilmastouskoivaiset eivät pidä.Tuon kokonaisuuden huomioon ottaen en pitäisi mahdottomana ,että Viro pyytää Fortumin mukaan ydinvoimayhteistyöhön.Fortumin kokemus ydinvoimalan ylläpitäjänä on tunnustettua alan päättävissä elimissä.
Kun "maineikas" Fortum ei lupaa saanut uudelle ydinvoimalalle.
Ei kai ne Virolaisetkaan ole niin tyhmiä etteivätkö epäilisi jotain vikaa Fortumissa olevan kun ei lupaakaan herunut.
Fortumissa?
Jos asiaa katsoo Fortumin kannalta niin ainoa ongelma mikä fortumilla on, on minne sijoittaa pääomansa. Fortum tahkoaa n 2 Mrd € tulosta. Eli 2.5 vuoden tuloksella fortum pystyy rahoittamaan käteisellä ydinvoimalaitoksen. On selvää ettei Fortum tuhlaa ydinvoimarahojaan enään suomeen vaan etsii muita sijoituskohteita. Uusiutuvien lisäksi eurooppalainen ydinvoimalaitos Fortumin tietotaidolla rakennettuna forumin rahoituksella ja tietotaidolla on varteenotettava ratkaisu maille joissa on pulaa pääomasta ja ydinvoimatekniikasta/kokemuksesta.
Suurin häviäjä Fortumin luvan epäämisessä on Loviisan kaupunki. Kunnallispoliitikot tyhmyydessään hylkäsivät Fennovoiman ja pelasivat Fortumin varaan. Nyt eivät saaneet kumpaakaan. Fennovoimahan piti Loviisaa parhaimapan mahdollisena ydinvoiman sijoituspaikkana.
ja sitä myöten teollisuus ja työpaikat katoaa vähitellen Suomesta.Paperiyhtiöt,Nokia ja sen alihankkijat sekä konepajayhtiöt ovat vähentäneet toimintojaan Suomesta.Työttömyys on samaan aikaan lisääntynyt,osin näistä syistä.Olisiko syytä edes vähän avittaa niiden toimintoja esim. edullisella ja varmalla energialla,eikä lyödä kapuloita rattaisiin.Keitä tämmöinen jarrutustoiminta palvelee ?
Fortumiltako ?
tuotantoa ja tuotantoyhtiöitä sitä edullisempaa sähköä kuluttajille.Näin se on joka alalla,myös sähköenergian osalta.
Reaktori fortumille.
Pekkarisen sanoin halpaa sähköä Suomen kansalle ei toteudu jos lupa olisi myönnetty fortunalle.
Fortum on pörssiyhtiö mikä pyrkii tuloksen kasvattamiseen.
Miten uskotte fortumin kasvattavan tulosta kotimaan markkinoilla missä valtion omistajanohjauslinja ei enää tue 12 milje palkkioita istumisesta eikä kansalaisten ryöstämistä sähkön hinnan korotuksilla.
Ei Fortum voi kasvaa yhtiönä sisäänpäin vaan ulkomailla on se raha mitä Suomessa kaivataan.
En usko fortumin olleen edes todellinen kandidaatti vaan vetoapuna kahdelle muulle.
On kai jo esikoululaisellekin selvää ettei sähkön myynti voi kehittyä kotimaassa muuten kuin repimällä rahaa kansalaisten eli omistajiensa persenahasta.
sisäpiirin tietoa vai perustuiko viesti muuhun ennakointiin,koska eilen televisiossa kerrottiin juuri tästä asiasta.Kehitteillä on yhtiö johon he haluavat Fortumin mukaan osaajana.Energiaongelmien vuoksi asiat käsitellään nopeasti.
Missä ohjelmassa ? Haluaisin katsoa ensin ja vastata sitten.
tv-ohjelman silloin "kesä-Suomessa".Siinä puhuttiin myös Viroon perustettavasta sikäläisestäSTUK.sta ja muutoinkin kiireestä asian tiimoilta.Ei minulla ole mitään sisäpiiritietoa,mutta alan ammattitietäjät puhuvat tästä aivan yleisesti.
Fortumin hankkeilla Virossa.Enempi puheena oli yhteisbalttilainen ydinvoimala,jota nähtävästi suunnitellaan ensisijaisena hankkeena.Kyllä Virossa näkee todella museoaikaista jakelutekniikkaa,mutta kyllä niissäkin kuluttajille sähköä kulkee.
Virossa ollaan pohtimassa asiaa.Sieltä puuttuu asiaa hoitava viranomaistaho (Suomessa STUK) ja se pitää organisoida ensin.Nyt mennään liuskekiven varassa jonkin aikaa.Tuontienergia EU.n ulkopuolelta ei heitä miellytä sattuneista syistä.
Fortumin toimitusjohtaja otti asian esille ja vaati tulevan hallituksen ohjelmaan kirjausta lupapäätöksestä Loviisaan kohdistettuna.
Ja tänään lehdessä kerrottiin kylmä tosi asia kuinka suomalaiset maksavat toppahousujen lämmityskulut. Kassa pyörii edelleen persnetolla venäjällä. Jumalauta miten pässiä sakkia kun ostivat ryssiltä energiayhtiön ylläpitovelvotuksella eikä pääse siitä paskasta edes eroon enää kun kukaan ei osta. Hyvä lilius hyvä kuula hyvä Suomen kansa kun lompakossa on varaa lämmittää ryssienkin talot. Vielä pitäs uusi ydinvoimala saada eikä ole edes rahaa siihen. Loviisan asiantuntijat alkaa olla kaikki mullan alla eikä nuorista tunnu olevan mihinkään. Vanhoillakin asiantuntemus nojasi 60 luvun teknologiaan.
Fortum on osakeyhtiö,joka itse huolehtii maksuistaan.Valtio tosin omistaa nippa-nappa enemmistön,mutta eipä ole osakeanteja nyt ollut,joten kansakaan ei ole rahaa sinne kaatanut.Yritetään nyt edes osa meistä tällä palstalla kirjoitella totta.
Silloinhan se Venäjän vallottaja vasta lirissä on kun pitäisi osakkeita painaa lisää XD onneksi ei vielä olla niin pitkällä vaan siihen riittää pelkästään suomalaisten osuus fortumin kassatulossa. Suomalaiset joutuvat maksamaan Venäjälle Fortumin tappiota tuottavan Venäjän bisneksen takia. Ei voi mitään karu totuus.
enään nykyisin vaan ne ovat sähköisessä muodossa.Osakkeenomistajat maksaa jos tarvitaan eikä yksittäiset kansalaiset.Osakeyhtiölaki kannattasi nyt aluksi lukea.
ei todellakaan ole ollut käytössä pitkään aikaan.Keräilyesineinä niitä kuiten kin myydään.
Paperiversioita on ainoastaan divareissa kaupan,joten hukkaan meni
fortum jäi ilman lupaa koska valtionyhtiön ei sovi maksaa suoria lahjuksia. Lisäydinvoimalle ei ole mitään tarvetta kun olkiluodon ja kahden uuden valmistuttua ydinsähkö kattaa jo lähes 70TWh kulutuksesta, jonka suuruudeksi on arvioitu 70-85TWh. Tämän lisäksi edullista tuontia harjoitetaan jatkossakin, samoin kuin ilmainen vesivoima ja lämpövoima muilla uudituvilla vahvitettuna tuotta noin 60TWh. Numeroiden valossa fortumin laitoksille ei ole tarvetta antaa uudistamislupaa.
Sinänsä fikusa fortumilta ottaa asia esille vaalien alla. Näin ehdokkaat joutuvat ilmoittamaan mielipiteensä äänestäjille, joista jopa 80% vastusti edellisiäkin lisälupia.
Näin vastuullisessa valtiossa toimitaan, maailman parhaassa maassa turvataan sen kansalaisten
turvallinen elämä tulevaisuudessakin, mahdollistetaan työnteko ja hyvinvointivaltion pystyssä pysyminen.
Eläköön suomen hallitus! Eivät ole mitään kurahousuja, niinkuin moni yön pimeydessä inisevä touhupeppu, maailmaa "parantaessaan" Tyynenmeren saarilla olisi varmaan paljon pienipäästöisiä, vähän energiaa tuottavia saaria, tosin työtä ei välttämättä ole, mutta onhan antelias meri äärellään, jos kurahousu uskaltaa veneseen nousta, niissä on moottorit ja ne keikkuvat :D
Kantaverkko on jo valmiina.Ei ole varaa jättää tekemättä.
kysyttyä maailmalla.Bulgariaan suunnitteilla olevaan ydinvoimalaan on Fortum menossa mukaan asiantuntijana,ainakin Hesarin mukaan.
on tehnyt pitkään venäläisten kanssa yhteistyötä laajalla rintamalla, loviisa3 myös mitä todennäköisimmin tulee olemaan venäläinen, muut vaihtoehdot ovat käytännössä poissuljettuja, muuten jopa TGC-10 n sijoitetut miljardit ovat vaarassa.
Kirjoitin jo vuosi sitten miten Fortum tulee myymään fossiilot pois eli palauttavat alkuperäisille omistajilleen. Tulevaisuudessa toppahousut omistavat fortumin osakekannan.
uutinen siitä ,että Fortumia on kyselty noin kymmenen maan alueelle alustavasti ydinvoimalan toimijaksi.Sanottiin että kyse ei ole pohjoismaista.Samassa yhteydessä kun asiaa Fortumilta oli kysytty he vain kommentoivat,tulevalla vaalikaudella tarvitaan päätös Loviisan voimaloiden uusimiseksi.Menee mielenkiintoiseksi.
http://www.kaleva.fi/uutiset/fortum-hakee-ydinvoimalahankkeita-ulkomailta/881742
" Viime keväänä ilman omaa ydinvoimalupaa jäänyt Fortum etsii nyt Suomen ja Ruotsin ulkopuolelta yhteistyöhankkeita ydinvoimaloiden rakentamisesta, ylläpidosta ja tehonkorotuksista."
" Fortumin toimitusjohtaja Tapio Kuula kehuu Fortumin osaamisen olevan hyvin tunnettua maailmalla. Yhteydenottoja yhteistyöhön on tullut hänen mukaansa yli kymmenen."
"Tämä yksi on nyt valittu. Harkitsemme todennäköisesti vielä toista, mutta tuskin sitä enempää."
näkyy olevan enemmän asiaa kuin valtakunnallisissa lehdissä.Täytyy ottaa listalle.
Suomi on ollut tienavaajana ydinvoiman uudessa tulemisessa ja siten ei ole ihme että muualta käännytään meidän puoleemme kun hekin pääsevät mukaan kehityksen kulkuun.Varsinkin ammattitaidollisessa mielessä.
Jossain ketjussa jo ennusteltiin että tästä tietotaidosta tulee Suomen "uusi Nokia".Joskus takavuosina asiaa hitaammat vielä epäili,mutta nyt asia on täyttä totta kuten kehityksestä olemme havainneet.
Olette oikeassa. "Uusi Nokia" odottaa.
Suomessa on paljon ajankohtaista tietoa ja osaamista ydinvoimasta. On hienoa, että nyt Fortum voi antaa osaamistaan Bulgarian ydinvoimala-projektiin ja varmasti lähitulevaisuudessa joihinkin muihinkin ydinvoimaprojekteihin maailmalla. Vastineeksi Fortum saa ydinvoimalatietoa muilta projetiin osallistuvilta ja tietysti hyvän korvauksen panoksestaan projektiin. Todellinen win-win -tilanne, jossa kaikki osapuolet voittavat.
Ydinvoimaloiden rakentaminen on voimakkaassa kasvussa maailmalla. Suomalaisen, korkeatasoisen ydinvoima-osaamisen vienti tuo vielä paljon työtä ja toimeentuloa Suomeen.
on tähän asiaan lehdistössä kiinnitetty huomiota.Jostain syystä positiiviset asiat jäävät huomiotta.Suomalaisten hyvät työmahdollisuudet ovat todella hyvä asia.Tuskin kukaan kehtaa väittää toisin.
On potaskaa paitsi rahavirta Venäjälle. On se niin hyvä bisnez.
taas esillä mielipiteiden pohdinnassa.Viron päättäjätkin ovat edistyksellisempiä kuin pohjoiset naapurit.
Jotenkin vaikuttaa siltä että Fortumin uudelle voimalalle on tilausta vaalien jälkeisen hallituksen toimesta. Kaikki byrokratia kannattaa tehdä valmiiksi, jottei aikaa kulu kupeksemiseen.
Toivotaan ettei kaikkea myytyä anneta osinkoina, maksaisi velkansa niin voisi ottaa uuden ydinvoimalaa vastaan.
En vaan usko että pääsee velkojien ikeestä ihan tuosta vain.
Lisäksi on epäselvää että kuka tukee Fortumin uudisydinvoiman sähköntuotantoa, antaako valtio suoraa tukea.
Voihan siitä tulla samanlainen menestystarina kuin Venäjällä.
5000 miljoonaa meni että saa 2 miljoonaa vuodessa tuottoa! Ajatelkaa se on tuottoa kun ei maksa velkoja.