villitsee tämän todistuksen mukaan??
Ilm.20
1 Ja minä näin tulevan taivaasta alas enkelin, jolla oli syvyyden avain ja suuret kahleet kädessään.
2 Ja hän otti kiinni lohikäärmeen, sen vanhan käärmeen, joka on perkele ja saatana, ja sitoi hänet tuhanneksi vuodeksi
3 ja heitti hänet syvyyteen ja sulki ja lukitsi sen sinetillä hänen jälkeensä, ettei hän enää kansoja villitsisi, siihen asti kuin ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet; sen jälkeen hänet pitää päästettämän irti vähäksi aikaa
7 Ja kun ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet, päästetään saatana vankeudestaan,
8 ja hän lähtee villitsemään maan neljällä kulmalla olevia kansoja, Googia ja Maagogia, kootakseen heidät sotaan, ja niiden luku on kuin meren hiekka.
9 Ja he nousevat yli maan avaruuden ja piirittävät pyhien leirin ja sen rakastetun kaupungin. Mutta tuli lankeaa taivaasta ja kuluttaa heidät.
Ketä ja mistä ovat ne ihmiset joita saatana villitsee, jos kaikki Kristuksen omat ovat taivaassa? vastaukseksi kelpuutan vain Raamatulla perusteltuja vastauksia.
Ilm.20
1 Ja minä näin tulevan taivaasta alas enkelin, jolla oli syvyyden avain ja suuret kahleet kädessään.
2 Ja hän otti kiinni lohikäärmeen, sen vanhan käärmeen, joka on perkele ja saatana, ja sitoi hänet tuhanneksi vuodeksi
3 ja heitti hänet syvyyteen ja sulki ja lukitsi sen sinetillä hänen jälkeensä, ettei hän enää kansoja villitsisi, siihen asti kuin ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet; sen jälkeen hänet pitää päästettämän irti vähäksi aikaa
7 Ja kun ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet, päästetään saatana vankeudestaan,
8 ja hän lähtee villitsemään maan neljällä kulmalla olevia kansoja, Googia ja Maagogia, kootakseen heidät sotaan, ja niiden luku on kuin meren hiekka.
9 Ja he nousevat yli maan avaruuden ja piirittävät pyhien leirin ja sen rakastetun kaupungin. Mutta tuli lankeaa taivaasta ja kuluttaa heidät.
Ketä ja mistä ovat ne ihmiset joita saatana villitsee, jos kaikki Kristuksen omat ovat taivaassa? vastaukseksi kelpuutan vain Raamatulla perusteltuja vastauksia.
Vastaukset 19
Vanhimmat
tapahtuu tuhatvuotisen maanpäällisen rauhan ja rakkauden valtakunta aikakauden lopussa. Kun Jumala vapauttaa syvyyteen tuhanneksi vuodeksi kahlitut. Ja ne alkaa taas saman pelin kuin aina ennekin, mutta eivät ehdi pitkälle, kun heitetään sinne syvyyteen lopullisesti / ikuiseksi ajaksi. Jumala haluaa näin koettella ne tuhatvuotisessa valtakunnassa elävie,n Hänelle uskollisuuden ja kuuliaisuuden, että jos ovat sinne ikuisuuden hyvälle puolelle kelvollisksi siina ajassa tuleet. Ne jota lankee sen pimeyden puolen villittäviksi, ne joutuu sen kassa ikuisiksi ajoiksi siine tuliselle puolelle.
Kelpaako?
oletko jonkinlainen kelpuuttaja?
Mutta kysymyksesi oli kiinnostava - keitä ovat ne KANSAT joita saatanan ei sallittu villitsevän...
Hyvä kysymys, mutta sallikaamme jokaisen vastata omia käsityksiään ilman että aletaan kelpuuttamaan tai jätetään kelpuuttamatta.
Kyllä minulle kelpaa mikä vastaus hyvänsä, mutta tarkoitin, että keskustelijat vastaavat oman käsityksensä raamatullisesti perustellen.
Eli jos Jeesuksen tulemuksessa jumalattomille käy niin kuin Nooan päivinä, heidät tuhotaan. (Matt.24)
Ja mikäli kaikki valitut temmataan taivaaseen, niin maapallohan on käsittääkseni silloin tyhjä ihmisistä. Eikö? Mutta tuhannen vuoden kuluttua saatana kuitenkin lähtee villitsemään kansoja maan päällä. Ketä ja mistä ne ihmiset ovat tulleet maan päälle, jos se on Jeesuksen tulemuksen jälkeen tyhjä. Mutta jatketaan raamatullista pohdintaa.
Jos Jumala järjestääheille sen koetukse,ettähaluavatko he nyt totella enemmän Jumalaa vai saatanaa?Nänkin vois ajatella!
tätä palstaa niin eihän täällä olla yhtämieltä mistään muusta kuin adventismin vääräksi julistamisessa.
Siis kenen Raamatun tulkinta versio on se minkä sinä kelpuutat, kun et kerran kelpuuta adventistien, vain omasiko?
Jumalattomat saa tuomionsa, ei kaikki siinä kuole, mutta suuri osa, suuri osa myös selviää niiden hirveiden kärsimysten läpi kulkemaan joutusessa, huutavat Juaman puoleen armoa anoen ja syntinsä tunnustaen ja katuen, mutta sitä tuomiolta ilman sitä kärsmystä pelastusta ei tule, lukee Raamatussa. Ja se suuri joukko joka pelastuu sen marttyyrina surmattuksi antaumisen kautta. Mutta josta tuomiotta selviää vain ne Kristukselle Jeesukselle uskolliset ja kuuliaiset, Kristuksen morsian seurakuntana. Jotka ovat puhdistautuneet tahroista ja rypyistä, ja jotka ovat varustautuneet perille asti riittäväti, ne viisaat!
sanotaan että muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennenkuin ne tuhannen vuotta olivat loppuun kuluneet. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus.
6.Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa, heillä ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta.
7. Ja kun ne tuhannen vuotta ovat loppuun kuluneet, päästetään saatana vankeudestaan.
8. ja hän lähtee villitsemään maan neljällä kulmalla olevia kansoja, Goodia, ja Maagogia, kootakseen heidät sotaan, ja niiden luku on kuin meren hiekka.
9. Ja nousevat yli avaruuden ja piirittävät pyhien kaupungin. Mutta tuli lankeaa taivaasta ja kuluttaa heidät.
Tess.4: 13-18 puhuu siitä että kuinka Kristuksessa kuolleet herätetään, ja Ilmestyskirjan20: 6 taas sanoo että muut kuolleet eivät heränneet ensimmäisessä ylösnousemuksessa, niin ne täytyy olla ne jumamalattomat herätetyt jotka kuolevat Kristuksen tullessa hakemaan omansa, joita saatana sitten päästetään vankeutestaan villitsemään, mutta sitten Jumala lopettaa senkin villityksen, kun koska tuli lankeaa taivaasta ja kuluttaa heidät. Ilmestyskirjan 20:10 kohta sanoo Ja perkele, heidän villitsijänsä, heitetään tuli-ja tulikivijärjeen, jossa myös peto ja väärä profeetta ovat, ja heitä vaivataan yöt ja päivät, aina ja iankaikkisesti.
piinaopin puolustaja, puolustat valhetta jos väität että ian´kaikkinen elämä olisi mahdollista muuaalla kuin kuin Jumalassa.
Sill HÄNELLÄ AINOASTAAN on kuolemattomuus.
nauraa. Aina kun adventisti antaa vastauksen Raamatulla perustellen niin te huudatte kuorossa "turpa kiinni, saatana!"
mahdollista, sillä virkoaminen elämään voi tarkoittaa että jumalaton oppii tuntemaan totuuden. Jeesus sanoi, että joka uskoo minuun, hänessä on virtaava elämän vesi.
" oletko jonkinlainen kelpuuttaja? "
Kyllä me jokainen olemme kelpuuttajia tai romuttajia.
Hirvas aivan oikein herätteli sinua.
Mutta sinä, hirvasta soimaava, ilmeisesti olet kelpuuttanut adventtiteologien potaskan.
"Päätelkää ITSE", kehottaa Paavalikin. Älä nielaise sikaa säkissä, vaan avaa paketti.
Jes.11:8
Imeväinen leikittelee kyykäärmeen kololla,
ja vieroitettu kurottaa kätensä myrkkyliskon luolaan.
Rauhanajassahan on kansojen jäännöstä, lisääntyvää.
Kun saatana, kiusaaja, on poissa, niin rauha vallitsee kutakuinkin.
Ei suinkaan kaikki kuole Jeesuksen noutaessa omansa.
Ei kaikki näet hyökkää Jerusalemiin pian ylösoton jälkeen.
Eikä kaikille kyetä pedonmerkkiä laitattamaan.
Ei esim. ihmissyöjäheimot Papua Uudessa Guineassa tule
tietämään mokomasta merkistä mitään.
:) - lasketko leikkiä, vai onko ymmärryksesi ihan kadonnut.
Sitä taivasta minkä ovella te seisotte kelpuuttamassa sisään pyrkiviä kannatta jokaisen varoa.
Sillä hengelliset asiat on tutkittava hengellisellä viisaudella eikä maallisella
viisastelulla.
Voimme johdattaa ihmisiä Ovelle mutta Herra sen oven tulijalle avaa.
Ilm. 3:8
Minä tiedän sinun tekosi. Katso, minä olen avannut sinun eteesi oven, eikä kukaan voi sitä sulkea;
sillä tosin on sinun voimasi vähäinen, mutta sinä olet ottanut vaarin minun sanastani etkä ole minun nimeäni kieltänyt.
1. Kor. 2:13
ja siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti.
1. Kor. 2:14
Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on;
sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti.
jakeita välistä, jotka olisivat kyllä antaneet vastauksen kysymykseesi, mutta kun ei totuus sua kiinnosta, niin eipä voi mitään.
Ilm.20:7
Ja kun ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet, päästetään saatana vankeudestaan,
8
ja hän lähtee villitsemään maan neljällä kulmalla olevia kansoja, Googia ja Maagogia, kootakseen heidät sotaan, ja niiden luku on kuin meren hiekka.
Saatana nousee syvyydestä ja villitsee kaikki kansat hyökkäämään "maan napaan",
Jerusalemiin:
9 Ja he nousevat yli maan avaruuden ja piirittävät pyhien leirin ja sen rakastetun kaupungin. Mutta tuli lankeaa taivaasta ja kuluttaa heidät.
Rauhanajan kynnyksellähän tuhoutuivat niinikään Jerusalemiin hyökänneet
yhdistyneet sotavoimat ja kansojen jäännökset sitten lisääntyivät rauhanajassa.
Nyt koetellaan nämä ihmiset jotka ovat saaneet elää ilman kiusaajan kuiskuttelua,
mutta liha on heikko tietysti silti.
Joka tapauksessa tuon jälkeen maailmankaikkeus hävitetään ja siirrytään
iankaikkisuuden puolelle ja tulee jumalattomien tuomio.
käyttää sanaa "käsitän" kun kirjoittelet noita sekavia Raamatutulkintojasi. Parempi sana olis vaikka "luulen" tai "minusta tuntuu".
Hirviöiden ja sanahirviöiden kanssa minulla ei ole tapana kommunikoida.
X-hirvas kirjoittelee ja vastailee selkokielellä. Mutta sinä olet tehnyt itsestäsi
turhuuden ruhtinaan. Minusta tuntuu ja luulenpa tietäväni - olet vain kare kun
sinussa ei ole hengellistä ulottuvuutta.
1. Kor. 2:13
ja siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti.
1. Kor. 2:14
Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on;
sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti.
Kukas se sekavia kirjoittelee?