Varattiin viime kesänä Linda Linelta hotelliviikonloppu (laivamatkat ja 2 yötä hotellissa, näistä maksettiin Lindalle) Pärnuun, viime elokuulle. Makso puolet vähemmän kuin sama matka Tallinkilla olis maksanut, sen takia päädyttiin Linda Lineen. Mut oli virhe lähteä halvan perään.
Päästiin Helsingistä lähtemään Tallinnaan ihan ajallaan ja oltiin perillä ajallaan kyllä, mutta Linda Linen terminaalikin tallinnassa oli ihan olematon, ihan kun jonneki kivikarille olis jätetty... Jossain kallion sisässäs siel ilmeisesti oli jokin toimisto, ainakin kyltti näky.
Talinnassa sit pyörittiin vähän aikaa, ja lähdettiin sit illemmalla bussilla Pärnuun ja sinne hotellille. Hotellissa sanottiin että ei ole mistään tehty varausta meidän nimellä, että ei kummankaan nimellä ainakaan löydy varausta. Sattui sit kuitenkin 1 kahden hengen huone olemaan vapaana ja otettiin ja maksettiin sit se, et ei tarvinnut yötä myöten lähteä takas Tallinnaan. Varattiin samantien sit Tallinkilta paluumatka seuraavalle päivälle, lauantaille, Suomeen...
Suomen puolelta soitettiin Linda Linelle ja selitettiin tilanne. Pahoittelivat asiaa ja sanoivat että eivät voi puhelimessa auttaa, että pitää laittaa netin kautta palautelomake jonka kautta heidän pomonsa sitten palaa asiaan ja ottaa yhteyttä. No näin sit tehtiin samantien kun kotiin päästiin. kirjoitin palautteen ja vaadin korvauksia (eli hotelliöiden takaisinmaksua), mutta mitään vastausta ei kuulunut viikkoon. Soitin sinne sitten, sanoivat että ei ole palautetta tullut... Pyysin sit pomonsa suoran sähköpostiosoitteen, ja kirjoitin siihen sitten palautteen. Siihen kyllä tuli seuraavana päivänä vastaus... Ja syy oli kuulemma hotellin (niinkuin aina, ei missään firmassa itsessään koskaan syy ole mihinkä mitä tapahtuu, aina se syyllinen on joku toinen osapuoli) jossa on kuulemma todennäköisesti ollut joku harjoittelija meidän aikaan vastaanotossa eikä ole osannut hoitaa hommaa. Lupasivat kuitenkin korvata hotelliyörahat takaisin, niiltä osin mitä oltiin heille maksettu. Saatiin kyllä takaisin MELKEIN koko summa, mutta 70euroa jäi jonnekin puuttumaan. En jaksanut alkaa sen perään enää kyselemään ja annoin olla.
Myöhemmin olen lukenut netistä ihmisten keskusteluja ko firmasta. Eivät muidenkaan jutut kovin hyvää kuvaa siitä anna. säävarauksella kun heidän aluksensa liikkuvat, niin on aina kuulemma luvattu että korvaava kyyti järjestetään mikäli eivät itse pysty liikennöimään, mutta luin jostain tällaisenkin jutun että joku oli kokenut just tän et Linda Line ei sään takia voinut liikennöidä, ja sieltä oli sitten sanottu että muilla firmoilla ei ole tilaa, et pitäs vain odottaa seuraavaan päivään. Tämä kirjoittaja oli muistaakseni kuitenkin käynyt kyselemässä muilta laivayhtiöiltä ja tilaa olikin löytynyt, samana päivänä kun lindalta oli sanottu että muilla ei ole tilaa.
Linda Line
14
2618
Vastaukset
- Jormakalevikans
toimii yllättävän hvyin eestiläiseksi yritykseksi.Se on toiminut hyvin asiallisesti pari vuotta.Alkuaikoina matkustin nopeilla aluksilla usein.Suosikki oli SSC;it joilla oli hyvä palvelu ja parhaiten kestivät aallokkoa. Aloittavalla operoijalla on usein pieniä käynnistysvaikeuksia.Lindan ensimmäiset kantosiipialukset peruivat ensimmäisinä Hel-Tal yhteydet kun aallokko nuosi.Ja aloittamisvuosina pakokaasuhaittojen vuoksi koko kauden liikenne keskeytettiin.Alukset olivat neuvostovalmisteisia joiden teho perustui kovaan polttoaineen kulutukseen.Nyt Linda Line on paras yhteys Helsingistä Tallinnaan...sitten viikkari...
- boikotoin myös
kovin hyvää kuvaa kyllä Lindasta saanut, mitä oon netistä juttuja lukenut ja pari ystävää on sillä kulkenut ja jättäneet viimeiseks kerraks. Yks ystäväni on myös kokenut tuon että ei ole muka saatu korvaavia kyytejä, mutta oma-aloitteinen kun on ollut niin on niitä myös käynyt sit itse kyselemässä muilta firmoilta ja näin päässyt kyllä ajallaan Suomeen.
- boikottiin
boikotoin myös kirjoitti:
kovin hyvää kuvaa kyllä Lindasta saanut, mitä oon netistä juttuja lukenut ja pari ystävää on sillä kulkenut ja jättäneet viimeiseks kerraks. Yks ystäväni on myös kokenut tuon että ei ole muka saatu korvaavia kyytejä, mutta oma-aloitteinen kun on ollut niin on niitä myös käynyt sit itse kyselemässä muilta firmoilta ja näin päässyt kyllä ajallaan Suomeen.
kysyimme linda linelta tarjouksen: helsinki-tallinna 3yötä hotellissa.
kyseiseltä virmalta tuli seuraavana päivänä tarjous johon vastasimme että varaamme matkan.
seuraavana päivänä tuli viesti että eivät pystykkään myymään matkaan koska hotellikiintiö on muka täynnä. soitimme hotelille josta sanoivat että kyseisellä ajalla hotelli on melkein tyhjä.
TODELLINEN syy perumiseen oli että myyjä oli laskenut tarjouksen väärin ja vastaus kuului näin:
Tuntuu, että virkailija on valinnut väärän hotellin. Inhimillinen virhe, niitä sattuu.Pahoittelemme virkailijan virhettä. Toivottavasti löydätte mieleisenne hotellipaketin ja ilmoitatte meille myös päätöksenne.
ja puhelimessa käydyn keskustelun aikana aluepäälikkö sanoi että tarjoukset ei ole sitovia????
mikä sitten on sitova? eli heidän mielestä on aivan sama mitä he tarjoavat kun mikään niistä ei ole sitova!!!!!
ÄLKÄÄ SIIS LUOTTAKO KYSEISIIN TARJOUKSIIN!!!!
selvitimme asiaa ja tuli ilmi että voisimme lähteä vääntämään asiasta linda linen kanssa mutta se veisi niin kauan että meidän loma olisi jo ohi kun asia saataisiin päätökseen. - boikottiin, ehdottom
boikottiin kirjoitti:
kysyimme linda linelta tarjouksen: helsinki-tallinna 3yötä hotellissa.
kyseiseltä virmalta tuli seuraavana päivänä tarjous johon vastasimme että varaamme matkan.
seuraavana päivänä tuli viesti että eivät pystykkään myymään matkaan koska hotellikiintiö on muka täynnä. soitimme hotelille josta sanoivat että kyseisellä ajalla hotelli on melkein tyhjä.
TODELLINEN syy perumiseen oli että myyjä oli laskenut tarjouksen väärin ja vastaus kuului näin:
Tuntuu, että virkailija on valinnut väärän hotellin. Inhimillinen virhe, niitä sattuu.Pahoittelemme virkailijan virhettä. Toivottavasti löydätte mieleisenne hotellipaketin ja ilmoitatte meille myös päätöksenne.
ja puhelimessa käydyn keskustelun aikana aluepäälikkö sanoi että tarjoukset ei ole sitovia????
mikä sitten on sitova? eli heidän mielestä on aivan sama mitä he tarjoavat kun mikään niistä ei ole sitova!!!!!
ÄLKÄÄ SIIS LUOTTAKO KYSEISIIN TARJOUKSIIN!!!!
selvitimme asiaa ja tuli ilmi että voisimme lähteä vääntämään asiasta linda linen kanssa mutta se veisi niin kauan että meidän loma olisi jo ohi kun asia saataisiin päätökseen.Täysin päin p-tä mennyt varaus Lindan kautta!!!
Varattiin hotellipaketti matka n. 2 kk. sitten ja maksettiin ajallaan. 5pv. ennen matkaa tuli tieto, ettei hotellia ollutkaan ja vaihtoehtoisia ei tarjolla. Viestissä pyydettiin vaihtamaan ajankohta tai perumaan matka, johon ei suostuttu. Tämän jälkeen peruttiin 2pv. ennen matkaa laivamatkat, sillä alus ei liikennöinyt. Emme kuitenkaan suostuneet perumaan matkaa, sillä siihen oli tehty paljon muita järjestelyjä. Lopulta hotelli vaihtui 10 km. päähän maaseudulle ja matkat toisille laivayhtiöille. Oisivat vielä juoksuttaneet aikataulumuutoksineen hakemaan uusia lippuja omasta toimistostaan. Toiset yhtiöt toimivat onneksemme moitteettomasti.
Virkailijoiden toimiminen ja asiakaspalvelu oli ala-arvoista ja erittäin epäluotettavaa. Henkilökohtaisesti ei puhelimella otettu yhteyttä, vaan sähköposteja tupsahteli milloin milläkin viiveellä. Jäi todella huono maku koko Lindan toiminnasta ja tavasta hoitaa asiakaspalvelu!. Kaikesta korvaukseksi tarjottelevat muutaman kympin uusia ylityksiä.
En suosittele kenellekään!
- Jälleen pettynyt
Sama meno jatkuu vieläkin Lindalla: tökeröä asiakaspalvelua, ihmisiä juoksutetaan heidän terminaaliinsa järjestämään korvaava yhteys ja kun sinne asti pääsee, niin kaikki laivat täynnä. EI tekstiviestejä peruutuksista, itse pitää soittaa ja tiedustella. Puhelinpalvelu suomeksi on jotain suomen-viron sekoitusta, itse jouduin asioimaan englanniksi tämän takia. Ja minne ne asiakaspalautteet pitää lähettää!!?? voisko joku kertoa? Yritin osoitteeseen [email protected] ja eipä mennyt meili perille.
Siis en missään nimessä suosittele!! - Näkynäre..
Jos siellä ei mikään toimi niin ei kai ne siitä mitään palautettakaan halua. Parempi antaa julkisesti palautteet, niin ihmiset älyävät kiertää kaukaa.
- korki
Älkää vaivautuko Lindalinelle yritimme päästä tallinnaan 5.11 lindalla oli joku synttäritarjous 32€/henk. aamulähtö peruttu koko päivän sovitut tapaamiset meni mynkään linda tarjosi matkaa tallinkilla 20€ lisämaksusta ja ilmoittivat että rahoja ei palauteta koska se oli synttäri tarjous? minulla olisi ollut vikinlinen tarjous samalle päivälle risteilystä tallinnaan 14€ mutta lindan aikaisen lähdön vuoksi päädyimme siihen. Erittäin koppavan ja tylyn palvelun saimme lindanterminaalissa arvosteltuamme erikoista toimintaa rahojen palautusten kanssa. Suosittelen käyttäkää jos mahdollista muita yhtiöitä lindan toiminnassa on istuu vahva "IDÄNMAFIANLEIMA varokaa siis ystävät rahanahnetta lindaa ja koppavia neitoja respassa
- ex asiakkat
Linda pitää törkeästi Linda luokan lisämaksun 15 euroa, jos joutuu vaihtamaan
laivaa !!! Onko tämä laillista ?
Usein näitä peruutuksia ja konerikkoja heille sattuu.
Valitukseekin vaan pahoitellaan, vaikka matka olisi heidän sotkujensa
takia mennyt ihan reisille.... - LindaLine boikottiin
Emme enää halua olla missään tekemisissä Linda Linen kanssa. Otimme netin kautta Lindan tarjousmatkan Saarenmaalle to-su. Toki tarjouksessa luki, että paketti on 2 hengen huoneisiin, mutta teimme kokeeksi varauksen, jossa lapsemmekin oli mukana. Usein kahden hengen huoneisiin saa lisävuoteen lapselle. Nettivaraus näytti onnistuvan, vahvistuksessa kaikki kolme henkilöä mainittu matkoille, lisävuode mainittu. Maksoimme tietysti saman tien. Sitten, kun matkaan lähtö koitti, ei meitä ensinnäkään päästetty laivaan, koska lapsen osalta ei bussimatkaa Tallinna-Kuressaari oltukaan veloitettu. Maksoimme äkkiä, ja pääsimme laivaan. Lapsen laivamatka puolestaan oli kummallista kyllä veloitettu jo nettivarauksen yhteydessä. Myöhemmin Kuressaaren hotellissa (Vals) ilmeni, että heillä ei ollut tietoa lisävuodetoivomuksesta. Huoneeseen ei mahtunut lisävuodetta, jolloin meidät siirrettiin toiseen hotelliin. Lisävuoteesta piti maksaa, vaikka luulimme sen jo maksetuksi. Tallinnan Lindan toimistossa Kyllikki-niminen virkailija(päällikkö) oli aiemmin päivällä Saarenmaa bussia odottaessamme meille TODELLA epäystävällinen, ja sanoi, että olimme varanneet kahden hengen paketin. Ei pidä paikkaansa, tarjous oli kyllä kahden hengen huoneeseen, mutta teimme varauksen myös lapselle, ja tämä näkyi vahvistuksessa. Virkalija suhtautui meihin kuin kaikki olisi meidän syytämme ja olisimme jotain pihejä kieroilijoita. Väärin, me vain luulimme, että varausjärjestelmä oli varannut meille toivomammekaltaisen matkan, jolle lapsikin pääsi mukaan, ja että olimme maksaneet sen. Varausjärjestelmä ei missään vaiheessa ilmaissut, että olisi mitään ongelmaa. Miten Lindalla voi olla noin surkea varausjärjestelmä! Virkailija myös sanoi silmiä pyörittäen, että meidän olisi pitänyt varauksen jälkeen soittaa ensin heille toimistoon, ja sen jälkeen vielä hotelliin. Mikä tämä tällainen sähköinen varausjärjestelmä oikein on?! Ja miten Lindalla voi olla noin epäkohteliasta ja ammattitaidotonta väkeä töissä?
- Lemminki
Matkustin Linda Linella ensimmäistä kertaa Helsinki-Tallinna väliä. Homma toimi. Ensinnäkin en odottanut mitään Suomen Stockmannin tasoista yliampuvaa palvelua, onhan kyse Eestiin liputetuista laivoista. Se on maan tapa ettei nauraen tulla ovella vastaan ja hyvä niin. Hinta oli tolkuttomasti paljon halvempi vaikka lähtöajat olivat huomattavasti normaalimmat. Olisi Tallinkillakin päässyt 17 eurolla jos lähtee aamulla kello 7:30 (terminaalissa oltava puoli tuntia aiemmin). Ei kuitenkaan innostanut matkustaa sunnuntaina aamuyöstä kaahien laivaan. Koska matka-aika on huomattavasti lyhyempi enkä ole laivalla risteilyn takia vaan ylittääkseni tuon kurajorpakon joka maidemme välissä on, tuo säästetty aika oli tervetullut. Laivaterminaali Tallinnan päässä on täysin yhdentekevä minulle, vaikka joku siitä aiemmin tässä keskustelussa valittelikin. Itse en mene Tallinnaan hengailemaan terminaaliin vaan talsin suoraan laivasta kaupunkiin, joten se miltä terminaali näyttää ei omassa vaakakupissani vaikuta mihinkään. Mitä vähemmän terminaalia, sen nopeammin siitä pääsee läpi ja pois seuraavaan asiaan. Saattaapi olla että jatkossakin tullaan reissaamaan vesijetin näköisellä lindalla, sillä vuokrattuamme mukavan upouuden kaksion Tallinnasta tuli sen myötä ihan uusia syitä harrastaa lepolomailua sillä puolen lahtea. Toisaalta iso etu on myös se myötähäpeän määrän vähyys kun ei tarvitse katsella änkyräkännisiä suomalaisia raahaamassa kaksin käsin viinaa ja kaljakärryjä laivaan ja laivasta ulos.
- Loan Shark
Lindalla pärjää hyvin, jos mieltää sen epäluotettavaksi linjaksi: joskus mennään, joskus ei, joskus vähän myöhässä, joskus vähän enemmän.
Kun vuoroja perutaan, niin yleensä syystä. Olen ollut Lindan kyydissä sellaisessa säässä, jossa maakrapu (=minä) on kauhuissaan, joten voin todeta, että mieluummin peruvat kun ottavat kyytiin pahaa aavistamattomat matkustajat. Myrskyssä siellä nimittäin yrjö lentää ja luulee joka aallolla, että viimeistään nyt laiva katkeaa.
Hyvä apu Lindan matkustajalle on Ilmatieteenlaitoksen aaltoennuste. - Jusa1
Loan Shark kirjoitti:
Lindalla pärjää hyvin, jos mieltää sen epäluotettavaksi linjaksi: joskus mennään, joskus ei, joskus vähän myöhässä, joskus vähän enemmän.
Kun vuoroja perutaan, niin yleensä syystä. Olen ollut Lindan kyydissä sellaisessa säässä, jossa maakrapu (=minä) on kauhuissaan, joten voin todeta, että mieluummin peruvat kun ottavat kyytiin pahaa aavistamattomat matkustajat. Myrskyssä siellä nimittäin yrjö lentää ja luulee joka aallolla, että viimeistään nyt laiva katkeaa.
Hyvä apu Lindan matkustajalle on Ilmatieteenlaitoksen aaltoennuste.Linda line on yrityssaneerauksessa mutta möi siitä huolimatta lippuja Martin markkinoilla 23.-24.11.2013, vaikka toiminnan jatkuminenkin epävarmaa.
Ainakaan kaikki vanhat matkustajat eivät saa lippurahojaan takaisin liikenteen loputtua ennenaikaisesti lokakuussa 2013! Aikamoinen huijariyhtiö!
- Peippo Kiurukuovi
Ikäviä meri matkat laiva keinuu taivaalla lentää kyychkysiä, poljen jalkaa ja purnaan, tahdon rahat takaisin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k222441- 622374
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1062270- 321537
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2381532- 321510
Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt371422- 281220
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä201176- 951171