Monesti synti mielletään epäinhimmilliseen tekemiseen ja tottapuhuen siltähän se tuntuukin, että se olisi syntiä.
Mutta senkin takaa löytyy tekijä nimeltään itsekkyys ja itsekeskeisyys.
Tekemiset ovat vain kokemuksia, mutta itsekkyys johtaa tekemään.
Eli synti on itsekeskeisyys / itsekkyys.
Mutta senkin takaa löytyy tekijä nimeltään itsekkyys ja itsekeskeisyys.
Tekemiset ovat vain kokemuksia, mutta itsekkyys johtaa tekemään.
Eli synti on itsekeskeisyys / itsekkyys.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Lahkot ja kirkkokunnat pauhaavat synnistä ja pelottelevat sen seurauksilla ihmisiä.
Sitten samat porukat ja ihmiset pitävät lapsiinsekaantumista ja raiskauksia normaalina elämään kuuluvina asioina. Peittelevät, salaavat ja "antavat anteeksi".
Pääasia on, että kokouksissa saa anteeksiantoa ja siunausta. Sitten vielä lehdessä uutisoidaan, että kirkko ei tiedä mitä pitäisi tehdä!
Minäpä kerron: RIKOSILMOITUS ja ILMIANTO!! Rikoksen määrää ja laatua ei vähennä se, että tekijä on pappi tai lahkon saarnamies. Paitsi lahkolaisten mielestä. Eräs uhri kertoi haastattelussa, että ei uskalla viedä asiaansa eteenpäin, sillä lahko ja kirkko suojelee tekijää ja uhrille tulee kohtuuttomia vaikeuksia. Siis lahkojen mielestä uhri onkin syyllinen!!!
Tätä se lähimmäisenrakkaus, armo ja anteeksianto on.
pitää muistaa, että ihminen ei anna syntejä anteeksi. vaikka ihminen hyväksyisi toisen synnit, se on yhtä tyhjän kanssa, jos jumala niitä ei hyväksyisi.
ja syntiä on kaikki, mikä erottaa jumalasta. elikkäs jos nyt mietitään niitä pedofilia-juttuja, niin silloinhan voisi ajatella, että jos omatunto niin sanoo, niin eikö nuo teot vaikuta synneiltä? tietenkin ne ovat syntejä, koska jumalan sanakin näin väittää. eli tiedetään, että kaikenmoinen lapseen sekaantuminen on syntiä, mutta syntien takia jeesus kuoli. ja jos pyytää, hartaasti toivoo ja rukoilee, niin jumala antaa syntejä anteeksi.
eli syntiä on kaikki mikä erottaa jumalasta, ja inhimillisinä me kaikki välillä sorumme synteihin, ja näin tehdessämme, ja syntimme tunnustaessamme saamme anteeksiantoa, jeesuksen tähden.(MUTTA EIHÄN SYNTEJÄ SAA ANTEEKSI, JOS NIITÄ EI TOSIN SYDÄMIN KADU, JA SILLOIN IHMINEN ON TEHNYT PARANNUKSEN)
Eipä tuo asia muutu miksikään muuksi, vaikka kuinka pitkän litanian asiasta selität.
Lahkot ja kirkkokunnat ovat hyväksyneet raiskaajat ja pedofiilit ja heidän tekonsa! Lahkot ovat peitelleet ja suojanneet tekijöitä ja syyllistäneet uhreja.
Sen lisäksi tavallisia lahkolaisia pelotellaan viimeisellä tuomiolla ja helvetillä, jos ei tee kuten käsketään.
Tähän asiaan on ihan turha sekoittaa mitään "jumalan anteeksiantoa" tms.
Kyse on rikoksista, joista on jouduttava käräjille. Ja rikoksentekijöiden suojelu lahkoissa on loputtava. Uhrin kannalta on ihan sama annetaanko lahkon papeille ja saarnaajille lahkon puolesta anteeksi. Uhri on raiskattu ja hyväksikäytetty.
Tekijät on saatettava vastuuseen, eikä suojeltava minkään anteeksiannon tai rippitunnustuksen taakse.
Vai oletko Sinä sitä mieltä, että pappi saa raiskata nuoren tytön eikä siitä sitten sen enempää, jos pappi pyytää anteeksi jumalaltaan ja katuu?
Samaa kaavaa voisi soveltaa mm. varkauksiin, petoksiin, tappoihin jne. Niinkö?
Välillä tuntuu, että uskovat tuomitsevat synniksi sen mistä eivät itse pidä.
Oli sitten kyseessä jokin harrastus tai jokin muu asia.
Kuvataidetta pitää syntinä usein uskova ihminen, joka ei ole kiinnostunut, eikä harrasta
kuvataidetta.
Vastaavasti uskova, joka harrastaa kuvataidetta, ei pidä sitä syntinä.
Entäpä sitten musiikki ja eri soittimet.
Saastaisiksi ja syntisiksi tuomitaan myös kaikki esineet, asiat ja soittimet, joilla
on vähääkään yhteyttä mihinkään mikä liittyy syntisyyteen.
Kuitenkin eri herätys liikkeet, jotka ovat hyvin tarkkoja siitä mikä on sallitua ja
mitään syntiin ja saastaisuuteen liittyvää ei saa olla, niin
hyväksyvät seurakuntatiloissaan rummut, sähkökitarat, kitarat, kosketinsoittimet,
puhallinsoittimet ja muitakin soittimia, joita yleisesti käytetään maalisissa tanssipaikoilla
ja muualla missä syntiä harjoitetaan.
Usein kuulee sanottavan, että haitarilla ei sovi soittaa kirkossa, koska se on maallinen
soitin ja sillä soitetaan tanssipaikoilla.
Kaikki soittimethan ovat maallisia.
Kuinka tämä asia oikein sitten on ?
Room 14:1-3
1. Hyväksyjää joukkoonne myös sellainen joka on uskossaan heikko, älkääkä ruvetko kiistelemään mielipiteistä.
2. Joku katsoo voivansa syödä kaikke, mutta heikkouskoinen syö vain kasviksia.
3. Joka ei syö kaikkea, älköön halveksiko sitä joka ei syö, ja joka taas ei syö kaikkea, älköön tuomitko sitä joka syö. Onhan Jumala ottanut omakseen hänetkin.
Samoin on myös niitä, joille ei ole syntiä television katseleminen tai netin käyttö. Mutta sitten on myös niitä, jotka ovat uskossaan heikkoja, ja joutuvat liiallisen kiusauksen eteen muun muassa näisen kautta, ja näistä muodostuu hänelle synti.
Synti on siis käsite, jonka jokainen muodostaa omalla kohdallaan, sen mukaan minkä tuntee vetävän itseään tekemään väärin tai tuntemaan huonoa omaatuntoa tai muuta vastaavanlaista. Synnistä voisi käyttää myös vertauskuvaa että se on kuin juoksuhiekkaa tai suonsilmäke. Kun ihminen joutuu liian läheiseen tekemiseen sen kanssa, se vetää ihmisen mukaansa. Meidän ainoa pelastuksemme synnistä on Jeesus Kristus, joka on voittanut synnin ja täyttänyt Jumalan asettamat lait.
en tullut oikolukeneeksi kirjoittamaani tekstiä, toivottavasti tuosta saa selvää.
homoseksuaalisuus ei ole syntiä tämän mukaan, jos henkilö kokee tekevänsä niinkuin sydämessä tuntuu oikealta? Olisiko viimein joku tätä mieltä?
seksuaaliseen himon tunteeseen
rakkaus toiseen, samaa sukupuolta olevaan ihmiseen seksuaalista himoa välttämättä? Eihän miehen ja naisenkaan välinen rakkaus aina vaadi sitä seksiä? Vai ovatko homoseksuaalit sitten niin epä-ihmisiä, että he eivät todellista rakkautta tunne?
kai täytyy kuitenkin tuntea ensin jonkinlaista seksuaalista vetoa toiseen, jonka sitten myöhemmin tunnustaa olevankin rakastumisesta johtuvaa.
viha itseään kohtaan, siis ole ensin terveesti itsekäs, sitten vasta olet tarpeeksi voimakas rakastamaan muita. Kyllä rikoksentekijät on saatava vastuuseen.
Kuka sanoikaan syntiä on olla erossa Jumalasta, synti nöyryyttää ja sitten tarvitsee armoa.